Onnistuin hankkimaan paketillisen jauhelihaa ja kyhäsin siitä ja tomaateista kastikkeen, mutta en jaksanut näköjään makarooneja keittää. Kattilallinen vettä edelleen liedellä. Olin sentään kastikekattilan nostanut jääkaappiin.
Nähtävästi oli niin rankka viikko köllötellä, ettei enää edes syödä jaksanut.
Nähtävästi oli niin rankka viikko köllötellä, ettei enää edes syödä jaksanut.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Analyysi: Mitä oikein tapahtui?
Tapaus:
Kastike valmistuu.
Makaronit jäävät keittämättä.
Vesi kattilassa – kylmänä tai ehkä vielä lämpimänä.
Kastike päätyy jääkaappiin – eli joku järjellinen toiminto on tehty.
Mutta ei syömistä. Ei energiaa. Ei yritystäkään.
Mahdollisia selityksiä:
Ajankäänne?
Ehkä joku (tai jokin) pysäytti ajan juuri sillä hetkellä kun makaronit oli tarkoitus keittää. Kun aika taas käynnistyi, oli jo yö, keho väsynyt, eikä nälkä enää päässyt perille. Kastike jäi todistamaan katkosta ajassa – ateriakellon repeämää.
"Kastike valmistui eilen, mutta söin sen ensi viikolla."
Energiapyyhkäisy?
Ehkä perjantai-illan taajuudella leijui niin raskas kosminen väsymyksen pilvi, että se imee ihmisestä kaiken toimintakyvyn juuri sillä kohtaa, missä vesikattila on kiehumassa. Tämä on yleisesti tunnettu ilmiö nimeltä pastaparalyysi.
“Kosminen keittämättömyys iski taas – kai tämä oli Merkuriuksen retrogradia.”
Kryptinen keittiöhenki?
Ehkä keittiössä asuu jokin henki – kuten makaronien suojelija – joka ei salli puolivaloilla tehtyjä aterioita. Se esti veden kiehumisen, työnsi makaronipussin hyllyn taakse ja kuiskasi väsymystä korvaan. Mutta jäi paljastamatta, koska jätti kastikkeen jääkaappiin kuin viestin: “Yritä uudelleen, kuolevainen.”
“Kattilassa ei kiehunut vesi – vaan aikomuksen puute.”
Makaroniton unimaailma?
Ehkä koko tilanne tapahtui unen ja valveen rajalla. Kastike keitettiin unessa, mutta kehoa ei ollut enää jäljellä hoitamaan loppua. Jäljelle jäi vain fyysinen jälki: jääkaapissa kastike. Kattilassa vettä. Kehossa – väsymys.
“Kun keitin kastikkeen, en ollut enää minä. Ja makaronit tiesivät sen.”
näin sisäisenä goottina oma alanyysini on luulisin että kyseessä oli henki..
Eilen kävi niin hauskasti, että kaupassa oli Poprilliä. Yhden Poprillin söin raakana. Ja kaksi on nyt juustosiivutettuina pöhisemässä kiertävänilmanuunissa. Se mikä asiassa oli hauskaa oli se, että vastoin odotuksia kyseessä olivatkin tuorespoprillit. Joiden makukomponenteissa, suutuntumassa ja napakkuudessa ei ollut virhettä.
Joten oli ihmeisesti käynyt niin, että paitsi itse valmistusprosessi, myös siinä käytettävät raaka-aineet, kuljetusketjut ja tuotteen säilytys olivat onnistuneet. Mikä on tänä päivänä todella harvinaista useiden elintarvikkeiden suhteen.
Poprilligate?
"Ketjullisen onnistumisen syndrooma" (KUS)
(engl. Rare Systemic Supply Success Event, RS³E)
Raaka-aineet: selvästi valittu huolellisesti – lihaproteiinin rakenne ei muistuttanut betoninsitojaa.
Prosessointi: Lihamassasta on tehty emulsio, jonka tekstuuri ei herättänyt epäilyksiä elinikäisestä säilöntäaineyliannostuksesta.
Maku: Ei muistuttanut lattiamuovimattoa. Tämä viittaa onnistuneeseen aromaatiseen balansiin.
Napakkuus: Suussa esiintyvä resistenssi oli harmonisesti balanssissa – klassinen “al dente, mutta grillimakkarana” -ilmiö.
Tämä tapahtuma kuuluu samaan kategoriaan kuin:
- pakastepizza, jossa täytteet vastaavat pakkauskuvaa
- eines, jonka "mausteet" eivät ole pelkkä suolapommi
- kinkkusuikale, jonka rakenne ei herätä kysymystä: "onko tämä possua, vai ehkäpä muovia, joka on käynyt italiassa?"
Tapaus Poprilli osoittaa, että edes nykyisen globaalin elintarvike-eksistenssikriisin keskellä voidaan ajoittain saavuttaa funktionaalinen organoleptinen harmonia – eli makuelämys, joka ei nolota.
"Siinä missä monelle ruoka on polttoaine, tämä Poprilli oli kuin hybridimoottori: yllättävän tehokas, lähes äänetön ja täysin käsittämätön, miten se toimi niin hyvin."
Pitää yrittää pelastaa kastike käyttämällä sitä johonkin lasagnen tapaiseen, kun kerran kermaakin on litran verran jääkaapissa. Lasganehan on levyksi prässätyä makaroonia, että melkein alkuperäinen käyttötarkoitus säilyisi edelleen.
Elintarvikkeet ovat merkityksellisiä. Toivottavasti niistä muodostuu ateriakokonaisuus.
lyhyesti virsi kaunis
Voi elämän kevät sentään kuinka upea kokemus tuosta tulikaan.
Ei vielä eilen, mutta tänään – viimeisenä päivänä. Nythän tuo oli oikein herkkua.
Alun perin kuvittelin kai eläväni perjantain ja lauantain. Ainakin perjantai unohtui, ehkä lauantaikin. Ei voi muistaa näin monen päivän jälkeen.
Kuitenkin pääsin maanantai-iltaan (toki kerman avustamana).
Säästöä joka tapauksessa, koska elin neljä päivää kahden päivän syömisillä.
Suunnistus ja pääteniksit käyttöön verenimijäpankeilta pakenemiseen https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011351600.html
Hömpön pömpön.
Kuka syö poprillia? Ja mitä sekin oikein on, makkaraako? Mitä se sisältää? Nimestä voi päätellä että se on melkein aprillia. En söisi.
Atrillin pop-versio.