Jäännöksestä

Anonyymi-ap

Kuinka paljon jäännökseen kuuluvia on elossa?

8

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aiemmin järjestö opetti, että voideltujen kutsuminen loppui vuonna 1935. Tuon aikaisia voideltuja tuskin on juuri ketään elossa. He olivat kovin harvalukuisia jo 1900-luvun lopulla. Tosin jäännöksellä ei ole samaa merkitystä enää, kun oppi on muuttunut ja voideltujen kutsuminen jatkuu sittenkin.

      • Anonyymi

        Jt hölynpölyä JT "jäännös."


    • Jätökseen kuuluvia -siis sellaisia, joilta vielä pääsee kohtalaisen äänekästä Peräilmaa- on hengissä tasan 19,14 henkilöä. Heistä tasan 6,07 asuu Kärsämäellä, loput Tyrnävällä.

    • Anonyymi

      JT saa valtavan paljon vartiotorni-informaatiota, joka joutaa sitten roskakoriin.

      Vain yksi esimerkki on tuo taivaaseen pääsy. Sehän oli kaikille aikoinaan, mutta kun lahkopresidentti Rutherford oli nähnyt unta 1930 -luvulla, että taivas on täynnä, otti hän unen vartiotorniinkin.
      Sitten taivas ei täynnä ollutkaan. Toki lahkon säännöt antavat kelpoisuuden hallintoelimeen vain sellaiselle, joka on kirjoituttanut itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen meneväksi.
      Ja vuosikirja julkaisi taivaaseen menevien määrän yhden tarkkuudella, vuosittain.
      Nyt se onkin turhaa tietoa eikä vuosikirjaakaan julkaista.

      Raamatussa taas, Jeesus:

      Matt. 3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
      Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Jehova, Jehova!', pääse taivasten valtakuntaan,
      Matt. 10:7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.

      Fil. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus,
      3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa

      • Anonyymi

        Vartiotorni opetti myös, että muinoin kuolleet voidellut ovat saaneet ylösnousemuksensa pian Jeesuksen näkymättömän paluun jälkeen. Heidän siis ajateltiin olevan jo taivaassa hallitsemassa, ei vasta tulevaisuudessa. Nyt tämäkin opetus on vedetty takaisin, eikä järjestö enää väitä tietävänsä, milloin taivaallinen ylösnousemus tapahtuu. Eihän se tosin ole sitä tiennyt ennenkään, mutta on kuitenkin sellaista opettanut. Vartiotorni syyllistyi siis samaan, mistä Raamattu varoittaa, opetti ylösnousemuksen jo tapahtuneen.

        2. Tim. 2:
        16 Vältä epäpyhiä ja tyhjänpäiväisiä puheita, sillä niiden puhujat menevät jumalattomuudessa yhä pitemmälle
        17 ja heidän oppinsa leviää kuin syöpä. Heitä ovat Hymenaios ja Filetos,
        18 jotka ovat eksyneet pois totuudesta ja väittävät, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Näin he saattavat joidenkin uskon luhistumaan.


    • Anonyymi00006

      Jaa

    • Anonyymi00007

      Jätteet kuuluvat kaatopaikalle.

    • Anonyymi00008
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe