SAK-laisten ammattiliittojen toiminta on vastuutonta, johtuuko jäsenien alhaisesta ymmärryksestä?

Anonyymi-ap

"Satamien lakko Suomessa päättyy 8.4.2024. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ja sen liittojen poliittiset lakot päättyvät tältä erää maanantaina 8.4.2024. Suomen satamien toiminta jatkuu taas neljän viikon lakon jälkeen."

Kaksi ay-pomoa hoiteli satamalakkoja. Ihmisiä pakotettiin lakkoilemaan vastoin heidän tahtoaan. Lakoilla ei saavutettu mitään. Ne olivat SDP:n kummallista oppositiopolitiikkaa. Lakkojen takia lomautettiin ihmisiä ja tuli yli 20 000 työtöntä lisää. Yrityksille miljoonatappiot.

Kaksi ay-pomoa kiristi maan halitusta 1990-luvun alussa ajaen Suomen syvään lamaan. Jäljet olivat kamalat, Niitä korjataan edelleen.

Tehy uhkaili murhata teho-osaston potilaita muutama vuosi sitten kiristäessään lisää palkkaa. Punapään uhkailun takia säädettiin "pakkolaki".

IAU:n hallitus järjesti 13 lakkoa, joiden takia peruttiin 1200 lentoa. Peruutukset vahingoittivat yli 100 000 matkustajaa. Finnairin tuloksesta mureni 70 miljoonaa euroa. Mainehaitta yhtiölle oli valtava. Lakoilla ei saavutettu mitään. Lakot olivat tahallista haitantekoa, joilla koeteltiin lainsäädännön rajoja. SDP:n oppositiopolitiikkaa?

SAK:n toiminta on täysin vastuutonta. Täysin.

Lakeja pitää muuttaa, ettei ihmiset kärsi ammattiliittojen vastuuttoman toiminnan takia. SDP:n pitää vähän miettiä, mitä ay-demarit saavat tehdä tai olla tekemättä.

Eikö vahingonkorvauslainsäädäntö korvaa viime vuoden satamalakkojen ja IAU:n lakkojen tuhoja? Vastuulliset pitää haastaa oikeuteen.

2

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP:n yritysvastaisuus on haitaksi koko maalle ja sen kansalle.

    • Anonyymi

      Lisää kansan verorahoja jakoon yeitysloisille

      Yrityksille kaikki ilmaiseksi

      Kulut yhteiskunnalle ja voitot ovat yksityisiä


      Kansalle vaan veroja lisää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      103
      3505
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      199
      2248
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2100
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1832
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1649
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1098
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      850
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      49
      831
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      827
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      129
      773
    Aihe