"Seitsenvuotinen soihtu Ateenasta Jerusalemiin" sanotaan sivullani ateena2004 tarkoittaen, että vuosiviikko Ateena 2004:stä ja Antikristus on noussut Jerusalemiin. Päivää tarkennettiin kohtaan 11. 3. 2011 sanoen etukäteen, että 11. 3. 2004 sille tulee todistukset uutena terrori-iskuna ja 10. planeetan löytymisenä. Nuo 11. 9. 2000 alkaneen vuosiviikon puolivälin tapahtumat ennaltatiesin hämmästyttävän tarkasti mukaanlukien puoli vuotta ennen ja jälkeen tulleet ruutia ulkoministerille ja Russialle.
LONTOOSSA TUHOISA TERRORI-ISKU
Lontoossa tapahtui pommi-isku, kun puoli vuotta Putinin puolta vuotta alkaa täyttyä. Joku ryhmässä nimelläni väittää minun ennaltatienneen nuo iskut. Harri Veijonen ennaltatietää toki parhaiten maailmassa. Siksipä sitä tietämystä kateelliset pilkkaavatkin tavalla jos toisella. Toki tähän ajankohtaan olen tiennyt merkittävää iskua, mutta Lontoosta en ennen iskua puhunut kuin että sen saamille olympialaisille tulee este sodan muodossa. Tapahtunutta iskua Lontooseen en ole ennustanut! Häpeä nimelläni pelehtijä!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=5000000 00000002&conference=664&posting=22000000009322469
Jos itse olisin asiasta ryhmiin kirjoittanut, en olisi sanonut kuin tuo pelle: "Minä tiesin ja ennustin nämä Lontoon pommi-iskut päivälleen ja tismalleen". Olisin sanonut vain totuuden:
Harri Veijosen kirjoittama ennaltatietäminen siitä, että Lontoon olympialaiset eivät toteudu tulevan sodan vuoksi, sai heti vahvistuksen terrori-iskulla siellä. Vastaavaa todistusta on tapahtunut jo useasti. Ja juuri tähän ajankohtaan Veijonen oli ennustanut iskua, mutta sen pitäisi pudottaa Putin. Vaikkei Veijonen ennustanut iskua Lontooseen, hän hyvinkin ennaltatiesi senkin paremmin kuin kukaan!
http://wwnet.fi/users/veijone/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.