Suomalaiset tärkeimpiä!!

METEORIITTI PUTOSI MAAHAN
- SUOMALAISET SELVISIVÄT

5 miljardia kuollutta


Vähän ottaa päähän toi kotimainen uutisointi. Pääasia on aina, että ei kai vaan suomalaisia ole uhrien joukossa. Ketä se kiinnostaa? Muutamaa tuhatta omaista, mutta ei 5 miljoonaa ihmistä. Keskittykää toimittajat itse asiaan.
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuo. Eihän vain suomalaisia yli-ihmisiä mukana onnettomuudessa !

Äänestä
  • meteoriitti lossahtaa maahan ja kaikki muu palaa ja räjähtää, räjähdykset ja liekit jäävät vain suomen rajojen ulkopuolelle, suomi selviää vahingoittumattomana, suomalaiset selvisivät siis mitä hittoa tämä meinaa
    !? TTU!

    Äänestä

Kaikkein ilkeintä oli joulunajan tsunamissa, että suomalaiset olivat kaikkei huolestuneimpia omista kansalaisistaan. Ymmärrettävää, mutta.
Tosiasiallisesti olisi pitänyt olla kaikkein eniten huolestunut paikallisista asukkaista. Tottakai.
Suomalaiset olivat lähteneet aivan vapaaehtoisesti lomalle. Paikalliset asuvat siellä ikuisesti.

Lisäksi paikalliset asukkaat voivat kaikkein eniten auttaa tsunamin uhreja. Ei siellä ainakaan ministereitä tai "kanistereita" tarvita!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uutisnenä kirjoitti:

METEORIITTI PUTOSI MAAHAN
- SUOMALAISET SELVISIVÄT

5 miljardia kuollutta


Vähän ottaa päähän toi kotimainen uutisointi. Pääasia on aina, että ei kai vaan suomalaisia ole uhrien joukossa. Ketä se kiinnostaa? Muutamaa tuhatta omaista, mutta ei 5 miljoonaa ihmistä. Keskittykää toimittajat itse asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu