YLE 2014 "Ilkka Kanerva: Sisällissodan tunnusmerkit täyttyvät alueellisesti Ukrainassa"

Anonyymi-ap

Näin siis ennen Mediapoolin propagandaa.

https://yle.fi/a/3-7222991

"Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin valtuuskunnan mukana Ukrainassa jo kahdesti vieraillut Ilkka Kanerva on huolissaan vastarintaliikkeen järjestäytymisestä ja leviämisestä maassa.

6.5.2014 8:20

Päivitetty 6.5.2014 10:03

Etyjin yleiskokouksen varapuheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan Ukrainassa täyttyvät alueellisesti jo sisällissodan tunnusmerkit. Hän huomauttaa, että koko maassa ei kuitenkaan voida vielä puhua sisällissodasta.

– Siellä on kaksoiskriisin tunnusmerkistö olemassa. Toinen peruskriisi on Ukrainan sisäinen ja toinen on Ukrainan ja Venäjän välinen. Nämä sekoittuvat siellä ikävällä tavalla toisiinsa, Kanerva sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Kanerva arvelee, että tilanne Ukrainassa ei ole tällä hetkellä kenenkään hallinnassa.

– Siellä on melkoinen hulabaloo menossa maan eri osissa, joissa toimivat ryhmät eivät ole ollenkaan tunnistettavissa, että kenen komennossa ja ohjauksessa ovat.

Kanerva sanoo yhtyvänsä ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) näkemykseen siitä, että Ukrainan oma hallitus sen enempää kuin Venäjäkään eivät pysty enää kontrolloimaan tapahtumia.

Kanerva pitää huolestuttavana hallituksen vastaisen vastarintaliikkeen järjestäytymistä ja leviämistä Ukrainassa.

– Se on leviämässä mahdollisimman laajalle maantieteelliselle alueelle ja järjestämässä ihan tuota pikaa alueellisia kansanäänestyksiä, joissa eri kaupungit ympäröivine alueineen haluavat äänestää siitä, ovatko itsenäisiä.

Ukrainassa on määrä järjestää presidentinvaalit vajaan kolmen viikon päästä. Kanerva sanoo aikovansa tehdä kaikkensa, jotta vaalit toteutuvat.

– Minusta ensimmäinen askel, joka antaisi ikään kuin kovaa maata jalkojen alle, olisi kunnollisten vaalien järjestäminen.

74

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama on tapahtunut muuallakin länsimaissa. Konfliktin todelliset syyt on häivytetty eikä ainakaan valtamedia niistä uutisoi.
      Jokaisella länsimaalla on nykyään omat mediapoolinsa.

      • Konfliktin todellinen juurisyy on Venäjän diktaattorin fasismi ja imperialisimi, minkä vuoksi hän lähetti rikollisesti venäläisen joukko-osaston Ukrainaan lietsomaan sodan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Konfliktin todellinen juurisyy on Venäjän diktaattorin fasismi ja imperialisimi, minkä vuoksi hän lähetti rikollisesti venäläisen joukko-osaston Ukrainaan lietsomaan sodan.

        Ja Molon lause jatkuu " jotta Itä-Ukrainan Natsit olisivat lopettaneet Itä-Ukrainan venäjämielisten lahtaamisen, Venäjä tuli apuun."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Molon lause jatkuu " jotta Itä-Ukrainan Natsit olisivat lopettaneet Itä-Ukrainan venäjämielisten lahtaamisen, Venäjä tuli apuun."

        Valehtelet. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan tappamaan ukrainalaisia:

        "- Jos meidän yksikkömme ei olisi ylittänyt (Venäjän ja Ukrainan välistä) rajaa, kaikki olisi kuivunut kasaan kuten Harkovassa ja Odessassa. Ehkä joitakin kymmeniä olisi kuollut, poltettu ja vangittu ja siinä kaikki, Strelkov sanoi Venäjän hallituksen äänenkannattajaksikin kutsutussa Zavtrassa."

        "Sodan aloittaminen Itä-Ukrainassa ei kuitenkaan ollut ihan helppo juttu. Strelkovin mukaan molemmat osapuolet olivat varsin haluttomia taistelemaan toisiaan vastaan ja vaati suostuttelua saada separatistit ja Ukrainan armeija ottamaan yhteen."

        No miksi Ukraina sitten tulitti tykeillä separatistejä, joilla ei ollut raskasta aseistusta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No miksi Ukraina sitten tulitti tykeillä separatistejä, joilla ei ollut raskasta aseistusta?

        Olihan heillä, kun Venäjä aseisti heidät.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Olihan heillä, kun Venäjä aseisti heidät.

        Eli Venäjä tuli apuun. Juuri näin, kuten pitääkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Venäjä tuli apuun. Juuri näin, kuten pitääkin.

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aloittamaan sodan ja tappamaan ukrainalaisia.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aloittamaan sodan ja tappamaan ukrainalaisia.

        Siis tappamaa. Länsi-Ukrainalaisia, jotka surmasivat Itä-Ukrainalaisia vain siksi, että olivat venäjämielisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis tappamaa. Länsi-Ukrainalaisia, jotka surmasivat Itä-Ukrainalaisia vain siksi, että olivat venäjämielisiä.

        Älä valehtele, tiltu. Ukrainalaiset sotivat Ukrainaan hyökännyttä Venäjän armeijaa ja sen kätyreitä vastan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Valehtelet. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan tappamaan ukrainalaisia:

        "- Jos meidän yksikkömme ei olisi ylittänyt (Venäjän ja Ukrainan välistä) rajaa, kaikki olisi kuivunut kasaan kuten Harkovassa ja Odessassa. Ehkä joitakin kymmeniä olisi kuollut, poltettu ja vangittu ja siinä kaikki, Strelkov sanoi Venäjän hallituksen äänenkannattajaksikin kutsutussa Zavtrassa."

        "Sodan aloittaminen Itä-Ukrainassa ei kuitenkaan ollut ihan helppo juttu. Strelkovin mukaan molemmat osapuolet olivat varsin haluttomia taistelemaan toisiaan vastaan ja vaati suostuttelua saada separatistit ja Ukrainan armeija ottamaan yhteen."

        Strelkov oli vain yksi photosopattu propaganda tuote. Siitä ei ole tuon ekan kerran käytön jälkeen kuulunut mitään. 🤡

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aloittamaan sodan ja tappamaan ukrainalaisia.

        Noup!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Strelkov oli vain yksi photosopattu propaganda tuote. Siitä ei ole tuon ekan kerran käytön jälkeen kuulunut mitään. 🤡

        Haha. Onhan hänestä kuulunut. Putin Kalsarimyrkyttäjä laittoi hänetkin vankilaan, kun hän kritisoi surkeasti johdettua sotaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Konfliktin todellinen juurisyy on Venäjän diktaattorin fasismi ja imperialisimi, minkä vuoksi hän lähetti rikollisesti venäläisen joukko-osaston Ukrainaan lietsomaan sodan.

        Puolan tiedustelupalvelun mukaan ukrainalaiset agentit ovat Puolassa myrkyttäneet kaivoja, sytyttäneet kerrostaloja tuleen ja suorittaneet muita sabotaasitoimia, kun taas viranomaiset kieltäytyvät toimimasta heitä vastaan.

        Lännen Kiovan hallitukselle lähettämät aseet ovat levinneet rikollis- ja terroristijärjestöjen keskuudessa ympäri maailmaa. Aseita on lähetetty Lähi-itään, Afrikkaan, meksikolaisille huumekartelleille, ja nyt ukrainalaiset aseet ovat saavuttaneet Brasilian kaupungit.

        https://vtforeignpolicy.com/2025/07/weapons-meant-for-ukraine-end-up-with-drug-dealers-in-rio-de-janeiros-favelas/

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aloittamaan sodan ja tappamaan ukrainalaisia.

        Höpö Höpö ei Venäjä tota sotaa aloittanut. Oikeat juurisyyt on sulle kerrottu täällä vaikka kuinka monta kertaa, mutta psykoisissa oleva molo ei sitä vaan ymmärrä.

        VTForeingpolicy on valeuutislähde. Seuraa sinä vain sitä, kun haluat niin kovasti, että sinulle valehdellaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö Höpö ei Venäjä tota sotaa aloittanut. Oikeat juurisyyt on sulle kerrottu täällä vaikka kuinka monta kertaa, mutta psykoisissa oleva molo ei sitä vaan ymmärrä.

        Tiltu yrittää taas muuttaa historiaa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja on ainoa syyllinen tuohon rikolliseen sotaan. Teinkin muuten aloituksen noista Venäjän rikollisen sodanoikeista ja todellisista juurisyistä. Tervetuloa sinne tarkistamaan ne.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Valehtelet. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan tappamaan ukrainalaisia:

        "- Jos meidän yksikkömme ei olisi ylittänyt (Venäjän ja Ukrainan välistä) rajaa, kaikki olisi kuivunut kasaan kuten Harkovassa ja Odessassa. Ehkä joitakin kymmeniä olisi kuollut, poltettu ja vangittu ja siinä kaikki, Strelkov sanoi Venäjän hallituksen äänenkannattajaksikin kutsutussa Zavtrassa."

        "Sodan aloittaminen Itä-Ukrainassa ei kuitenkaan ollut ihan helppo juttu. Strelkovin mukaan molemmat osapuolet olivat varsin haluttomia taistelemaan toisiaan vastaan ja vaati suostuttelua saada separatistit ja Ukrainan armeija ottamaan yhteen."

        ukrainassa oli sisällissota jossa ukrainalaiset lahtasivat venäjämielisiä ukrainalaisia, et sinä molokki tätä muuksi voi muuttaa, tai sitten höpertelet tunnetusti p,sk,a.

      • Anonyymi

        Ja sinulla on putlerin media pooli. Ryzzän mediapooli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ukrainassa oli sisällissota jossa ukrainalaiset lahtasivat venäjämielisiä ukrainalaisia, et sinä molokki tätä muuksi voi muuttaa, tai sitten höpertelet tunnetusti p,sk,a.

        Ukraina soti itä-Ukrainaan hyökännyttä Venäjän armeijaa ja sen kätyreitä, paikallisia maanpettureita vastaan. Venäjä aloitti siellä sodan ja ylläpiti sitä siellä, joten kyse ei ole sisällissodasta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan aloittamaan sodan ja tappamaan ukrainalaisia.

        Eli Venäjä tuli apuun ettei ukraina tee venäläisväestön kansanmurhaa. Lahtasivat kylläkin noin 14 000 ukrainan venäläistä ennen kuin Venäjä tuli apuun.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltu yrittää taas muuttaa historiaa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja on ainoa syyllinen tuohon rikolliseen sotaan. Teinkin muuten aloituksen noista Venäjän rikollisen sodanoikeista ja todellisista juurisyistä. Tervetuloa sinne tarkistamaan ne.

        Sinun juttusi ovat kaikki täyttä p,s,kaa. Ei minkäänlaista järjen häivää.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukraina soti itä-Ukrainaan hyökännyttä Venäjän armeijaa ja sen kätyreitä, paikallisia maanpettureita vastaan. Venäjä aloitti siellä sodan ja ylläpiti sitä siellä, joten kyse ei ole sisällissodasta.

        Hehän halusivat vain irti Ukrainan sortohallinnosta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Venäjä tuli apuun ettei ukraina tee venäläisväestön kansanmurhaa. Lahtasivat kylläkin noin 14 000 ukrainan venäläistä ennen kuin Venäjä tuli apuun.

        "Eli Venäjä tuli apuun ettei ukraina tee venäläisväestön kansanmurhaa."

        Mitän kansanmurhaa Ukrainassa ei ollut, ennen kuin Venäjä sellaista alkoi tekemään. Venäjä väittää hyökänneensä Ukrainaan muka suojelemaan venäjänkielisiä siviilejä, mutta se onkin itse tappanut heitä eniten, vähintään kymmeniä tuhansia. Miljoonia venäjänkielisiä ihmisiä Venäjä on ajanut pois kodeistaan pakolaisiksi rikollisella sodallaan ja vienyt lopuiltakin ihan perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet, varastanut heidän lapsiaan jne. He olisivat taatusti olleet paremmassa turvassa ellei Venäjä rikollisesti olisi hyökännyt Ukrainaan.

        "Lahtasivat kylläkin noin 14 000 ukrainan venäläistä ennen kuin Venäjä tuli apuun."

        Venäjän rikollisen hyökkäyksen uhreja vuodesta 2014 vuoteen 2021 oli yhteensä noin 14 000, joista siviilejä oli noin 3300 ja noin puolet heistä oli Venäjän armeijan ja heidän kätyreidensä itse tappamia.

      • En tietenkään. Älä sinäkään.

      • Eikö MV-lehti kertonut sitäkään?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltu yrittää taas muuttaa historiaa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja on ainoa syyllinen tuohon rikolliseen sotaan. Teinkin muuten aloituksen noista Venäjän rikollisen sodanoikeista ja todellisista juurisyistä. Tervetuloa sinne tarkistamaan ne.

        Sielläkin on sulle kerrottu todelliset juurisyyt.
        Luitko ne?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sielläkin on sulle kerrottu todelliset juurisyyt.
        Luitko ne?

        "Sielläkin on sulle kerrottu todelliset juurisyyt.
        Luitko ne?"

        En nähnyt siellä muita juurisyitä kuin aloituksessa itse kertomani. Joitakin epätoivoisia tiltujen valheita, jotka kumosin, siellä toki oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö Höpö ei Venäjä tota sotaa aloittanut. Oikeat juurisyyt on sulle kerrottu täällä vaikka kuinka monta kertaa, mutta psykoisissa oleva molo ei sitä vaan ymmärrä.

        Kyllä Venäjä meni separatistien avuksi. Näin sota syttyi. Venäjä rovosoi separatisteja kuten aikoinaan suomen kommunistejakin. Leinoa yritettiin saada aloittamaan sisällissodan, mutta kieltäytyi. Venäjä lupasi apu ja seapuhan tiettiin ja Leino tiesi myös ettei hän elä pitkään jos aloittaa sisällisodan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukraina soti itä-Ukrainaan hyökännyttä Venäjän armeijaa ja sen kätyreitä, paikallisia maanpettureita vastaan. Venäjä aloitti siellä sodan ja ylläpiti sitä siellä, joten kyse ei ole sisällissodasta.

        Eikö sulla ole mitään uutta. Haet vain hyväksyntää omalle narratiivillesi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Eikö MV-lehti kertonut sitäkään?

        Mikä sua vaivaa. Eikö sun mielessä liiku muuta kuin mv lehti?

      • Anonyymi

        Ei se muuta teekkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis tappamaa. Länsi-Ukrainalaisia, jotka surmasivat Itä-Ukrainalaisia vain siksi, että olivat venäjämielisiä.

        Ukrainan asevoimat alkoivat torppaamaan Itä-Ukrainan PA5KASAKIN aikomuksia perustaa MIELIKUVITUSVALTIO uusryssälä ... suvereenin, kansainvälisesti ja myös reppanaryssälän tunnustaman Ukrainan valtiorajojen sisäpuolelle. Itä-Ukrainan PA5KASAKKI alkoi riehumaan ja ammuskelemaan, reppanaryssien tuella ... siitä se sitten lähti. Siis reppanaryssä tunki RAJAN YLI "AUTTAMAAN", ts. ESKALOIMAAN tilannetta entisestään.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukraina soti itä-Ukrainaan hyökännyttä Venäjän armeijaa ja sen kätyreitä, paikallisia maanpettureita vastaan. Venäjä aloitti siellä sodan ja ylläpiti sitä siellä, joten kyse ei ole sisällissodasta.

        Molo elää omissa pieruissaan.
        Kohta Ukraina on entistäkin pienempi ja siitä tehdään EUn elätti. Se on molon toive.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun juttusi ovat kaikki täyttä p,s,kaa. Ei minkäänlaista järjen häivää.

        Totta joka sana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ukrainassa oli sisällissota jossa ukrainalaiset lahtasivat venäjämielisiä ukrainalaisia, et sinä molokki tätä muuksi voi muuttaa, tai sitten höpertelet tunnetusti p,sk,a.

        Mikä "porukka" aloittikaan .... perustamalla MIELIKUVITUSVALTIO "uusryssälän", OMAN KOTIMAANSA (UKRAINA) valtiorajojen sisäpuolelle?.

        Soon vähän sama, ku suomen vasemmistoPA5KAT alkaisivat uhoamaan, että kaupunki X, "O ny itsenäinen ja me solmitaan YYA-soppari,reppanaryssälän kanssa".

        Jotenkin pompsahtaa mieleen, pikku pufpufåålantiSOIJAHÅMÅPÅJU.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sielläkin on sulle kerrottu todelliset juurisyyt.
        Luitko ne?

        Itkunsekaisella äänellä .... "TAJUUTTEKO!!!!". voi Gsus sentään. :-)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Molo elää omissa pieruissaan.
        Kohta Ukraina on entistäkin pienempi ja siitä tehdään EUn elätti. Se on molon toive.

        Mitä sinä höpötät, tiltu?

      • Totuus sattuu tiltuun. Hyvä niin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sua vaivaa. Eikö sun mielessä liiku muuta kuin mv lehti?

        Toki, varsinkaan kun en edes lue kyseistä roskamediaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se muuta teekkään.

        No kerropa esimerkin vuoksi yksi valheeni perustellen, miksi se on vale.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sulla ole mitään uutta. Haet vain hyväksyntää omalle narratiivillesi.

        Ei minua mikään vaivaa, mutta sinua itseäsi taitaa vaivata nuo Venäjän valheellisten narratiivien kumoutuminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hehän halusivat vain irti Ukrainan sortohallinnosta.

        Eivät halunneet, koska Ukrinassa ei ollut sortohallintoa. Venäjällä on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun juttusi ovat kaikki täyttä p,s,kaa. Ei minkäänlaista järjen häivää.

        No sittenhän sinun pitäisi olla helppo kumota ne, tiltunen, mutta ainoa mihin kykenet, onkin minun ja kertomani tosiasioiden solvaaminen.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus

    • Anonyymi

      Mediapoolin mukaan sisällissodan merkit eivär täyty. Outoa, että iaemmin täyttyi mutta 2022 sitten ei täyttynytkään...

      • Anonyymi

        No pentagon ja Britti tiedustelu vähän veivasivat asioita ja sovittiin että käännetään asiat päälaelleen. ja rummutetaan sitä totuutena.

      • Johtuisiko siitä, ettei aikaisemmin tiedetty Venäjän lähettäneen jouko-osastonsa Ukrainaan aloittamaan sodan ja sen jälkeen armeijansa ylläpitämään sitä?

    • Anonyymi

      Briteillä on osuutensa kaikkiin sotiin, jopa Talvisotaan.

      • LOL.

      • Oli osuutensa Talvisodan päättymiseen ... Iso-Britannia ja Ranska antoivat silloiselle MYRKKYKÄÄPIÖLLE UKAASIN, että jos hyökkäys Suomeen ei pääty ... "Me tulemme ja valtaamme Bakun öljykentät".

        SNAP.

    • Anonyymi

      Löytyiskö sulta joku vanha juttu 1986- vuodelta?

    • Anonyymi

      Aiemmin oli Ilkka Kanervan mukaan sisällissota. Onneksi Suomi24 palstan Molo tietää, ettei ollut. Miksei ollut, koska Molo vihaa Venäjää? Vai että Molo ei halua, että oli sisäillisota, koska on lapsen mielinen?

      • Kyseessä ei ollut sisällissota siksi, että se oli Venäjän aloittama ja ylläpitämä proxysota ukrainalaisilla maanpettureilla. Kanervan kommentit perustuivat tietämättömyyteen, koska tuolloin ei vielä tiedetty, että Putin Kalsarimyrkyttäjä oli lähettänyt Venäjän joukot aloittamaan sodan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kyseessä ei ollut sisällissota siksi, että se oli Venäjän aloittama ja ylläpitämä proxysota ukrainalaisilla maanpettureilla. Kanervan kommentit perustuivat tietämättömyyteen, koska tuolloin ei vielä tiedetty, että Putin Kalsarimyrkyttäjä oli lähettänyt Venäjän joukot aloittamaan sodan.

        Ensin oli sisällis sota ja sit tuli Venäjä jeesimään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ensin oli sisällis sota ja sit tuli Venäjä jeesimään.

        Valehtelet, tiltu, vaikka tässäkin ketjussa sinulle osoitetaan ettei Ukrainassa ollut sisällissotaa eikä mitään muutakaan sotaa ennen kuin Venäjä sinne hyökkäsi aloittamaan sodan.

    • Anonyymi

      Emme oikeastaan taida tietää kukaan, mitä siellä tapahtui. Uutisointi on yksipuolista ja politiikkaa seuraamattomat eivät tiedä vähääkään. Länsimaat ennenkaikkea Eurooppa olisi voinut ottaa toisenlaisen asenteen. Mutta näillä mennään katkeraan loppuun.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Eurooppa ei edes yritä auttaa enää Ukrainalaisia tai Palestiinalaisiakaan kuolemasta.

        Kovin on oudoksi mennyt. Ketkä ovat Europpan eliitti? Juutalaiset???

      • Anonyymi

        Tällä toiminnallaan EU on itse tuhonnut tulevaisuutensa. EU oli talousmahti miksikä sitä ei voi enää hyvällä tahdollakaan kutsua.
        Suomi uppoaa iloisesti samassa veneessä - kiitos tyhmien poliitikkojemme.

    • Anonyymi

      Ulkoministeri Tuomiojankin mielestä oli sisällissota.

    • Anonyymi

      Suomessa piti tehdä monia päätöksiä omien tulevaisuuden suunnitelmien suhteen ja kansa jakaantui kahtia myös siitä syystä Hollywood-pankin lisäksi. Hollywood-pankin lakkauttamisen jälkeen piti poistaa koko sen aikainen kulttuuri ja ihminen oli alkanut vaalentumaan vasta 1950-luvulla Hollywoodin rahoilla. Valkoinen rotu kuuli oman kuolemantuomionsa, mutta se ei ollut kuolemantuomio. Hollywood-pankki antoi selkeät ohjeet siitä, että kaikkien kannattaisi ryhtyä muuttamaan itseään värilliseksi.

      Oli kuubalaistuminen, vihersiirtymä ja laman aikanakin ihminen tummenee, kun rahat ovat vähissä. Ennen jääkauden alkamista Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalat räjäytetään ja sen akselin kanssa magneetti siirtää eteläisen Suomen päiväntasaajalle jääkauden ajaksi. Tropiikissa ei valkoinen pärjää, eikä pysy edes valkoisena. Muutos oli liian suuri valkoisille, jotka olivat kaikki Suomessa valkoisten mielestä. Olemme siis matkalla kohti tropiikkia.

      Valkoiset halusivat päästä sinne valkoisen rodun Narniaan ja Narnian peruminen oli kauhea pettymys. Ei se ollutkaan ikuiseen helvettiin joutuminen kaikille ja se oli yllätys. Minä olin todennut sen hoitovirheeksi, mutta siitä oli perustettu uskonnollisuutta. Onneksi saatiin epidemioita Suomeen ja ehkä muuallekin Eurooppaan ja pääsy Narniaan ei enää onnistunut kaikilta sinne haluavilta.

      Se valkoisten hautahelvetti jäätyy ja tropiikkiin halajavat suomalaiset siirtyvät päiväntasaajalle odottamaan jääkautta. Ydinpommi oli ryssän tapa vilkuttaa ja sanoa moi vaan. Kunhan ei vaan nähdä enää koskaan.

    • Anonyymi

      Muistakaa, että Ukrainassa oli sisällissota.

      • Anonyymi

        Muistetaan, näin oli.

      • Anonyymi

        Itä-Ukrainan sota on huhtikuussa 2014 alkanut Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen, kapinallisten tai separatistien välinen aseellinen yhteenotto Itä-Ukrainassa. Venäjä oli suunnitellut Krimin ja Itä-Ukrainan haltuunottoja jo ennen vuonna 2014 alkaneita tapahtumia. Alueet täytettiin venäläisillä jo pitkään ennen vuotta 2014.

      • Jonka aloitti Itä-Urainan PA5KASAKKI, reppanaryssän agitoimana ja aseistamana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan, näin oli.

        Niin oli vain Venäjän valheellisessa narratiivissa, ei todellisuudessa. Venäjä aeisti, rahoitti, huolsi ja täysin määräsi noita paikallisia maanpettureita, joita muka kapinallisiksi kutsuttiin. Nythän Venäjä on tapattanut jo heistä suuren osan rikollisessa sodassaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin oli vain Venäjän valheellisessa narratiivissa, ei todellisuudessa. Venäjä aeisti, rahoitti, huolsi ja täysin määräsi noita paikallisia maanpettureita, joita muka kapinallisiksi kutsuttiin. Nythän Venäjä on tapattanut jo heistä suuren osan rikollisessa sodassaan.

        Molo valehtelee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Molo valehtelee.

        Perustelepa syytöksesi, tiltunen.

    • Anonyymi

      Se on tätä, kun poliitikoilla ei ole tarpeeksi tietoa ja kommentoivat siksi mitä sattuu. Venäjä on ennekin käyttänyt taktiikkaa, että naapurimaan alue täytetään venäläisillä.

      • Anonyymi

        Se on tätä, kun poliitikoilla ei ole tarpeeksi tietoa ja kommentoivat siksi mitä sattuu. Venäjä on ennekin käyttänyt taktiikkaa, että naapurimaan alue täytetään venäläisillä.

        Tämä on myös totuus kun Suomeen hyökkäsi- SAMA KAAVA UKRAINASSAKIN-

        Sen voi sanoa suoraan jos noilla paskiaisilla ei olisi ydinaseita pelotteena - SOTA OLISI LOPPUNUT HETI ALKUUNSA- Neuvostoliitto/Venäjä käyttää ydinpelotetta vipuna unelmiensa toteuttamiseen- Lisää maa alueita lisää vaikutusvaltaa "omasta mielestään" Täysin sairas maailman kuva ja näkemys

      • Anonyymi

        Kun alueella enemmistö on venäläisiä, niin todetaan, että tämähän on liitettävä osaksi venäjän valtiota.

    • Anonyymi

      Tuota molon "Strelkovia " ei ole tuon jälkeen näkyny ei kuulunut.

      Se kuva oli muuten kuvankäsittelyllä tekaistu.

      • Hän istuu nyt vankilassa kritisoituaan Venäjän surkeasti johdettua sotaa.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9496
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      300
      6676
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1621
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1391
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1235
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1151
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1038
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      852
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      746
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      741
    Aihe