Heikkolahjaisuus

Eli omaan siis laaja alaiset oppimisvaikeudet + skitsofrenia päälle. Ei mitään mahdollisuutta työllistyä ja saada ammattia hyvä että sain peruskoulun suoritettua loppuun, en olisi saanut ilman avustajaa läpi edes sitä. Joudun elämään pienillä kelan tuilla koko loppu elämäni. Ammattikoulut kokeiltu monta kertaa en pärjää. Työkyvyttömyys eläkettä ei myönnetä
13240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Työelämässä en pärjää itsenäisesti sekin kokeiltu. Eikö olekkin paska tilanne minulla?

Äänestä

Varmaan tässä täytyy alkaa ammatti juopoksi ei oikein muutakaan voi

Äänestä
  • Sillä pääsee raksalle virolaisten humalaisten seuraan.

    Äänestä

Älä aloittaja huolestu, kyllä oikeisto nimittää sinut loiseksi. Ja leikkaa tukiasi, jolloin työhalusi kuulema lisääntyy.

Riikka Purra on kalliilla koulutettu trolli, pelkkä trolli.

Äänestä
  • En minä heitä äänestäkkään

    Äänestä

Älä odota sitä eläkettä turhaan, koska se on suunnilleen saman suuruinen kuin työttömyyskorvaus. Jos sulla on lääkkeitä, erotus menee siihen. Ei ole mitään merkitystä, kumman tuen saat.

Yritä löytää joku oma juttu, mistä kiinnostut ja voisit opiskella ja harrastaa omaan tahtiin. Jotain, mikä saa ajan kulumaan nopeasti ja minkä parissa oikeasti viihdyt niin että unohdat itsesi ja unohdat masentua.

Äänestä
  • Millä muka voin tienata rahaa kun en voi ammattia suorittaa enkä pärjää normaaleissa palkka töissä itsenäisesti. Nämä kaikki on kokeiltu monta kertaa 10 vuoden aikana ei onnistu. Onko antaa vinkkejään Mitä voisin tehä

    Äänestä

Sinussa on kaikki ainekset persujen poliitikoksi. Liity persuihin ja sinusta voi tulla vaikka persujen ministeri. Lisäpisteitä saisit vielä rikosrekisteristä, etenkin jos sinulla olisi tuomioita rasistisista viharikoksista, joita persujen ainoalla mepillä on kolme.

Äänestä
  • Tuossa onkin ainoa toivo aloittajan kaltaisille ihmisille tässä oikeiston luvatussa maassa. Pitää vain opetella nimittelemään muita loisiksi ja luusereiksi ja kirjoitella erittäin halveksivasti heistä ja maahanmuuttajista.. Sillä pääsee "työväenpuolueen" listoille.

    Äänestä

Tärkeintä on, ettet jää yksin.Tapaa ihmisiä kaupungilla tai jossaki toiminnassa, on se sitten mikä vaan harrastus tai juttu.Saat elämästä elämisen arvoista kun on joku mihin osallistut.Kannattaa hyväksyä asia jotenkin, vaikka se voi ollaki ensin vaikeaa.Helpottaa ajan kanssa.

Äänestä
  • Kavereita ei enää ole mutta perhe kyllä. Minuakin on nimitetty loiseksi 18 vuotiaasta lähtien ja aina auottu päätä että mene töihin pummi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kavereita ei enää ole mutta perhe kyllä. Minuakin on nimitetty loiseksi 18 vuotiaasta lähtien ja aina auottu päätä että mene töihin pummi.

    Menisin jos se olisi mahdollista minun kohdallani mutta se ei ole mahdollista koska skitsofrenia + laaja alaiset oppimisvaikeudet estävät työskentelyn ja ammatin opiskelun. En tiedä mitä teen rahaa ei ole paljoa kuukaudessa saan vain katon pään päälle ja ruuan pöytään mutta ei sillä saa elämää ja nyt tämän nykyinen hallitus rankaisee minua. Haluaisin jonkin omin jutun mitö tehdä mutten Kekki mitä voisin tehdä. En saa mitään aikaseksl

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kavereita ei enää ole mutta perhe kyllä. Minuakin on nimitetty loiseksi 18 vuotiaasta lähtien ja aina auottu päätä että mene töihin pummi.

    Pidä kiinni perheestäsi.

    Tämä maailma on muuttunut melkoiseksi kakkaläjäksi sen jälkeen kun Neuvostoliitto kaatui.

    Suoraan sanottuna minua ei kiinnosta vähän vertaa kommunismin ikeestä vapautuneet itäeurooppalaiset, jotka ovat sitten levittäneet rikollisuuttaan Suomeenkin. Kaikki olisivat onnellisempia, jos itäeurooppalaiset olisi pidetty kurissa tankeilla ja tässä maassa olisi kaikilla ihmisillä edelleen ihmisarvo. Eikä maamme olisi sellainen köyhä velkakasa kuin nykyään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli omaan siis laaja alaiset oppimisvaikeudet + skitsofrenia päälle. Ei mitään mahdollisuutta työllistyä ja saada ammattia hyvä että sain peruskoulun suoritettua loppuun, en olisi saanut ilman avustajaa läpi edes sitä. Joudun elämään pienillä kelan tuilla koko loppu elämäni. Ammattikoulut kokeiltu monta kertaa en pärjää. Työkyvyttömyys eläkettä ei myönnetä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu