Heimolaisuus

"...yksi henkilö voi kuilua useampiin heimoihin."

Yksi henkilö kuuluu vain yhteen heimoon.

"Yksi selvin on kansalaisuus...kunta, kaupunki, alue...koulu/työ porukka, urheiluseuran fanitus, joku muu seura...uskonnot..."

Mikään näistä ei ole heimo.

Heimo on muutamasta perhekunnasta koostuva maksimissaan noin 150 henkilöä käsittävä joukko, jossa ihmiset tuntevat läpikotaisin toisensa ja heimon sosiaaliset suhteen. Tämän vuoksi heimo ei tarvitse lakeja eikä johtajia. Se on läpeensä tasa-arvoinen ja jakaa tasapuolisesti kaikkien kesken pyytämänsä ja keräämänsä ruuan. Heimon maksimikoko määräytyy ihmisen aivokapasiteetin mukaan. Meidän aivomme eivät kykene tuntemaan läpikotaisin enempää kuin 150 ihmistä ja heidän sosiaaliset suhteensa.

Avaajan luettelemia heimoja lähinnä olevia käsitteitä olisi suku tai perinteinen maalaiskylä. Näissähän kaikki tuntevat toisensa ja niissä on omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita kaikki noudattaa. Tällaisessa yhteisössä rikollisuus on käytännössä tuntematon käsite. Yhteisö pitää huolen, että kaikki pysyvät kaidalla tiellä ja jos joku on synnynnäisesti psykopaatti niin sellainen ajetaan heimosta pois.

Avaajan luettelemat yhteisöt kuten kaupunki, alue, kansa ja uskonto ovat keinoja pitää heimoa suuremmat ihmisjoukot koossa ja järjestyksessä. Ongelmia alkaa ilmaantua kun koko kasvaa yli 150 ihmisen eivätkä kaikki enää tunne toisiaan läpikotaisin. Sukulaista tai sydänystävää on vaikea pahoinpidellä tai tappaa, mutta kun kohteena on tuntematon ja kiinnijäämisen riski olematon, houkutus rikokseen kasvaa. Juuri tämän vuoksi ensimmäiset kaupunkien, kuningaskuntien ja imperiumien lait olivat niin ankaria. Näitä tuettiin jumalilla, jotka keksittiin juuri sitä tarkoitusta varten, että niillä perustellaan lait, yhteiskuntaluokat ja omaisuuden jako. Heimoon verrattunahan ihmiset eivät enää olleet tasa-arvoisia eikä ruokaa enää jaettu kaikkien kesken tasapuolisesti.

Tarvitaanko yhteisöllisyyttä? Totta kai tarvitaan. Ihminen on yhteistyökykyisin eläin koko eläinkunnassa. Kansa, kaupunki, alue tai uskonto ovat ihan hyviä yhteisöllisyyden muotoja, mutta heimo olisi myös hyvä olla. Useimmilla se heimo on oma kylä tai naapurusto. Harrasteseurakin voi olla heimo, mutta jäsenten vaihtuvuus ei välttämättä tue sitä, että siitä tulee todellinen heimo, jossa ihmiset ovat muutakin kuin pintapuolisesti tuttuja.

Voiko yhteisöllisyyttä ja heimoja olla ilman jumalia? Totta kai voi olla. Meille on iskostunut aabrahamilaisten uskontojen maailmankuva, jossa jumala on keskiössä ja säännöt ankaria. Tämä tukee laajempaa yhteisöllisyyttä, mutta ei vahvoja heimoja. Itse asiassa niiden pointti onkin ollut yhdistää heimot ja häivyttää heimorajat. Tärkein suhde on ihmisen ja jumalan välinen suhde, ei ihmisen ja lähiyhteisön suhde. Mielestäni yhteisöllisyyden ja heimon tai lähiyhteisön tasapainoa voisi katsoa idän uskontojen suunnalta. Esimerkiksi Japanissa ei ole uskon dogmeja ja jumalia, mutta silti ihmiset ovat yhteisöllisiä ja sidoksissa omaan lähiyhteisöön. En ole mikään erityinen Japanin asiantuntija, mutta päättelen sen siitä, että omaleimaiset perinteet ja kulttuuri ovat pysyneet hyvin kasassa ja yhteiskuntaan on ulkopuolisen vaikea päästä sisään.

Tunsin kerran erään Heimon. Hän ei kuulunut mihinkään heimoon, eikä siitä ollut hänelle mitään vaivaa. Hän oli Heimo ilman haittoja.

ilmeisesti kieliasuni oli liian karkea tänne ja pointti hävisi sen takia. Ajattelin aluksi pistää kaikki heimo sanat heittomerkkeihin, mutta ajattelin otsikon jo kertovan sanan olevan kieli poskella tehty. Joten tarkennan nyt asiaa. Tarkoitin yhteisöllisyyden tunnetta herättäviä asioita. Tarkoitukseni oli korostaa sitä, että tälläisiä on useita, jotka voivat luoda sitä tunnetta.

Täällä on teistit ihmetelleen juuri sitä, eikö ateisteilla oli mitään yhteisollisyyttä. Ja tämän piti olla siihen kannanotto.