Narsistin on vaikea toimia ja olla yksin. Koska häneltä puuttuu tervettä narsismia, hän tarvitsee ympärillensä ihmisiä, jotka ovat omien puutteidensa ja heikkouksiensa vuoksi valmiita antamaan hänelle ihailua ja palvontaa.
Omien etujensa ajamiseen muiden kustannuksella hän muodostaa oman joukon hännystelijöitä ja tukijoita. Joukko on elintärkeä narsistille, sillä se vahvistaa narsistia siten, ettei tämä masennu ja varmistaa, että narsisti saa haluamansa.
Narsisti nostaa joka paikassa ihmisten keskuudesta suosikkeja ja syntipukkeja sen mukaan, saako narsisti heiltä ihailua ja tukea vai tarvitseeko hän jonkun syyllisen kantamaan vastuuta narsistin teoista ja ottamaan syyllisyyden kaikesta niskoilleen.
Parisuhteessa narsisti hyötyy puolisostaan samalla tavalla kuin muista hännystelijöistä. Hyöty voi olla esimerkiksi taloudellista, ammatillista tai henkistä hyötymistä. Puoliso on narsistille esine, joka on hänen omaisuuttansa, ja siihen on rajaton käyttöoikeus. Puolison ajatuksilla, tunteilla, haluilla ja mielipiteillä ei ole mitään merkitystä; päinvastoin ne häiritsevät häntä.
Narsistisuhteessa puolisolla ei ole tilaa henkiseen kasvuun ja muutokseen. Narsisti voi estää puolisoltaan kaiken toiminnan, joka palvelee hänen omia tarkoitusperiään riippumatta siitä, tuottaako se puolisolle henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Narsisti kaipaa elämäänsä aina jännitystä, täydellisiä suorituksia ja hän haluaa olla kaikessa loistavin. Keskinkertaisuutta hän ei siedä. Narsisti pyrkii lyöttäytymään erityisten, tärkeiden ja arvokkaiden ihmisten seuraan saadakseen hyötyä ja valtaa. Hän luokittelee kaikki tapaamansa henkilöt hyviin ja pahoihin, hoviin sopiviksi ja sopimattomaksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Narsisti on sielultaan paha ihminen. Hyvyydestä hän ei tiedä, eikä edes piittaa.
Siinäpä sitä asiaa.
Sitä kun lukee artikkeleita, voip- olla että alkaa kummituksia näkymmään, missä sattuu....
Mutta, onhan niitä, nyrkki ja hella, jossa akaata - ikävä vain on välissä---
Selviää varpaitten suutelemisella.
Ihan siihen esivaltakin antaa siunauksensa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ec652b05-b34e-4938-8f2a-eb3b674a963e
Naisia neuvotaan kestämään hakkaamista ja suutelemaan miestensä jalkoja.
Narsistin ongelma on synti, kuten kaikilla muillakin ihmisillä ja nimenomaan omat synnit. Psykiatria kertoo, että narsismi on persoonallisuushäiriö, tahtoo siis sanoa, että normaali ihminen ei ole itsekäs. Näin ei Raamattu opeta, vaan Raamattu opettaa, että jokainen ihminen on itsekäs ja syntinen lapsesta asti. Samoin psykopaatin ongelma ei ole psykopatia vaan synti. Late Johansson sai psykopaattitestistä lähes täydet pisteet, mutta kun syntiongelma korjattiin hänestä tuli ihan eri ihminen, on sanonut, että ei tunnista itseään vanhoista haastatteluista. Pitää siis korjata syntiongelma niin ihminen "paranee persoonallisuushäiriöstä" narsismista ja/tai psykopatiasta.
vr62 nikkiin tulee pitää etäisyyttä. onneksi puoliso käsitti tämän ja pakeni turvaan. palstalla on parempi kun ei vastaa hänelle mitään.
Asiantuntijat sanovat, ettei narsistisen peroonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa
kannata ryhtyä minkäänlaiseen keskusteluun eikä varsinkaan väittelemään häntä
vastaan yhtään mistään ja mitenkään. Väittelyä ei voi voittaa koska narsisti on
aina oikeassa oli asia mikä tahansa. Jos joku on eri mieltä hänen kanssaan, hän on
tyhmä tai jopa psykkisesti sairas, hullu, koska vastustaa viisasta kaikkitietävää narsistia.
Siksi keskustelu narsistin kanssa ei onnistu vaikka kuinka yrittää hyvää hyvyyttään.
Jos palstalla jonkun kanssa asiallinen toisen mielipiteet huomioiva keskustelu
ei tunnu onnistuvan, jätä yritykset keskustella. Narsisti ei kuuntele sinua eikä
minua koska hän ei ole kiinnostunut sinun eikä minun mielipiteistä. Hän ei
yksinkertaisesti välitä toisen ihmisen mielipiteistä eikä mistään argumenteista.
Tällaista on palstalla havaittu.