En saa nukutuksi tietyssä tilanteessa

Itsellä oli sellainen lapsuus äidin luona jossa paljon joutui yö ja ilta aikaan olemaan varuillaan. Oven takana me lapset "nukuttiin" ja toisella puolella saattoi äiti meuhkata ja riehua jonkun miehen kanssa. Äiti vielä kuvitteli että me pystyttäisiin siinä metelissä nukkumaan. Sitten kun äiti illalla lähti baariin, niin lapsena ymmärsi sen että nyt täytyisi yrittää nukahtaa, ennenkuin äiti palaa takaisin, koska sitten emme kukaan saa enää nukuttua ja aamulla pitäisi päästä kouluun. En juuri koskaan onnistunut saamaan unta , vaan makasin valppaana pedissä pitkään yöhön. Kun äiti sitten tuli sieltä, aina tuli myös joku mies, miesystävä ja sitten sai kuunnella huutoa ja väkivaltaa molemmin puolin, ei mitään kunnioitusta meitä lapsia kohtaan. Meitä oli minä alle 15v, pikkusisko ja pikkuveli jotka oli nuorempia. Laitettiin monesti valot päälle koska mitä siinä pystyy nukkumaan. Äiti tuli vaan välillä ovelle käskemään että nukkukaa ja valot pois mutta jatkoi meuhkaamista. Se oli hirveää kuunnella niitä kovia ääniä mitkä lähtee, kun ihmiset nakkelee toisiaan pitkin seiniä ja pelkäät että äiti kuolee. Äiti oli myös itse väkivaltainen miehiä kohtaan ja muutenkin aggressiivinen, huusi. Joskus en jaksanut sitä ja menin rappukäytävään nukkumaan peiton ja tyynyn kanssa, no en saanut siellä koskaan unta ja aamulla sitten ei kyennyt kouluun menemään.. siitä tuli myös huono omatunto koska jätin pienemmät sisarukset yksin, jotka makasivat myös hiljaa hereillä. Ei meillä lapsilla auttanut pyytää rauhaa. En ymmärrä miten äiti pystyi tekemään noin.

Olen nyt itse raskaana ja pian saan ensimmäisen lapseni.
Tajusin että ne harvat kerrat kun puolisoni on yöllä , aivan sama missä, oli se vaikkapa kalassa tai muuta, tekemisellä ei ole väliä. Kehoni menee sellaiseen levottomaan tilaan ennen kuin menen nukkumaan. Sitten kun menenkin petiin, niin syke nousee niin etten saa nukahdettua, joudun hengittämään suu auki eikä sekään auta. Yritän tehdä hengitysharjoituksia ja muuta mutta ei se auta. Tämä johtuu siitä koska tiedän että hän tulee jossain vaiheessa kotiin, mutta en tiedä aikaa ja tuntuu että valppaana vain odotan, vaikka tahtoisin nukkua. En vaan saa itseäni rauhoitettua, vaikka kuinka haluan. Tuntuu inhottavalta että tavallaan minun takia toisella ei ole mukava olla esimerkiksi kesäyönä kalassa pitempään yöhön, koska minä valvon niin pitkään kunnes ovi käy. Juurikin nyt on sellainen tilanne. Taustaa sillä tavalla että traumaterapiassa olen käynyt useamman vuoden, mutta en tästä ongelmasta ole koskaan päässyt yli. Tämä on ollut mulla koko aikuisuuden matkassa.. ei kai auta kuin kärsiä , vai mitä näissä tilanteissa sitten voisi tehdä. Harmittaa koska unirytmi on itselle tärkeä. Mutta vaikuttaa että koska lapsena jatkuvasti olin hätätilassa tällaisessa tilanteessa, reagoin samalla tavalla nyt aikuisena vaikka järki sanoo että kaikki on hyvin ja tuskin herään siihen kolahdukseen kun mies tulee kotiin.. todella turhauttavaa. :(