Venäläiskopteri yritti upottaa suomalaisen purjehtijan

NYT SAA RIITTÄÄ!!!
Venäläinen helikopteri häiritsi purjehtijoita Itämerellä perjantaina.

Suomalainen Simo Skogberg oli kolmen kaverinsa kanssa purjehtimassa Itämerellä Saarenmaalta Gotlantiin, kun he näkivät juuri Turun telakalta valmistuneen jättiristeilijän. Risteilijä oli neitsytmatkallaan kohti Floridaa.

Risteilijää oli seuraamassa muitakin. Pian laivan suunnasta suoraan kohti purjevenettä kaarsi helikopteri. Kiikareilla katsottuna se näytti sotilashelikopterilta, Skogberg sanoo. Kun se lähestyi, alkoi purjehtijoita huolestuttamaan sen aikeet.

– Siinä oli venäläistä kirjoitusta ja pyrstössä punainen risti, Skogberg kertoo.

Selkkaus tapahtui kansainvälisillä aluevesillä perjantaina kello 11.18. Skogbergin mukaan esimerkiksi viranomaiskopterit eivät tulisi noin lähelle. Hänen mielestään helikopterin vaarallinen lähestyminen ei voinut olla vahinko.

– Se tuli selkeästi ihan kohti. Vaikutti ihan tahalliselta tai tarkoituksenmukaiselta, Skogberg pohtii.

Skogberg kertoo, että he eivät ole ilmoittaneet tapauksesta vielä viranomaisille, mutta aikovat tehdä niin. Hän ei ole aiemmin kohdannut merellä vastaavaa tilannetta, vaikka on itse kokenut purjehtija ja palvellut myös laivastossa.

Myös Petri Mäkelä ihmettelee, miten helikopteri lensi näin lähelle purjevenettä. Hän pohtii myös, voisiko Venäjän laivaston radioyhteys olla siviililiikennettä kohden huono. Teknisesti sen ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma.

jatkuu

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011375279.html
82879
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

vaarallinen tilanne

1Äänestä

r......ä on vakava uhka, ei välittä mistään mitään

Äänestä

r.....ä on vakava uhka

1Äänestä

r.....n touhu on vaarallista ja ei edes siviilit ole turvassa

1Äänestä
  • Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.

    Näinpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.

    Kauheita nuo ryzzztsät

    Äänestä

Ammattitaidoton kiusaamassa siviileitä sotilaskopterilla.

1Äänestä
  • TILTU! Sinulla ei ole oikeutta kirjoittaa tälle palstalle!

    1Äänestä

  • Tolvanat jurttarutsat päässy puikkoloihin. Sinällään jo rikos.

    1Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Tolvanat jurttarutsat päässy puikkoloihin. Sinällään jo rikos.

    Siinä tapauksessa sinunkin täällä olosi on rikos, ja vielä suurempi.

    Äänestä

Oliko Lev mukana purjehtimassa?

Äänestä

Eikö aloittajaa hävetä tällainen tehty modattu juttu?
Toimitus kai voisi poistaa tuon tekijän tiedot videoklipistä, se näyttää ikävältä tässä asiayhteydessä?!

Me suomalaiset menettämme kohta lopullisesti uskon iltalehdistön "uutisiin"?!

Äänestä

Venäläisillä on kokemusta näistä "mennäänpä lähelle pelottelemaan siviilejä" tilanteista.

Välillä on käynyt sitten kylmät ja sen jälkeen slaavi vinkumista riittää.....

1Äänestä
  • Tuo videon tehnyt taho tekee, tai on tehnyt myös videopelejä?

    Äänestä

Voi kamalaa kun herra Tärkeän purjehdusta nyt vallan häirittiin...🤣

Äänestä
  • Tiltu?

    1Äänestä

Ei ne tunnista sitä lippua mikä liehui laivan takana kaukaa. Oli sen verran tuntematon minullekin etten tiedä mikä se on.

Äänestä

Se oli rauhan kopteri, rauhaa rakastavat maasta, joka haluaa vain tehdä ystävyyssopimuksia. Sitten mä heräsin.

Äänestä
  • Tunniistus helikopteri siitä heti naapurista vaan...

    Äänestä

vaarallista touhua taas

Äänestä

todella vaarallista touhua

Äänestä

r.....ä on uhka

1Äänestä
  • VAPAALLE MAAILMALLE,

    Äänestä

vakava uhka

Äänestä

Siis ei keeeestä näitä juttuja, pääuutisia revitään siitä että joku nähnyt Suomenlahdella, hui kamalaa, venäläisen sukellusveneen...🤣

Äänestä
  • Pitäkää kukkaroistanne kiinni.

    Äänestä

  • höpö höpö

    1Äänestä

  • Vedetäänköhän Meksikossa pääuutisia siitä että joku kalastaja nähnyt Meksikonlahdella (eli Trum...eikun Amerikanlahdella) yhdysvaltalaisen sukellusveneen?

    Äänestä

r.....ä on vakava uhka

1Äänestä

Lisää valvontaa alueelle

Äänestä
  • Ei voi ottaa lisää lainaa sitä varten. Nato-suomi joutuu muuten TARKKIKSELLE.

    Äänestä

näin

Äänestä

Jokainen venäläinen laiva, vene ja suppilauta ammuttava tavattaessa!!!!!!!

Äänestä
  • Ammukset on annettu Suomea puolustavalle Ukrainalle. "LAUKAUS" "LAUKAUS" "SARRRRRRJA" "SARRRRRRJA" ei upota minkäänlaista alusta.

    Äänestä

r.....ä on vakava uhka

1Äänestä

Miten oman mielipiteen esittäminen voi olla sääntöjen vastaista?
Minunkin kommentti näköjään on poistettu, vaikka siinä ei taatusti loukattu ketään.

Äänestä

Videoista ei todellakaan tiedä mikä on totta ja mikä ei.

Äänestä
  • Kun ei tiedä hevon vttuakaan tietotekniikasta ja sen mahdollisuuksista ... kannattaa pitää se suunsa kii.

    1Äänestä

Tarvii vaan olla helvetin tyhmä mikä kaiken uskoo mitä näytetään.

Äänestä

Aloittaja esittää taas asian aivan väärinpäin. Kopteri ei uhannut mitään, vaan purjealus yritti pudottaa rauhallista tiedustelua suorittaneen kopterin, johon oli pakko reagoida.
Venäjä harkitsee noottia Suomelle vakavan selkkauksen johdosta.

Äänestä
  • Kopteri käyttää TUULIVOIMAA. Se on nyt muotia.

    Äänestä

Ryssä hakee selvästi pientä konfliktia , siitä se alkaa.
Eikös se ryssä pudottanutkin suomalaisen matkustajakoneen paljon ennen talvisotaa ?

Toisaalta kun Turkki ampui alas venäläisen taistelukoneen joka muka erehtyi turkin alueelle joskus vuonna 2021 turkista tuli kerralla ryssän kaveri Vova kutsui turkin keisarin kylään ja jutteli niitä näitä mukavia .

Suomen ehkä pitää ampua alas seuraava venäläinen lentokone joka erehtyy suomen ilmatilaan .On se vaan hankala naapuri .

1Äänestä
  • Matkustajakone Kaleva (OH-ALL) oli Aero O/Y:n kolmimoottorinen Junkers Ju-52-3/mge -lentokone, jonka kaksi neuvostoliittolaista Iljušin DB-3 -pommikonetta ampui alas sen ollessa reittilennolla 1631[1] Tallinnasta Helsinkiin 14. kesäkuuta 1940. Tapahtui siis ns. välirauhan aikana.

    SIKAryssä ampui alas ruotsalaisen DC-3 koneen 13. heinäkuuta, vuonna 1952. Kolme päivää koneen katoamisen jälkeen Neuvostoliitto ampui alas ruotsalaisen Catalina-koneen, joka etsi kadonnutta DC3:a. Ruotsi esitti vastalauseensa ja epäili, että Neuvostoliitto oli ampunut alas myös kadonneen koneen.

    https://yle.fi/a/3-7175915

    1Äänestä

r.....ä on vakava uhka

Äänestä

näin

Äänestä

Varjolaivastoja ja vakoilualuksia sielä ja tuola.

Pakko ne on käydä tunnistamassa?

Äänestä
  • Noissa Nato-suomen varjolaivaston vakoilualuksissa voi olla vaikka mitä vakoilu ja häirintälaitteita!

    Äänestä

Stingeri pakolliseksi veneen turvavarustukseksi?

1Äänestä

Satusedillä sitä riittää tarinaa.
Joko Eagle S:n miehistö on tuomittu jostakin?
Ihan mistä tahansa, mutta joko on?

Äänestä
  • Eagle S:n tapaus oli vain merirosvo näytelmä. Muutamaa merimiestä pidettiin kaapissa, koska tiedettiin että "koppikorvaus" tulee olemaan ainaki parin vuoden palkan kokoinen ko. merimiehille.

    Tasinan loppu on vaiettu ..... hys hys ...

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Eagle S:n tapaus oli vain merirosvo näytelmä. Muutamaa merimiestä pidettiin kaapissa, koska tiedettiin että "koppikorvaus" tulee olemaan ainaki parin vuoden palkan kokoinen ko. merimiehille.

    Tasinan loppu on vaiettu ..... hys hys ...

    Tarina ei suinkaan ole lopussa, oikeudenkäynti on kesken.

    1Äänestä

  • Helsingin käräjäoikeudessa.

    1Äänestä

  • Haha. Älä höpötä. Oikudenkäynti on jo menossa.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Älä höpötä. Oikudenkäynti on jo menossa.

    Hölmöläisten hommaa. Tuo paatti olisi pitänyt samantien saatella Juutinrauman toiselle puolen. Merivoimille se olisi ollut normaali harjoitustehtävä; siitähän niille maksetaan. Nyt vaan lisää maksettavaa veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Hölmöläisten hommaa. Tuo paatti olisi pitänyt samantien saatella Juutinrauman toiselle puolen. Merivoimille se olisi ollut normaali harjoitustehtävä; siitähän niille maksetaan. Nyt vaan lisää maksettavaa veronmaksajille.

    Ja sitten kaapeleiden katkomiset olisivat jatkuneet.

    Äänestä

Turvaväli videon perusteella oli riittävä. Uhkaa veneelle ei ollut.

Äänestä

r....ä sikaili taas

1Äänestä

Oliko purjevene vakoilutehtävissä alueella? Signaalitiedustelua?

Äänestä

näin

Äänestä

Oliko purjevene vakoilutehtävissä alueella? Signaalitiedustelua?

KYLLÄ!

Jännitystä myö lähettiii hakeen ja myös saatii.

Äänestä

r.....ä on vakava uhka

Äänestä

r......ä on vakava uhka

Äänestä

Jälleen yksi venäläisten epäonnistunut loikkausyritys.

Äänestä

r......n uhkaan tulee vastata

Äänestä

GPS sekeisin ja vailla riittäviä veneilytaitoja oleva vakoilualuksen miehistö oli kaataa peloissaan veneensä kun KA-27 tiedustelu kopteri lähestyi alusta. Latvialaisilta hankitut huumeet joutuivat valitettavasti heittämään mereen.

Äänestä
  • E menny ku katiskavyyhdin tynnyri keissi.

    Äänestä

r....ä on vakava uhka

Äänestä

r.....ä sikaili taas

Äänestä

r......ä sikaili ja vaaransi siviilit

Äänestä

näin

Äänestä

Kuten tästäkin ketjusta näkee, ei mitään niin halveksuttavaa Venäjän rikosta tai törttöilyä, etteikö tiltut sitä puolustelisi.

