Ja juuri kun kaikki luulivat maailmanlopun tulleen – taivas pimeni, aurinko sammui ja nälkä levisi kyliin – kukaan ei olisi uskonut, että kaikki alkoi yhdestä ketsuppipullosta.
Se oli aivan tavallinen maanantaiaamu Pikku-Tärskylän kyläkaupassa. Rouva Inkinen oli juuri kaatanut kolmannet kahvinsa lattialle, ja nuori Kassu rakensi itselleen alumiinifoliosta hattua, "ihan varmuuden vuoksi", kuten hän sanoi. Kaikki sujui siis normaalisti.
Kun sitten saapui vanha herra Karpalo. Kukaan ei tiennyt hänen oikeaa nimeään, mutta hän kulki aina ympäriinsä vanhassa juhlapuvussa ja kysyi ihmisiltä, missä säilytetään “maailmankaikkeuden käyttöohjeita”.
Tällä kertaa hän osti vain yhden esineen: Halvan ketsuppipullon. Tarjouksessa. 0,99€.
Mutta heti kun hän painoi sen korkin alas – ihan vaan testatakseen, onko pullo tyhjä vai täynnä – tapahtui jotain käsittämätöntä.
Koko kylä tärähti. Taivas muuttui punaiseksi. Radiossa alkoi soida takaperin Sibeliusta. Ja sitten: PIM! Aurinko sammui kuin joku olisi painanut valokatkaisijaa. Lapset alkoivat huutaa. Lampaat menivät lakkoon. Pakastimet sulivat ennen kuin ehtivät edes lämmetä.
Kaikki tiesivät: tämä oli lopun alku. Tai ehkä alun loppu. Miten sen nyt ottaa.
Se oli aivan tavallinen maanantaiaamu Pikku-Tärskylän kyläkaupassa. Rouva Inkinen oli juuri kaatanut kolmannet kahvinsa lattialle, ja nuori Kassu rakensi itselleen alumiinifoliosta hattua, "ihan varmuuden vuoksi", kuten hän sanoi. Kaikki sujui siis normaalisti.
Kun sitten saapui vanha herra Karpalo. Kukaan ei tiennyt hänen oikeaa nimeään, mutta hän kulki aina ympäriinsä vanhassa juhlapuvussa ja kysyi ihmisiltä, missä säilytetään “maailmankaikkeuden käyttöohjeita”.
Tällä kertaa hän osti vain yhden esineen: Halvan ketsuppipullon. Tarjouksessa. 0,99€.
Mutta heti kun hän painoi sen korkin alas – ihan vaan testatakseen, onko pullo tyhjä vai täynnä – tapahtui jotain käsittämätöntä.
Koko kylä tärähti. Taivas muuttui punaiseksi. Radiossa alkoi soida takaperin Sibeliusta. Ja sitten: PIM! Aurinko sammui kuin joku olisi painanut valokatkaisijaa. Lapset alkoivat huutaa. Lampaat menivät lakkoon. Pakastimet sulivat ennen kuin ehtivät edes lämmetä.
Kaikki tiesivät: tämä oli lopun alku. Tai ehkä alun loppu. Miten sen nyt ottaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä sammu aurinko.
Zen Café
Pian sen jälkeen, kun aurinko sammui, kunta perusti Aurinkokriisin tilapäistyöryhmän. Pöytäkirjat kirjoitettiin käsin, koska sähkötkin alkoivat käyttäytyä omituisesti. Led-valot syttyivät vain, jos niille puhui ruotsiksi.
Herra Karpalo oli kadonnut. Viimeinen havainto hänestä oli, kun hän istui kaupan edessä ja mutisi:
"Tiedän, että se oli kevytpainettu korkki. Mutta jokin siinä vastasi takaisin."
Hänen ostamansa ketsuppipullo oli jäänyt tiskille. Kukaan ei uskaltanut koskea siihen, paitsi Rouva Inkinen, mutta hän piti sitä nyt virallisesti sielunsa panttivankina eikä antanut sen lähteä hellastaan.
Kyläkoulun opettaja, vanha herra Multaharju, muisteli nähneensä vastaavaa vain kerran aiemmin – vuoden 1973 pimennyksessä, jolloin vieraileva tiedemies oli yrittänyt kehittää "kotimaista aurinkosähköä" grillimakkaran ja perunasalaatin avulla.
"Silloin syntyi vain rusketus, mutta nyt on kyseessä itse kosminen tasapaino," hän lausui painokkaasti, hakatessaan suttuisia laskelmia liitutaululle, joka oli kiinnitetty vanhan traktoriin takalaitaan.
Samaan aikaan Kassun foliosta valmistettu hattu alkoi väristä. Se ilmoitti:
"Aurinko ei sammunut. Se vain... suljettiin. Ja joku unohti salasanan."
Tilanne paheni nopeasti:
– Kahvi ei enää lämmennyt.
– Kylän kukat alkoivat kasvaa sisäänpäin.
– Yhdellä miehellä kasvoi kuusi partaa.
Ja kaiken keskellä, ketsuppipullo oli täysin hiljaa.
Yhtenä yönä, kun kylä oli jo alkanut hyväksyä uuden pimeän todellisuuden, Rouva Inkinen päätti avata pullon uudelleen. Mutta nyt hän oli laittanut sen mikroon viideksi minuutiksi, "ihan vain katsoakseen, mitä tapahtuu".
Ketsuppi ei räjähtänyt. Se lauloi. Sellaisella äänellä, jonka vain he voivat kuulla, jotka ovat joskus kokeilleet yhdistää majoneesia ja melankoliaa.
Aamulla taivas oli taas sininen. Aurinko paistoi. Herra Karpalo löytyi navetan vintiltä, syömässä ruisleipää ja nauraen.
"Sanoinhan, että universumin käyttöohjeet pitää aina lukea etiketin alta."