Pyhää vihaa

Ollaanpas täällä... niin kristittyä, heh. Missäs on se toinen poski? varsinkaan kun ei tänne tohkeissaan kirjoittelevilla ole kuitenkaan oma lehmä ojassa. Tuo tuntemanne pyhä viha muslimeja kohtaan alkaa pelottavasti muistuttaa sellaista mielialaa jollaisessa leirejä varmaankin perustettiin. Jälkeenpäin sitten hymisteltiin eikä itsessä ollut mitään vikaa, syyllisethän ovat aina muualla.

Ette taida pellet tajuta että noin äkkipäätään vaikuttaa siltä ettette ole juurikaan parempia kuin vihanne kohteet, vaikka herrasmiehinä tehän kävisitte tietenkin reilun pelin sotaa, täh?

Kiihkoilijoita ja harhaanjohdettuja lienee jokaisessa suuremmassa ihmisrymässä ja sillä sipuli, suurin osa lienee ihan ok -väkeä, vai mitä?
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanonta kuuluu että: "silmä silmästä."...kuka lienee joskus aloittanut. Sotiminen ja terrorismi ei tule tältä pallolta loppumaan koskaan.

Kun sulta on tapettu koko perhe ja pual sukuakin on lahdattu niin eiköös meistäkin jonkun mielessä kävis "pikku" koston poikanen HÄ!!!
Siksi tää on loppumaton oravan pyörä.

Äänestä

Kyllä se juuri noin on ja kristityillä ei tuohon asiaan ole mitään sanomista, onhan kristinusko maailman verisin uskonto. Uskonnolla ei ole mitään väliä, kun puhutaan ääriryhmistä kuten seuraavissa linkeissä esimerkeistä tulee ilmi. USA:n uskovien murhatilastoja ja paljon muuta, enjoy!

http://www.reandev.com/taliban/

http://www.cybercollege.com/fog33.htm

http://atheism.about.com/library/FAQs/christian/blfaq_viol_abortion.htm

http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=22

http://koti.mbnet.fi/alistus/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivoi kirjoitti:

Ollaanpas täällä... niin kristittyä, heh. Missäs on se toinen poski? varsinkaan kun ei tänne tohkeissaan kirjoittelevilla ole kuitenkaan oma lehmä ojassa. Tuo tuntemanne pyhä viha muslimeja kohtaan alkaa pelottavasti muistuttaa sellaista mielialaa jollaisessa leirejä varmaankin perustettiin. Jälkeenpäin sitten hymisteltiin eikä itsessä ollut mitään vikaa, syyllisethän ovat aina muualla.

Ette taida pellet tajuta että noin äkkipäätään vaikuttaa siltä ettette ole juurikaan parempia kuin vihanne kohteet, vaikka herrasmiehinä tehän kävisitte tietenkin reilun pelin sotaa, täh?

Kiihkoilijoita ja harhaanjohdettuja lienee jokaisessa suuremmassa ihmisrymässä ja sillä sipuli, suurin osa lienee ihan ok -väkeä, vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu