Mitä Raamattu opettaa homoseksuaalisuuden harjoittamisesta? 4.0

Edelliset kolme ketjua tuli täyteen joten jatketaan keskustelua.

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

671

2267

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Homoaloittajaa ahdistaa oma homous.

      • Ja hän luulee, että kaikki Jumalan kieltäjät ovat homoseksuaalisia.

      • Anonyymi

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Homoseksuaalisista? Kullakin näkyy olevan oma totuus. Mutta vain homoseksuaalisilla on todellinen totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Eivätkä siedä sen sanojia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä siedä sen sanojia.

        Se se, hyökkäys on sitten ainoa vaihtoehto,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se se, hyökkäys on sitten ainoa vaihtoehto,

        Eli luulevat sen olevan paras puolustus.

      • Anonyymi

        Oho! Onko noin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho! Onko noin?

        Mene ja tiedä..,.

      • Anonyymi

        Ja sinä olet siitä taas kateellinen kun kukaan ei halua tulla sinun perääsi.

      • Huomasin sen viimeisen kerran 15 vuotta sitten. Se oli muutenkin harvinaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Huomasin sen viimeisen kerran 15 vuotta sitten. Se oli muutenkin harvinaista.

        Joka päivä silti edelleen otat.

      • Anonyymi

        Eivät tunnusta tekevänsä syntiä, eivät siis voi myöskään tehdä parannusta.

      • Anonyymi

        Miksi ahdistaisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ahdistaisi?

        Sitä minäkin ihmettelen.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Sama on abortin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä siedä sen sanojia.

        Se on kyllä huomattu.

      • Anonyymi

        Ikävä sulle, mutta ei ole homo,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli luulevat sen olevan paras puolustus.

        Pissivät kintuilleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja hän luulee, että kaikki Jumalan kieltäjät ovat homoseksuaalisia.

        Miten niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä minäkin ihmettelen.?

        Ei kai miksikään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä siedä sen sanojia.

        Se se, yrittävät painaa villaisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Oikein, näin se menee.

      • Anonyymi

        Homoseksuaalisuus tuntuvat olevan sairaanloisen kiinnostuksen kohde uskoville miehille. Se aihe tuntuu pakottavan kirjoittamaan tänne joka päivä uudestaan ja uudestaan. Lesbot eivät heitä kiinnosta vähääkään.

        Sitä ihmettelen aina kun hihhuli tekee aloituksen. Ja sitä miksi ihmeessä homoseksuaalisuus kiinnostaa kuola valuen jatkuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ihmettelen aina kun hihhuli tekee aloituksen. Ja sitä miksi ihmeessä homoseksuaalisuus kiinnostaa kuola valuen jatkuvasti.

        Siitä pitäisi tehdä tutkimus. Sillä sairastahan tuo kiinnostus homoja kohtaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Juurikin niin,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä pitäisi tehdä tutkimus. Sillä sairastahan tuo kiinnostus homoja kohtaan on.

        Tehdään mieluummin tutkimus siitä, mitä Raamattu opettaa homouden harjoittamisesta. Ehdotan, että se on syntiä, kiellettyä ja rangaistavaa. Koskee myös lesbouden harjoittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se se, hyökkäys on sitten ainoa vaihtoehto,

        Ilmeisesti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama on abortin kanssa.

        Kyllä.,

      • Anonyymi

        Olet todella ahdistunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka päivä silti edelleen otat.

        Näkeehän sen päällekin päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se se, hyökkäys on sitten ainoa vaihtoehto,

        Huitovat joka suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkeehän sen päällekin päin.

        Näkee naamasta kun lakkaa ……..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama on abortin kanssa.

        Toden totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli luulevat sen olevan paras puolustus.

        Todella luulevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehdään mieluummin tutkimus siitä, mitä Raamattu opettaa homouden harjoittamisesta. Ehdotan, että se on syntiä, kiellettyä ja rangaistavaa. Koskee myös lesbouden harjoittamista.

        Puolueettoman tutkijaryhmän asianmukaisesti vertaisarvioidulle tutkimukselle Raamatun kirjoituksien suhtautumisesta niin meidän heterouden harjoittamiseen kuin homoudenkin harjoittamiseen saattaisi olla paikallaan.
        Tosin pahoin pelkään sen johtavan teidän miesten osalta entistä enemmän Raamatun Sanoista luopumiseen ja maallistumisen nopeutumiseen erityisesti herätysliikkeissä.
        Raamatun kirjoitusten ankaruutta miehen siemenen haaskaamiseen omaehtoisesti paikkaan jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittamaa ihmistä, on koitettu laittaa milloin homoseksuaalisten miesten ja naisten syyksi.
        Raamattu osoittaa hyvinkin tarkasti ainoastaan lisääntymistarkoituksessa tapahtuvan seksin olevan sallittua miehille jotka Jumala on liittänyt yhteen vaimon kanssa ja siunannut lisääntymään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tehdään mieluummin tutkimus siitä, mitä Raamattu opettaa homouden harjoittamisesta. Ehdotan, että se on syntiä, kiellettyä ja rangaistavaa. Koskee myös lesbouden harjoittamista.

        Homouden harjoittaminen ei ole minkään maailman pahantekoa.

        Mutta sinun mielestäsi sellainen on syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se on kun totuutta ei haluta myöntää.

        Nimenomaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka päivä silti edelleen otat.

        Näkee naamastakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkä siedä sen sanojia.

        Yrittävät vaientaa heidät.

    • Anonyymi

      Ei se taida siitä juuri muuta opettaa kuin että pitää varata lamppuöljyä liukkariksi.

      • Anonyymi

        Jeesus kun voi tulla yökylään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus kun voi tulla yökylään.

        Jeesus on aina uskovien kanssa, niin Hän lupasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on aina uskovien kanssa, niin Hän lupasi.

        Ja Hän ei petä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on aina uskovien kanssa, niin Hän lupasi.

        Jeesus puhui niin paljon valheita, että ei voi luottaa lupauksiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus puhui niin paljon valheita, että ei voi luottaa lupauksiin.

        Sinä se olet kova vaIehtelemaan.

        Kuten se toinenkin Iiihava Iaiskamato siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on aina uskovien kanssa, niin Hän lupasi.

        Joopa joo. Helppo se on lupailla.

        Ja sinä odotat tippa tiitinpäässä liukkari valmiina sen uutta tulemista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se olet kova vaIehtelemaan.

        Kuten se toinenkin Iiihava Iaiskamato siellä.

        Kerro joku tosiasia, joka Jeesuksen suuhun on kirjoitettu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro joku tosiasia, joka Jeesuksen suuhun on kirjoitettu.

        Tutustu Raamattuun, RumaJammu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se olet kova vaIehtelemaan.

        Kuten se toinenkin Iiihava Iaiskamato siellä.

        On se!

      • Anonyymi

        Onko teillä vielä lamppuöljyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on aina uskovien kanssa, niin Hän lupasi.

        Jeesus on kaikkien kanssa eikä vaan tekopyhien arvostelijoiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Hän ei petä!

        Kyllä oot pettynyt ja pettänyt. Pahaa puhunut ja vielä enemmän ajatellut. Niin äläpä nostele nokkaasi. Luuta ja lihaa ja vähän paskaa välissä kuten eräs vanha mies totesi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus puhui niin paljon valheita, että ei voi luottaa lupauksiin.

        Mutta Jeesus oli synnitön, miten valehtelu oli mahdollista?

    • Anonyymi

      Ja miksi normaalien ihmisten pitäisi välitää mitä se sinun pyllistämä rasisti jumala on tästä mieltä? Vaihtaisit parempaan jumalaan, kyllähän niitä on mistä valita.

    • Anonyymi

      On se Jumala sitten vaan kovin pieni ja vähäpätöinen jos sitä jollain homostelulla voi loukata.
      Uskovainen taitaa pitää ihmistä kovinkin merkittävänä olentona.

      • Anonyymi

        Sitten vielä lisäisin että eikös Jeesus sanonut " älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" ja" se joka synnitön on, heittäköön ensimmäisen kiven".
        Kiihkouskovaisilta sitä tuomiota tulee ja kivet ne vasta lentääkin.

        Tälle ketjun aloittajalle selvennän tuota kivenhoittojuttua..
        Juutalaisilla oli tapana porukalla kivittää synnintekijä hengiltä (mukavia vesseleitä ja on muuten yhtä mukavia vielä nykyäänkin)
        Jesse oli sitä mieltä että ei kukaan ole niin moitteeton että voi ketään kivellä heittää.
        Eli kannattaa pitää itseään toisia parempana.

        Muslimit kivittää edelleen syntisiä.

        Tuomio on Jumalan. Meidän tehtävämme on kertoa miten tuomio on vapauttava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomio on Jumalan. Meidän tehtävämme on kertoa miten tuomio on vapauttava.

        Aamen, siis evankeliumi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen, siis evankeliumi.

        Sitä juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen, siis evankeliumi.

        Ilosanoma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomio on Jumalan. Meidän tehtävämme on kertoa miten tuomio on vapauttava.

        Mutta eihän jumala vihaa homoja. Ainakaan raamatun mukaan. Se on vain nämä rasisti uskovat jotka käyttävät jumalan "sanaa" puolustaakseen rasismiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuomio on Jumalan. Meidän tehtävämme on kertoa miten tuomio on vapauttava.

        Nöin teemme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän jumala vihaa homoja. Ainakaan raamatun mukaan. Se on vain nämä rasisti uskovat jotka käyttävät jumalan "sanaa" puolustaakseen rasismiaan.

        Todella, ei Jumala vihaa homoja eikä muitakaan ihmisiä, mutta sen sijaan homotekoja Jumala vihaa. Tämä on aivan selvä Raamatun viesti. Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja muitakin luotuja, mutta Jumala antoi ihmiselle kyvyn ajatella ja tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä ja tehdä sitä hyvää, mitä hänen pitääkin tehdä Jumalan lähettiläänä.

        Järkyttävää, että homouden synnillä ylpeillään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, että homouden synnillä ylpeillään.

        Ja piispat kannustavat siihen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja piispat kannustavat siihen,

        Ihan järkyttävä! Sulkevat muiltakin taivaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan järkyttävä! Sulkevat muiltakin taivaan.

        Jeesus moitti samasta fariseuksia.

        Mitä on "homoteot"?

        "hyvän ja pahan välillä ja tehdä sitä hyvää, mitä hänen pitääkin tehdä Jumalan lähettiläänä."

        Miten määritellää hyvä tai paha? minusta jumalasi on paha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, että homouden synnillä ylpeillään.

        Mutta eihän se ole synti, joten ei huolta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, että homouden synnillä ylpeillään.

        Kuka ylpeilee homouden synnillä? Eihän se ole edes synti Raamatussa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muslimit kivittää edelleen syntisiä.

        Kuten muidenkin pitäisi. Sellaista on uskonnot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän se ole synti, joten ei huolta.

        Kylä se synti on vaikka piispat muuta valehtelee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuka ylpeilee homouden synnillä? Eihän se ole edes synti Raamatussa.

        Teitä vihataan Iaajalti.

        Yleinen inho tosiaan.

      • Anonyymi

        Se olisi hienoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi hienoa.

        Teepä niin hieno teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten vielä lisäisin että eikös Jeesus sanonut " älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" ja" se joka synnitön on, heittäköön ensimmäisen kiven".
        Kiihkouskovaisilta sitä tuomiota tulee ja kivet ne vasta lentääkin.

        Juuri tämä on enemmän kuin Totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tälle ketjun aloittajalle selvennän tuota kivenhoittojuttua..
        Juutalaisilla oli tapana porukalla kivittää synnintekijä hengiltä (mukavia vesseleitä ja on muuten yhtä mukavia vielä nykyäänkin)
        Jesse oli sitä mieltä että ei kukaan ole niin moitteeton että voi ketään kivellä heittää.
        Eli kannattaa pitää itseään toisia parempana.

        Uskovat näyttävät pitävän vaikka kaikki nekin syntiä tekevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimit kivittää edelleen syntisiä.

        Niin kristitytkin kuvaannollisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän jumala vihaa homoja. Ainakaan raamatun mukaan. Se on vain nämä rasisti uskovat jotka käyttävät jumalan "sanaa" puolustaakseen rasismiaan.

        Näin uskon minäkin
        Miten vierasta voi vihata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää, että homouden synnillä ylpeillään.

        Järkyttävää että luulet olevasi Jumala !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja piispat kannustavat siihen,

        Ei kannusta. Ymmärtää kaikkia niinkuin pitääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan järkyttävä! Sulkevat muiltakin taivaan.

        Yhyyy tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovat näyttävät pitävän vaikka kaikki nekin syntiä tekevät.

        Tekevät syntiä mutta eivät elä synnissä.

    • Anonyymi

      Room. 1:
      22. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,
      1. Kor. 1:20
      23. ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.
      5. Moos. 4:15-18; Hes. 8:10
      24. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
      Ps. 81:13; 1. Kor. 6:18; Ef. 4:19; 1. Piet. 4:3
      25. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
      26. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
      3. Moos. 18:22-23
      27. ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
      1. Moos. 19:5
      28. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
      29. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat
      Gal. 5:19-21; 2. Tim. 3:2-5; Tit. 3:3
      30. ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,
      31. ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
      32. Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.
      3. Moos. 20:13; 3. Moos. 20:16; Room. 6:21; Ps. 50:18

      • Anonyymi

        Hyvää sanaa.

      • Kuinka monta tunnet tuollaista, joka ei ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle?

        Minä en ketään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monta tunnet tuollaista, joka ei ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle?

        Minä en ketään.

        Miksi säilytät kaiken vanhan romun tyhjiä viinapulloja myöden hyllyissä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi säilytät kaiken vanhan romun tyhjiä viinapulloja myöden hyllyissä?

        Ei kuulu mulle. Eikä sulle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kuulu mulle. Eikä sulle.

        Mutta näkyy. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta näkyy. 😂

        Puhuit minusta. Ei voi näkyä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puhuit minusta. Ei voi näkyä.

        Miksi säilytät kaiken vanhan romun tyhjiä viinapulloja myöden hyllyissä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi säilytät kaiken vanhan romun tyhjiä viinapulloja myöden hyllyissä?

        Minä en säilytä mitään..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minä en säilytä mitään..

        Kuution vanhat rojut, eikä edes siivoa koskaan.
        Miksei se koskaan tee mitään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuution vanhat rojut, eikä edes siivoa koskaan.
        Miksei se koskaan tee mitään?

        Joka päivä tekee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Joka päivä tekee.

        Mitä muka?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Joka päivä tekee.

        Makaa ja kuorsaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muka?

        Jätti vastaamatta, kun ei tee mitään.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuution vanhat rojut, eikä edes siivoa koskaan.
        Miksei se koskaan tee mitään?

        Se todella Iaiska?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuution vanhat rojut, eikä edes siivoa koskaan.
        Miksei se koskaan tee mitään?

        On se surkea tapaus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kuulu mulle. Eikä sulle.

        Kyllä kuuluu.

        Kaksi älytöntä ToIIoa.

      • "Jatketaan keskustelua" sanoo hän, ja sitten ei keskustele sanallakaan. 🤣

        Onneksi kopiokone sentään toimii...

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monta tunnet tuollaista, joka ei ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle?

        Minä en ketään.

        Paitsi, että....Itsestäsi julistat juuri tuollaista, että et ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monta tunnet tuollaista, joka ei ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle?

        Minä en ketään.

        Tunnen monta ja ainakin yhden tällä palstalla!

      • Anonyymi

        Ja sinäkin teet osan noista tekopyhä hihhuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi säilytät kaiken vanhan romun tyhjiä viinapulloja myöden hyllyissä?

        On teitä täällä pari hullua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää sanaa.

        Täyttä totta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi, että....Itsestäsi julistat juuri tuollaista, että et ole antanut arvoa Jumalan tuntemiselle!

        En ole koskaan tuntenut Jumalaa.

        Se siitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En ole koskaan tuntenut Jumalaa.

        Se siitä.

        No et varmasti, mutta kerran tulet näkemään!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No et varmasti, mutta kerran tulet näkemään!

        En varmaan tule. Johan sen olisi nähnyt, jos aihetta olisi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En varmaan tule. Johan sen olisi nähnyt, jos aihetta olisi.

        Voi olla, että homot ateistit joutuvat suoraan kadotukseen, mutta en ole varma tästä.

    • Anonyymi

      Oho, sieltäkö sinä olet nuo pökkimis juttusi oppinut. En olisi kyllä heti uskonut.

      • Anonyymi

        Sinä niitä ajattelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä niitä ajattelet.

        Ei aitolainen sinä niitä ajattelet ja välillä lipsauttelet palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei aitolainen sinä niitä ajattelet ja välillä lipsauttelet palstalle.

        Vain sinä toimit noin, Repe.

    • Anonyymi

      Miksi et pääse sujuksi homoutesi kanssa, vaan kipuilet siitä koko ajan?

      • Anonyymi

        Hetero ei voi tehdä noin kuten sinä.

      • Anonyymi

        Sellaista kipuiIua sinulla jälleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hetero ei voi tehdä noin kuten sinä.

        En tunne ketään heteroa, joka puhuisi homouden joka päivä. Tosin en tunne sellaista homoakaan, joka puhuisi homoista noin vain.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tunne ketään heteroa, joka puhuisi homouden joka päivä. Tosin en tunne sellaista homoakaan, joka puhuisi homoista noin vain.

        Siitä ei olekaan kysymys ketä sinä tunnet ja ketä et.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä ei olekaan kysymys ketä sinä tunnet ja ketä et.

        Luulee olevansa maailman napa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitä ei olekaan kysymys ketä sinä tunnet ja ketä et.

        On suhteellisen omituista ylipäätään puhua homoseksuaalisista, vaikka tällä palstalla vuodesta 2009 ainakin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On suhteellisen omituista ylipäätään puhua homoseksuaalisista, vaikka tällä palstalla vuodesta 2009 ainakin.

        Älä sitten puhu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä sitten puhu!

        Tulin alunperin tänne puhumaan Raamatusta. Homous tässä yllätti, mutta tiedän siitäkin hyvin.

        Lisäksi opin, että täällä vihataan Raamattua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin alunperin tänne puhumaan Raamatusta. Homous tässä yllätti, mutta tiedän siitäkin hyvin.

        Lisäksi opin, että täällä vihataan Raamattua.

        Et sinä edes tunne Raamattua. ☹️

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin alunperin tänne puhumaan Raamatusta. Homous tässä yllätti, mutta tiedän siitäkin hyvin.

        Lisäksi opin, että täällä vihataan Raamattua.

        Poikasi Timo nauraa varmaan jutuillesi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin alunperin tänne puhumaan Raamatusta. Homous tässä yllätti, mutta tiedän siitäkin hyvin.

        Lisäksi opin, että täällä vihataan Raamattua.

        Miksi Kuutio Iaiskottelee päivät pitkät?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On suhteellisen omituista ylipäätään puhua homoseksuaalisista, vaikka tällä palstalla vuodesta 2009 ainakin.

        Että Kuutio Iaiskottelee päivät pitkät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikasi Timo nauraa varmaan jutuillesi.

        Lavi nautaa myös sen naismaisuudelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä edes tunne Raamattua. ☹️

        Vaikka olen ollut Raamattukoulussa ja lukenut Raamattua tehden muistiinpanoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka olen ollut Raamattukoulussa ja lukenut Raamattua tehden muistiinpanoja.

        Taas jankkaat samaa.

        Mikään ei auta kohdallasi.

        OIet heikkoIahjainen ToIIo ja et ymmärrä mistään mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tunne ketään heteroa, joka puhuisi homouden joka päivä. Tosin en tunne sellaista homoakaan, joka puhuisi homoista noin vain.

        Kaikki muut kyllä tuntevat!

    • Anonyymi

      Ei tarvitsisi kun siihen on ratkaisu.

      • Anonyymi

        Jeesus on ratkaisu syntiin.

    • Anonyymi

      Tämä on kristillinen opetus.

    • Anonyymi

      Homous on luonnotonta, luonnollisuuden pilkkaamista.
      Jumala on luonut miehen ja naisen eikä mitään muuta ihmistä.

      • Paavalin mukaan miehen pitkä tukka on sellainen, että luontokin opettaa, että niin ei voi olla.

        Siniset silmät ovat geenivirhe. Yritä olla täydellinen...

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paavalin mukaan miehen pitkä tukka on sellainen, että luontokin opettaa, että niin ei voi olla.

        Siniset silmät ovat geenivirhe. Yritä olla täydellinen...

        Keksit taas omiasi. Esittele toki nuo juttusi pojallesi Timolle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paavalin mukaan miehen pitkä tukka on sellainen, että luontokin opettaa, että niin ei voi olla.

        Siniset silmät ovat geenivirhe. Yritä olla täydellinen...

        Mitä Kuutio tekee päivät pitkät?

      • Anonyymi

        Siinnä tuli jumalalle se 3-5% lipsahdus.
        Oma poika mukaan lukien.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keksit taas omiasi. Esittele toki nuo juttusi pojallesi Timolle.

        Tiedän, että Raamattu ja Paavali sun muut ovat tuntemattomia täällä.

        Edes tiedettä ei tunneta.

        Olette hupaisaa porukkaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tiedän, että Raamattu ja Paavali sun muut ovat tuntemattomia täällä.

        Edes tiedettä ei tunneta.

        Olette hupaisaa porukkaa.

        Totta, siellä Jurvassa tosiaan ette tunne Raamattua kumpikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, siellä Jurvassa tosiaan ette tunne Raamattua kumpikaan.

        Minä olen ollut Raamattukoulussa ja lukenut Raamattua tehden muistiinpanoja.

        Haukut väärää puuta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minä olen ollut Raamattukoulussa ja lukenut Raamattua tehden muistiinpanoja.

        Haukut väärää puuta.

        Mitä sitten?

        Et silti ymmärrä mistään mitään. OIet heikkolahjainen ToIIo ja täysi puupää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tiedän, että Raamattu ja Paavali sun muut ovat tuntemattomia täällä.

        Edes tiedettä ei tunneta.

        Olette hupaisaa porukkaa.

        Se toinenkin Iihava siellä on kouIuttamaton ToIIo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minä olen ollut Raamattukoulussa ja lukenut Raamattua tehden muistiinpanoja.

        Haukut väärää puuta.

        Kuutio siirtelee päivät pitkät romuja edestakaisin siellä läävässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio siirtelee päivät pitkät romuja edestakaisin siellä läävässä.

        Nyt on menossa erillinen muutos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten?

        Et silti ymmärrä mistään mitään. OIet heikkolahjainen ToIIo ja täysi puupää.

        Hyvin olen ymmärtänyt mitä elämässä on. Kuten mitä on Raamatussa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hyvin olen ymmärtänyt mitä elämässä on. Kuten mitä on Raamatussa.

        Et ymmärrä mistään mitään.

        OIet vähä-äIyinen ja heikkoIahjainen ToIIo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Nyt on menossa erillinen muutos.

        Turhaan vaIehtelet.

      • Alle kuukauden päästä mennään Kittilään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Alle kuukauden päästä mennään Kittilään.

        Lähtekää pois Suomesta.

      • Kukas sitten homon on luonut? Onko kilpailevia Luojia?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kukas sitten homon on luonut? Onko kilpailevia Luojia?

        Sellaisia Aatoksia homolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keksit taas omiasi. Esittele toki nuo juttusi pojallesi Timolle.

        Siniset silmät ovat geenivirhe. Ruskeat ovat aitoja.

        Paavalin mukaan luonto opettaa että miehen pitkä tukka on häpeäksi.

        Sinulla ei ole tietoa mistään.

    • Anonyymi

      Luonnollisella ihmisellä on peräpukamat, eikä sinne saa mitään muuta työntää.

      • Anonyymi

        Raskauden ja synnytyksen seurauksena vaimollekin muodostuu helposti peräpukamia ja miten aviomiehen saa ymmärtämään olemaan vonkaamatta sitä puolta?

    • Anonyymi

      Eikös se ole jo täällä sataan kertaan todettu, että homous on synti ja siitä pitää tehdä parannus? Se on niin ja amen, joten miksi jatkat jankkaamista ja teet asiasta ketjua ketjun perään? Kun olet tähän aiheeseen erikoistunut, niin saat ilmeisesti myös adrenaliiniryöpyn joka kerta kun kirjoitat asiasta. Ymmärrätkö, että olet addikti? Homousriippuvainen? Riippuvainen siitä, että saat kirjoittaa homoudesta. Mutta puhua et vissiin kasvotusten uskalla. Riippuvuus on synti, vaikka se tuottaakin hyvänolon tunteen.

      • Anonyymi

        Jeesuskin parantui homoudesta kun se tapettiin. Miten meni niin kuin omasta mielestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuskin parantui homoudesta kun se tapettiin. Miten meni niin kuin omasta mielestä?

        Voi sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua.

        Se on joku reppana huutelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on joku reppana huutelija.

        Ilmeisesti lapsi.

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea ajatuksella.

    • Anonyymi

      Yllättävää ettei omassa vihkiraamatussani, kuten ei vanhempienikaan vihkiraamatussa lue aloittajana olevan Uudestisyntyneen Jeesuksen seuraajan kirjoittamalla tavalla?
      Toteutuuko tuossa nyt Jeesuksen varoituksen sanat Mark.16:ssa, jossa Jeesus varoittaa niistä jotka tulevat Hänen nimissään ilman tunnusmerkkejä joista Hänen seuraajansa tunnistaa.

      • Anonyymi

        Kyllähän tämäkin ketju antaa vakavia viitteitä eksyttäjistä, jotka tulevat Jeesuksen nimissä ilman tunnusmerkkejä joista Jeesus sanoi seuraajansa tunnistettavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tämäkin ketju antaa vakavia viitteitä eksyttäjistä, jotka tulevat Jeesuksen nimissä ilman tunnusmerkkejä joista Jeesus sanoi seuraajansa tunnistettavan.

        Niin? Usko on ykdin Jumalan teko, ei ihminen jollain rituaalilla voi pakottaa Jeesusta ottamaan seuraajakseen, Hänhän sanoi etteivät opetuslapset valinneet Häntä, vaan Hän valitsi opetuslapsensa.

    • Anonyymi

      Homo häpäisee itse oman ruumiinsa. Mitä ylevää tai ylpeiltävää siinä on?

      • Anonyymi

        Niinhän me kaikki heterotkin teemme ehkäisyn avulla pelkästään himoissaan hekumoiden ja miehet vieläpä usein kerskaavat omilla hekumoinneillaan.
        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan perillisiä.

      • Miksi koet niin, että homo häpäisee oman ruumiinsa?

        Eikö toisista pahaa puhuva häpäise itsensä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi koet niin, että homo häpäisee oman ruumiinsa?

        Eikö toisista pahaa puhuva häpäise itsensä?

        Sellaista häpäisyä kahdella Iihavalla Híntillä siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi koet niin, että homo häpäisee oman ruumiinsa?

        Eikö toisista pahaa puhuva häpäise itsensä?

        Kahden miehen kehoja ei ole tarkoitettu yhtymään tai muuten hekumoimaan keskenään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kahden miehen kehoja ei ole tarkoitettu yhtymään tai muuten hekumoimaan keskenään.

        Sinä olet vähän väärä henkilö siitä päättämään. Sinulla tuskin on edes omaa kokemusta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä olet vähän väärä henkilö siitä päättämään. Sinulla tuskin on edes omaa kokemusta.

        Kyllä lapsikin osaa sen verran bioogiaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lapsikin osaa sen verran bioogiaa.

        Että seksiä on hyvin monenlaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että seksiä on hyvin monenlaista.

        Jumala on luonut ihmistä mieheksi ja naiseksi ja tehnyt heille elimet jotka yhtyvät luontevasti toisiinsa.
        Homoilla toki on pakko olla kaikenlaista korvikkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on luonut ihmistä mieheksi ja naiseksi ja tehnyt heille elimet jotka yhtyvät luontevasti toisiinsa.
        Homoilla toki on pakko olla kaikenlaista korvikkeita.

        Turrekin ottanut peräänsä tuhansia kertoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on luonut ihmistä mieheksi ja naiseksi ja tehnyt heille elimet jotka yhtyvät luontevasti toisiinsa.
        Homoilla toki on pakko olla kaikenlaista korvikkeita.

        60 prosenttia miehistä on valmis luopumaan yhdynnästä, jos saisi säännöllisesti suuseksiä. Oli sellainen kysely.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        60 prosenttia miehistä on valmis luopumaan yhdynnästä, jos saisi säännöllisesti suuseksiä. Oli sellainen kysely.

        Siellä kaksi todella nàismaista.

        Se toinen Iihava pökkii perääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahden miehen kehoja ei ole tarkoitettu yhtymään tai muuten hekumoimaan keskenään.

        Juuri noin? Miehen siemenen haaskaaminen omaehtoisesti ilman lisääntymistarkoitusta on ankarin sanoin kielletty kaikilta miehiltä, myös ja erityisesti naisen kanssa lisääntymään siunattujen miesten kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kaksi todella nàismaista.

        Se toinen Iihava pökkii perääsi.

        Sellainen lihava perään pökkijä siis olet 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen lihava perään pökkijä siis olet 🤓

        Kerro toki Iisää itsestäsi🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lapsikin osaa sen verran bioogiaa.

        Mutta ei tuo rusina-aivo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lapsikin osaa sen verran bioogiaa.

        Tietenkin.

    • Anonyymi

      1. Kor. 6:9-10 sanoo, etteivät miesten kanssa makaavat miehet pääse Jumalan valtakuntaan. Lesboilu ei ole esteenä.

      • Anonyymi

        Lue Room 1:26 =>

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue Room 1:26 =>

        Paavali paasaa siinä siihen malliin, että ei löydy nykypäivänä yhtään samaa tapausta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paavali paasaa siinä siihen malliin, että ei löydy nykypäivänä yhtään samaa tapausta.

        Ihan koskee tätäkin päivää, sinä et sitä kykene kumoamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue Room 1:26 =>

        Vaimostako tulee lesbo antaessaan miehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään välttääkseen raskaaksi tulemisen miehelleen, joka pettää häntä toisten miesten kanssa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan koskee tätäkin päivää, sinä et sitä kykene kumoamaan.

        En tunne yhtään tapausta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tunne yhtään tapausta.

        Et tunne mitään muutakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne mitään muutakaan.

        Pieni on turren tynnyri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne mitään muutakaan.

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Sekä useita avioliitossa olevia samaa sukupuolta olevia. Esimerkiksi.Mutta en yhtään sellaista, joista Paavali paasaa Room 1.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni on turren tynnyri.

        On se rajoitukset. Elää koko ajan menneessä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Sekä useita avioliitossa olevia samaa sukupuolta olevia. Esimerkiksi.Mutta en yhtään sellaista, joista Paavali paasaa Room 1.

        Mihin semmoinen homo mahtaa uskoa kun kieltää Jumalan ja Jeesuksen puheet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin semmoinen homo mahtaa uskoa kun kieltää Jumalan ja Jeesuksen puheet?

        En tiedä. Hän on vähän ihmisiin päin, kun ihailee Räsästä ja Jalovaaraa, sekä pitää maailman parhaina miehinä Putinia ja Trumpia.

        En ole huomannut, että hän kieltää Jeesuksen puheet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se rajoitukset. Elää koko ajan menneessä.

        Kohta mennään Kotoosaan syömään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kohta mennään Kotoosaan syömään.

        Et edes viitsi enää itse ruokaa tehdä. Miten voitte olla niin lihavia jos syötte vain kerran päivässä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kohta mennään Kotoosaan syömään.

        Niin, et y koskaan kunnon ravintoloissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä. Hän on vähän ihmisiin päin, kun ihailee Räsästä ja Jalovaaraa, sekä pitää maailman parhaina miehinä Putinia ja Trumpia.

        En ole huomannut, että hän kieltää Jeesuksen puheet.

        Hänen tekonsa kieltää ne!
        Jeesus käski miehen ja naisen yhtyä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Sekä useita avioliitossa olevia samaa sukupuolta olevia. Esimerkiksi.Mutta en yhtään sellaista, joista Paavali paasaa Room 1.

        Koko Jurva tietää kaksi nàismaista ToIIoa siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaimostako tulee lesbo antaessaan miehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään välttääkseen raskaaksi tulemisen miehelleen, joka pettää häntä toisten miesten kanssa?

        Niinpä, naisen paikka ei ole herätysliikkeessä jonka miehet nimittelevät vaimojaan sekä muita naisia tuollaisilla perusteilla lesboiksi.
        Ylipäätään ihmetyttää siskot jotka kuuluvat liikkeeseen jonka miehet eriarvoistavat heitä ja jopa kieltävät vaimoltaan tämän tahdon vastaisen raskauden keskeyttämisen.
        Tuollaisten liikkeiden pitäisi mahdollistaa kustantamalla jokaiselle liikkeensä naiselle luotettavalla tavalla toteutetun sterilisaation jo hedelmällisen iän alussa heidän niin halutessaan, jolla voidaan välttää abortti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hänen tekonsa kieltää ne!
        Jeesus käski miehen ja naisen yhtyä.

        Ei kukaan voi ketään käskeä yhtymään.

        Hullu ajatus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, et y koskaan kunnon ravintoloissa.

        Käyn näköjään niissä, joissa on kovasti ihmisiä, ja missä on todella hyvää ruokaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Käyn näköjään niissä, joissa on kovasti ihmisiä, ja missä on todella hyvää ruokaa.

        Olet junttien juntti, 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, naisen paikka ei ole herätysliikkeessä jonka miehet nimittelevät vaimojaan sekä muita naisia tuollaisilla perusteilla lesboiksi.
        Ylipäätään ihmetyttää siskot jotka kuuluvat liikkeeseen jonka miehet eriarvoistavat heitä ja jopa kieltävät vaimoltaan tämän tahdon vastaisen raskauden keskeyttämisen.
        Tuollaisten liikkeiden pitäisi mahdollistaa kustantamalla jokaiselle liikkeensä naiselle luotettavalla tavalla toteutetun sterilisaation jo hedelmällisen iän alussa heidän niin halutessaan, jolla voidaan välttää abortti.

        Sinua ihmetyttää koska et tiedä asioiden todellista laitaa vaan omat sairaat ajatuksesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ihmetyttää koska et tiedä asioiden todellista laitaa vaan omat sairaat ajatuksesi.

        Sekainen se on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet junttien juntti, 😆

        Kannattaa siis mennä niihin paikkoihin, mihin kukaan muu ei mene. Siihen loppuu junttisuus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kannattaa siis mennä niihin paikkoihin, mihin kukaan muu ei mene. Siihen loppuu junttisuus.

        Olettekin yleensä ainoat asiakkaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olettekin yleensä ainoat asiakkaat.

        Niissä paikoissa minne menemme syömään, on yleensä paljon porukkaa. Yhteenkin ravintolaan Espanjassa tuli 40 asiakasta varttitunnissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niissä paikoissa minne menemme syömään, on yleensä paljon porukkaa. Yhteenkin ravintolaan Espanjassa tuli 40 asiakasta varttitunnissa.

        Tyhjiä näyttää olevan kun te sinne läskinne vedätte.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjiä näyttää olevan kun te sinne läskinne vedätte.

        Eilenkin tupa tuli täyteen, ollen kesän kovin ruokailijoiden määrä päivän aikana.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eilenkin tupa tuli täyteen, ollen kesän kovin ruokailijoiden määrä päivän aikana.

        Kuvat ei valehtele vaan sinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuvat ei valehtele vaan sinä.

        Jopa autoista laskien, joita on edustalla yleensä kahdeksan, niin eilen 10-11 kappaletta. Kokonaisuus että normaalia enemmän ruokailijoita oli.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jopa autoista laskien, joita on edustalla yleensä kahdeksan, niin eilen 10-11 kappaletta. Kokonaisuus että normaalia enemmän ruokailijoita oli.

        Olet todella typerä. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet todella typerä. 😂

        Sinä et ole typerä, vaikka annoit väärää tietoa?

        Katso vähän mitä kirjoitat!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kukaan voi ketään käskeä yhtymään.

        Hullu ajatus.

        Ei todellakaan, itse olet aiheuttanut nämä hirveydet!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä et ole typerä, vaikka annoit väärää tietoa?

        Katso vähän mitä kirjoitat!

        Täällä kerrotaan Totuus kahdesta Iihavasta ToIIerosta siellä.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjiä näyttää olevan kun te sinne läskinne vedätte.

        Ovat kyllä järkyttävä näky.
        🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ihmetyttää koska et tiedä asioiden todellista laitaa vaan omat sairaat ajatuksesi.

        Teidän mielestännekö on tervettä nimitellä lesboksi vaimoa, joka antaa miehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään ja joka ei suostu toteuttamaan miehensä ja tämän äidin typeriä vaatimuksia koulutus ja työelämäänsä koskien, eikä myöskään suostu synnyttämään tahtonsa vastaisesti lapsia enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekainen se on.

        Vilkaisepa kauneuspeiliisi niin näet sekaisin olevan olion

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvat ei valehtele vaan sinä.

        Sellainen valehtelija siis olet 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat kyllä järkyttävä näky.
        🤮

        Sellaiselta järkyttävältä siis näytät 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vilkaisepa kauneuspeiliisi niin näet sekaisin olevan olion

        Sellaista näet peiIistäsi.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiselta järkyttävältä siis näytät 🤓

        Sellaiselta tosiaan näytät.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen yhden uskossa olevan homon. Sekä useita avioliitossa olevia samaa sukupuolta olevia. Esimerkiksi.Mutta en yhtään sellaista, joista Paavali paasaa Room 1.

        Uskossa oleva ei ala homoksi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskossa oleva ei ala homoksi!

        Kukaan ei ala homoksi, vaan on homo.

        Miksi et tiedä edes tuota asiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskossa oleva ei ala homoksi!

        HOmoksihan ei aleta, olipa uskossa tai ei.

    • Anonyymi

      Kellekään ei liene epäselvää, että Raamatun Jeesus oli homoseksuaali.

      • Anonyymi

        Sairas ajatus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ajatus!

        Jumala on.
        Mutta luehan ihan itse raamattua jos siihen elämänkatsomustasi perustat. Päädyt samaan lopputulemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on.
        Mutta luehan ihan itse raamattua jos siihen elämänkatsomustasi perustat. Päädyt samaan lopputulemaan.

        Höpöhöpö! Yrität loukata Kristusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Yrität loukata Kristusta!

        Kristus nauraa hänelle mutta kutsuu edellen luokseen.

      • Anonyymi

        Sinä tuskin sitä kuulet, olet päätöksesi tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ajatus!

        Minustakin sinun ajatuksesi vaikuttavat sairailta.

      • Anonyymi

        Raamattu ei sano Jeesusta homoksi. Mutta se sanoo homoutta synniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas ajatus!

        Minä olen kuullut, että Jeesuksella ja Maria Magdalenalla oli poika. PItäneekö paikkansa? En ole Uuutta Testamenttia kokonaan lukenut. Siis yhteinen poika. Yhdessä tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen kuullut, että Jeesuksella ja Maria Magdalenalla oli poika. PItäneekö paikkansa? En ole Uuutta Testamenttia kokonaan lukenut. Siis yhteinen poika. Yhdessä tehty.

        Maailma on levoton ja menee kohti loppuaan, mutta joku vielä pilkkaa Jumalan Poikaa, joka on hänenkin synnit maksanut!😪

    • Anonyymi

      Hyvä ymmärtää juuri näin.

    • Et sitten jatkanut keskustelua yhdelläkään viestillä, vaikka lupasit.

      En kyllä muista että koskaan ennenkään olisit keskustellut mistään.

      • Anonyymi

        Mitä muiden kirjoitukset on sinulta pois?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muiden kirjoitukset on sinulta pois?

        Kun tämä on keskustelupalsta, jokaisella on oikeus odottaa että sitten myös keskustellaan eikä vain mölähdellä ja kopsata.

        Tosin palstan yleinen meininki suosii kumpaakin.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kun tämä on keskustelupalsta, jokaisella on oikeus odottaa että sitten myös keskustellaan eikä vain mölähdellä ja kopsata.

        Tosin palstan yleinen meininki suosii kumpaakin.

        Mene muualle uliseen jos ei miellytä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mene muualle uliseen jos ei miellytä!

        Ulinasi viihdyttää minua toki kovasti. 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene muualle uliseen jos ei miellytä!

        Sillä ei ole lääkitys kohdallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole lääkitys kohdallaan.

        Sen kyllä huomaa, nenu edelleen kipeä, ☹️

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sen kyllä huomaa, nenu edelleen kipeä, ☹️

        Sanoo ylimielinen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sanoo ylimielinen.

        Sanoo mitättömän itsetunnon omaava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo mitättömän itsetunnon omaava.

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

        Valehtelet kuin sika! 😂

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

        Haukut täällä ihmisiä jolle sinulla ei ole pokkaa sanoa päin naamaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haukut täällä ihmisiä jolle sinulla ei ole pokkaa sanoa päin naamaa!

        Miten Anonyymille sanotaan päin naamaa? Kerro hitaasti, jotta ymmärrämme.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Miten Anonyymille sanotaan päin naamaa? Kerro hitaasti, jotta ymmärrämme.

        Älä puutu keskusteluun mistä et tiedä mitään!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haukut täällä ihmisiä jolle sinulla ei ole pokkaa sanoa päin naamaa!

        Eivät ole tulleet minua tapaamaan ne, jotka minua täällä haukkuvat. Sinä mukaanluettuna.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet kuin sika! 😂

        Kuinka avoin sinä olet?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka avoin sinä olet?

        Olet umpikiero.

      • Anonyymi

        Hirsigrillin rouvasta!!!???

        Tämä EI JÄÄ RANKAISEMATTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirsigrillin rouvasta!!!???

        Tämä EI JÄÄ RANKAISEMATTA!

        Törkeää!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirsigrillin rouvasta!!!???

        Tämä EI JÄÄ RANKAISEMATTA!

        Käyn salaa paneskelemassa Hirsigrillin rouvaa enkä hyväksy pahaa puhetta hänestä. Ihana mummeli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet umpikiero.

        Sinä et siis ole avoin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

        OIet kuuluisin VaIehtelija ja Bottom.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sanoo ylimielinen.

        Että sellainen oIet.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eivät ole tulleet minua tapaamaan ne, jotka minua täällä haukkuvat. Sinä mukaanluettuna.

        Se toinen Iihava munasillaan jopa vieraiden edessä.

        Haluaa esitellä todella pientä piIiään.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se toinen Iihava munasillaan jopa vieraiden edessä.

        Haluaa esitellä todella pientä piIiään.
        🤓

        Mikset hae apua mielenterveysongelmaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset hae apua mielenterveysongelmaasi?

        Kerro lisää ongelmistasi pääsi suhteen🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kuuluisin VaIehtelija ja Bottom.
        🤓

        On suurin vale sanoa, että olen Bottom. Ja että valehtelija.

        Tuntuu, että puhut itsestäsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On suurin vale sanoa, että olen Bottom. Ja että valehtelija.

        Tuntuu, että puhut itsestäsi.

        Sinusta puhutaan jälleen tässäkin tapauksessa, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On suurin vale sanoa, että olen Bottom. Ja että valehtelija.

        Tuntuu, että puhut itsestäsi.

        Totuus tuodaan esiin sinusta!
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus tuodaan esiin sinusta!
        🤓

        Eikö sentään valheitasi? Säälittävää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eikö sentään valheitasi? Säälittävää.

        Pidä toki Jarmoa koiranasi. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pidä toki Jarmoa koiranasi. 😆

        Koira on lemmikkieläin..

        Mitä ihmisellä pitäisi olla tai olla pois, että erottuu eläimistä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Koira on lemmikkieläin..

        Mitä ihmisellä pitäisi olla tai olla pois, että erottuu eläimistä?

        Sinun elämäntapasi kieltämättä on emännän sikamaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun elämäntapasi kieltämättä on emännän sikamaista.

        Et siis tiedä miten saisi ihmiset erottumaan muista eläimistä. Korvat pois?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et siis tiedä miten saisi ihmiset erottumaan muista eläimistä. Korvat pois?

        Kuutio se hässii sinua kuin koira!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et siis tiedä miten saisi ihmiset erottumaan muista eläimistä. Korvat pois?

        Kaksi eläintä siellä.

        Humalaista örvellystä kahdella Iihavalla ToIIolla yötä päivään ja munasillaan.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eikö sentään valheitasi? Säälittävää.

        VaIheen Orjana et ymmärrä Totuutta.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirsigrillin rouvasta!!!???

        Tämä EI JÄÄ RANKAISEMATTA!

        Turre haukkuu sitä sen toisen Iäskin kanssa selän takana.

        Lavia ja Mirjamia myös.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On suurin vale sanoa, että olen Bottom. Ja että valehtelija.

        Tuntuu, että puhut itsestäsi.

        OIwt kuuIuisin Bottom.

        Että tuhansia kertoja olet ottanut perääsi.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

        Perä avoimena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi eläintä siellä.

        Humalaista örvellystä kahdella Iihavalla ToIIolla yötä päivään ja munasillaan.
        🤓

        Taas valheita sinulta. On jo säälittävää tuo toimintasi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Taas valheita sinulta. On jo säälittävää tuo toimintasi.

        Todista yksikin vaIhe.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todista yksikin vaIhe.
        🤓

        Tuo edellinen viesti vailla totuutta. Ja kaikki muutkin vain sinun haaveilua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo edellinen viesti vailla totuutta. Ja kaikki muutkin vain sinun haaveilua.

        Kukaan ei haaveile sinusta, RumaJammu.

        Kaikki viestit sinusta Pervosta totta.

        Teitä inhotaan muuten aivan yleisesti siellä.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo edellinen viesti vailla totuutta. Ja kaikki muutkin vain sinun haaveilua.

        Et siis pystynyt todistamaan yhtäkään vaIhetta.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo edellinen viesti vailla totuutta. Ja kaikki muutkin vain sinun haaveilua.

        Ajaa.

        Miksi te kaksi järkyttävän Iihavaa hilluttw siellä jopa vieraiden läsnäollessa munasillanne?
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis pystynyt todistamaan yhtäkään vaIhetta.
        🤓

        Sinä taas et pysty todistamaan yhtään väitettäsi. Jokainen tietysti näkee kaiken valheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajaa.

        Miksi te kaksi järkyttävän Iihavaa hilluttw siellä jopa vieraiden läsnäollessa munasillanne?
        🤓

        Hakisit apua, surkimus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä taas et pysty todistamaan yhtään väitettäsi. Jokainen tietysti näkee kaiken valheeksi.

        Kaikki on todistettu monta kertaa.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakisit apua, surkimus.

        Miksi sinulle Iuuserille apua pitäisi nyt hakea?
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä taas et pysty todistamaan yhtään väitettäsi. Jokainen tietysti näkee kaiken valheeksi.

        Miksi se toinen Iihava on siellä jatkuvasti munasillaan?
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä taas et pysty todistamaan yhtään väitettäsi. Jokainen tietysti näkee kaiken valheeksi.

        Kaikki tietäjät millainen vaIehtelija olet.
        🤓

      • Anonyymi

        Sellaisia kiinnostuksen kohteita sinulla Híntillä.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla on hyvä itsetunto ja olen tällä palstalla kaikkein avoin.

        Mutta älä nyt ihan kaikkea puhu, mitä sylki suuhun tuo!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä et siis ole avoin.

        No ei nyt normaali ihminen puhu kaikkea, mitä ajattelee!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei nyt normaali ihminen puhu kaikkea, mitä ajattelee!

        Ei niin. Vaan että siitä mitä on tapahtunut.

    • Anonyymi

      Papeillekin hyvää opetusta.

      • Anonyymi

        Varmasti koeteltua tietoa herätysliikkeessänne ja saattaahan olla että tuollaisten varoitusten tarve olisi pesiytynyt aivan kaikkeen uskonnollisuuteen.
        Raamattu Kansalle kirja todistaa homoseksuaalisuuden olevan todella suuri ongelma kyseisen kirjan lukijakunnalle.

        Se on erikoista, että ihan laumana kaikissa uskonnoissa vihataan nimenomaan homoja. Tosin en tiedä miten hindut. Ainakaan buddhalaiset eikä muslimit vihaa, sen mitä olen lähipiirissä kokenut.

        Homoja saa ihan rauhassa vihata. Sinä edistät sitä asiaa tällä palstalla.

        Kerro toki mikä tuossa käännöksessä poikkeaa 33/38 käännöksestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoja saa ihan rauhassa vihata. Sinä edistät sitä asiaa tällä palstalla.

        Viha lisää vihaa. Pitäisi rakastaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Se on erikoista, että ihan laumana kaikissa uskonnoissa vihataan nimenomaan homoja. Tosin en tiedä miten hindut. Ainakaan buddhalaiset eikä muslimit vihaa, sen mitä olen lähipiirissä kokenut.

        Uhriutuminen on taitolaji, jota sinä et hallitse!!!

        Homous ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hyvin paljon sairautta muistuttava käyttäytyminen. Sinä vahvistat sitä luokittelua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Viha lisää vihaa. Pitäisi rakastaa.

        Onko sinulla kuonokoppa kun Kuutio sinua vetelee?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Viha lisää vihaa. Pitäisi rakastaa.

        Vihaat uskovia.

        Ja se toinen Iihava myös.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uhriutuminen on taitolaji, jota sinä et hallitse!!!

        Homous ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hyvin paljon sairautta muistuttava käyttäytyminen. Sinä vahvistat sitä luokittelua.

        On vaikea estää tykkäämistä ja rakkautta.

        Sinulla on etova käsitys homoudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhriutuminen on taitolaji, jota sinä et hallitse!!!

        Homous ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hyvin paljon sairautta muistuttava käyttäytyminen. Sinä vahvistat sitä luokittelua.

        Luonnollinen tai ei, minusta on kauhistuttavaa miten te miehet demonisoitte vapaaehtoisuuteen perustuvaa homoseksuaalisuutta jolla yritätte ikäänkuin peitellä lapsiin ja naisiin miesten kohdistamaa seksuaalista väkivaltaa.
        Teille ei siis ole kristillisten kommenttienne mukaan kauhistus seksuaalinen väkivalta josta aiheutuu tytön tai naisen tahdon vastainen raskaus.
        Oletteko oikeasti syventyneet oman ajatusmaailmanne luonnollisuuteen?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On vaikea estää tykkäämistä ja rakkautta.

        Sinulla on etova käsitys homoudesta.

        OIet naismainen Hinaaja ja teet kaikki naisten hommat.

        Kuutio ei tee mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki mikä tuossa käännöksessä poikkeaa 33/38 käännöksestä.

        Miksi se on tehty, jos se ei poikkea 33/38 käännöksestä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uhriutuminen on taitolaji, jota sinä et hallitse!!!

        Homous ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hyvin paljon sairautta muistuttava käyttäytyminen. Sinä vahvistat sitä luokittelua.

        Sairaudesta on yksilölle aina isompaa tai pienempää faktista haittaa, mutta homoudesta ei ole. Ei etenkään nykyään, kun lasten hankintaan on monia tapoja ja yhteiskuntakin on lakannut varsinaisesti kiusaamasta vähemmistöjä. Vain eräät ääriuskonnolliset ryhmät haluavat jatkaa homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen kiusaamista.

        Homo voi tietenkin olla äärimmäisen terve ja hyväkuntoinen aivan yhtä todennäköisesti kuin heterokin.

    • Anonyymi

      Kun muinoin raamattu on keksitty niin onko homous keksitty myös silloin mitä voimme paheksua ?

    • Anonyymi

      Opettaa,että se reikä on paskantamista varten luotu.

      • Niin se on. Mutta moni nainen tykkää saada peppuun.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin se on. Mutta moni nainen tykkää saada peppuun.

        Että kun sinne tulee vieraita niin se toinen järkyttävän Iihava ToIIo hilluu siellä munasillaan.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin se on. Mutta moni nainen tykkää saada peppuun.

        Kyllähän Hinaajat pökkäyksen toisiaan perään.

        Sielläkin kaksi irstasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän Hinaajat pökkäyksen toisiaan perään.

        Sielläkin kaksi irstasta.

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Kuten ei tässä kaksi miestä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Kuten ei tässä kaksi miestä.

        OIet kuuluisin Bottom ja olet ottanut perääsi tuhansia kertoja.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Kuten ei tässä kaksi miestä.

        Miksi örvellätte munasillanne yötå päivää?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin se on. Mutta moni nainen tykkää saada peppuun.

        Toivoisin ettet yleistäisi tuota peppuseksiä, raskauden ja synnytyksen jälkeen vaimon b-rappu ei ole miehiä varten peräpukamien vuoksi.
        Ainakin meillä ukon jatkuva vonkaaminen vi..ttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivoisin ettet yleistäisi tuota peppuseksiä, raskauden ja synnytyksen jälkeen vaimon b-rappu ei ole miehiä varten peräpukamien vuoksi.
        Ainakin meillä ukon jatkuva vonkaaminen vi..ttaa.

        Moni nainen. Jostain syystä naisille peppuseksi sopii paremmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi örvellätte munasillanne yötå päivää?

        Miksi esität hulluja luulojasi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni nainen. Jostain syystä naisille peppuseksi sopii paremmin.

        Nàismaisena Hinaajana otat perääsi ja se todella Iihava vetelee siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivoisin ettet yleistäisi tuota peppuseksiä, raskauden ja synnytyksen jälkeen vaimon b-rappu ei ole miehiä varten peräpukamien vuoksi.
        Ainakin meillä ukon jatkuva vonkaaminen vi..ttaa.

        Turren suosikkiaihe.

        Hän on kaikkein kuuluisin Bottlm, on ottanut tuhansia kertoja peräänsä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni nainen. Jostain syystä naisille peppuseksi sopii paremmin.

        OIet naismainen HlNTTl ja teet kaikki naisten hommat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi esität hulluja luulojasi?

        Etkö kestä Totuutta, RumaJammu🤔

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Kuten ei tässä kaksi miestä.

        ”Miestä”

        Todellisuudessa kaksi nàismaista Hinaajaa.

        Ja otat perääsi edelleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni nainen. Jostain syystä naisille peppuseksi sopii paremmin.

        Otat perääsi ja vingut kuin sika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Otat perääsi ja vingut kuin sika.

        Sinulla on kummalliset ajatuksia. Voisit mennä terapiaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Turren suosikkiaihe.

        Hän on kaikkein kuuluisin Bottlm, on ottanut tuhansia kertoja peräänsä.

        Milloin olet laskenut? Luku kuulostaa hurjalta.

      • torre3 kirjoitti:

        Milloin olet laskenut? Luku kuulostaa hurjalta.

        Luku tekee noin 30 kertaa päivässä.

        Eikö ole liian hurja luku.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luku tekee noin 30 kertaa päivässä.

        Eikö ole liian hurja luku.

        Itsellesi jo vastaat!

      • torre3
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsellesi jo vastaat!

        Juu. Piti välillä laskea.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni nainen. Jostain syystä naisille peppuseksi sopii paremmin.

        Olet ottanut tuhansia kertoja perääsi.

        OIet naismainen HlNTTl.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on kummalliset ajatuksia. Voisit mennä terapiaan.

        Mikään terapia ei ole tehonnut sinuun, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luku tekee noin 30 kertaa päivässä.

        Eikö ole liian hurja luku.

        Edes laskutaitoa sinulla ei ole.

        40 vuoden aikana moni on ehtinyt sinua pökkiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edes laskutaitoa sinulla ei ole.

        40 vuoden aikana moni on ehtinyt sinua pökkiä.

        Neljä vuotta. Vähän rajaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ottanut tuhansia kertoja perääsi.

        OIet naismainen HlNTTl.
        🤓

        Ja sinä olet niin kateellinen kun kukaan ei vedä sinua hittiä takaa päin. Ethän muuten tuosta koko ajan haaveilisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä olet niin kateellinen kun kukaan ei vedä sinua hittiä takaa päin. Ethän muuten tuosta koko ajan haaveilisi.

        Taas tulit esiin alleviivaamaan kateellisuuttasi noista pervoiIuista, HlNTTTl.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Neljä vuotta. Vähän rajaa!

        40 vuotta tosiaan.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tulit esiin alleviivaamaan kateellisuuttasi noista pervoiIuista, HlNTTTl.
        🤓

        Ei minun tarvitse olla kateellinen niin kuin sinä olet. Ja voin tulla työntämään ison kaluni sinun takapuoleen niin sinun ei tarvitse olla enää kateellinen. Kyllä me tiedämme että tykkään olla se antava puoli... ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun tarvitse olla kateellinen niin kuin sinä olet. Ja voin tulla työntämään ison kaluni sinun takapuoleen niin sinun ei tarvitse olla enää kateellinen. Kyllä me tiedämme että tykkään olla se antava puoli... ;)

        Taas tuot kateellisuutta esille, HlNTTL

        Kukaan muu ei jauha siitä kuin sinä.
        🤓

    • Anonyymi

      pappien kirja 25.3. - Sinun ei pidä siitintä peräreikään työntää, likaantuu siinä, ja paasto ei ole pätevä.
      Jos kuitenkin siitin peräreikään joutuu, niin hikisenä ei saa peräreikään yhtyä.

    • Anonyymi

      Miten kauan sä aiot jatkaa tätä lapsellista monologiasi?

    • Anonyymi

      Aloituksessa tuodaan erinomaisesti tärkeitä asioita esiin lähimmäistemme ikuisuudesta huolehtien.
      Herää kysymys, mitä aloittaja sielunveljineen on tehnyt ja aikoo jatkossakin käytännössä tehdä jokaisen homoseksuaalisen ihmisen auttamiseksi, joille kyseinen ominaisuus on saatettu kiusaukseksi.
      Isä meidän -rukouksessa rukoilemme "äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta", mistä päätellen kyseinen kiusaus ei ole ihmisestä itsestään lähtöisin.
      Miten aloittaja siis tukee mainitsemiaan ihmisiä välttämään kiusauksia jotka heidän kannettavakseen on saatettu?
      Onko aloittaja ryhtynyt syyttelyn ja torumisen sijaan tekemään jotain ihan kokreettista kyseisten ihmisten auttamiseksi?

      • Anonyymi

        Nyt on tämän palstan homoille ja muille homottajille julistettu evankeliumi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tämän palstan homoille ja muille homottajille julistettu evankeliumi.

        Aloittaja kyllä pelkästään mustamaalaa homoseksuaalisisia.

        Se ei hetkauta homoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja kyllä pelkästään mustamaalaa homoseksuaalisisia.

        Se ei hetkauta homoja.

        Sinua ei tarvitse mustamaalata, teet sen ihan itse. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ei tarvitse mustamaalata, teet sen ihan itse. 😆

        "Tuhansia kertoja".... Kuka itseään mustamaalaalaa?

      • 30 kertaa päivässä on totuus? Se on älyttömän kova vale.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja kyllä pelkästään mustamaalaa homoseksuaalisisia.

        Se ei hetkauta homoja.

        Mikäpäs kahta ToIIoa hetkauttaisi.

        Munasillaan örvellys jatkuu siellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on tämän palstan homoille ja muille homottajille julistettu evankeliumi.

        Uudestisyntyneinä Jeesuksenseuraajina olette siis käytännössä avuttomia auttamaan lähimmäisiänne homoseksuaalisia ihmisiä selviytymään heille saatetuista kiusauksista?

        Aikuiset uskovat miehet eivät siis uskossaan kykene kuin halpamaiseen arvosteluun esimerkkinä Torren kiusaaminen?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        30 kertaa päivässä on totuus? Se on älyttömän kova vale.

        40 vuoden ajan olet ottanut jo perääsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        30 kertaa päivässä on totuus? Se on älyttömän kova vale.

        Torrella taas hyvin korkeatasoinen keskustelutaito menossa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Torrella taas hyvin korkeatasoinen keskustelutaito menossa!

        On pakko laskea ja kertoa totuuksia älyttömiin väitteisiin.

        Ja sinä kiinnität huomion vain vastaajaan. Kertoo kaiken sinusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestisyntyneinä Jeesuksenseuraajina olette siis käytännössä avuttomia auttamaan lähimmäisiänne homoseksuaalisia ihmisiä selviytymään heille saatetuista kiusauksista?

        Aikuiset uskovat miehet eivät siis uskossaan kykene kuin halpamaiseen arvosteluun esimerkkinä Torren kiusaaminen?

        Yllättävää miten halpamaisia ja raadollisen avuttomia ihmisinä nuo Herran seuraajikseen valitsemat ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllättävää miten halpamaisia ja raadollisen avuttomia ihmisinä nuo Herran seuraajikseen valitsemat ovat.

        Palstan kommenttien valossa piskuinen joukko joka kerskaa omalla pelastumisellaan Raamatun kirjoitusten mukaan, vaikuttavat olevan lähinnä sellaisia suunpieksäjiä joista kirjoitukset varoittelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan kommenttien valossa piskuinen joukko joka kerskaa omalla pelastumisellaan Raamatun kirjoitusten mukaan, vaikuttavat olevan lähinnä sellaisia suunpieksäjiä joista kirjoitukset varoittelevat.

        Voitko esittää todisteen muutamasta tälläisestä kerskauksesta?!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitko esittää todisteen muutamasta tälläisestä kerskauksesta?!

        Yleinen tyyli, että Jeesus vie meidät taivaan ihanuuteen ja homot helevetin kärsimyksiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleinen tyyli, että Jeesus vie meidät taivaan ihanuuteen ja homot helevetin kärsimyksiin.

        Sellaista vaIhetta sinulla nyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista vaIhetta sinulla nyt.

        Onko joku täällä, joka ei noin esitä omaa onneaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko esittää todisteen muutamasta tälläisestä kerskauksesta?!

        Palstalla niitä riittää, sinun ei tarvitse tyytyä muutamaan, kunhan vaivaudut pyrkimään lukemaan niitä kuten eräs Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja rakastaa Jumalaa yli kaiken pyrkimällä noudattamaan Herran antamia sanoja Raamatussa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleinen tyyli, että Jeesus vie meidät taivaan ihanuuteen ja homot helevetin kärsimyksiin.

        No mutta tämähän on Raamatun totuus, itsestään selvää!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja kyllä pelkästään mustamaalaa homoseksuaalisisia.

        Se ei hetkauta homoja.

        Muista, että armonaika voi loppua!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muista, että armonaika voi loppua!

        En usko uskomuksiin.

        Turhaa on yrittää huijata minua.

    • Anonyymi

      Ei kiinnosta! Olen hetero!
      Elä, ja anna muidenkin elää!

    • Anonyymi

      Hyvin selkeä opetus.

      • Anonyymi

        Siitä oli siis ongelmiisi apua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä oli siis ongelmiisi apua?

        Kyllä, pystyn vastaamaan liberaalien valheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pystyn vastaamaan liberaalien valheisiin.

        Sellainen liberaali valehtelija siis olet,🤓?

    • Anonyymi

      Erinomainen selvitys.

      • Anonyymi

        Hienoa, että aloittajasta on kerrankin jotakin hyötyä ongelmissaan kamppaileville lähimmäisilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, että aloittajasta on kerrankin jotakin hyötyä ongelmissaan kamppaileville lähimmäisilleen.

        Kyllä, evlut kirkon valheille on hyvä olla vastavoima.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, evlut kirkon valheille on hyvä olla vastavoima.

        Enemmän esimerkiksi Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa valehdellaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Enemmän esimerkiksi Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa valehdellaan.

        Siellä kaksi vaIehtelijaa.

        Se Soinia paksumpu ToIIokin valtehtelee jatkuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kaksi vaIehtelijaa.

        Se Soinia paksumpu ToIIokin valtehtelee jatkuvasti.

        On ne melkoisia venkuloita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kaksi vaIehtelijaa.

        Se Soinia paksumpu ToIIokin valtehtelee jatkuvasti.

        Kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan. Siellä vale on yleinen hyvä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan. Siellä vale on yleinen hyvä.

        Teitä kahta vaIehtelevas ToIIoa hävetään.

        Kiistätkö etteikö se toinen Iihava ole siellä munasillaan ihan jatkuvasti?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan. Siellä vale on yleinen hyvä.

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

        Olen huomioinut asian.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teitä kahta vaIehtelevas ToIIoa hävetään.

        Kiistätkö etteikö se toinen Iihava ole siellä munasillaan ihan jatkuvasti?

        Et siis kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa olevaan valehtelun kulttuuriin.

        Meillä on yleensä sama vaatetus kotona, kuten myös nyt.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et siis kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa olevaan valehtelun kulttuuriin.

        Meillä on yleensä sama vaatetus kotona, kuten myös nyt.

        Kiinnitän huomiota tosiaan kahden ToIIon jatkuvaan vaIehteluun siellä.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et siis kiinnitä huomiota Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa olevaan valehtelun kulttuuriin.

        Meillä on yleensä sama vaatetus kotona, kuten myös nyt.

        Aina munasillaan siis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina munasillaan siis.

        Jarmon siskonkin edessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aina munasillaan siis.

        Tässä näet valehtelun. Kiinnitä huomiota..

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

        Olen huomioinut asian.

        Suomessa homoparit vihitään avioliittoon. Räsänen on hankkinut kuuluisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea älytöntä. Raamatussa yksi sanoo, että Jumalaa ei kukaan voi nähdä, ja toinen, että Jumalaa katseli 76 ihmistä. Joka kesä ollaan saatu Suomesta marjat ja poroa Espanjaan

        Sille ei voi mitään, kun et usko tosiasioita. Olet valheen rakastaja.

        Älä sinä tollo jankuta kun mitään et tiedä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä tollo jankuta kun mitään et tiedä!

        Saatat olla maailman ainoa ihminen, joka ei lukee tosiasioita valheeksi.

        Olet toivoton tapaus. Lisätään vielä se, että Suomessa kuolemantuomio poistui vuonna 1932.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Saatat olla maailman ainoa ihminen, joka ei lukee tosiasioita valheeksi.

        Olet toivoton tapaus. Lisätään vielä se, että Suomessa kuolemantuomio poistui vuonna 1932.

        Onko kiva olla tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kiva olla tyhmä?

        Näytää nauttivan siitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko kiva olla tyhmä?

        Ai niinkö ajattelet. En kyllä luota sinuun yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kiva olla tyhmä?

        Se nauttii siitä ja esittelee sitä mielellään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai niinkö ajattelet. En kyllä luota sinuun yhtään.

        Etkö olekaan nainen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö olekaan nainen?

        Sinä nyt ainakin olet tyhmä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä nyt ainakin olet tyhmä.

        Olen lukenut joitakin kommenttejasi ja olen pitänyt sinua niiden perustella naisena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen lukenut joitakin kommenttejasi ja olen pitänyt sinua niiden perustella naisena.

        Olet kehno ihmistuntija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet kehno ihmistuntija.

        Täällä kuitenkin kerrotaan Totuus sinusta ja siitä toisesta Iihavasta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet kehno ihmistuntija.

        OIet naismainen. Híntti ja teet kaikki naisen hommat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, evlut kirkon valheille on hyvä olla vastavoima.

        Sellainen valehtelija siis olet vastavoiminesi 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet naismainen. Híntti ja teet kaikki naisen hommat.

        Haluat valtavaa kaluani kolmanteen silmääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

        Olen huomioinut asian.

        Olen huomioinut, että haluat todellisen Miehen tulevan toteuttamaan ultrahomoseksuaaliset fantasiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomioinut, että haluat todellisen Miehen tulevan toteuttamaan ultrahomoseksuaaliset fantasiasi.

        Lykit jo Turrea perään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ai niinkö ajattelet. En kyllä luota sinuun yhtään.

        Miksi se toinen Iihava örveltää siellä taas munasillaan?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä näet valehtelun. Kiinnitä huomiota..

        Näen jatkuvasti vaIehtelusi tosiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa homoparit vihitään avioliittoon. Räsänen on hankkinut kuuluisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea älytöntä. Raamatussa yksi sanoo, että Jumalaa ei kukaan voi nähdä, ja toinen, että Jumalaa katseli 76 ihmistä. Joka kesä ollaan saatu Suomesta marjat ja poroa Espanjaan

        Sille ei voi mitään, kun et usko tosiasioita. Olet valheen rakastaja.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Saatat olla maailman ainoa ihminen, joka ei lukee tosiasioita valheeksi.

        Olet toivoton tapaus. Lisätään vielä se, että Suomessa kuolemantuomio poistui vuonna 1932.

        OIet kuuluisa siitä että otat perääsi.

        OIet kaikkein kuuluisin Bottom!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jarmon siskonkin edessä.

        Eivät ne häpeä mitään.
        😳

    • Anonyymi

      Kysmys ns "uskovat": Olen homoseksuaali muta en puhu siitä jatkuvasti niin kuin te uskikset täällä koko ajan teette. MIkä siinä homoudessa niin kiehtoo etä siitä pitää olla koko ajan jauhamassa? Oletteko te kaikki kaappihomoja?

      • Anonyymi

        Tämä on luyerilaisuus palsta. Evlut kirkko ei käsittele muita asioita kuin homoja. Siksi sama toistuu myös tälllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on luyerilaisuus palsta. Evlut kirkko ei käsittele muita asioita kuin homoja. Siksi sama toistuu myös tälllä.

        Olen ollut kirkossa ja nähnyt telkkarista, eikä homoja ole käsitelty ollenkaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen ollut kirkossa ja nähnyt telkkarista, eikä homoja ole käsitelty ollenkaan.

        Vangiksi naiseksi olet kyllä tyhmä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen ollut kirkossa ja nähnyt telkkarista, eikä homoja ole käsitelty ollenkaan.

        Kirkkosali on vain 0,005% kirkon toiminnasta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen ollut kirkossa ja nähnyt telkkarista, eikä homoja ole käsitelty ollenkaan.

        Mitä miehekästä olet tehnyt tänä kesänä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkosali on vain 0,005% kirkon toiminnasta.

        Olen ollut nuorena kirkossa ja tunsin papit, suntiot ja kanttorin. Kirkon toiminta on ollut tuttua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen ollut nuorena kirkossa ja tunsin papit, suntiot ja kanttorin. Kirkon toiminta on ollut tuttua.

        Onko sinulla kuonokoppa kun Kuutio sinua vetelee?

    • Anonyymi

      Ei paljon muuta, kuin että kannattaa varata lamppuöljyä jos Jeesus sattuu tulemaan yökylään. Helpottaa elämän tuskaa. ( oli muuten oliiviöljyä tuohon aikaan)

    • Anonyymi

      Homoseksuaalisuus harjoittaminen ja haureus on Raamatun mukaan suuri synti kun se tehdään omassa ruumissa.

      Kotitehtävä. Etsikääpä se Uuden Testamentin kohta.

      • Että homoseksuaalisuus tehdään omassa ruumiissa.

        Enpä ole hullumpaa kuullut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että homoseksuaalisuus tehdään omassa ruumiissa.

        Enpä ole hullumpaa kuullut.

        Se toinen Iihava siellä taas munasillaan.

        Eikä se Iaiskuri tee mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se toinen Iihava siellä taas munasillaan.

        Eikä se Iaiskuri tee mitään.

        Sinulla on huonot silmät.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on huonot silmät.

        Erittäin tarkka näkö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin tarkka näkö.

        Nyt tuli paha vale. Ethän sinä näe mitään.

      • Anonyymi

        Homot häpäisee oman ruumiinsa käyttämällä sitä luonnottomasti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homot häpäisee oman ruumiinsa käyttämällä sitä luonnottomasti.

        Älä viitsi. Homo toimii kuten kukin tekee.

      • Homo toimii miten kunkin homon tyyli on..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homo toimii miten kunkin homon tyyli on..

        Se juuri onkin ällöttävää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Älä viitsi. Homo toimii kuten kukin tekee.

        Hienoa seurata Lavien lomaa.
        Vertaa sitä omaasi. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa seurata Lavien lomaa.
        Vertaa sitä omaasi. 😂

        Siinä onkin fiksu ja aktiivinen pariskunta.

      • Anonyymi

        "Homoseksuaalisuus harjoittaminen ja haureus on Raamatun mukaan suuri synti kun se tehdään omassa ruumissa. "

        Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että homot häpäisevät itse oman ruumiinsa homosuhteissaan. Sitä kohtaa varmaan tarkoitit? Häpäisy on sitä, kun homot käyttävät ruumistaan omien himojensa mukaisesti, eivät Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaisesti. Jumala ei ole tarkoittanut ihmisen ruumista homosteluun tai lesboiluun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä onkin fiksu ja aktiivinen pariskunta.

        Itse en voisi olla Lavi. En missään tapauksessa. Hän on perussuomalaisten väkeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se juuri onkin ällöttävää.

        Kunkin homon tyyli ällöttää?

        Homoja on Suomessa päälle 100 000.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Itse en voisi olla Lavi. En missään tapauksessa. Hän on perussuomalaisten väkeä.

        Miksi olisit? Ole vain oma juntti itsesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Homoseksuaalisuus harjoittaminen ja haureus on Raamatun mukaan suuri synti kun se tehdään omassa ruumissa. "

        Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että homot häpäisevät itse oman ruumiinsa homosuhteissaan. Sitä kohtaa varmaan tarkoitit? Häpäisy on sitä, kun homot käyttävät ruumistaan omien himojensa mukaisesti, eivät Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaisesti. Jumala ei ole tarkoittanut ihmisen ruumista homosteluun tai lesboiluun.

