Susi ei ole edes nuuskaissut ihmistä.
Nyt hirvimiehet voivat lopettaa agitaatiot susien lopettamiseksi.
Yhteensä 35 ihmistä on saanut Suomessa surmansa koiran pureman tai kolhauksen seurauksena vuosina 1998–2023 tilastokeskuksen mukaan.
Se on valtava määrä hengen menetyksiä.
Vauva kuoli Tampereella koiran raateluun, Susi ei ole ihmiseen koskenut.
19
425
Vastaukset
- Anonyymi
Alankomaissa susi juuri hyökännyt ihmisen kimppuun
- Anonyymi
Toivottavasti tappaa sinut.
- Anonyymi
Oikee susi ei uhkaa ketään, koirasusi kyllä.
Aita itärajalle. Pahin jos susi risteyny hirvikoiran kanssa.
Hirvikoiria ei pidä päästää vapaaksi.- Anonyymi
Älä ihmeessä😂
- Anonyymi
koiria on melkein joka talossa, usein vielä hankitaan rotu, joka on jalostettu vartio- ja poliisitehtäviin. rodut vaativat koulutuksen ja osaamista käsittelyyn.
"jos postineiti hankkii moottorisahan niin vahinko on lähellä".
susia ei ole suomessa ollut sataan vuoteen mutta nyt niitä juoksentelee pitkin pihoja.
kunhan niiltä ravinto loppuu niin ihmisen lapsi on ruokalistalla seuraavaksi.
susihyökkäyksiä sattui 1800- luvun alussa satoja, yleensä ne kohdistui lapsiin.
ei susi siitä miksikään ole muuttunut.- Anonyymi
1800 luvulla -fraasi on kyllä jo loppuunkaluttu hölynpölynä. Silloin vaatetus ollut susiturkki.
Ny eletään 2000 luvun aikoja, vaatetus goretex, päästää veen sisään muttei ulos... - Anonyymi
1930 luvulta löytyy ainakin 2 sanomalehtiuutista, joissa susi on tappanut ihmisen. Toisessa se oli syönyt pienen tytön niin että vain luut olivat jäljellä. Vanhoja sanomalehtiä voi lukea digitoituna kansalliskirjaston sivuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1930 luvulta löytyy ainakin 2 sanomalehtiuutista, joissa susi on tappanut ihmisen. Toisessa se oli syönyt pienen tytön niin että vain luut olivat jäljellä. Vanhoja sanomalehtiä voi lukea digitoituna kansalliskirjaston sivuilla.
Toivottavasti kaikki petovihaajat raadellaan verisiksi riekaleiksi tuskanhuutojen ravistaessa taivaankantta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti kaikki petovihaajat raadellaan verisiksi riekaleiksi tuskanhuutojen ravistaessa taivaankantta.
Syy petovihaan lie, kun peto raatelee omat eläimet. Sinähän et niistä tiedä. Uhreja järkyttävät määrät/ vuosi, korvaukset surkeat.
- Anonyymi
Tuota ei usko kukaan. Jos lapset on opetettu pelkäämään sutta niin siinä tapauksessa susi voi hyökätä jos lapsi huutaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy petovihaan lie, kun peto raatelee omat eläimet. Sinähän et niistä tiedä. Uhreja järkyttävät määrät/ vuosi, korvaukset surkeat.
Ei meidän lehmiin susi koskenut koskaan. Hevonenkin sai olla ihan rauhassa, hevonen vain kummasteli sutta ja susi jatkoi matkaansa.
Lapsiinkaan ei sudet koskeneet , niitä kyllä oli välillä näkyvissä useampikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1930 luvulta löytyy ainakin 2 sanomalehtiuutista, joissa susi on tappanut ihmisen. Toisessa se oli syönyt pienen tytön niin että vain luut olivat jäljellä. Vanhoja sanomalehtiä voi lukea digitoituna kansalliskirjaston sivuilla.
Ja kumpikin juttu aprillipäivän lehdissä.
- Anonyymi
Susi on tappanut ihmisen suomessa viimeksi 1800 luvun loppupuolella, eli yli 200 vuotta sitten. Silti sudesta tehdään hirviö, joka tappaa tyyliin joka päivä vähintään yhden aikuisen ihmisen, toisena päivänä lapsen. Muutaman sadan yksilön susikanta suomessa ei tähän vain pysty.
Mediassa lietsotaan susihysteriaa. Asiat ilmaistaan liioiteltuna, jolloin niistä syntyy ihmisille aivan väärä käsitys.- Anonyymi
Miksiköhän?
Koska silloin ihmiset hävittivät sudet Suomesta, syystä että ne olivat vaaraksi ihmisille. Siksi, ei ole tapahtunut ihmisvahinkoja, kun susia ei ollut vuoskymmeniin!
Nykyään ihmiset ovat sinisilmäisiä, ja luulevat suden muuttuneen turvalliseksi ihmiselle.
Ihmiset toistavat esi isien virheitä,kunnes susimäärä suurenee,ja johtaa hyökkäykseen ihmistä vastaan.
Sudet, Venäjällä tappavat ihmisiä, 2022 uhrina 9v poika.
Luuletteko sudet muuttuu turvallisiksi, kun ne ovat Suomessa? - Anonyymi
Montako lammasta, hevosta, nautaa ja koiraa ne tappaa/ vuosi?
Noista eläimistä monet, on lasta, jopa aikuista suurempia. Ei ihminen ole sudelle sen pelottavampi, kuin lammaskaan. - Anonyymi
Aivan ja 1800 luvulla saattoi olla tilanne se että ihminen ei osannut pitää suutaan kiinni.
Onko kukaan kuulunut kuinka hysteerinen ihminen joka on peloissaan kirkuu, ei lakaa ei sitten millään ja juuri silloin kun pitäisi olla hiljaa ja rauhallinen. Miksi niin tehdään mikä saa ihmiset hallitsemattomaan tilaan . Tiedän tapauksen kun hysteerisesti kirkuva ihminen ei millään hiljentynyt eräs nyrkkeilijä tainnutti kirkuvan ihmisen ja tilanne meni sillä , tosin silloin oli kyseesä puuma eikä susi.
Huutaminen on varma tapa tarjota itseään välipalaksi jollekkin nälkäiselle pedolle.
- Anonyymi
Häh?
Uutisissa ollut, kun jälkiä ihmisessä jouduttu paikkaamaan. Oli koiran sylistä raadellut samalla. - Anonyymi
Syy häirikkösusiin on ihmisten kojukuvausbisneksessä?
Haaskaruokintaa kuvauskojuilla, sudet tottuu ihmisen hajun tarkoittavan ruokaa.
Toki ne lautumilta syödyt lampaatkin , saatttumaan että ihmisen lähellä on syötävää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/susien-pihavierailut-huolettavat-kuhmossa-lukuisten-hyokkaysten-jalkeen-jos-haaskalla-ei-ole-ruokaa-susi-lahtee-etsimaan-sita-muualta/8693766 - Anonyymi
Ihminen on ihmiselle susi! Mutta:
Huumorilla:
”ÄLÄ KAADA KUPPIA” TÄNÄ VIIKONLOPPUNA.
En minäkään juopottele. ”Konjamiinikin” on liuotinaine siltä osin, mikä liottaa aivosoluja ja purkaa synaptisia yhteyksiä. Täh? ”Mitä hyötyä sinulle on, vaikka voittaisit omaksesi koko maailman dentriitit ja aksonit, mutta saisit synapseillesi vahingon?”
”Hesburger-ketjun perustaja miljonääri Heikki Salmela puolustaa talousvaikuttaja Björn Wahlroosin Ylen Ykkösaamussa lauantaina esittämiä väitteitä nuoremman polven suomalaisista miljonääreistä. Facebook-sivullaan Wahlroosia kehuneen Salmelan mukaan iloisiksi veronmaksajiksi ilmoittautuneet suomalaismiljonäärit on ”aivopesty” vuosien saatossa ”loistavien lobbarien” toimesta.” IL 23.11.2025
Miltoniltako maksetut lobbarit, -vai mistä?
Helppohan Heikki Salmelan on sanoa. 8^) S.Heikki, eli Sheikki kun on. Vatsa täynnä hyviä terveellisiä ja sekä LDL, että HDL kolestrolia sisältäviä hampurilaisia. Ei siis hamppuusia, vaan hampurilaisia ja akryyliamidia. Ei se pahalta maistu, eikä se aina aiheuta kaikille syöpää.
Jotkut ”kateelliset” väittävät:
Älä oikeasti enää syö tällaista perunaa - Iltalehti
www.iltalehti.fi › elintavat
Heljä Salonen
perjantai 8.8.2025 klo 9:45
8.8.2025 · Tulosten perusteella ranskalaisia perunoita ainakin kolmesti viikossa syövät sairastuivat tyypin 2 diabetekseen viidenneksen todennäköisemmin ...
Ps. muutamat ovat ottaneet pyytämättä, yllättäin ja odottamatta esimerkkiä. Siis ainakin kolme minulle läheistä ihmistä, kun olen kertonut, että olen vielä niin nuori, että en ole opetellut juomaan alkoholia, eli ”kaatamaan kuppia”. Olen ollut tietenkin yllättynyt, ihmeissäni ja otettu, kun joku seuraa minunkin vaatimatonta esimerkkiäni tässä maailmassa. Vaikka koen olevani ihan tavallinen miljonääri. Täh? -Muukalainen tässä paremmin onnistuneiden maailmassa. Täh? -on niitä muurahaisia meilläkin ainakin mauriaisia ”miljoonatolkulla”.
Mutta nyt tuntuu, että tarvitsisin käydä ehtoollisella. Tarvitsen rohkaisua elävän uskon säilyttämiseksi. Tuntuu kuin psalmi 51 puhuttelisi erityisesti tänään. Siis enemmän kuin psalmi 1, -tänään. Mites sinä tuumaat elämästä? Täh? -niin, niin toki, -kuolemastakin saat tuumata.
Onneksi joka päivä paistaa aurinko. ”Valkeus, joka pimeydessä paistaa. Usein se on kuitenkin näin syksyisin murheen pilvien peittämä, niin, että ”valoisemmat” päivät tuntuvat olevan harvassa kuin Karin piirtämän Römpän ukon hampaat ennen uusia implantteja. (Heikki, meillähän on sama projekti. ”Hampaattomana”, eli ilman ”ydinaseita” Suomi ei tässä pahansuovassa ja kateellisessa, väärin tuomitsijoiden, maailmassa ei …) Onneksi suomalainen luonne on kuin graniittikallio… Täh? No, …voihan sen niinkin ajatella, että suomalaisilla on kovat kallot, eli jästipäät… Mutta järkkymätön graniittikallio täynnä luolia, pystyjäkin, -siilon mallisia… mutta:
Vakavasti:
” Jes 9:1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” (Biblia 1938)
Maa ja taivas katoaa, mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti!
Tuntematon tekijä.
Oikeudentekijänkatu 007
97830 Vieras Kotomaa
Suomi Finland
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672483Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052147Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242127Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972097Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod82026MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141875Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5811826Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071743Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S171657Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?611609