Ilmestyskirjan mukaan yksi varmimpia merkkejä maailmanlopun läheisyydestä on, että Jerusalemin rakennetaan ns. kolmas temppeli. Se on monien (ei kaikkien) juutalaisten haave, että sellainen nousisi vielä Jerusalemiin. Ongelma on, että sen muinaisen juutalaisten temppelin paikalla on nykyään islamilainen kalliomoskeija, jota muslimit vartioivat pikkutarkasti eivätkä salli juutalaisten tulevan lähellekään heidän aluettaan. Hekin tietävät, että paikka missä kalliomoskeija seisoo oli muinoin pyhä paikka juutalaisille ja monien juutalaisten mielestä siinä tulisi olla se kolmas temppeli, koska siinä aikoinaan oli se heidän tuhottu temppelinsä, josta on jäljellä enää itkumuuri.
Jotta kolmas temppeli voitaisiin rakentaa, niin pitäisi ensin saada kalliomoskeija pois tieltä. Tähän mennessä Israel ei ole uskaltanut tehdä mitään toimenpiteitä siihen suuntaan, koska se raivostuttaisi lopullisesti koko islamilaisen maailman. Ei edes Netanjahu ole uskaltanut ottaa sellaista askelta. Mutta tietysti jos Israelin ja Iranin välille syttyisi taas kunnon kahakka ja Iran ampuisi ohjuksen Israeliin, joka vahingossa harhautuisi ja osuisi kalliomoskeijaan tuhoten sen, niin tilanne olisi toinen. Israel voisi silloin rakentaa sen tilalle temppelinsä vedoten siihen, että eivät he tuhonneet kalliomoskeijaa vaan Iran teki sen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jumala kielsi juutalaisia perustamasta omaa valtiota, koska heidän karkotus ja exil oli määrätty heille heidän omien syntiensä vuoksi.
Siionistit eivät välitä edes juutalaisuuden perustavimmista opeista, suurin osa ei tunnusta eikä toteuta judaismia.
Juutalaisen opin, judaismin mukaan vain Jumalalla oli oikeus perustaa ns Israelin valtio oikeamielisille ja puhdassydämellisille Jumalaa pelkääville juutalaisille siinä vaiheessa kun Jumala halusi lähettää Jeesuksen takaisin heidän keskuuteensa.
Siksi nykyinen Israel ei ole Jumalan mieleen.Saatana on käyttänyt väärää Israelia omiin tappotarkoituksiinsa.
Tuo että Iran ampuisi jonkun ohjuksen vahingossa harhaan ja se aiheuttaisi Iranille itselleen hankalan tilanteen, niin sehän on periaatteessa mahdollista. Heille on nimittäin käynyt niin aiemminkin. Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella iranilainen kenraali Qassem Suleiman tapettiin pommi-iskulla USA: n toimesta ja Iran lähetti kostoksi ohjuksia USA:n tukikohtaan Iraniin. Yksi ohjuksista meni harhaan ja pudotti ukrainalaisen matkustajakoneen, jonka seurauksena kuoli paljon ihmisiä.
Nyt pitää äkkiä rakentaa se neljäs temppeli että ennustus tehdään pätemättömäksi.
Saatanan synagoga,😆 Kuten Luther nimesi.
Jerusalem ei ollut juutalaisten perustama, vaan jebusilaisten (kanaanilaisia). Kunings David sotimalla valloitti Jerusalemin, mikä oli tuolloin lähinnä linnake.
Jo tuolloin juutalaiset olivat toisten maita ryöstelemässä, eivätkä siis ole alueen alkuperäisiä asukkaita, tullet Syyrian pohjoisosista.
Itseasiassa juutalaiset israeleineen ovat hallinneet aluetta vain muutama sata vuotta sen 10 000 vuotisesta historiasta, jopa ottomaanit hallitsivat pitempään. Niillä on vain "jumalansa lupaus" toisten maista.
Jenkit pois Yhdysvalloista ja maat takaisin intiaaneille.
Sehän olisi sitten vasta toinen temppeli.
Tapelkaa pojat, tapelkaa. Jouluna saatte tupakkaa.