Äänestä

Täsmällinen havainto.

Äänestä

Skogbergin Simolle:

Kannattaa opetella purjehtimaan ensin jonkun kokeneemman kanssa enneku ajautuu liian kauas ja merihätään.

Ja tottakai kannattaa ottaa kokenut miehistö mukaan. Pirkka-kaljaringssä ei purjehdustaidot kehity.

Äänestä

näin

Äänestä

Pahasti Juopunut venäläinen helikopterilentäjä oli 100 varma että näki purjeveneessä laskeutumisalustan.

Tähtäsin siihen mutta se katosi yhtäkkiä, kertoi lentäjä.

Äänestä

näin

Äänestä

Jälleen osoitus mulkkuvaltion toiminnasta.

Äänestä
  • Ja höpsistä. Ei kai kukaan niin pöhlö ole että avomerelle lähtee seilaileen ilman minkäänlaisia puolustusvälineitä ? Pitäiskö tämäkin yhteiskunnan/ veronmaksajien kustantaa ? Jokaisessa purjeveneessä täytyy olla sen verran kiväärivoimaa että tuommoinen hulikupperi voidaan pudottaa ohi mennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Ja höpsistä. Ei kai kukaan niin pöhlö ole että avomerelle lähtee seilaileen ilman minkäänlaisia puolustusvälineitä ? Pitäiskö tämäkin yhteiskunnan/ veronmaksajien kustantaa ? Jokaisessa purjeveneessä täytyy olla sen verran kiväärivoimaa että tuommoinen hulikupperi voidaan pudottaa ohi mennen.

    Keksi keskenkasvuinen vähän parempaa provokaatiota. Ei jatkoon tällä kertaa.

    Äänestä

Vai meinas vene kaatua!

Simo Skogbergille tiedoksi että kansalais- ja työväenopistot järjestävät veneilytaidon kursseja nyt alkavalla syyskaudella ja ne jatkuvat tulevan vuoden keväällä. 😉👍

Äänestä
  • Ei kannata Simon kusta seisaaltaa veneestä. Siinä voi käydä huonosti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

NYT SAA RIITTÄÄ!!!
Venäläinen helikopteri häiritsi purjehtijoita Itämerellä perjantaina.

Suomalainen Simo Skogberg oli kolmen kaverinsa kanssa purjehtimassa Itämerellä Saarenmaalta Gotlantiin, kun he näkivät juuri Turun telakalta valmistuneen jättiristeilijän. Risteilijä oli neitsytmatkallaan kohti Floridaa.

Risteilijää oli seuraamassa muitakin. Pian laivan suunnasta suoraan kohti purjevenettä kaarsi helikopteri. Kiikareilla katsottuna se näytti sotilashelikopterilta, Skogberg sanoo. Kun se lähestyi, alkoi purjehtijoita huolestuttamaan sen aikeet.

– Siinä oli venäläistä kirjoitusta ja pyrstössä punainen risti, Skogberg kertoo.

Selkkaus tapahtui kansainvälisillä aluevesillä perjantaina kello 11.18. Skogbergin mukaan esimerkiksi viranomaiskopterit eivät tulisi noin lähelle. Hänen mielestään helikopterin vaarallinen lähestyminen ei voinut olla vahinko.

– Se tuli selkeästi ihan kohti. Vaikutti ihan tahalliselta tai tarkoituksenmukaiselta, Skogberg pohtii.

Skogberg kertoo, että he eivät ole ilmoittaneet tapauksesta vielä viranomaisille, mutta aikovat tehdä niin. Hän ei ole aiemmin kohdannut merellä vastaavaa tilannetta, vaikka on itse kokenut purjehtija ja palvellut myös laivastossa.

Myös Petri Mäkelä ihmettelee, miten helikopteri lensi näin lähelle purjevenettä. Hän pohtii myös, voisiko Venäjän laivaston radioyhteys olla siviililiikennettä kohden huono. Teknisesti sen ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma.

jatkuu

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011375279.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu