Kristinusko rakentuu historiallisiksi esitetyille tapahtumille: Jeesuksen neitseestäsyntyminen, ihmeet, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen. Näitä pidetään pelastushistorian tosiasioina. Kuitenkin moderni tiede ja historiallis-kriittinen raamatuntutkimus haastavat tämän perustan. Uskon ja tiedon välinen ristiriita tuo näkyviin syvän teologisen ongelman: jos tapahtumat tulkitaan kirjaimellisesti, ne ovat tieteellisesti mahdottomia. Mutta jos ne ovat vain vertauskuvia, uskonnon historiallinen perusta hämärtyy.
Apostolien tekojen mukaan Jeesus nousi pilven saattelemana taivaaseen (Apt. 1:9). Tämä kuvasto heijastaa esiteollista maailmankuvaa, jossa Jumala asui kirjaimellisesti “ylhäällä”. Nykykosmologian valossa tällainen käsitys on virheellinen. Richard Dawkins muistuttaa, että uskonnolliset myytit ovat aikansa tuote: ne eivät ole totta objektiivisesti, vaan kulttuurisesti (Dawkins, 2006, s. 250).
Siksi moni nykypäivän kristitty selittää tällaiset kertomukset vertauskuvallisesti. Mutta mitä jää jäljelle, jos keskeiset uskonkohdat eivät ole historiallisia tapahtumia? Uuden testamentin tutkija Bart Ehrman huomauttaa, että ylösnousemus ilman kirjaimellisuutta menettää merkityksensä – ja Paavalin mukaan ilman sitä “uskomme on turha” (1. Kor. 15:14; Ehrman, 1999, s. 230).
Kristinuskon Jumala, Jahve, ei myöskään ollut alun perin universaali luojajumala. Varhaisissa Vanhan testamentin teksteissä hän esiintyy paikallisena sotajumalana, Israelin heimojumalana. Teologi Kari Kuula kirjoittaa:
Jahve ei ollut aina kaikkivaltias luoja, vaan paikallinen sotajumala.” (Kuula, 2020, s. 55)
Myös Heikki Räisänen on todennut, ettei Raamatun kirjoittajilla ollut yhdenmukaista käsitystä Jeesuksesta, eikä heidän tekstinsä ole luotettavaa historiankirjoitusta (Räisänen, 2005). Tästä seuraa, että monet uskon ytimessä olevat väitteet ovat kertomuksia, eivät tapahtuneita tosiasioita.
Bertrand Russellin mukaan usko ilman perusteltua näyttöä ei ole tietoa vaan auktoriteettiuskoa (Russell, 1927). Kun ilmoituksen väitteet hylkäävät luonnonlain ja logiikan, ollaan ajattelun rajojen ulkopuolella. Uskonto ei silloin ole tiedollinen järjestelmä, vaan suljettu uskomuskehys, joka ei ole todennettavissa.
Kristinusko joutuu siis loogiseen umpikujaan: joko se nojaa historiallisesti mahdottomiin väitteisiin, tai sen oppi tyhjennetään symboliikaksi, jolloin pelastuksellinen sisältö katoaa. Tässä mielessä se ei kestä kriittistä tarkastelua sisäisesti johdonmukaisena maailmankuvana — vaan kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Lähteet
- Dawkins, R. (2006). The God Delusion. Bantam Press.
- Ehrman, B. (1999). Jesus: Apocalyptic Prophet of the New Millennium. Oxford University Press.
- Kuula, K. (2020). Jumalasta seuraava. Kirjapaja.
- Räisänen, H. (2005). Mihin usko haaksirikkoutui?. Otava.
- Russell, B. (1927). Why I Am Not a Christian. Simon & Schuster.
Apostolien tekojen mukaan Jeesus nousi pilven saattelemana taivaaseen (Apt. 1:9). Tämä kuvasto heijastaa esiteollista maailmankuvaa, jossa Jumala asui kirjaimellisesti “ylhäällä”. Nykykosmologian valossa tällainen käsitys on virheellinen. Richard Dawkins muistuttaa, että uskonnolliset myytit ovat aikansa tuote: ne eivät ole totta objektiivisesti, vaan kulttuurisesti (Dawkins, 2006, s. 250).
Siksi moni nykypäivän kristitty selittää tällaiset kertomukset vertauskuvallisesti. Mutta mitä jää jäljelle, jos keskeiset uskonkohdat eivät ole historiallisia tapahtumia? Uuden testamentin tutkija Bart Ehrman huomauttaa, että ylösnousemus ilman kirjaimellisuutta menettää merkityksensä – ja Paavalin mukaan ilman sitä “uskomme on turha” (1. Kor. 15:14; Ehrman, 1999, s. 230).
Kristinuskon Jumala, Jahve, ei myöskään ollut alun perin universaali luojajumala. Varhaisissa Vanhan testamentin teksteissä hän esiintyy paikallisena sotajumalana, Israelin heimojumalana. Teologi Kari Kuula kirjoittaa:
Jahve ei ollut aina kaikkivaltias luoja, vaan paikallinen sotajumala.” (Kuula, 2020, s. 55)
Myös Heikki Räisänen on todennut, ettei Raamatun kirjoittajilla ollut yhdenmukaista käsitystä Jeesuksesta, eikä heidän tekstinsä ole luotettavaa historiankirjoitusta (Räisänen, 2005). Tästä seuraa, että monet uskon ytimessä olevat väitteet ovat kertomuksia, eivät tapahtuneita tosiasioita.
Bertrand Russellin mukaan usko ilman perusteltua näyttöä ei ole tietoa vaan auktoriteettiuskoa (Russell, 1927). Kun ilmoituksen väitteet hylkäävät luonnonlain ja logiikan, ollaan ajattelun rajojen ulkopuolella. Uskonto ei silloin ole tiedollinen järjestelmä, vaan suljettu uskomuskehys, joka ei ole todennettavissa.
Kristinusko joutuu siis loogiseen umpikujaan: joko se nojaa historiallisesti mahdottomiin väitteisiin, tai sen oppi tyhjennetään symboliikaksi, jolloin pelastuksellinen sisältö katoaa. Tässä mielessä se ei kestä kriittistä tarkastelua sisäisesti johdonmukaisena maailmankuvana — vaan kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Lähteet
- Dawkins, R. (2006). The God Delusion. Bantam Press.
- Ehrman, B. (1999). Jesus: Apocalyptic Prophet of the New Millennium. Oxford University Press.
- Kuula, K. (2020). Jumalasta seuraava. Kirjapaja.
- Räisänen, H. (2005). Mihin usko haaksirikkoutui?. Otava.
- Russell, B. (1927). Why I Am Not a Christian. Simon & Schuster.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumala antaa kuitenkin yliluonnollisiakin kokemuksia nykyäänkin, että uskova ja etsivä voi uskoa. Täysin sokeana ei voi uskoa vastoin todellisuutta ja näkemistä on totta, mutta Jumalammehan on yliluonnollinen Luoja.
Syntiin lankeemus ja lunastus on loogista Raamatussa ja parempaakaan selitystä ei ole ilmoitettu. Ihminen ei pysty Raamatun logiikkaa itse keksimään, se on totta. Vaikea sulattaa nytkin.
Kurjaa on tietty uskoa eikä nähdä ja on mahdollista, että pettymys tulee. No se tulee silloin kaikille emmekä saa edes koskaan sitä tietää silloin. Ei ole syntisellä helppoa elämä ja mielekkyyden puute tuhoaa toivonkin.