Evoluutio ei ole mikään universaali käsitekokonaisuus vaan se vaihtelee riippuen sijainnista maapallolla. Kauriin kääntöpiirin ja kravun kääntöpiirin välisellä vyöhykkeellä oleva evoluutio on aivan toisenlaista ja erilaisiin tarpeisiin pohjautuvaa kuin pohjoisella pallon puoliskolla. Tuolla päiväntasaajan alueella se on miltei pysähtynyt. Merkillepantavaa on, että Afrikasta löytyy eräs heimo joka ei osaa edes tehdä tulta eikä puhua kuin ainoastaan luonnon ääniä matkimalla. Sen arvellaan olevan vanhin elossa oleva ihmislajin edustaja. Tuolla vyöhykkeellä evoluutio voi "muumioitua" tarpeettomana.
Maapallon kallistuskulma suhteessa aurinkoon on avainsana. Pohjoisella pallonpuoliskolla tämä on opettanut ihmiselle suunnitelmallisuutta selvien, toisistaan erottuvien vuodenaikojen takia. Ihmiset ovat oppineet katsomaan kauas tulevaisuuteen ja oppineet varautumaan erilaisiin yllättäviin asioihin. Käden ja aivojen yhteistyön, sekä kypsennetyn lihansyönnin seurauksena olemme maailman älykkäintä kansaa. Me emme hanki lapsia enempää kuin kantokyky sallii tai yhteisön säilyminen edellyttää. Poikkeuksena ne yhteisöt, joiden uskonnot / uskomukset ovat evoluution vastaisia, esim, lestadiolaiset ja jehovantodistajat, jotka tosin ovatkin tulleet ”valmiiseen pöytään”.
Kauriin kääntöpiirin ja kravun kääntöpiirin välisellä vyöhykkeellä suunnitelmallisuudella ei ole selviytymisen kannalta juurikaan mitään merkitystä koska jokainen päivä on toisensa toisinto (päiväni murmelina) ja tulevaisuuteen varautumisella ei ole ollut mitään merkitystä ja näin elämän ja toimeentulon painopiste on ollut ja on edelleen lisääntymisessä. Kovimmat "lisääntyjät" ovat saaneet siirtää geenejään eteenpäin tunnetuin seurauksin. Tämän seurauksena pienikin poikkeama säätilassa, kuten yksi kuiva kesä saa aikaan suuret väestökuolemat ja kansanvaellukset.
Se, että suuri osa maailman väestöstä asuu risumajoissa ja erilaisissa hökkeleissä ja hieman pienempi osa suunnittelee tekoälyä, autoja ja avaruusaluksia ja suunnittelee matkustavansa Marsiin, ei perustu tuloeroihin, kuten vihervasemmistolaiset haluavat uskotella. Se ero perustuu evoluutioon, sen erilaiseen toimintaan eri puolilla maapalloa ja sitä eroa ei saada kursittua kasaan rahalla. Ei millään rahalla, ei koskaan, vaikka näin ihmisille halutaan uskotella ja sen uskomuksen varaan on rakennettu lukematon määrä erilaisia kehitysapuprojekteja jotka ovat valuneet hiekkaan kerta toisensa jälkeen.
Tästä yhtälöstä varmaan jokainen osaa vetää itse omat johtopäätöksensä.
Tiede on siitä mukava asia, että se selittää kaiken mitä maailmankaikkeudesta löytyy,,kunhan vaan ymmärrämme etsiä vastauksia. Tiede myös korjaa itse itseään sitä mukaa kuin tieto ja tutkimusmenetelmät kehittyvät.
Tämän asian Trumpin hallinto on myös ymmärtänyt ja todennut, että rahaa ei kannata heittää roskakoriin. Kannattaa antaa ajan hoitaa tehtävänsä.
Tervetuloa tieteen kiehtovaan maailmaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmiset elävät kuten he näkevät ympärillään elettävän ja lapsista kehittyy samanlaisia kuin vanhemmistaan.
Noin keskimäärin. Jos esimerkit puuttuvat niin silloin kehitystäkään ei tapahdu. Jos asioilla ei ole mitään mihin vertautua niin silloin tilanne junnaa paikallaan.
1700 luvun Eurooppalaisissa kaupungeissa, mukaan lukien kuninkaanlinnat, hygienia oli tästä meidän ajasta katsottuna aivan karmealla tolalla. Vaikka meillä on tietty mielikuva viuhkojaan heiluttavista, pitseihin ja silkkeihin pukeutuneista hovinaisista, herkkuja notkuvista pöydistä hopeatarjottimillaan, todellisuus oli vallan jotain muuta. Nuo ihmiset eivät tienneet hygieniasta mitään. He haisivat aivan kauhealle, kuselle ja paskalle ja paksulle hielle. Soikkopesulla käytiin joka toinen viikko jos silloinkaan. Vaatteet pestiin noin kaksi kertaa vuodessa tapittamalla ne virtaavaan veteen pariksi vuorokaudeksi. Hengitys haisi kuvottavalle ja suu oli täynnä reikäisiä hampaita. Tämä kaikki oli tällaista vain siksi, että elämässä ei ollut mitään mihin sen ajan elämäntyyli olisi vertautunut.
Afrikka on pysynyt taantumuksen tilassa mm, juuri tästä samasta syystä. Tosin sivistyksen ja kaikkinaisen kehityksen ei ole tarkoituskaan edetä yhdessä tasaisessa rintamassa kautta maailman. Jos mieltäisimme tämän asian oikein, niin Afrikan tilanne ei olisi mikään ongelma. Eihän se, että jokin rotu tai maanosa elää tiettyä kehityksenkaaren vaihetta, voi olla ongelma, ellei siitä tehdä sellaista.
Tosin Ruanda, tuo kansanmurhan tyyssija, on herännyt henkiin ja kehittynyt niin valtavasti, että alkaa jo vetää vertoja joillekin Euroopan maille. Kigali on varsin hyvin kehittynyt pääkaupunki. Se on siisti ja hyvin rakennettu. Puistoja ja kukkaistutuksia on kaikkialla. Infrastruktuuri on kunnossa ja palvelut toimii ja maassa on hyvä hallitus (Afrikkalaisittain) vaikkakin köyhyyttä on edelleen runsaasti. Nyt kun muut Afrikan maat näkevät Ruandan kehityksen, niin (toivottavasti) se laukaisee positiivisen kehityksen kierteen laajemminkin. Tässä toteutuu juuri se ” elää kuten näkee ympärillään elettävän” teoria. Ruanda on myös maailman ensimmäinen maa, jossa naiset ovat enemmistönä parlamentissa.
Islam on pysäyttänyt kehityksen monissa Afrikan maissa pysyvästi ja opettanut ihmiset ylisikiämään ja tappamaan toisiaan sen sijaan, että tekisivät yhdessä jotain järkevää.
Eurooppa on vuosikymmenien ajan ainoastaan hidastanut Afrikan jaloilleen nousua kuskaamalla aluksi sinne maitopulveria ja vanhoja vaatteita ja jättänyt todellisen ”vierihoidon” tekemättä. Myöhemmin sinne on kuskattu korvamerkitsemätöntä rahaa joka on valunut aivan muualle kuin köyhyyden poistamiseen.
Näin on tapahtunut siksi, että asian kanssa ovat saaneet puuhata täydellisen tollo joukko hyväuskoisia hölmöjä joilta on puuttunut tieto ja taito kaiken suhteen.
Kiina on alkanut viime vuosina rakentamaan tosi mielessä Afrikkaa, kuten rautateitä, moottoriteitä, kaupunkeja hyvällä tekniikalla, teollisuutta, ruoantuotantoa, kouluja ja yliopistoja yms. Uskon syvästi Kiinan tapaan toimia. Sieltä löytyy tulevaisuuden uudet bisnesmarkkinat. Samalla Afrikan syntyvyys laskee radikaalisti ja syy lähteä pakolaiseksi, hiipuu ja toivon mukaan poistuu kokonaan.
Kiina käyttää auttamiaan maita myös hyväkseen.
Asiasta voidaan olla montaa mieltä.
Kiina ei tee mitään ilmaiseksi, hyväntahtoisuuttaan.
Onpa suppea, vain ihmiseen keskittyvä näkökulma. Evoluutio kaiken elollisen (lue DNA:N) sopeutumista alati muuttuviin olosuhteisiin.
DNA :n alkuperä? Käyttöjärjestelmä ei luo itseään ...
Tässä puhutaan nyt ihmisestä. Ei sen ihmeellisempää.
Evoluutio nyt ei vain selitä mitään elämänmuotojen alkuperää, syntyä. Ei ole olemassa sellaisia mekanismeja , jotka tuottaisivat niin sanotusti "itseään fiksumpia" asioita, organismeja.
Et löydä todisteita tästä mistään, ja aivan absurdiahan se olisikin, nurinpäin toimivat luonnonlait...hmm.
Evokkiuskikset osaavat kyllä semantiikan tasolla erittäin taitavasti kuvata oletetun kehityksen ikäänkuin se olisi jokin todennettu fakta ;näin kuulijalle syntyy vakuuttava vaikutelma, kun heille puhutaan kaiken lisäksi "miljoonista evoluutiotodisteista". :D
-Kysymys ei tosiaankaan ole "tiedesalaliitosta" - jopa ihailee tavallaan sitä evokkien liki vimmaista, kiihkeää uskoa kyseiseen ihmemasiinaan a.k.a. "evoluutio", jolla ei ole päämäärää , mutta joka tuottaa ratkaisuja ja sopeumia milloin mihinkin tilanteeseen.
Moni elää tämän deluusion vallassa siksi, että on vakuuttunut sen oikeellisuudesta,koska sitä on pumpattu ihmisen mieleen lapsesta saakka ; varhain se syöpyy ihmislapsen tajuntaan, piirroksista ja animaatioista lähtien.
Erinomainen pakotie uskonnon oletetuista - ja oikeista - vääryyksistä katkeroituneille ihmisille myös.
Jotenkin huvittavaa on nähdä käyttäytymiskaavan toistuminen: evouskovainen ei oikein itsekään osaa perustella oppinsa toimivuutta, mutta lopulta puuskahtaa:
" Sinä stnan kretiini et ymmärrä evoluutiosta mitään!!!"
Ja se on jopa ...ihan totta - koskien KAIKKIA ihmisiä, tosin!
No löysihän tälle palstalle vihdoin viimein muutama vajakkikin.
Luultavasti jotain ÄO 65 kumiveneentuomia ja niiden jälkeläisiä.