Ukrainan sota, siinäpä pohtimista tai ei

Sota on älytöntä, mutta kun on pyrkimyksiä molemmin puolin, niin se vaan tulee.

Sotateknologiaa se ainakin edisti ja osoitti monet vaikka Suomen armeijan käytännön kyseenalaiseksi.

Koko paskaa en ole viitsinyt seurata enää kuukausiin
16262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Osoitti ainakin sen, ettei naton teknologia ja strategia ole kummoinen, natomaat ovat antaneet kaikenlaista apua Ukrainalle

Äänestä

Itse tuon seuraamisen lopetin jo silloin kun Trump tuli USA:n pressaksi

Äänestä

Ukrainan sota osoitti taas eu-päättäjien täysin maanisen poliittisen tahtotilan lapioda rahaa kankkulan kaivoon.

Äänestä
  • Ukrainan sotaan on vain yksi syyllinen ja vastuullinen, Venäjä roistodiktaattori Putin Kalsarimyrkyttäjä.

    Äänestä

Olipas avuton avaus.

Äänestä

Ukrainan sota aloitettiin jenkkien toimesta peittämään Israelin aiheuttama kansanmurha palestiinassa ja lähiympäristössä.

Äänestä
  • Ukrainan sota aloitettiin VENÄJÄN toimesta peittämään Israelin aiheuttama kansanmurha palestiinassa ja lähiympäristössä.

    Kuin myös Syyria!

    Äänestä

"Sota on älytöntä, mutta kun on pyrkimyksiä molemmin puolin"

Molemmin puolin.
Suurimmat syylliset ovat kuitenkin ulkopuoliset.

Tiedämme hyvin mikä maa eniten rikkoi välejä ilman aihetta-
Se Kannusti ja tuki ja seisoi rinnalla. Se oli voimakkaimmin ajamassa pakotteita jotka voimakkaimmin asui omaan nilkkaan,
Nyt tämä maa kieltää sotaa loppumasta ja sanelee mitkä ehdot se on valmis rauhalle hyväksymään.

Äänestä
  • "Molemmin puolin.
    Suurimmat syylliset ovat kuitenkin ulkopuoliset."

    Haha. Täyttä roskaa. Suurin ja ainoa syyllinen on hyökkääjä, rikollisen sodan aloittaja Venäjä itse.

    "Tiedämme hyvin mikä maa eniten rikkoi välejä ilman aihetta-
    Se Kannusti ja tuki ja seisoi rinnalla. Se oli voimakkaimmin ajamassa pakotteita jotka voimakkaimmin asui omaan nilkkaan,
    Nyt tämä maa kieltää sotaa loppumasta ja sanelee mitkä ehdot se on valmis rauhalle hyväksymään."

    Roskaa edelleen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Molemmin puolin.
    Suurimmat syylliset ovat kuitenkin ulkopuoliset."

    Haha. Täyttä roskaa. Suurin ja ainoa syyllinen on hyökkääjä, rikollisen sodan aloittaja Venäjä itse.

    "Tiedämme hyvin mikä maa eniten rikkoi välejä ilman aihetta-
    Se Kannusti ja tuki ja seisoi rinnalla. Se oli voimakkaimmin ajamassa pakotteita jotka voimakkaimmin asui omaan nilkkaan,
    Nyt tämä maa kieltää sotaa loppumasta ja sanelee mitkä ehdot se on valmis rauhalle hyväksymään."

    Roskaa edelleen.

    Tiedät molo hyvin että kommentoimassasi viestissä on totta joka sana.

    Sinä voit kirjoitella mitä tahansa sillä kaikilla on tiedossa ettei sinua pidättele mitkään häveliäisyys- eikä moraaliset rasitteet.

    " Ei voi mitenkään hyväksyä " Kysymyksen toinen vaihtoehto oli rauhan säilymisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Tiedät molo hyvin että kommentoimassasi viestissä on totta joka sana."

    Ei ollut. Se oli pelkkää valetta, jonka tarkoituksena on vierittää Venäjän rikollisen sodan syitä muille, kun todellisuudessa hyökkääjä Venäjä on siihen ainoa syyllinen.

    "Sinä voit kirjoitella mitä tahansa sillä kaikilla on tiedossa ettei sinua pidättele mitkään häveliäisyys- eikä moraaliset rasitteet."

    Minulla ei tosiaan ole vaikeuksia tuomita natsi-Saksan kaltaista imperialistista fasismia enkä todellakaan tue sitä, kuten sinä.

    "" Ei voi mitenkään hyväksyä " Kysymyksen toinen vaihtoehto
    oli rauhan säilymisen."

    Haha. Ei ollut. Väitteesi on täyttä valheellist paskaa. Todellisuudessa Euroopassa olisi jo suursota, jos Venäjän vaatimuksiin NATO:n vetäytymisestä Baltiasta, Romaniasta ja Bulgariasta olisi suostuttu. Venäjä vaati NATO:a vetäytymään, jotta se olisi voinut noihinkin maihin hyökätä kuten Ukrainaan, johon se hyökkäsi juuri siksi, ettei se ollut NATO-maa. Joko et ole tyhmyyttäsi tajunnut, että Venäjä on rikollisten johtama diktatuuri, joka hyökkää sinne, minne vaan voi tai sitten olet tuollaisen imperialistisen fasismin tukija.

    Äänestä

pitäskö ukrainan hyväksyä muutamantunnin tulirauhan että putin saa elvistellä "voitonpäivänä" mitä se ei ole koskaan voittanut

Äänestä

ei mitään rauha putinin juhlille ei muutaku troneja moskovaan ja muihinkin kaupunkeihin

Äänestä

Yksi ehdotus Ukrainan puolustajille: Järjestäkää johonkin valtava annos viinaa, jonka venäläiset nappaavat "sotasaaliiksi" ja innostuvat juhlimaan venäläiseen tapaan.Siitä voisi olla suuri hyöty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sota on älytöntä, mutta kun on pyrkimyksiä molemmin puolin, niin se vaan tulee.

Sotateknologiaa se ainakin edisti ja osoitti monet vaikka Suomen armeijan käytännön kyseenalaiseksi.

Koko paskaa en ole viitsinyt seurata enää kuukausiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu