"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo uskovansa Naton kollektiiviseen puolustukseen. Hän kertoo asiasta tuoreessa haastattelussa.
Trump on aiemmin sanonut Naton olevan ”vanhentunut” eikä ole suoraan sanonut, että Yhdysvallat puolustaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Nato-maata.
Nyt ääni kellossa näyttää muuttuneen.
BBC kysyi Trumpilta, onko Nato hänen mukaansa edelleen vanhentunut.
– Ei. Uskon, että Natosta on tulossa sen vastakohta, Trump sanoi ja jatkoi, että nyt Nato-maat ”maksavat laskunsa.”
Trump sanoi myös, että uskoo yhä Naton kollektiiviseen puolustukseen, koska sen turvin pienet maat voivat puolustaa itseään isompia maita vastaan."
Lähde: Iltasanomat/BBC
BBC: Trump uskoo NATO:on ja sen puolustukseen
Anonyymi-ap
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No niin, sieltä tuli Donaldilta vielä lisävahvennus epäilijöille molemminpuolin rautaesirippua. Ei kannata ryssän eikä kenenkään muunkaan yrittää tunkea Eurooppaan.
- Anonyymi
Huomenna tilanne voi olla toisin.
- Anonyymi
Tänään ei hyökätäkään enää moskovaan . Mites huomenna ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t917485- 373977
- 453520
- 2362814
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402662- 452492
- 1322401
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292289Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna202248- 451972