        Myös meidän heteroiden pelkkä himoissaan hekumointi ehkäisyä käyttäen avioseksissämme ilman lisääntymistarkoitusta lukeutuu tuohon hekumointiin joka estää Taivaan perillisyyden.
        Samoin ukon puuhastelu vaimonsa luonnonvastaisilla yhteyksillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisit? Ole vain oma juntti itsesi.

        Siis en iki maailmassa haluaisi olla Lavi. Se olisi kauhistus, enkä kestäisi itseäni.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siis en iki maailmassa haluaisi olla Lavi. Se olisi kauhistus, enkä kestäisi itseäni.

        Et tietenkään kun olet tyhmä, köyhä ja juntti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siis en iki maailmassa haluaisi olla Lavi. Se olisi kauhistus, enkä kestäisi itseäni.

        Joko Mirja on ollut sinuun yhyeydessä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kunkin homon tyyli ällöttää?

        Homoja on Suomessa päälle 100 000.

        Yhtä ällöttävää vaikka olisi 200 000.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homoseksuaalisuus harjoittaminen ja haureus on Raamatun mukaan suuri synti kun se tehdään omassa ruumissa. "

        Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että homot häpäisevät itse oman ruumiinsa homosuhteissaan. Sitä kohtaa varmaan tarkoitit? Häpäisy on sitä, kun homot käyttävät ruumistaan omien himojensa mukaisesti, eivät Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaisesti. Jumala ei ole tarkoittanut ihmisen ruumista homosteluun tai lesboiluun.

        Paavali oli tullut järjettömäksi Room 1.

        Eikä hän kyllä homoista kirjoittanut, vaan niistä jotka olivat tunteneet Jumalan ja luopuneet luonnollisesta yhteydestä..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Nyt tuli paha vale. Ethän sinä näe mitään.

        Jälleen vaIehtelet ja soIvaat.

        Kuutio on järkyttävän Iihava, senkin näen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Itse en voisi olla Lavi. En missään tapauksessa. Hän on perussuomalaisten väkeä.

        Teitä kahta inhotaan aivan yleisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paavali oli tullut järjettömäksi Room 1.

        Eikä hän kyllä homoista kirjoittanut, vaan niistä jotka olivat tunteneet Jumalan ja luopuneet luonnollisesta yhteydestä..

        Kuutio se kanssa on aivan täysi juntti.

        Munasillaan aina jopa vieraiden edessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teitä kahta inhotaan aivan yleisesti.

        Kyllä Lavi sentään sinua paljon ystävällisempi on.

        Tuli Lavista mieleen, että monen elämä olisi toisenlainen, jos olisi nuorena saanut miljoonaperinnön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä ällöttävää vaikka olisi 200 000.

        Mutta oletko kohdannut nuo sadattuhannet homot?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tietenkään kun olet tyhmä, köyhä ja juntti.

        Raha ei ratkaise. En halua olla sellainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joko Mirja on ollut sinuun yhyeydessä?

        Ei se ole minulle mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa seurata Lavien lomaa.
        Vertaa sitä omaasi. 😂

        Eroa on pari miljoonaa euroa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä Lavi sentään sinua paljon ystävällisempi on.

        Tuli Lavista mieleen, että monen elämä olisi toisenlainen, jos olisi nuorena saanut miljoonaperinnön.

        Kuutio on samanlainen kateellinen juntti kuin sinäkin.

        Lavi on hoikka teihin Iäskeihin verrattuna.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä Lavi sentään sinua paljon ystävällisempi on.

        Tuli Lavista mieleen, että monen elämä olisi toisenlainen, jos olisi nuorena saanut miljoonaperinnön.

        Minkäs sille mahtaa että yleinen inho teitä kahta junttia kohtaan on yleinenkin

        Totuus kaikkeen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkäs sille mahtaa että yleinen inho teitä kahta junttia kohtaan on yleinenkin

        Totuus kaikkeen!

        Tai että sinä olet luulotautinen. Se kun näkyy kauas.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai että sinä olet luulotautinen. Se kun näkyy kauas.

        Inho teitä kohtaan näkyy kauas.

        Mutta sinähän et tunnetusti huomaa mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai että sinä olet luulotautinen. Se kun näkyy kauas.

        Miksi prójisoit jäIIeen omaa IuuIotautíasi toisiin🤔

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai että sinä olet luulotautinen. Se kun näkyy kauas.

        Lavi on hoikka.

        Siellä kaksi järkyttävän Iihavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lavi on hoikka.

        Siellä kaksi järkyttävän Iihavaa.

        Painoni on laskenut 17 kiloa..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Inho teitä kohtaan näkyy kauas.

        Mutta sinähän et tunnetusti huomaa mitään.

        Huomaan kaiken, kun olemme tällainen pari. Esimerkiksi sinä inhoat minua valtavasti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Huomaan kaiken, kun olemme tällainen pari. Esimerkiksi sinä inhoat minua valtavasti.

        Yleinen inho siellä tosiaan teistä kohtaan.

        Ja se yltyy.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Painoni on laskenut 17 kiloa..

        Vaakasi on siis taas rikki.

        Järkyttävä maha.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaakasi on siis taas rikki.

        Järkyttävä maha.

        Paino ei laskenut yhdessä yössä, vaan kahden vuoden aikana pikku hiljaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paino ei laskenut yhdessä yössä, vaan kahden vuoden aikana pikku hiljaa.

        Sellaista luulet.

        Mahasi on aivan järkyttävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista luulet.

        Mahasi on aivan järkyttävä.

        Puhun painon laskusta, en mahasta. Tämä on erikoinen tapaus elämässäni.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puhun painon laskusta, en mahasta. Tämä on erikoinen tapaus elämässäni.

        Todista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös meidän heteroiden pelkkä himoissaan hekumointi ehkäisyä käyttäen avioseksissämme ilman lisääntymistarkoitusta lukeutuu tuohon hekumointiin joka estää Taivaan perillisyyden.
        Samoin ukon puuhastelu vaimonsa luonnonvastaisilla yhteyksillä.

        Nuistahan aito hetero seleviää heleposti, kun vaan haluaa ymmärtää kirjotuksista tehdyt käännökset mieleisikseen. Valtavirran sana kummasti panee raamatunkin sanat mukautuun mieleisikseen.
        Jeesuksen vastustajatkin vaikuttais eläneen tiukasti kirjotusten mukaan ja ainakin "pyrkivät" antaan semmotten kuvan ittestään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Paino on laskenut 17 kiloa kahdessa vuodessa. Mutta vatsa on lähinnä kasvavat. Onhan minulla ollut vatsassa kipuja jo kauan, joten vatsassa on jotain vikaa.

      • torre3 kirjoitti:

        Paino on laskenut 17 kiloa kahdessa vuodessa. Mutta vatsa on lähinnä kasvavat. Onhan minulla ollut vatsassa kipuja jo kauan, joten vatsassa on jotain vikaa.

        Siis en ole yhtään laihduttanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuistahan aito hetero seleviää heleposti, kun vaan haluaa ymmärtää kirjotuksista tehdyt käännökset mieleisikseen. Valtavirran sana kummasti panee raamatunkin sanat mukautuun mieleisikseen.
        Jeesuksen vastustajatkin vaikuttais eläneen tiukasti kirjotusten mukaan ja ainakin "pyrkivät" antaan semmotten kuvan ittestään.

        Mistä ihmeen nuista?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Paino on laskenut 17 kiloa kahdessa vuodessa. Mutta vatsa on lähinnä kasvavat. Onhan minulla ollut vatsassa kipuja jo kauan, joten vatsassa on jotain vikaa.

        Ei siis mitään todisteita taaskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siis mitään todisteita taaskaan.

        Ei tietenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuistahan aito hetero seleviää heleposti, kun vaan haluaa ymmärtää kirjotuksista tehdyt käännökset mieleisikseen. Valtavirran sana kummasti panee raamatunkin sanat mukautuun mieleisikseen.
        Jeesuksen vastustajatkin vaikuttais eläneen tiukasti kirjotusten mukaan ja ainakin "pyrkivät" antaan semmotten kuvan ittestään.

        Ja sitten Jeesus vaan vittuili niille.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Älä viitsi. Homo toimii kuten kukin tekee.

        Omapa on häpeäsi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Sinähän et mitään usko...

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinähän et mitään usko...

        Ei kukaan vaIheitasi usko.
        🤓

    • Anonyymi

      Siksi et ole vapaa bi seksuaali.

      • Anonyymi

        Et sinä tunne kuin itsesi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä tunne kuin itsesi!

        Niin, turha kenenkään on puhua mitä muut tuntevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, turha kenenkään on puhua mitä muut tuntevat.

        Ikävä kyllä se on hyvin yleistä tällä palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä kyllä se on hyvin yleistä tällä palstalla.

        Täällä suurinosa kirjoittajista on trolleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä suurinosa kirjoittajista on trolleja.

        Tämä palsta on mennyt pilalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä palsta on mennyt pilalle.

        On ollut pilalla ainakin vuodesta 2009.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On ollut pilalla ainakin vuodesta 2009.

        Voitkin sitten poistua!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitkin sitten poistua!

        Olet yksi pilaajista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitkin sitten poistua!

        Se on päästään vialla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet yksi pilaajista.

        Siis ei kukaan kaipaa tälle palstalle!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis ei kukaan kaipaa tälle palstalle!

        Niinkö oletat? Kuka muuten sinua täällä tarvitsee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ei kukaan kaipaa tälle palstalle!

        Kannattaa vaan jättää se omaan rauhaansa. Kyllästyy kohta kun ei saa vängätä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa vaan jättää se omaan rauhaansa. Kyllästyy kohta kun ei saa vängätä.

        Täällä ei kyllä vänkääminen lopu, vaikka en olisi täällä koskaan ollut. Näin sen jo vuonna 2009, ja jutut ovat yhä samoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa vaan jättää se omaan rauhaansa. Kyllästyy kohta kun ei saa vängätä.

        Näin olen tehnyt jo vuosia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä ei kyllä vänkääminen lopu, vaikka en olisi täällä koskaan ollut. Näin sen jo vuonna 2009, ja jutut ovat yhä samoja.

        No, miksi sitten roikut täällä ja tarjoat koko ajan uusia vänkäysjuttujasi. Luulisi tuollaiseen vänkäämisesi ja valehteluusi itsekin jo kyllästyvän. Onko sinulla joku fetissi kirjoitella ällöttäviä homokokemuksiasi ja muita -juttujasi. No useinhan homot ovat juuri tuolaisia vänkäreitä, haluavat huomiota ja arvostelevat ja vähättelevät normaaleja ihmisiä.

        Joskus on ollut hyvä kertoa mitä homot voivat tehdä. Sitä ei Raamatusta näe. Ei se valetta ole ollut.

        Eihän se terve ole!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Joskus on ollut hyvä kertoa mitä homot voivat tehdä. Sitä ei Raamatusta näe. Ei se valetta ole ollut.

        Täällä kerrotaan kylläkin Totuus kahdesta ToIIosta siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, miksi sitten roikut täällä ja tarjoat koko ajan uusia vänkäysjuttujasi. Luulisi tuollaiseen vänkäämisesi ja valehteluusi itsekin jo kyllästyvän. Onko sinulla joku fetissi kirjoitella ällöttäviä homokokemuksiasi ja muita -juttujasi. No useinhan homot ovat juuri tuolaisia vänkäreitä, haluavat huomiota ja arvostelevat ja vähättelevät normaaleja ihmisiä.

        Turre ei saa huomiota edes Iihavalta Miesvaimoltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turre ei saa huomiota edes Iihavalta Miesvaimoltaan.

        Ei sitä kestä yhtään kukaan missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä kestä yhtään kukaan missään.

        En ihmettele!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä kestä yhtään kukaan missään.

        Juuri tässä kaksi kestää.

        Kummaa valehtelua jatkuvasti sinulla. Kuka sinua jaksaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ihmettele!

        Ei täälläkään sitä kukaan siedä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juuri tässä kaksi kestää.

        Kummaa valehtelua jatkuvasti sinulla. Kuka sinua jaksaa?

        Jatkat VaIheen tiellä.

        Et muutu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juuri tässä kaksi kestää.

        Kummaa valehtelua jatkuvasti sinulla. Kuka sinua jaksaa?

        Ei sinua kukaan jaksa, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täälläkään sitä kukaan siedä.

        Aivan hirvittävä otus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se terve ole!

        Mikään hoito ei tepsi siihen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juuri tässä kaksi kestää.

        Kummaa valehtelua jatkuvasti sinulla. Kuka sinua jaksaa?

        Ovatko molemmat pökkineet sinua perään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko molemmat pökkineet sinua perään?

        Ilmeisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti.

        Eilen saunassa oli taas läiske kun ensin kävivät Kurikassa viinakaupassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen saunassa oli taas läiske kun ensin kävivät Kurikassa viinakaupassa.

        Sammuivatko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinua kukaan jaksa, RumaJammu.
        🤓

        40 vuotta parisuhteissa.

        Hyvin ovat jaksaneet. Minä en jaksaisi sinun kanssasi.

      • Hyvin on jaksettu 40 vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hyvin on jaksettu 40 vuotta.

        Eipä sinua kukaan täysjärkinen jaksa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä sinua kukaan täysjärkinen jaksa.

        Kolme henkilöä. Kaksi jätin kylläkin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kolme henkilöä. Kaksi jätin kylläkin.

        Sinut jätettiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinut jätettiin.

        Luit väärin. Minä en jaksaisi edes sinua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luit väärin. Minä en jaksaisi edes sinua.

        Kukaan ei jaksa sinua, RumaJammu.

        Sinut jätettiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei jaksa sinua, RumaJammu.

        Sinut jätettiin.

        Niinkö he sinulle sanoivat? Minä kyllä en jaksaisi edes sinua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niinkö he sinulle sanoivat? Minä kyllä en jaksaisi edes sinua.

        Olet myös tämän palstan inhokki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niinkö he sinulle sanoivat? Minä kyllä en jaksaisi edes sinua.

        Sinua inhotaan yleisesti.

        Kukaan ei jaksa sinua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niinkö he sinulle sanoivat? Minä kyllä en jaksaisi edes sinua.

        Ketään ei kiinnosta ketä jaksat, RumaJammu.

        OIit taas ympäripäissäsi SauIin mökillä ja häpäisit itsesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä palsta on mennyt pilalle.

        Palsta mitä todennäköisimmin parantuu pilaantumisestaan, teidän siirtyessänne herätysliikkeille tarkoitetuille sivuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palsta mitä todennäköisimmin parantuu pilaantumisestaan, teidän siirtyessänne herätysliikkeille tarkoitetuille sivuille.

        Parantuisi heti kun sinut ja Turre saataisiin ulos täältä, Vajakki.

    • Anonyymi

      Noin se on, miellyttää tai ei.

      • Anonyymi

        Juurikin niin.

    • Anonyymi

      Jos tästä ei ymmärrä, niin ei sitten mistään.

      • Anonyymi

        Kyllä. On omasta tahdosta kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. On omasta tahdosta kiinni.

        Homostelu on jokaisen homon ja lesbon oma valinta. Kukaan ei pakota seksiin muuta kuin ihmisen oma syntinen sydän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homostelu on jokaisen homon ja lesbon oma valinta. Kukaan ei pakota seksiin muuta kuin ihmisen oma syntinen sydän.

        Juuri näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homostelu on jokaisen homon ja lesbon oma valinta. Kukaan ei pakota seksiin muuta kuin ihmisen oma syntinen sydän.

        Ei voi mitään valita. Kukin menee oman tunteensa mukaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei voi mitään valita. Kukin menee oman tunteensa mukaan.

        Kuka sinun puolestasi sitten valitsee mitä tietä menet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinun puolestasi sitten valitsee mitä tietä menet?

        Ei kukaan. Elämässä on tehtyä päätöksiä ja minulla on moni asia mennyt kohilleen.

        Mutta kun luovuin uskosta, niin hävetti kun olin ollut niin kauan huijattuna.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kukaan. Elämässä on tehtyä päätöksiä ja minulla on moni asia mennyt kohilleen.

        Mutta kun luovuin uskosta, niin hävetti kun olin ollut niin kauan huijattuna.

        OIet aina ollut huijari.

        Yleinen inho siellä teitä kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homostelu on jokaisen homon ja lesbon oma valinta. Kukaan ei pakota seksiin muuta kuin ihmisen oma syntinen sydän.

        Tiedät kertoa joidenkin seksuaalisten tekojen olevan ihmisen oma valinta, osannet sitten myös kertoa mistä joillekin ihmisille tulee halu/tarve tehdä mainitsemaasi homostelua ja toisille heterostelua?
        Miten siis olet todentanut ihmiselle syntyvän tarpeen seksuaaliseen käyttäytymiseen?

    • Anonyymi

      Mitä Päivi Räsänen opettaa...

    • Anonyymi

      Ei juuri opeta. Kyllä se onnistuu ihan luonnostaan.

      Jeesus kyllä käskee varaamaan lamppuöljyä, jos hän tai vastaava tulee kylään kuin varas yöllä.

      • Anonyymi

        Pyhä Henki on vertauksen öljy,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhä Henki on vertauksen öljy,

        Kyllä.

      • Anonyymi

        Lamppuöljy = oliiviöljy = liukkari.

        Maaöljyä ei tuolloin juuri hyödynnetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lamppuöljy = oliiviöljy = liukkari.

        Maaöljyä ei tuolloin juuri hyödynnetty.

        Vedä tassuus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lamppuöljy = oliiviöljy = liukkari.

        Maaöljyä ei tuolloin juuri hyödynnetty.

        Jurvassa TummeIia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lamppuöljy = oliiviöljy = liukkari.

        Maaöljyä ei tuolloin juuri hyödynnetty.

        Pilkkaaminen vain lisääntyy loppua kohti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jurvassa TummeIia.

        ViikonIoppuna Kurikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ViikonIoppuna Kurikassa.

        Olitko siellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitko siellä?

        Olit tietysti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jurvassa TummeIia.

        K-kaupasta Ipppu.

    • Anonyymi

      Piispoille noottia.

      • Anonyymi

        He ovat jo menetettyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He ovat jo menetettyjä.

        Tuskin heräävät kun ovat niin syvällä omissa eksytyksissään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin heräävät kun ovat niin syvällä omissa eksytyksissään.

        Nöyryyttä vaatisi,

    • Anonyymi

      Siksi et homoile, tämä selvä.

    • Anonyymi

      Anna suuta miehelle, vasta sitten tiedät mikä oot oikeasti.

      • Anonyymi

        Se on ihanaa, olen siis hetero!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihanaa, olen siis hetero!

        Turre tulee Iuoksesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turre tulee Iuoksesi.

        Onko nyt sinun luonasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko nyt sinun luonasi?

        On sinun luonasi tosiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sinun luonasi tosiaan.

        Eli itsesi luona. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli itsesi luona. 😆

        Mitä selität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli itsesi luona. 😆

        Kyllä, sinun luonasi.

    • Anonyymi

      "Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan."

      Ei sano. Vääristelet Raamattua. Ja lisäilet omiasi.

      • Anonyymi

        Kyllä tukee, ihminen tekee syntiä koska on syntinen.

      • On vaikea uskoa, että kaikki olisivat homoseksuaalisia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On vaikea uskoa, että kaikki olisivat homoseksuaalisia.

        Mutta siellä kaksi naismaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta siellä kaksi naismaista.

        On vaikea uskoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On vaikea uskoa.

        Et usko ikinä faktoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et usko ikinä faktoja.

        En usko valheita. Ota huomioon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En usko valheita. Ota huomioon.

        Olet itse suuri valhe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En usko valheita. Ota huomioon.

        Pelkkiä vaIheita aina suustasi.

        Muistan hyvin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En usko valheita. Ota huomioon.

        Faktoista oli jälleen kyse.

        Ja siellä kaksi nàismaista.

    • Ei herranen aika sentään. Aina vaanko ketjun aloittaja kuumottelee asian kanssa. Onhan tuo terveydenhuolto tietenkin Soten myötä hiukan retuperällä mutta kait tuollaiseen saisi jo jotain rauhoittavaa tai edes salvaa.

      • Anonyymi

        Sellaista kuumotusta sinulla taas.

    • Anonyymi

      Minua kiinnostaa, mitä Päivi Räsänen sanoo.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko aito_laisen tilanteeseen joka tuntuu nyt tämän kesän aikana lopullisesti liukuneet sinne toiselle puolelle ;) no ainahan hän oli vähän kallellaan mutta...
        Käsittääkseni aito_lainen on joskus palstalla leveillyt kuin kuulee Päivin lähipiiriin joten tosiaan kummallista ei ole miten puuttunut.

        Sinua varmaan ahdistaa itseänikin tuo aito-laisen hokeminen?

      • Samoin. Kuulee mitä hullua joidenkin päässä liikkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua varmaan ahdistaa itseänikin tuo aito-laisen hokeminen?

        Pakko ahdistaa kun jatkuvasti sitä tänne purkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko ahdistaa kun jatkuvasti sitä tänne purkaa.

        Kosksa sillä ei ole mitään muuta asiaa kuin kertoa missä nyt näkee aitolaisen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Samoin. Kuulee mitä hullua joidenkin päässä liikkuu.

        Sinä ressukka et saa edes mustikkasoppaa lautaselle sotkematta lautasen reunoja. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ressukka et saa edes mustikkasoppaa lautaselle sotkematta lautasen reunoja. 😂

        Minulla oli kyllä nätisti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla oli kyllä nätisti.

        Olette molemmat hirveitä sottapyttyjä. Ette edes vitsi siivota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olette molemmat hirveitä sottapyttyjä. Ette edes vitsi siivota.

        Minulla soppa oli nätisti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla soppa oli nätisti.

        Miksi toinen tollo sotke taas? Niinkuin sinä tomaattikeittosi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla oli kyllä nätisti.

        Et ymmärrä mitään kauneuden tai puhtauden päälle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla oli kyllä nätisti.

        Naismaisena Miesvaimona olet vastuussa molemmista annoksista.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko aito_laisen tilanteeseen joka tuntuu nyt tämän kesän aikana lopullisesti liukuneet sinne toiselle puolelle ;) no ainahan hän oli vähän kallellaan mutta...
        Käsittääkseni aito_lainen on joskus palstalla leveillyt kuin kuulee Päivin lähipiiriin joten tosiaan kummallista ei ole miten puuttunut.

        Kuulut Turren homosteIupiiriin, Repe.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naismaisena Miesvaimona olet vastuussa molemmista annoksista.
        🤓

        Olen vastuussa vain siitä mitä laitan omalle lautaselle. Ja siitä mitä voi siihen laittaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla soppa oli nätisti.

        Teissä tai mitään mitä teillä on, ei ole mitään kaunista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olette molemmat hirveitä sottapyttyjä. Ette edes vitsi siivota.

        Lattia pysyy puhtaana jatkuvasti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lattia pysyy puhtaana jatkuvasti.

        Ei ne hikiset jalanjäljet lakaisemalla lähde.
        Elät lian ja rumuuden keskellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen vastuussa vain siitä mitä laitan omalle lautaselle. Ja siitä mitä voi siihen laittaa.

        OIet Miesvaimona vastuussa toisen ToIIon ruokkimisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne hikiset jalanjäljet lakaisemalla lähde.
        Elät lian ja rumuuden keskellä.

        Ne elää kuin porstuassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne elää kuin porstuassa.

        En tiedä, mutta likaista on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, mutta likaista on.

        Se toinen Iihavahan ei siivoa koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, mutta likaista on.

        Melkoinen sikoIätti tosiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lattia pysyy puhtaana jatkuvasti.

        Järkyttävä sikoIätti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävä sikoIätti.

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävä sikoIätti.

        Jospa näkisit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne hikiset jalanjäljet lakaisemalla lähde.
        Elät lian ja rumuuden keskellä.

        Voitko todistaa tuon väitteesi 🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jospa näkisit!

        Nähty on!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nähty on!

        Minä en ole sinua nähnyt meillä. Olet jostain syystä kieltäytynyt.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minä en ole sinua nähnyt meillä. Olet jostain syystä kieltäytynyt.

        Nähty tosiaan on!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä mitään kauneuden tai puhtauden päälle.

        Itseasiassa Espanjassa on kaikkea kaunista, ja olen kova pesemään käsiä ja hikeä pois.

    • Anonyymi

      Homoja on ollut kautta historian ja tulee olemaan. Varo ettei tartu.

      • Anonyymi

        Joko sinä sait tartunnan?

      • Anonyymi

        "Homoja on ollut kautta historian ja tulee olemaan."

        Homous oli Suomessakin rikos vielä 1970-luvulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homoja on ollut kautta historian ja tulee olemaan."

        Homous oli Suomessakin rikos vielä 1970-luvulla.

        Samoin oli irtolaisuuskin. Kuolemantuomiot pois vuonna 1932.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Samoin oli irtolaisuuskin. Kuolemantuomiot pois vuonna 1932.

        Siellä kaksi nàismaista.

        TummeIin avulla otat perääsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Samoin oli irtolaisuuskin. Kuolemantuomiot pois vuonna 1932.

        Homous oli myös psyykkinen sairaus vielä 80-luvulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous oli myös psyykkinen sairaus vielä 80-luvulla.

        Ei ollut, vaan ihmiset olivat niin päättäneet.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ollut, vaan ihmiset olivat niin päättäneet.

        Kyllä oli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä oli.

        Homous ei ole koskaan ollut sairaus, vaan sukupuolinen suuntaus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homous ei ole koskaan ollut sairaus, vaan sukupuolinen suuntaus.

        Siis syntisairaus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis syntisairaus!

        Tuo ei ole Raamatusta.

        Synti ei taida olla sairaus.

    • Anonyymi

      Raamatussa käsketään vi haamaan lä hiimmäisiä kuin Pä ivi Räsä nen

      • Anonyymi

        Älä ota enää!

    • Anonyymi

      Jeesuskin viihtyi koko elämänsä miesseurassa. Ei näkynyt naista.....

      • Anonyymi

        Et ilmeisesti ole lukenut yhtään evankeliumia. Jeesuksella on useita ystäviä myös naisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ilmeisesti ole lukenut yhtään evankeliumia. Jeesuksella on useita ystäviä myös naisissa.

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

        Voin todistaa, mutta menee ohi aiheen. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on huono asia ja kiellettyä kaikilta ihmisiltä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voin todistaa, mutta menee ohi aiheen. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on huono asia ja kiellettyä kaikilta ihmisiltä.

        Homoseksuaalisuus on ihan hyvä asia, eikä sitä kukaan voi kieltää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoseksuaalisuus on ihan hyvä asia, eikä sitä kukaan voi kieltää.

        Sairasta se on ja kaksi todellista Pervertikkoa siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sairasta se on ja kaksi todellista Pervertikkoa siellä.

        Olet kehno ihmistuntija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet kehno ihmistuntija.

        Kyllä sinut kieroilija tunnetaan läpikotaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin todistaa, mutta menee ohi aiheen. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on huono asia ja kiellettyä kaikilta ihmisiltä.

        Kommenttisi mukaan Jeesuksella oli useita ystäviä myös naisissa, kuitenkin Hänen kerrotaan pääasiassa hengailleen vain poikaporukassa Raamatussa kerrotulla alueella.

        Todista toki Raamatun Kirjoituksiin kirjatuilla sanoilla homoseksuaalisuuden harjoittamisen olevan huono asia ja kiellettyä kaikilta ihmisiltä.
        Ihan heterona kauhistuttaa ellet siihen kykene vaikkapa Kirkkoraamatun avulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinut kieroilija tunnetaan läpikotaisin.

        Toiset minut hyvin tuntevat näkevät toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

        Jeesus nousi "Isän tykö" Noustuaan Haudasta, ja kun kivi vieritettiin poies. Martta ja Maria olivat tuttujaan, ja Maria Magdaleenan kanssa Jeesus meni naimisiin, kun palasi haudasta jatkamaan elämäänsä Israelissa LAMMASPAIMENENA! Jeesus sai kolme lasta, jotka Rooma murhasi ja Jeesuksen - vuonna 70. Jeesus oli kuitenkin jo siis vanhus silloin. Lasten ijistä ei ole tietoa. Näin perimätieto kertoo! Vannomatta paras, mutta väite on kai todistettu, koska Israelista löydettiin vuodelle 70 ajoitettu joukkohauta, missä oli nimet Jeesus, Maria Magdaleena ja väittämän mukaan kolme lastaan! Älkää ihmetelkö siis, miksi Rooma hajosi - ei ainoastaan "rappion" takia.

        Rooma hajosi, koska meni liikaa rahaa suuren valtion puolustukseen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toiset minut hyvin tuntevat näkevät toisin.

        Eivät näe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus nousi "Isän tykö" Noustuaan Haudasta, ja kun kivi vieritettiin poies. Martta ja Maria olivat tuttujaan, ja Maria Magdaleenan kanssa Jeesus meni naimisiin, kun palasi haudasta jatkamaan elämäänsä Israelissa LAMMASPAIMENENA! Jeesus sai kolme lasta, jotka Rooma murhasi ja Jeesuksen - vuonna 70. Jeesus oli kuitenkin jo siis vanhus silloin. Lasten ijistä ei ole tietoa. Näin perimätieto kertoo! Vannomatta paras, mutta väite on kai todistettu, koska Israelista löydettiin vuodelle 70 ajoitettu joukkohauta, missä oli nimet Jeesus, Maria Magdaleena ja väittämän mukaan kolme lastaan! Älkää ihmetelkö siis, miksi Rooma hajosi - ei ainoastaan "rappion" takia.

        Vieläkö tämän kirjoituksen saa anteeksi?

    • Anonyymi

      Aloituksessa on nostettu tärkeä asia esille, miksi ainoastaan seksuaalisille vähemmistöille esitetään vaatimuksia ja kehotuksia noudattaa Raamatun kirjoituksia seksielämässään?
      Raamatun noudattamista seksielämässä tulisi vaatia aivan kaikilta, ei pelkästään seksuaalisilta vähemmistöiltä.

      Aika outoa vaatia toisilta sellaisia asioita joita itse ei ole todistanut kykenevänsä noudattamaan.

      • Anonyymi

        Totta? Ihmetyttäähän se miksi herätysliike tarjoaa Raamatullista seksuaalikasvatustaan pääasiassa seksuaalisille vähemmistöille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta? Ihmetyttäähän se miksi herätysliike tarjoaa Raamatullista seksuaalikasvatustaan pääasiassa seksuaalisille vähemmistöille.

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko todistaa tuon väitteesi?

        P
        Täällä luterilaisuuspalstalla vaikuttaa siltä kuin herätysliikkeen edustajiksi itsensä ilmaisseet julistaisivat Raamatullista seksuaalikasvatusta pääosin seksuaalisille vähemmistöille.
        Miksi se pitäisi todistaa, kun jokainen voi lukea näistä aloituksista miten asia on? Tuliko huono omatunto?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta? Ihmetyttäähän se miksi herätysliike tarjoaa Raamatullista seksuaalikasvatustaan pääasiassa seksuaalisille vähemmistöille.

        Tulin ajatelleeksi, että kun Raamatussa ei ole yhtään homoa tai että siellä käskettäisiin haukkua homoseksuaaliset.

        Niin jos Raamattu tehtäisiin nyt, niin ei olisi juuri mitään Jumalasta, vaan homojen haukkumista. Uusi Raamattu jäisi vaille suosiota, kuten kyllä myös nykyinen Raamattu on jäänyt.

        Pääsi on taas pyörällään ja olet yhtä humaIassa kuin SauIin mökillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pääsi on taas pyörällään ja olet yhtä humaIassa kuin SauIin mökillä.

        Olen miettinyt tätä vuosia. Uusi Raamattu olisi paikallaan, sillä nykyinen ei kerro mitään tästä ajasta. Tosin ei saisi Jumalan lausuntoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen miettinyt tätä vuosia. Uusi Raamattu olisi paikallaan, sillä nykyinen ei kerro mitään tästä ajasta. Tosin ei saisi Jumalan lausuntoja.

        OIet jälleen tukkihumaIassa.

        Säälittävää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet jälleen tukkihumaIassa.

        Säälittävää.

        Omituinen käsitys. Oletko kunnossa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Omituinen käsitys. Oletko kunnossa?

        Etkö kestä faktoja?

        Mikset hakeudu jo hoitoon?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin ajatelleeksi, että kun Raamatussa ei ole yhtään homoa tai että siellä käskettäisiin haukkua homoseksuaaliset.

        Niin jos Raamattu tehtäisiin nyt, niin ei olisi juuri mitään Jumalasta, vaan homojen haukkumista. Uusi Raamattu jäisi vaille suosiota, kuten kyllä myös nykyinen Raamattu on jäänyt.

        Israeli ei noudattanut Raamatun mukaan kovin ansiokkaasti Mooseksen lakia.
        Raamatussa on homo, ainakin yksi varmasti: Daavidin poika Absalom. häntä piti suorastaan suudella, ja apostolitkin antoivat Juudaksen suuteloa Jeesukselle muistellessaan vaatimuksen suudella lähtiessään ja tavatessaan toisiaan... Se on totta, että kovin konkreettisista homoseksuaalisista seksisuhteista ei mainita, mutta ilmeisesti homous oli tuolloin jo melko tavallinen "seksisekoilu", ei Mooses olisi kai muuten edes maininnut asiasta.

        Ei enemmistön tarvitse puolustautua niin ankarasti vähemmistöjä vastaan - minkä Mooses teki. Päinvastoin sen tietysti pitäisi olla , mutta ei haluttu kuitenkaan aiheuttaa suuria määriä lisää omituisia ja erikoisia seksimanioita. Suvaitsevaisuutta ei oltu ymmärretty hyveeksi, eikä sitä kaikki pidä hyveenä: "Syntien suvaitseminen on sekin syntiä!". Murhanhimoa oli paljon tuohon Raamatun aikaan, jos nykyään on enemmän pelkkää homoseksiä, heitä on enemmän nykyään kuin murhaajia. Jeesus sanoi omasta ja nykyisestä sukupolvesta:

        "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi vaatii merkkiä Taivaasta, mutta ainoa merkki mikä annetaan on IHMISEN POJAN MERKKI".

        Tässäkin näytöllä on muutamakin "ihmisen pojan merkki"!

        Mooses puhui temppelipojista, jotka ottivat maksun tekemisistään temppelissä.

    • Anonyymi

      Älä kysy mitä mieltä Mooseksen Jumala oli homoseksuaalisuudesta?!
      Sinun on kysyttävä sitä omalta Jumalaltasi => Silloin "MINÄ OLEN" on Herra -- Jehova ja myös Jeesus.... Orjat eivät itse osaa päättää, eivätkä pysy päätöksissään, juuri siksi HE eivät ole Herroja ja siksi tehtiin kirjoitettu laki.

    • Anonyymi

      Yksi suuri virhe oli Mooseksen laissa, ja s on se, ettei aina ehditty selvittää ARMOLLISESTI mikä laki toteutuu niille jotka eivät noudata jotakin Mooseksen Jumalan käskyistä? Jumala on sen silti aina näyttänyt - Aadaminkin jälkeisessä syntiin langenneiden historiassa?!

      1) "Rakasta Jumalaasi eniten" => Ateisti ei Jumalaa rakasta, mutta hänen tiedostaan ponnistaa keksintöjä olemattomuudesta tieteellä, -arvostaa jopa se OLEMASSAOLEVA JUMALA! Paavali ei - ateistien tieto oli Paavalille ja Daavidillekin HULLUUTTA!

      2) "Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" => Joku kieroutunut narsisti, rakastaa kyllä itseään, mutta joutuu syytetyksi, jos ei samalla asialla rakasta muita?! Mutta sellaisiakin löytää mielisairaalasta, tai erikoisen paljon omaa kehoaan trimmattujen seasta?!

      3 tai 4)Jos joku ei kunnioita vanhempiaan => Hän tuhlaa perinnönkin bailumaniaan kavereittensa kanssa!

      4 tai 7) tai Älä varasta?! Uskonnon tarkoitus on tehdä ihmisistä rikkaita, mutta jos joku varastaa, hänen ammattinsa on suorastaan olla varas. Hänkään yleensä ketään kokonaan köyhdytä, jos varastaa rikkailta mieluummin.

      5 tai 8) Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi" => Jos joku antaa väärän todistuksen lähimmäisestään => se oli yhtä paljon lähimmäisen syytä, jos ei osannutkaan todistaa olevansa hyödyllinen ja syytön. Kyseinen väärän todistuksen antaja oli tietämätön, vääryydellä todistetun teoista ja kyvyistä.

      6) Seksi on tarkoitettu vain lisääntymistä varten, muu on ruumiin sekulaaria ruumiinsa ja mielensä manipulointia, jos harrastaa huoraamista, pornoa tai masturbointia, mutta sen kaiken Jumala armahtaa, jos henkilö SILTI haluaisi silti oikean parisuhteen, lapsiakin saaden: Sinkkuus itsessään on huorintekijöillekin ihan tarpeeksi hyvä rangaistus.

      7 tai 3) Muista pyhittää lepopäivä? Jos ei pidä lepopäivää lainkaan, vähän voimia vievän ammattinsa takia, hän saa levätä enemmän kuoltuaan - pakko suorastaan levätä, jos ei pitänyt lepopäivää...

      8 tai 5) Paheksutuin synti on edelleenkin - murhaaminen ja tapaaminen. Sellaisista tulee silti hyviä sotilaita, palkkamurhaajia, terroristeja tai psykopaatteja.

      9) Älä tavoittele muiden omaisuutta => Jos silti tavoittelet, sinusta tulee hyvä kauppias.

      10) Älä tavoittele muiden puolisoja ja karjaa. Jos silti tavoittelet, luultavasti saa surmasi piankin, jos mustasukkainen sulho/morsian kostaa sen kiroamalla sinut - JOS olet tehnyt tuollaistakin. Tai pelkän karjankin varastamisesta saattoi Usassakin saada surmansa piankin, kun cowboyt toisilleen kostivat tuotakin.

      • Anonyymi

        Johanneksen mukaan Jumalaa Rakastetaan noudattamalla Jumalan antamaa lakia.
        Miksi syyttää ateisteja siitä mihin itse emme uskovina kykene?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen mukaan Jumalaa Rakastetaan noudattamalla Jumalan antamaa lakia.
        Miksi syyttää ateisteja siitä mihin itse emme uskovina kykene?

        Puhu vain itsestäsi!

    • Anonyymi

      Jos joku on hetero, sen normaalia, eivätkä he usko että muilla seksuaalisilla suuntaumuksilla voi saada isyyttä tai äitiyttä.

      Jos joku on homo, hän pettyi sisariinsa mutta rakastaa syvästi veljiään ja lesbon tapauksessa sisariaan.

      Jos joku on biseksuaali hän ovi olla "eheytynyt homo" tai langennut hetero jossakin suvaitsemattomassa lahkossa.

      Jos joku on transvestiitti häneltä ei silti lääkärietiikankaan mukaan saisi puoskaroida vehkeitään.

      Jos joku on sekaantunut eläimiin => sellaista oli/on evoluutio, biologisten lajien synnyn suhteen.

      Jos joku sekstailee se voi lisätä kansan populaatiota tai sairastuttaa hänet seksipsykopaatiksi.

      Jos joku vain laiska ja lepää, hän jää köyhäksi.

      Jos joku sotii, hän etsii jännitystä

      Jos joku kuolee, muut saattavat luulla saavansa itse vielä elää?!

      Jos joku uskaltaa tappaa ELÄIMIÄ ravinnokseen itselle ja muille - Häntä siunataan, ihmisen fyysisen koon ja makuelämysten ja terveyden lisäämisen takia. Jos joku uskaltaa viedä toiselta puolison, se voi johtaa jopa sotaan tai murhakostokamppailuun...
      .

      • Suunnilleen kaikki eläimet tappavat toisiaan saadakseen syödä ja myös pennut. Ihmiset eivät ole poikkeus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suunnilleen kaikki eläimet tappavat toisiaan saadakseen syödä ja myös pennut. Ihmiset eivät ole poikkeus.

        SauIin mökillä vedit taas pääsi täyteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        SauIin mökillä vedit taas pääsi täyteen.

        Mistä sinä tuollaisen päähänpinttymän sait?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä sinä tuollaisen päähänpinttymän sait?

        Etkö taaskaan kestä faktoja🙄

    • Anonyymi

      Jeesuskin oli homomies.

      • Anonyymi

        Vain sinä olet.

    • Anonyymi

      Raamattu neuvoo, että anaaliseksissä tulee käyttää laardia tai jotain voitelevaa rasvaa tai muuten tulee hiertymiä ja mahdollisesti tulehduksia.

      • Anonyymi

        Olet pahasti mieleltäsi sairas.

    • Anonyymi

      Sinä et ainakaan ole oppinut mitään koska pitää aina vaan vääntää ja ilmeisesti Kristuskin on kohdallasi jo luovuttanut muutenhan tuo olisi jo loppunut.

      • Anonyymi

        Mikä sinua noin ärsyttää asiallisessa aloituksessa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua noin ärsyttää asiallisessa aloituksessa?

        Jos aloittaja puhuisi Raamatun mukaan.

        Tuon perusteella kaikki olisivat homoseksuaalisia, kun kaikki ovat syntiä tehneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua noin ärsyttää asiallisessa aloituksessa?

        Totuus ärsyttää vassareita ja homottajia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus ärsyttää vassareita ja homottajia.

        Kaikki ovat siis homoseksuaalisia. Tuli se totuus näin.

    • Anonyymi

      Ihmisen pojan merkki:
      Painakaa: AltGr ja 4 (numeronäppäimistöltä + numlock ei päällä)

      Jos tuo ilmiö häiritsee,painakaa: AltGrja 8
      Voitte kokeilla myös AltGr + 6 tai AltGr + 2

    • Anonyymi

      Päivi Räsänen aikoo harkita eroavansa, mikäli homoseksuaalisuus ei lopu heti paikalla.

      • Anonyymi

        Ihan omaa sairasta valettasi kuten aina.

    • Anonyymi

      Ja mitä sanoikaan entinen pappi, homo, Jumalalle? Omaksi kuvaksesi sinä minut loit, ja tällainen minusta tuli.

      • Anonyymi

        Jumala ei luonut homoa. Homous on sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei luonut homoa. Homous on sairaus.

        Honostelu on ihmiskehon häpäisyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ei luonut homoa. Homous on sairaus.

        Niin ei ainakaan Raamattu sano.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin ei ainakaan Raamattu sano.

        Kenet homon Raamattu kertoo Jumalan luomaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin ei ainakaan Raamattu sano.

        SukIaajuna liikkeellä taas siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SukIaajuna liikkeellä taas siellä.

        Perästä kuulu! 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kenet homon Raamattu kertoo Jumalan luomaan.

        Raamattu ei sano, ettei Jumala ole luonut homoa. Eikä että homous on sairaus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei sano, ettei Jumala ole luonut homoa. Eikä että homous on sairaus.

        SukIaajuna Iiikkuu siellä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        SukIaajuna Iiikkuu siellä!

        Ei koskaan ole.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei koskaan ole.

        Koko ajan siellä!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei sano, ettei Jumala ole luonut homoa. Eikä että homous on sairaus.

        Missä kohtaa!!!??!????!!?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa!!!??!????!!?!

        Ei missään. Valehtelee kuten aina!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa!!!??!????!!?!

        Hä? Että missä kohtaa ei sano?

        Ei siis missään. Heh sinun kanssas.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hä? Että missä kohtaa ei sano?

        Ei siis missään. Heh sinun kanssas.

        Olet yhtä tyhmä kuin rumakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet yhtä tyhmä kuin rumakin.

        Raamattu ei sano... "Missä kohtaa!!!????!!!??"

    Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      3010
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1626
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1464
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1306
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      82
      1209
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      971
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      124
      937
    Aihe