Trumpin parhaita.....
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut uhanneensa pommittaa Moskovaa, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan.
Trump puhui CNN:n mukaan asiasta presidentinvaalikampanjansa varainkeruutilaisuudessa vuonna 2024.
Trumpin mukaan hän esitti uhkauksensa Venäjän presidentti Vladimir Putinille.
– Sanoin Putinille, ”Jos hyökkäätte Ukrainaan, pommitamme Moskovan paskaksi. Meillä ei ole silloin vaihtoehtoa”, Trump sanoo CNN:n haltuunsa saamalla ääninauhalla.
– Putin sanoi, ”En usko sinua”, mutta kyllä hän uskoi.
Äänitteellä Trump kertoo uhanneensa samaan tapaan myös Kiinan presidentti Xi Jinpingiä kertomalla, että jos Kiina hyökkää Taiwaniin, Yhdysvallat vastaisi pommittamalla Pekingiä.
– Hän piti minua hulluna, Trump toteaa.
Trumpin mukaan hänellä ja Xillä ei ollut ongelmia missään vaiheessa Trumpin ensimmäistä presidenttikautta.
Trumpin kampanjatiimi ei ole halunnut kommentoida äänitteiden sisältöä.
Kreml on kommentoinut asiaa sanomalla, ettei ole selvää pitävätkö CNN:n tiedot Trumpin Putinille esittämästä uhkauksesta paikkaansa.
Trump kertoi viimeksi tiistaina olevansa tyytymätön Putiniin. Trump sanoi jopa harkitsevansa uusia pakotteita Venäjää vastaan.
– Hän tappaa paljon ihmisiä ja monet heistä ovat hänen sotilaitaan, Trump sanoi.
– Putin heittää paljon hevonpaskaa meitä päin, jos totta puhutaan. Hän on aina erittäin mukava, mutta se on merkityksetöntä.
Trump: Pommitamme Moskovan paskaksi
76
678
Vastaukset
- Anonyymi
kätyri peloissaan
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Näin
- Anonyymi
Tuo oli kyllä vähän ilkeästi sanottu Trumpilta.
Putin lukitsi itsensä pommisuojaan.- Anonyymi
On se Kova tuo Trump...kyllä...kova on vaikka Putin onkin Päällikkö !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se Kova tuo Trump...kyllä...kova on vaikka Putin onkin Päällikkö !
Moskovan gayklubinko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovan gayklubinko?
Ei Moskovassa ole gayklubeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Moskovassa ole gayklubeja.
Moskovassa on gaytä enemmän kun koko Suomessa asukkaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovassa on gaytä enemmän kun koko Suomessa asukkaita.
Vladimir vannoi, että yhtään gaytä ei ole !
- Anonyymi
Tuo olisi kai mahdollista jos NATO saisi Ukrainan, siksi kai siellä nyt sota on.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Ukrainassa on sota, koska Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.
-Ukrainassa on sota, koska Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.-
Loistava kommenti. Voisitko ystävällisesti lukea sen ja jopa tulkita? Kiitos. Anonyymi kirjoitti:
-Ukrainassa on sota, koska Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.-
Loistava kommenti. Voisitko ystävällisesti lukea sen ja jopa tulkita? Kiitos.Se on niin selvää suomea, että jopa sinun pitäisi ymmärtää se ilman tulkintaa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Se on niin selvää suomea, että jopa sinun pitäisi ymmärtää se ilman tulkintaa.
-Se on niin selvää suomea, että jopa sinun pitäisi ymmärtää se ilman tulkintaa.-
Siis et edes itse pysty tulkitsemaan, eikä kukaan pysty, koska se on pötyä. Anonyymi kirjoitti:
-Se on niin selvää suomea, että jopa sinun pitäisi ymmärtää se ilman tulkintaa.-
Siis et edes itse pysty tulkitsemaan, eikä kukaan pysty, koska se on pötyä.Ei sitä tarvitse tulkita, koska se on yksinkertainen totuus. Venäjä sotii Ukrainassa vain siksi, että Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti. Venäjä olisi voinut valita rauhan.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Ukrainassa on sota, koska Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.
Samalla Putin on vastuuton johtaja, joka harhaanjohtaa oma kansaansa, joka on manipuloitu uskomaan valheita ja propagandaa. Ylivertainen kansa onkin enemmän huijattu kansa, joka on kadottamassa sen uskon, johon heidät on koulittu uskomaan (lahkolaista toimintaa minusta). Aika näyttää tuleeko tästä pahempi tilanne Venäjälle kuin oli Neuvostoliiton hajoaminen v.1991? Toivon mukaan näin?
- Anonyymi
kätyri panikoi kun Trump vähän ärähti r.......e
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
nuinko on
- Anonyymi
Noin voi tapahtua, jos Ukrainasta tulisi NATO: n jäsenmaa.
Sota on syttynyt tuosta syystä, ja jatkuu kunnes jokainen on varma ettei tuollaista aloituksessa olevaa ajatusta voisi tapahtua?Sota on syttynyt vain siksi, että Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Sota on syttynyt vain siksi, että Venäjän diktaattori on harhainen imperialistinen fasisti.
Laita molo jokin linkki todisteeksi, aku ankasta niitä ei löydy.
Anonyymi kirjoitti:
Laita molo jokin linkki todisteeksi, aku ankasta niitä ei löydy.
No esim. tuossa:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011260698.html
- Anonyymi
Ukrainasta tulee vielä Naton jäsen, ja onneksi r......ä ja sen käyrit ei siitä päätä
- Anonyymi
Niin, sitä päätelmää kai tuo sota nyt edustaa. Se kumpi sen voittaa, on kai se päättävä taho?
Ostetaan me suomalaiset popcornia ja seurataan sivusta, koska koko asia ei meille milään tavalla kuulu sen enemäpää mitä Israelin tappamat siviilit Gazassa.
- Anonyymi
Trumpista tulossa Biden the II
- Anonyymi
r......ä tulee rangaista kunnolla. se kuvittelee että voi tehdä mitä haluaa
- Anonyymi
Putin sai talebaneilta uusia aluspyyhe housuja. Kyllä nyt kelpaa,
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
voiman näyttö
- Anonyymi
Kunpa Moskovan sijaan edes Krimille vievä, miehittäjän rakentama Kertshinsalmen silta saataisiin pommitettua pas-2, niin uskoni amerikkalaisdroonien osumatarkkuuteen voisi palautua.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Trump tietää tämmöiset asiat ehkä paremmin kuin kukaan muu.
Kaikki ongelmat ovat Bidenin syy.Paitsi Venäjän rikolliseen sotaan Ukrainassa on vain yksi syyllinen, Putin Kalsarimyrkyttäjä.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Paitsi Venäjän rikolliseen sotaan Ukrainassa on vain yksi syyllinen, Putin Kalsarimyrkyttäjä.
Laita molo joku linkki todisteeksi tyhmille jutuillesi.
Anonyymi kirjoitti:
Laita molo joku linkki todisteeksi tyhmille jutuillesi.
Lue ensialkuun vaikkapa tuo:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011260698.html- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lue ensialkuun vaikkapa tuo:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011260698.htmlLinkki uskovainen molo, voi voi.
Anonyymi kirjoitti:
Linkki uskovainen molo, voi voi.
Kun tiltulle antaa hänen pyytämänsä linkin, tiltu tietenkin moittii linkkiuskovaiseksi. Sellainen on tiltu.
- Anonyymi
ja Marinin ja Vappu Pimiän…
- Anonyymi
Krasnov ei hyökkää isäntäänsä vastaan milloinkaan.
Valheet ovat kaikki kaikessa vain teot ovat totuus.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011361500.html - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Aika paljon poistuu viestejä? Demokratian takaseinän hedelmiä?
- Anonyymi
30 % vastasi väärin, miksi edes kysellä?
- Anonyymi
Ja 50 % vastauksista on samasta hyväksytystä lähteestä, demokratia ontuu aika pahasti.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Aloittakoot Kertshinsalmen sillasta. Loput pitäisikin mennä sitten omalla painollaan. Turhaan tätä KGB-everstin sotaa on venytetty jo kolme vuotta.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Trump on jopa Suomen omaakin valtiojohtoa etevämpi kylvämään epluottamusta Suomen tulevaisuutta kohtaan, vaikkei tietenkään pommita.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Ei se mitää Metukka heräsi taas koomastaan.
Medvedev uhkaa länttä ydiniskuilla
Kreml käyttää säännöllisesti ja tietoisesti Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaa Dmitri Medvedeviä hyödykseen ydinaseuhkausten esittämiseen, arvioi Institute for the Study of War (ISW).
Yhdysvaltalaisen ajatushautomon mukaan myös vanhemmat Venäjän hallinnon edustajat, mukaan lukien presidentti Vladimir Putin ovat usein epäsuorasti viitanneet Venäjän ydinasevalmiuksiin.
Putin on muun muassa toistuvasti viitannut Venäjän väitetysti uuden Oreshnik-ohjusjärjestelmän käytöstä vihjaillakseen hienovaraisesti Venäjän mahdollisesta ydiniskusta länsimaita vastaan.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov vähätteli maanantaina lehdistötilaisuudessa Medvedevin viime viikolla esittämiä värikkäitä lausuntoja. Medvedev uhitteli muun muassa Yhdysvaltoja sodalla. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Tiedoksi Trumpille.
Moskova on jo nyt paska paikka.
Mutta sitten se on tosi paska paikka. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Ja aloittaja uskoo kaiken mitä lukee roskalehdessä... Voi Jeesus mitä medianlukutaitoa!
- Anonyymi
katsotaan taipuuko putler tänään. Haagi on oikea paikka
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
näin
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611471IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3567833Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut872654Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?952185Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1402056Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61611- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521054Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782