Arvottomuutta, kateutta? Ikävää jokatapauksessa

Välillä tuntuu, että ne lähimmäiset puhuvat minusta pahaa selkäni takana, jopa uskovat ikäviä asioita, ilman että selvittävät totuutta. Tarvitseeko teidän muiden koko ajan todistaa osaamistaan? Vai onko minun ns roolini olla se huonompi, jotta toinen ihminen voi kokea itsensä paremmaksi? Ehkä täten koen, että on helpompi olla ilman liian läheisiä ihmissuhteita, koska ne satuttavat/kuormittavat. Outoa, että tällaisia asioita alkaa tajuamaan vasta iän myötä, mutta se taitaa olla ihan yleistä. En koe olevani riittävän hyvä ns. omana itsenäni.
12274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sun täytyy löytää ihminen, joka tykkää susta. Älä ota niitä rooleja.

Äänestä
  • Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta hyvä ainakin tunnistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta hyvä ainakin tunnistaa.

    Ihmisille syötetään erilaisia rooleja. Täytyy vain olla tiukkana, ettei ota roolia. Esim. töissä voidaan syöttää rooli "hiljaisena kynnysmattona" tai parisuhteessa "kotiorjana". Jokainen siivoa sotkunsa kotonaan ja hiljaista ei saa kiusata töissä. Ensiaskel on, että tiedostaa. Sen jälkeen voi alkaa tekemään muutoksia. Joskus vaatii eron, kun roolit ovat liian tiukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Juu, parisuhteesta pystyn eroamaan ja siten laittamaan rajat, sama liittyy työelämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juu, parisuhteesta pystyn eroamaan ja siten laittamaan rajat, sama liittyy työelämään.

    Hyvä, että pystyt tekemään rajoja. Minulle yritettiin pitkään asettaa roolia, että toimin "kuin kone" työssä ja kestän vaikka kuinka hankalia asioita. Töissä jotkut pitivät minua myös jotenkin huonompana ihmisenä ja sellaisena, että minut saa helposti mukaan juhlimaan. He eivät tunteneet minua eivätkä tienneet, miten monipuolisesti olin tehnyt töitä, mutta he osasivat käyttää hyväkseen heikkouksiani ja vähätellä lahjojani. Olen helpottunut, että pääsin siitä roolista irti. En voisi itse tehdä samaa muille.

    Äänestä

Mieti välillä niin et harvoilla ihmisillä
On rohkeus selvittää asioita todella
Eivät uskalla totutun ja oman mulavuusaluernsa ulkopuolelle .

Samoinkun huomata sitä että on itse
Tärkein tekijä monessa eri asiassa
Käyttäydytkö luotettavasti?
Eli ei muiden kanssa säätämistä,
teet niinku sanot ja lupasit
Pidät aikataulut ja sopimukset...
Vai valehteletko niillä hetkillä kun teet asioita.
Olitkin mieluummin laska ja tekemättä jotakin ?
Juttelet etsit kokoajan uutta ihmistä seksiin
Vaikka sinun naisesi haluaa että sinä olet vain hänen ...
Pistä sun puheet vastaan käytös tarkkailuun .
Sun käytös ratkaisee .

Niiden joiden pitää todistella pittää
Opetella huolellisemaksi ja siistimmäksi ja tarkemmaksi.
Lähteä ajoissa sovittuihin tapaamisiin
Ja tehdä asiat päivinä josta on sovittu
Ihmissuhteis
Et saa mennä panee vain jokaista
Jos toinen teistä haluaa että olet hänen.
Mieluummin lopetat seuran haunnja uusiin ihmisiin tutustumisen kun .
Ja keskityt teihin kahteen .
Kun tylsää et juokse kyppilascettii toista tai netin syövereihin vieraiden naisten pariin .
Vaan mieti uuden kokeiltavannasian. Tai kuvakulman mikä kehitettävä ja tuo uutta teille 2
Meette tekeen yhdessä juttui.
Sun oppia keskityyn häneen vain !
Olemaan iloinen siitä mitä sulla on .

Äänestä
  • En halua sitoutua.
    Mieheltä

    1Äänestä

  • Tekstisi ei liity mitenkään tilanteeseeni.

    Äänestä

Ai että ihan tuntuu....ota ensin selvää ettei pelkän musta tuntuu varassa tarvitse höpistä.

Äänestä
  • Miksi olet ilkeä?

    Äänestä

Clint Eastwood sanoi, että machoilu on yliarvostettua. Sitten kun sen tajuaa, on liian myöhäistä. Lisään tuohon, että sama juttu on elämässä. Kun sitä alkaa tajuamaan, on liian myöhäistä.

1Äänestä

Kyllä mulle on tullut vastaan aika kummallisia juttuja itsestäni. Exät niitä ainakin on tahoillaan levitelleet. Valheita. Kyllähän se väärin on ollut, mutta mietin että riittää kuin itse tietää totuuden. En kauheasti vaivaa päätäni, jos joku uskoo on se sen ongelma. Ne ketkä tuntee, tietää millainen olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Välillä tuntuu, että ne lähimmäiset puhuvat minusta pahaa selkäni takana, jopa uskovat ikäviä asioita, ilman että selvittävät totuutta. Tarvitseeko teidän muiden koko ajan todistaa osaamistaan? Vai onko minun ns roolini olla se huonompi, jotta toinen ihminen voi kokea itsensä paremmaksi? Ehkä täten koen, että on helpompi olla ilman liian läheisiä ihmissuhteita, koska ne satuttavat/kuormittavat. Outoa, että tällaisia asioita alkaa tajuamaan vasta iän myötä, mutta se taitaa olla ihan yleistä. En koe olevani riittävän hyvä ns. omana itsenäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu