Tykalupakkigeenit

Laadin vastausta RoT:n aloitukseen, joka oli sillä aikaa poistunut. Laitetaan tähän uudelleen omaksi avaukseksi ja kreationistien kiusaksi. Tässä on mielenkiintoinen artikkeli työkalupakkigeeni -nimen historiaan. Nimi o…
AteismiVastattu 1 v

Entä jos keijuja sittenkin on olemassa?

Tämä avus on analogia hahmosta, josta esitetyt väitteet on kumottu kaikilta osin, mutta silti tämä hahmo jatkaa itsepintaisesti olemassaoloaan keskusteluissa. Esitän muutaman väitteen keijuista ja lopuksi päädytään kysy…
AteismiVastattu 1 v

Tietoisuuden pelastuminen fyysisestä kuolemasta

Lähes kaikkiin uskontoihin liittyy usko tuonpuoleiseen. Tämän tutkimuksen mukaan nykyisistä metsästäjäkeräilijöistä tuonpuoleiseen uskoo 79% tutkituista yhteisöistä [lähteen kuva 2]. Tuonpuoleiseen uskoa ainoa yleisempi…
AteismiVastattu 1 v

Viisas Hans ja EE-ilmiö

Palstalla käydään varsin kiivasta keskustelua sielusta ja reinkarnaatiosta (=jälleensyntyminen). Näitä asioita todistellaan Yotube-linkeillä. Skeptisiä ateisteja syytetään siitä, että postaavat vastauksena hevoslinkkejä…
AteismiVastattu 1 v

Kysymyksiä hengestä

Palstalla pörisevät teistit mainostavat sitä, että ihmisen tietoisuus olisi henki. Koska täällä on selvästi asiantuntemusta niin kysyisin muutaman kysymyksen hengestä: 1. Miksi henki tarvitsee avoimen ikkunan tai oven, …
AteismiVastattu 1 v

Kumotkaa positiivinen ateismini

Olen positiivinen ateisti. Kantani voi kumota ainoastaan sillä, että esittää: 1. Todisteen jostain jumalasta, joka on totta. 2. Esittää j jostain jumalasta jonkin väitteen, joka on falsifioitavissa, mutta jotan en kyken…
AteismiVastattu 1 v

Kysymys kaikkitietävyydesta ja kaikkivaltiudesta

Kuvitellaan hetki, että olet kaikkitietävä. Tiedät, että kaverisi Matti syö sunnuntaiaamuna aamupuuron ja juo aamukahvit. Kuvitellaan lisäksi, että olet kaikkivaltias ja saat ohjata Matin tekemisiä. Olisitko enää kaikki…
AteismiVastattu 1 v

Uskonnot perustuvat valheelle

Kristinuskon perustaja Paavali myöntää ihan suoraan, että uskon nimissä on oikeutettua valehdella. Onko muissa uskonnoissa sama periaate? Onko jumaluskojen valuvika siinä, että tarkoitus pyhittää keinot? Totuus uhrataan…
AteismiVastattu 1 v

Ilmiön olemassaolosta ja sen todistamisesta

Jumaluskojen ja niihin uskomattomuuden välillä väännetään kättä ilmiön olemassolosta ja sen todisteista. Avataan keskustelu aiheesta. Seuraavassa muutamia ajatuksia aiheesta. 1. Olemassaolon todistamiseen on monelaisia …

Lintujen hampaat

Me kaikki tiedämme, ettei linnuilla ole hampaita. Hampaattomuus ja raskaiden leukojen tilalla oleva kevyt nokka keventää lintua ja tekee lentämisestä taloudellisempaa. Eikä kevyessä pitkässä nokassa hampailla ole oikein…