Uusi tapa, mutta ei muoto trollata ateismikeskustelua on ottaa palstalle aiheita asian vierestä, eli kolmansista seikoista. Näitä voivat olla mm. keijut, peikot, uskovaisuushahmot, laivat jne.
Mutta nyt voidaan kaikki yhdessä pohtia, miksi joillekin on niin tärkeää käyttää ja täyttää palstatilaa asiaan kuulumattomilla aiheilla?
Mitä se kertoo meille ihmisistä, sen valossa, jota heistä voidaan tietää?
Vai olisiko keskustelussa mukana myös muitakin kuin ihmishahmoja?
Mitä mieltä asioita, mitkä tunteet heräsivät?
Of the topics keskustelut
35
1108
Vastaukset
"Mitä se kertoo meille ihmisistä, sen valossa, jota heistä voidaan tietää?"
Jaahas, rajapintaraili syyllistyy nyt itse siihen, mitä on palstalla kritisoinut eli ennustamiseen. Mikä ihmeen tarve sinulla on alkaa ennustamaan millaisia palstalaiset ovat? Sinuun ei paista järjen valo eikä mikään muukaan valo, joten lopeta tuo ennustelu.- Anonyymi
Tietäminen ei ole ennustamista pseudotieteellisillä menetelmillä. Ja pseudotieteellinen menetelmäkin voi tuottaa joskus, oikeissa olosuhteissa, oikealta vaikuttavan tuloksen.
Palstalle kirjoitus voi noudattaa jotakin kaavaa, joka tiedetään ihmisen käyttäytymisen malleista. Ja näiden kautta asiaa voidaan ehkä käsitellä ja jäsentää siitä, mikä motivoi niitä ihmisen toiminnallisia malleja, joista käytös koostuu?
Toisaalta kyseessä ei ehkä niinkään ole persoonan testaus, kuin ne asiat, joita persoonat ovat omaksuneet. Ja niiden vertaaminen asioista tiedettävissä oleviin asioihin. Ja tiedettävinä pidettävien asioiden kriittinen tarkastelu. Anonyymi kirjoitti:
Tietäminen ei ole ennustamista pseudotieteellisillä menetelmillä. Ja pseudotieteellinen menetelmäkin voi tuottaa joskus, oikeissa olosuhteissa, oikealta vaikuttavan tuloksen.
Palstalle kirjoitus voi noudattaa jotakin kaavaa, joka tiedetään ihmisen käyttäytymisen malleista. Ja näiden kautta asiaa voidaan ehkä käsitellä ja jäsentää siitä, mikä motivoi niitä ihmisen toiminnallisia malleja, joista käytös koostuu?
Toisaalta kyseessä ei ehkä niinkään ole persoonan testaus, kuin ne asiat, joita persoonat ovat omaksuneet. Ja niiden vertaaminen asioista tiedettävissä oleviin asioihin. Ja tiedettävinä pidettävien asioiden kriittinen tarkastelu."Tietäminen ei ole ennustamista pseudotieteellisillä menetelmillä."
No niin, eli jos ihminen kirjoittaa tälle palstalle jonkin selvästi delusionaalisen väitteen, johon hän vakaasti uskoon niin häntä voi kutsua delusionaaliseksi ja se on tietämistä.
- Anonyymi
Laiva topic oli aasin silta tulvaan ja Nooan arkkiin. Toimi hyvin. Asiaa!
- Anonyymi
aku ankka on hyvin hyvin vihainen
- Anonyymi
Eihän keijuista, peikoista, möröistä, kummituksista tai haamuista puhuminen ateismi-palstalla ole mikään tapa tai muoto trollata vaan juuri itse asiaa.
Ateistit siinä vain vertaavat uskovaisten jumalia keijuihin, peikkoihin, mörköihin, kummituksiin ja haamuihin, joita he pitävät yhtä olemattomina ja epätodellisina.
Uskovaiset eivät, yleensä, usko keijuihin, peikkoihin, mörköihin, kummituksiin tai haamuihin ja ateistit uskovat yhtä vähän uskovaisten jumaliin, enkeleihin jne. kuin keijuihin, peikkoihin, mörköihin jne.
Uskovaisuushahmoista en tiedä mitään, joten en niistä keskustele.
Uskovaiset täällä täyttävät palstaa asiaan kuulumattomilla aiheilla kuten siitä, miten ateistit juopottelevat, irstailevat tai vain naivat. Lähettelevät esim. linkkejä lehtijuttuihin, joissa joku on humalapäissään ajanut kolarin ja selittävät sitten asiaa ateismilla, vaikka koko jutussa ei edes viitattaisi ateismiin. Kyseessä on vain asiaton panettelu, joka onkin monille kiihkouskovaisille tyypillistä alhaista toimintaa. Mutta uskonnon takia valehtelu ilmeisesti onkin hyväksyttävää.
Ja kyllä täällä keskustelevat ihan oikeat ihmiset, eivät mitkään ihmishahmot. Tuskin tekoälyt tulevat omaehtoisesti keskustelemaan, ihmiset niiden "kirjoituksia" tänne lähettävät.- Anonyymi
Kun ateisti sikailee, niin se ei ole uutinen. Siksi ateismia ei mainita, mutta auta armias, jos törttöilijä on kristitty uskova. Heti kiihotetaan vihaan kaikkia kristittyjä vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ateisti sikailee, niin se ei ole uutinen. Siksi ateismia ei mainita, mutta auta armias, jos törttöilijä on kristitty uskova. Heti kiihotetaan vihaan kaikkia kristittyjä vastaan.
Ja höpöhöpö. Ei ateisteille tule mieleenkään syyttä uskovaisia kolareista.
Eikä tavallinen ateistit edes kiihota ketään vihaan. Uskovaisesta se tietysti tuntuu vihalta, jos hänen uskontoaan yhtään kyseenalaistetaan.
Tietysti joissakin "paskalehdissä" voidaan mässäillä sillä, että joku "hurskas" kirkkoherra olisi ajanut humalapäissään metsään, mutta se ei johdu ateismista vaan pelkästään halusta myydä mahdollisimman paljon lehtiä, sehän on vain sitä kapitalismia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpöhöpö. Ei ateisteille tule mieleenkään syyttä uskovaisia kolareista.
Eikä tavallinen ateistit edes kiihota ketään vihaan. Uskovaisesta se tietysti tuntuu vihalta, jos hänen uskontoaan yhtään kyseenalaistetaan.
Tietysti joissakin "paskalehdissä" voidaan mässäillä sillä, että joku "hurskas" kirkkoherra olisi ajanut humalapäissään metsään, mutta se ei johdu ateismista vaan pelkästään halusta myydä mahdollisimman paljon lehtiä, sehän on vain sitä kapitalismia.Jos maailma olisi sosialismin ja ateismin tyyssija, ei pappien kaahailua olisi. Tai se olisi erityisen tarkkailun alaisena.
Monet yhdistävät lehdistön dekadenttiin kapitalismiin. Oikeassa ateismissa ei tuotaisi esille niitä asioita, joita ei sallittaisi. Ja ihmisiä vangittaisiin helpommin, jos he olisivat ärsyttäviä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos maailma olisi sosialismin ja ateismin tyyssija, ei pappien kaahailua olisi. Tai se olisi erityisen tarkkailun alaisena.
Monet yhdistävät lehdistön dekadenttiin kapitalismiin. Oikeassa ateismissa ei tuotaisi esille niitä asioita, joita ei sallittaisi. Ja ihmisiä vangittaisiin helpommin, jos he olisivat ärsyttäviä.Mitä mielestäsi on tuo "oikea ateismi"?
Miksi ihmisiä vangittaisiin? Mikä olisi tuota ärsyttävää?
Miten sosialismi liittyy tähän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ateisti sikailee, niin se ei ole uutinen. Siksi ateismia ei mainita, mutta auta armias, jos törttöilijä on kristitty uskova. Heti kiihotetaan vihaan kaikkia kristittyjä vastaan.
Onko se sitten uutinen, jos ateisti ei sikaile?
Mistä sen tietää, onko joku auton kanssa törttöilijä ateisti tai kristitty uskova? Kysyykö poliisi sitä ensimmäisenä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se sitten uutinen, jos ateisti ei sikaile?
Mistä sen tietää, onko joku auton kanssa törttöilijä ateisti tai kristitty uskova? Kysyykö poliisi sitä ensimmäisenä?Jos media ei mainitse teismiä, niin on ateisti. Teismi aina mainitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos media ei mainitse teismiä, niin on ateisti. Teismi aina mainitaan.
Mistä se media tietää, uskooko joku Jumalaan tai ei? Ja ketä kiinnostaa?
Vasta oli uutisissa juttu, jossa kerrottiin kolarista (en muista paikkakuntaa). Toinen oli kuollut ja toinen loukkaantunut, heidän teismistään tai ateismistaan ei puhuttu mitään.
Vai onko se vain uskovaisten tapa arvailla ja kuvitella kaikenlaista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä se media tietää, uskooko joku Jumalaan tai ei? Ja ketä kiinnostaa?
Vasta oli uutisissa juttu, jossa kerrottiin kolarista (en muista paikkakuntaa). Toinen oli kuollut ja toinen loukkaantunut, heidän teismistään tai ateismistaan ei puhuttu mitään.
Vai onko se vain uskovaisten tapa arvailla ja kuvitella kaikenlaista?Koska syyllinen ei ollut teisti, niin asiaa ei mainita. Jos syyllinen olisi teisti, niin se pitäisi mainita.
Syyllisyys ratkaisee. Syytöntä teistiä ei mainita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska syyllinen ei ollut teisti, niin asiaa ei mainita. Jos syyllinen olisi teisti, niin se pitäisi mainita.
Syyllisyys ratkaisee. Syytöntä teistiä ei mainita.Miksi teisti ei voisi olla yhtä hyvin syyllinen kuin ateistikin? Taidat olla aika vainoharhainen tai sitten uskot joihinkin omituisiin salaliittoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos maailma olisi sosialismin ja ateismin tyyssija, ei pappien kaahailua olisi. Tai se olisi erityisen tarkkailun alaisena.
Monet yhdistävät lehdistön dekadenttiin kapitalismiin. Oikeassa ateismissa ei tuotaisi esille niitä asioita, joita ei sallittaisi. Ja ihmisiä vangittaisiin helpommin, jos he olisivat ärsyttäviä.Puhut fasismista.
"Ja ihmisiä vangittaisiin helpommin, jos he olisivat ärsyttäviä."
Uskomatonta kuin ppieniä ihmisiä voi olla. Näin juuri pelkäsin.
- Anonyymi
Keijut ja tontut. Niiden tehtävä on palauttaa kristitty.
Ruotuun. Uskotte mielikuvitus hahmoon. Uskomme.
Sarjakuvahahmoista saa verrattomasti iloa aikuinenkin
Tarkoitus on vaihtaa dimensio lapselliseksi.
Pientä ihmetystä ateistien älyportaalle. Mutta
Hauskaa.- Anonyymi
Siis ketkä uskovat mielikuvitushahmoon? Uskovaisetko? Siltähän tuo näyttää...
Mitä tarkoittaa dimension vaihtaminen lapselliseksi? Useimpien ateistien mielestä jumaliin uskominen ON lapsellista.
Mikä on ateistien älyporras? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis ketkä uskovat mielikuvitushahmoon? Uskovaisetko? Siltähän tuo näyttää...
Mitä tarkoittaa dimension vaihtaminen lapselliseksi? Useimpien ateistien mielestä jumaliin uskominen ON lapsellista.
Mikä on ateistien älyporras?Lisäys äsksiseeni
Mikä on teistien älyporras? vai onko rappukäytäväkin jo rapautunut?
Vuosien ajan postaili palstoille "hien nuuskinta",PH" fantasoitaan sekä Raamatun jakeita - samassa viestiketjussa. Ennen hiljenemistään hihhuli kertoi kärsivänsä keuho-ongelmistaan, väitti syyksi OMAAA huom . omaa viinanjuontiaan.
Sekavaa tekstiä muiden ala-arvoisuudestaan joka kumupoitui omien perverssiodensa evenkelointiin. Lopussa sitaatiksi kävi mieluummin iltalehti, kuin Raamattu
Sekö on teistien älyporras? "Iltalehden jutuissa on todistaja elossa ja nähneet jutun, Raamatun, ei ole"-
- Anonyymi
Trollin oma ristiretki.
...mutta, miksi tämä palsta sitten olisi olemassa?
Aiheena on, ettei usko...
Se on vaan viihdettä kun joku kiihkoilija haastaa kännissä.
Ei tietysti tarvitsisi ihan liian aktiivinen olla.
Keskusteluun kuuluisi myös kuuntelu eikä pelkkä aatteensa oksentaminen.
Ihmisellä on jostain syystä kaksi korvaa ja yksi suu.... - Anonyymi
Mikä on teistien älyporras? vai onko rappukäytäväkin jo rapautunut?
Vuosien ajan postaili palstoille "hien nuuskinta",PH" fantasoitaan sekä Raamatun jakeita - samassa viestiketjussa. Ennen hiljenemistään hihhuli kertoi kärsivänsä keuho-ongelmistaan, väitti syyksi OMAAA huom . omaa viinanjuontiaan.
Sekavaa tekstiä muiden ala-arvoisuudestaan joka kumupoitui omien perverssiodensa evenkelointiin. Lopussa sitaatiksi kävi mieluummin iltalehti, kuin Raamattu - Anonyymi
Huomasin juuri erään vanhan asian uskiksista.
Heillä on uskomaton kyky viedä keskustelu harhapoluille eli sivuraiteille.
Aloituksessa puhuttiin siitä, että ateistit muka puhuvat keijuista, peikoista, tontuista, kummituksista jne. harhauttaakseen puheen pois aiheesta. Tämähän ei ole ollenkaan totta!
Ateistit eivät "usko" keijuihin, peikkoihin, tonttuihin eikä kummituksiin. Ja yhtä vähän ateistit uskovat myös jumaliin, enkeleihin, henkimaailmaan. Eli he vertaavat niitä keskenään osoittaakseen niiden olevan yhtä merkityksettömiä ja olemattomia.
Uskovaiset eivät ole tätä ymmärtävinään ja kääntävät asian nurinniskoin ja väittävät, että ateistit nyt muka "uskovat" keijuihin, peikkoihin, tonttuihin ja kummituksiin, mutta "ihan vain kiusallaan" eivät halua uskoa jumaliin.
Uskovaiset eivät (normaalitapauksessa) usko keijuihin, peikkoihin, tonttuihin tai kummituksiin, mutta heille jumaliin uskominen on eri asia, elämän ja kuoleman asia. Siksi he ovat olevinaan ymmärtämättä ateistien vertausta.
Enkä usko, että tämä johtuu pelkästä tyhmyydestä vaan uskonnollisesta kieroudesta.- Anonyymi
Uskossa oleva uskoo kummituksiin, koska apostolitkin uskoivat niihin.
- Anonyymi
Noinhan se menee, kun ei puhuta itse asiasta, puhutaan lentävästä teepannusta.
Russellin teepannu, keijut ja tontut ovat hyviä ontologisia työkaluja jumalien pohdintaan. Niistä on tasan yhtä paljon todisteita kuin jumalistakin (=ei yhtään ainoaa) ja niiden olemattomuus on yhtä helppoa todistaa kuin jumalien olemattomuus.
Todistapa Russellin teepannun olemattomuus niin minä käytän samaa todistusta Jumalan olemattomaksi todistamiseen. Saa suorittaa.- Anonyymi
The_Raven kirjoitti:
Russellin teepannu, keijut ja tontut ovat hyviä ontologisia työkaluja jumalien pohdintaan. Niistä on tasan yhtä paljon todisteita kuin jumalistakin (=ei yhtään ainoaa) ja niiden olemattomuus on yhtä helppoa todistaa kuin jumalien olemattomuus.
Todistapa Russellin teepannun olemattomuus niin minä käytän samaa todistusta Jumalan olemattomaksi todistamiseen. Saa suorittaa.Russelin pannu on parodiaa. Kukaan ei usko sen olevan olemassa. Sen ei ole tarkoituskaan olla olemassa. Siitä puhutaan vain sen vuoksi, että kuulijat tajuavat miten mahdoton sen olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on.
Anonyymi kirjoitti:
Russelin pannu on parodiaa. Kukaan ei usko sen olevan olemassa. Sen ei ole tarkoituskaan olla olemassa. Siitä puhutaan vain sen vuoksi, että kuulijat tajuavat miten mahdoton sen olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on.
"Russelin pannu on parodiaa."
Ei vaan analogia, jonka tarkoituksena on ilmentää, ettei filosofinen todistustaakka koske epäilijöitä, eikä heidän siten tule joutua todistamaan väittämiä vääriksi, etenkään uskonnon tapauksessa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Russelin pannu on parodiaa. Kukaan ei usko sen olevan olemassa. Sen ei ole tarkoituskaan olla olemassa. Siitä puhutaan vain sen vuoksi, että kuulijat tajuavat miten mahdoton sen olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on.
Niin, siitä puhutaan sen vuoksi, että kuulijat tajuavat, miten mahdoton Jumalan olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on.
Siinä verrataan teepannun ja Jumalan olemassaoloa keskenään. Kumma, että uskovaiset eivät ymmärrä vertauksia... - Anonyymi
The_Raven kirjoitti:
Russellin teepannu, keijut ja tontut ovat hyviä ontologisia työkaluja jumalien pohdintaan. Niistä on tasan yhtä paljon todisteita kuin jumalistakin (=ei yhtään ainoaa) ja niiden olemattomuus on yhtä helppoa todistaa kuin jumalien olemattomuus.
Todistapa Russellin teepannun olemattomuus niin minä käytän samaa todistusta Jumalan olemattomaksi todistamiseen. Saa suorittaa.Maapallon kiertoradalla on nykyisin jo autokin, Tesla, kyllä sinne nyt yksi teepannukin saadaan kiertämään.
https://www.youtube.com/watch?v=q_WQ-Ds8ZvE
Voiko Jumala tukistaa kaljua miestä, kyllä voi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, siitä puhutaan sen vuoksi, että kuulijat tajuavat, miten mahdoton Jumalan olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on.
Siinä verrataan teepannun ja Jumalan olemassaoloa keskenään. Kumma, että uskovaiset eivät ymmärrä vertauksia..."...kuulijat tajuavat, miten mahdoton Jumalan olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on. "
Ei. Teepannuvertauksen tarkoituksena on ilmentää, ettei filosofinen todistustaakka koske epäilijöitä, eikä heidän siten tule joutua todistamaan väittämiä vääriksi vaan todistustaakka on väittäjällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"...kuulijat tajuavat, miten mahdoton Jumalan olemassaolo on ja miten naurettavaa siihen uskominen on. "
Ei. Teepannuvertauksen tarkoituksena on ilmentää, ettei filosofinen todistustaakka koske epäilijöitä, eikä heidän siten tule joutua todistamaan väittämiä vääriksi vaan todistustaakka on väittäjällä.Niin tietysti, mutta minä vain väänsin edeltävän lauseen koskemaan Jumalaa (tai jumalia).
Ongelma on siinä, että uskovaiset eivät silti tajua, että heidän Jumalaansa koskevat samat säännöt kuin kaikkea muutakin. He pitävät Jumalaansa poikkeustapauksena, jota esim. logiikan säännötkään eivät koske.
- Anonyymi
Maailma muuttuu, ja jutut vanhenee....
Pari sataa vuotta sitten sitä olisi pidetty hulluna näkemyksensä, jos olisi väittänyt, että teepannu kiertää aurinkoa, nykyteknologialla sekin on jo täysin mahdollista, vanhoilla jutuilla ei ole enää samaa auktoriteettia, kannattaa tulla nykyaikaan."Pari sataa vuotta sitten sitä olisi pidetty hulluna näkemyksensä, jos olisi väittänyt, että teepannu kiertää aurinkoa, nykyteknologialla sekin on jo täysin mahdollista..."
Jumalakin voisi kiertää aurinkoa, jos ilmestyisi johonkin avaruuskeskukseen, josta se ammutaan kiertoradalle.
- Anonyymi
Jumalan ei tarvitse kiertää Aurinkoa, koska Jumala on Aurinko.
Monille kansoille, ja kulttuureille se on sitä ollutkin, ei hassumpi usko, onhan se aika vaikuttava näky taivaalla.
Mitäs jos alettaisiin taas palvomaan Aurinkoa, palataan kaukaisten esi-isiemme tapoihin?
Olihan se hyvin konkreettinen usko, jos ei tiennyt mikä Aurinko todellisuudessa on. - Anonyymi
On ikävää, että ateismissa ei ole mitään johdantokurssia tai ateistit eivät järjestä itselleen perusasioiden koulutusta ateismin harjoittamisen ja ideologian monimuotoisuudesta, sekä siitä kuinka ollaan ihmisyhteisön osana ateismista käsin.
Tämä synnyttää ajatusta eräänlaisesta pyhästä ateismista, joka oikeuttaa kaiken. Vaikka jokaisessa ilmiössä ja asiassa on, jos ei nyt suoranaisesti hyvää ja pahaa, niin ainakin mahdollisuus käyttää niitä oikein tai väärin. Oikein tai väärin asian perusteiden suhteen, sen suhteen miten niiden nimissä reagoidaan toisiin ihmisiin, kuinka suhtautudaan tiedon hankintaan ja sen vapaaseen välittämiseen jne.
Tästä ikävänä ilmiönä esim, palstalla on ns. palsta-ateistinen koulukunta, joka useista ohjeista ja kehotuksista huolimatta jatkaa itselleen haitallista illusionääristä ateismin nimellä, mutta sitä kuitenkaan todellisuudessa olemanta oppinsa harjoittamista.
Se on ainakin yksi selkeä muoto, jossa ateismi on otettu keppihevoseksi, jonka nimiin on rakennuttu oppi, jolla motivoidaan oma pahaolo ja on keksitty mielikuvituksellinen ns. uskovaisuushahmo olkiukko, jota hakataan. Sekä ajatus siitä, että tässä opissa asioita ei tarvitse perustella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss795556Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243437- 1562002
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2221921Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1671676Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2811459Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵57991Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21960- 61919
Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109907