Jos synnyt hindu-, buddha- tai muslimiyhteisöön, niin uskot todennäköisesti pitkälle aikuisikään asti esi-isiesi tavoin. Länsimaissa hihhulien lapsilla on vielä toivoa, mutta nämä muut ovat lähes tulkoon menetetyt ateismin kannalta. Heidät on aivopesty teisteiksi tai buddhalaiseen uskontoon.
Moni palstan ateisti olisi jonkun uskonnon kannattaja, jos olisi syntynyt sellaisen vaikutuspiirissä. Kristinusko ei vaikuta enää paljoakaan Suomessa, joten oli ateismin voitto syntyä tänne. Niin se vain on. Ei se älykkyys pelkästään pelasta uskonnolta. Tarvitaan suotuisat olosuhteet ja ympäristö useimpien kohdalla.
Elämän valttikortit on jaettu syntymässä
12
278
Vastaukset 12
- Anonyymi
Hyvä että olen tuon huomannut, epäilen että happeakin aivosi kaipaisivat.
- Anonyymi
Jatkuvat pierut kirkossa Sunnuntaina, toki sen on aiheuttaneet :Luterilaiset pierevät surutta kesken saarnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuvat pierut kirkossa Sunnuntaina, toki sen on aiheuttaneet :Luterilaiset pierevät surutta kesken saarnan.
Pierut ovat saarnan uskottavuutta lisäävä efekti. Ne tuovat henkeen konkreettisen ulottuvuuden: Isän, Pojan, Pyhän Hengen ja Pierun nimeen.
- Anonyymi
ihmisten ominaisuudet periytyvät , nyt on helpoin olla historiassa ateisti 🙂
olen vanhempiensumma eli yhdistelmä heidän ominaisuuksistaan - Anonyymi
Äippänne liikuskelee etsien hukkuneita jälkeläisiään https://www.hs.fi/suomi/art-2000011369697.html
- Anonyymi
Jospa suorittaisit ensin sen peruskoulun loppuun.
- Anonyymi
miksiköhän minä en usko enää joulupukkiin 🤔
- Anonyymi
Kasvoit jo sen ajan ohitse. Todelliset uskovaiset jäävät ikilapsiksi.
- Anonyymi
Kun sanot, että kortit on jaettu, niin se edellyttää, että joku on jakanut ne. Kuka? Itselleni jaettiin elämän leipäjonossa sellainen jonotusnumero, jonka edellä oleva sai viimeisen jaossa olleen ruokakassin.
"Kun sanot, että kortit on jaettu, niin se edellyttää, että joku on jakanut ne. Kuka?"
Biologia ja sattuma. Jos tarkastellaan pelkästään yhtä paria, heidän potentiaalisten ja erilaisten lasten lukumäärä on kaksi potenssiin 46 eli 70 368 744 177 664 erilaista lapsivaihtoehtoa . Tämä johtuu geenien rekombinaatiosta. eikä tässä ole huomioitu niitä satunnaisia mutaatioita. On siis melkoinen onnenpotku, että juuri sinä olet sattunut syntymään noista kaikista mahdollisista vaihtoehdoista.- Anonyymi
The_Raven kirjoitti:
"Kun sanot, että kortit on jaettu, niin se edellyttää, että joku on jakanut ne. Kuka?"
Biologia ja sattuma. Jos tarkastellaan pelkästään yhtä paria, heidän potentiaalisten ja erilaisten lasten lukumäärä on kaksi potenssiin 46 eli 70 368 744 177 664 erilaista lapsivaihtoehtoa . Tämä johtuu geenien rekombinaatiosta. eikä tässä ole huomioitu niitä satunnaisia mutaatioita. On siis melkoinen onnenpotku, että juuri sinä olet sattunut syntymään noista kaikista mahdollisista vaihtoehdoista.Kiitos Jeesus!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 136849
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?83708- 58676
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha82646Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55571Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26543- 152461
- 42459
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40456Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?2443