Kuka huomasi minä ainakin tuli kuulemma siitä että yhdessä sovittu elukkalan hallituksen paikkajako ei kelvannut huippu lahjakkaalle hallitusammattilaiselle jonka tuloksia voidaan ihailla velka saneeraus papereissa, tosin miinus merkkisiä. Onko röyhkeyttä sitä voi jokainen miettiä.
Elukkalan Hpj. kengän jäljet Kjohtajan selässä markkinoilla.
14
803
Vastaukset
- Anonyymi
Hallintosääntöä on luultavasti muutettu, nykyään Eläinpuiston omistajanohjauksesta vastaa Eläinpuiston hallituksen Puheenjohtaja ei Kaupunginjohtaja. Äkkinäiseltä seuraajalta tilanne vaikuttaa todella erikoiselta, mutta on kuitenkin jatkumoa jo vuosia otetulle toimina tavalle jonka tarkoituksena on ajaa Eläinpuisto konkurssiin vakuuttavasti ja eikä päästetä ulkopuolisia voimia sitä estämään. Jämerää toimintaa, näin pitää toimia niin tulokseen päästään.
- Anonyymi
Valtuutettuna en ole huomannut että kunnan hallintosääntöä olisi muutettu, sitä vaan rikotaan koko ajan ei ole ensimmäinen kerta .
- Anonyymi
Kukas valtuutettu olet vai esiinnytkö vain sellaisena?Ja jos olet, aika mielenkiintoista, että esiinnyt nimettömänä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas valtuutettu olet vai esiinnytkö vain sellaisena?Ja jos olet, aika mielenkiintoista, että esiinnyt nimettömänä!
Hyvä vaan, kun kaupungin likaisista toimintatavoista valuu tietoa ähtäriläisille. Ei haittaa, vaikka nimi puuttuu. Kaikki kaupungin hallinnon potaska vaan esille ja näytille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä vaan, kun kaupungin likaisista toimintatavoista valuu tietoa ähtäriläisille. Ei haittaa, vaikka nimi puuttuu. Kaikki kaupungin hallinnon potaska vaan esille ja näytille.
Kenen nimi puuttuu.
Missä valuu, mikä tieto..valuu.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen nimi puuttuu.
Missä valuu, mikä tieto..valuu..Valuu valuu kaupungin sivuilla pöytäkirjassa lukkoo että 26 alkaa kahden valtuustolaisen jäsenyys, sen jälkeen kun hpj. ottaa eron.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valuu valuu kaupungin sivuilla pöytäkirjassa lukkoo että 26 alkaa kahden valtuustolaisen jäsenyys, sen jälkeen kun hpj. ottaa eron.
Mitä höpötät, mitä tarkoitat..
Mikä 26.
Irma Kuoppala tuskin luopuu mistään..
Sehän on hallituksen Puh johtaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä höpötät, mitä tarkoitat..
Mikä 26.
Irma Kuoppala tuskin luopuu mistään..
Sehän on hallituksen Puh johtajaKoko ajan on keskusteluketjussa puhuttu Eläinpuiston hallituksen pj.: a
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko ajan on keskusteluketjussa puhuttu Eläinpuiston hallituksen pj.: a
Mikä 26 eläintäkö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä 26 eläintäkö.
On niitä enemmän
- Anonyymi
Kun nykyinen KJ lähtee uuteen virkaan, huhu jo kiertää Zoon hallituksen puheenjohtajasta tulee kunnanjohtaja, näin ovat kepulaiset päättäneet.
- Anonyymi
juu kuntaliitos vain ehtii ensin ;D
- Anonyymi
Kuka on zoon hallituksen pj 🤔
- Anonyymi
Erikoistunut tappiolliseen liiketoimintaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845097Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342785Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411331Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54945