Mitä oli ennen ateismia?

Mitä oli ennen tonttuihin uskomista?

Mitä mieltä tonttuihin uskomattomat ovat asiasta? Mitä tonttuihin uskomattomuus mielestä oli ennen tonttujen uskomista ja mitä sen jälkeen seuraa? Vai ovatko tonttuihin uskomattomat sitä mieltä, että tonttuihin uskomattomuus on maailmankaikkeuden peruvoima, se suuri tyhjyys, josta kaikki emansipoitui? Eikä evoluutio pysty tuottamaan toisilla ominaisuuksilla olevia olentoja tai maailmankaikkeus kätkeä sisäänsä jotakin, jota ei tunneta?
Ei ihme, että tonttuihin uskomattomuus kiehtoo ihmisten mieliä sen kirjoittamattoman teoksen osalta.. Koska kaikki vaihtoehtdot ovat avoimia, mutta samalla suljettuja sen tähden, että ne voivat olla väärin ajateltuja.

Tuliko tämä maniasi ateismiin ennen vai jälkeen kun sinusta tuli jeesuksen morsian?

Mikä on tämän manian rajapinta MT-sairauteen?

mikä oli ennen ateismia, jumala 🤣

Jumalat ja uskonnot on jossain vaiheessa keksitty, kun kieli on kehittynyt örähtelyitä pidemmälle. Joku on siis tokaissut kavereilleen, että "mitäs jos tuolla jossain on sellinen tärkeä jehu, jota meidän kannattaisi alkaa palvomaan?".

Kas, tyhmiä kysymyksiä on sittenkin olemassa.

Aloittaja voi pohtia seuraavaa. Nykyisin useimmilla on rahaa ainakin vähän, mutta osa on rahattomia. Mitä oli ennen rahattomuutta?

Ennen ateismia oli skitsofrenia. Sen kanssa elävä ihminen voi suhtautua Jumalaan monin tavoin, kuten kuka tahansa muukin, mutta sairaus voi tuoda siihen omia sävyjä. Usko voi antaa lohtua ja merkitystä, mutta toisaalta oireet, kuten harhaluulot tai äänet, ..eiole eiole ...saattavat joskus sekoittua hengellisiin kokemuksiin. On tärkeää, että henkilö keskustelee näistä tunteista.; Todistuksia perkele.... ja kokemuksista luotettavan läheisen, terapeutin tai esimerkiksi papin kanssa, joka ymmärtää sekä uskon että mielenterveyden näkökulmat. Tärkeää on löytää tasapaino, jossa usko tukee hyvinvointia, mutta oireita seurataan ja hoidetaan samalla.

Voiko evoluutio ajautua pisteeseen, jossa ateismilla ei ole enää yhteiskunnallisena aatteena sijaa ihmisten mielissä? Ja se vain unohdetaan henkisen elämän rinnalla? Miten ateismi ylipäätään tulee pärjäämään uusien lifestyle tapojen kanssa, koska jopa osan ateisteista mielestä sillä ei ole mitään tarjottavaa? Tosin osa ateisteista on todennut, että ateismi tarjoaa asioita. Mutta miten henkisyyden uudessa ajassa ateismi (näkemyksellä, että siinä ei ole oppia) voi tulla pärjäämään ilman, että siinä olisi jotakin omaa juttua?

Ensimmäisen maailmansodan aloittaminen sosiaalidarwinistien toimesta romahdutti ihmiskunnan moraalin ja hirvittävä moraalisen rappion alamäki on jatkunut jyrkkenevästi siitä lähtien.

Historioitsijat rinnastavat 1. ms. alkamisen ikäänkuin vanhan maailman kuolemiseen ja uuden alkamiseen.

Evoluutiogurupapiston saarna joikuu mantran tavoin yhä voimakkaammin, että näinhän se pitääkin olla: ”Ah, ihana vapaus, kun kukin saa tehdä ilman rangaistuksen pelkoa mitä ikinä mieleen juolahtaa ja mikä kunkin ikiomien normien mukaan tuntuu kustakin oikealta!”

Vanhan maailman tappovalmistelut alkoivat siitä, kun Darwin julkaisi teoksensa Lajien synty vuonna 1859. Kansojen ’älymystöt’ ahmivat sen herkullisena sienikeittona tajuamatta, että se oli tehty kärpässienistä.

Sen aikaansaama hallusinaatio alkoi heikentää moraalisia normeja niin nopeasti, että siitä kului vain 55 vuotta, kun siihen lumoutuneet sosiaalidarwinistiset johtajat käynnistivät 1. ms.

Poliitikoille ja kenraaleille ihmismassat olivat kuin vain teurastettaviksi lähetettäviä eläimiä ja papisto kiljui falsetissa, että ”tämä sota on Jumalan sota, joka lopettaa kaikki sodat maan ääriin saakka ikuisesti!”

1. ms. oli sota, jossa näkyi evoluutioteorian vaikutus järkyttävän selkeästi: Eettiset tai uskonnolliset perinteet eivät enää estäneet ihmisiä kohtelemasta toisiaan kuten Pyhä Kirja eli Lajien-synty opetti:” Olette petoeläimiä, vahvin voittakoon, sääli on sairautta, luonnonvalinta kohottaa teidät yhä korkeammalle, jopa Jumalan (jota ei ole) yläpuolelle!”

Vaikka sosiaalidarwinistinen 1. ms. tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä, todellisuudessa hirvittävin tuho tapahtui moraalin häviämisenä, koska ihmiset aivopestiin ajattelemaan, että he ovat vain keskimääräistä evolutioituneempia elukoita:

”Ihminen on toiselle vai kuin susi: On moraalisesti aivan oikein, että ihmistenkin laumassa voimakkaimmat koirat ovat tyranneja heikommille hurtille.”

Vanhempien sukupolvien harjoittamaa politiikkaa, pukeutumisnormeja ja moraaliarvoja pidettiin ”aatamin aikuisina luku- ja kirjoitustaidottomien kouluja käymättömien takapajuisten ja tietämättömien nuotiopiiriläispaimentolaisen ahdasmielisyytenä, jolla ei ollut enää sijaa modernissa ihmiskunnassa.”

Romahdusta nopeutti papistojen selkärangattomuus, ihmispelko. Toisella suupielellä saarnasivat hurskautta, mutta pelkurimainen sydän oli yhtä kaukana Jumalasta kuin itä on lännestä:

”Mitä darwinismiin aivopestyt ex-yliopistokaveritkin ajattelisivat, jos me opettaisimme Raamatun normien mukaista sukupuolimoraalia! Ei, mieluummin olemme campustovereitten kanssa samaa mieltä kuin yksin oikeassa!”

Ei ihme, että prikaatinkenraali Frank Crozier (1879-1937) kirjoitti: ”Kristikuntamme kirkot ovat parhaimmat verenhimomme herättäjiä, mitä meillä suinkin on ja me olemme hyväksikäyttäneet niitä täysin vapaasti ja estottomasti.”

Hän käski sotilaitaan evoluutioteoriamaisuuteen: ”Teidän on terästettävä sydämenne ja mielenne olemaan tunteettomia elämää ja kuolemaa kohtaan.

1.ms. jälkeinen eli ”iloinen 20. vuosikymmen” pyyhkäisi loputkin moraaliset estot ja vanhan arvot roskikseen ja omaksuttiin uusi, darwinistinen eli eläimellinen ’arvo’järjestelmä.

Kun paavin kaveri Hitler ja ateistinen ex-teologi Stalin, nuo kaksi entistäkin hirviömäisempää sosiaalidarwinistia raivasivat itsensä valtaan, he aloittivat 2. maailmansodan. Heidän laumoissaan kuoli 50 miljoonaa ”alempiarvoista” ja lisäksi miljoonat keskitysleireissään.

2. ms. hyllytettiin loputkin, mitä vielä oli jäljellä perityistä, sopivina pidetyistä säännöistä ja luotiin uudet käytös’normit’. Kun seksuaaliset hillikkeet poistettiin sotakentiltä sodan varjolla, tuo evoluutioteorian mukainen normittomuus tietenkin levisi pikavauhtia myös kotirintamille, koska elämää oli alettu pitää yhtä halpa-arvoisena ja lyhyenä kuin itse rintamallakin.

”Koska kylissämme ja kaupungeissamme on vielä joitakin naisia, jotka pitävät kiinni moraaliarvoista, heidätkin täytyy sotilaiden tavoin saada tupakoimaan, koska kehonsa terveyden halveksiminen saa heidät helpommin luopumaan myös moraaliarvoistaan.”

Tunneperäinen jännitys sai kotirouvatkin hurahtamaan irtosuhteisiin ja selittivät sitä itselleen: ”Emme tiedä, olemmeko edes hengissä huomenna, niin koska nyt on sota-aika, emme oikeastaan ole moraalittomia.”

Kun rintamalle höynäytetyt ja pakotetut nuoret palasivat ihmisraunioina, uskonsa ja moraalinsa menettäneinä heidän elämästään puuttui suunta. Mutta he eivät enää myöskään pitäneet pappejaan ja poliitikkoja auktoriteetteina, joten olivat alttiina evoluutioteoriapapiston mantralle: ”Päätä itse, mikä on oikein, mikä väärin.”

Kun sota-aikana ja pian sen jälkeen syntyneet tulivat aikuisiksi, sivistys alkoi murentua, sensuuria alettiin poistaa ja seksuaaliset poikkeavuudet alettiin esittää normaaleina, ja seksuaalisesti viriilien miesten höynäyttämä naisten ’vapautus’liike nostettiin pinnalle:

Darwinistinen gigolo: ”Älä ole vanhanaikainen, vapaa rakkaus on vapautta ilman sitoutumista; ja et tarvitse pelätä raskautta, koska on ehkäisypillerit ja sukupuolitauteihin otamme penisilliiniä.”

Media, videot, tv ja elokuvateollisuus lakkasivat tuomasta esiin moraalisia arvoja ja normalisoivat eläimellisen raakuuden.

Elokuvan sivuhahmo: ”Autan sinua tappamaan ne, joille oikeutetusti kostat omavaltaisesti, mutta olen homo/lesbo.”

Palvottu tähti-päähenkilö: ”Ei se minua haittaa.” Ja sen sanottuaan sytyttää tupakkansa ja sivuhahmo vetää nenäänsä valkoisen viivan pöydältä.

Niinpä enää ei sanota, että ”jokaisella on omat ’hyveensä’ (koska niitä ei enää ole)”, vaan nokkelasti, että ”jokaisella on omat ’arvonsa’”