Eli kysymykseni koskee ortodoksista rippikoulua,
ts. kriparia (kristinuskon leiri, tsjp...)
Millainen se ortodokseilla on,
ja mitä sen jälkeen ? Eli mihin "juhla huipentuu" ?
Onko kirkossa joku papin suorittama rippilapsen siunaaminen tai jotain muuta mikä vastaisi ev.lut-tapaa ?
Ja vielä toinen kysymys otsiko mukaan, koskien sielunvaellusta, eli reinkarnaatiota.
Jeesushan Raamatun mukaan heräsi itse, ja herätti muita kuolleita henkiin. Uskon vakaasti että tälläinen "ihme" on mahdollista vielä tänäkin päivänä. Se siitä, ei liity kysymykseeni.
Mutta mitä on ortodoksisen opin mukaan kuolema?
Isä-Mitrohan on sanonut kuoleman olevan ns. uusi alku, eikä suinkaan kaiken loppu, josta myöskin juontaa Pääsiäisen suuri kunnioitus ja juhlinta.
Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee? Jos on uskossa, pääseekö "taivaaseen", hyvään iankaikkiseen olotilaan? Onko uusi tuleminen mahdollista jopa kenties uudessa ruumiissa?
En halua tehdä sekoitusta hindulaisuuden, yms kanssa, haluan vaan kuulla käsityksiä
"mitä sitten kun" ?
Mitä tapahtuu kuolemanhetkellä,
puhuuko ort-oppi "hopealangasta" joka katkeaa ja päästää sielun pois ?
Ja miten tämä kaikki eroaa evankelisluterilaisten käsityksestä (kertokaa jos tietoa).
Itse olen eri uskonnoista ja ideologioista kiinnostunut, mutta mihinkään uskonnolliseen ryhmään en koskaan oel kuulunut. Ehkä tämä on tätä oman itsen etsimistä... -tai sitten pelkkä uteliaisuutta.
Raottakaa hyvät ortodoksit vähän verhoa, ja heittäkää tyhmää tiedonmuruilla :)
ts. kriparia (kristinuskon leiri, tsjp...)
Millainen se ortodokseilla on,
ja mitä sen jälkeen ? Eli mihin "juhla huipentuu" ?
Onko kirkossa joku papin suorittama rippilapsen siunaaminen tai jotain muuta mikä vastaisi ev.lut-tapaa ?
Ja vielä toinen kysymys otsiko mukaan, koskien sielunvaellusta, eli reinkarnaatiota.
Jeesushan Raamatun mukaan heräsi itse, ja herätti muita kuolleita henkiin. Uskon vakaasti että tälläinen "ihme" on mahdollista vielä tänäkin päivänä. Se siitä, ei liity kysymykseeni.
Mutta mitä on ortodoksisen opin mukaan kuolema?
Isä-Mitrohan on sanonut kuoleman olevan ns. uusi alku, eikä suinkaan kaiken loppu, josta myöskin juontaa Pääsiäisen suuri kunnioitus ja juhlinta.
Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee? Jos on uskossa, pääseekö "taivaaseen", hyvään iankaikkiseen olotilaan? Onko uusi tuleminen mahdollista jopa kenties uudessa ruumiissa?
En halua tehdä sekoitusta hindulaisuuden, yms kanssa, haluan vaan kuulla käsityksiä
"mitä sitten kun" ?
Mitä tapahtuu kuolemanhetkellä,
puhuuko ort-oppi "hopealangasta" joka katkeaa ja päästää sielun pois ?
Ja miten tämä kaikki eroaa evankelisluterilaisten käsityksestä (kertokaa jos tietoa).
Itse olen eri uskonnoista ja ideologioista kiinnostunut, mutta mihinkään uskonnolliseen ryhmään en koskaan oel kuulunut. Ehkä tämä on tätä oman itsen etsimistä... -tai sitten pelkkä uteliaisuutta.
Raottakaa hyvät ortodoksit vähän verhoa, ja heittäkää tyhmää tiedonmuruilla :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kripari ei "huipennu" sen ihmeellisempään tapahtumaan, kuin mikä on muutenkin on Kirkon ihmeellisin tapahtuma, eli liturgia (ehtoollisjumalanpalvelus). Ortodoksilapset saavat ehtoollisen jo pieninä, joten siinä ei ole mitään sinänsä ennenkuulumatonta. Kun kriparilla mietitään porukalla tovi Kirkon asioita, liturgiaan osallistuminen on vain sen luontevin (l)opetustapahtuma. Jotkut saavat aikaiseksi harvemmin käydä kirkossa ja tässä tilanteessa sekin reissu tulee kivasti tehtyä.
Ortodoksinen kirkko ei usko uudelleen ruumiissa maan päälle tulemiseen. Kristukseen uskova pääsee "taivaaseen", elämään Jumalan välittömässä läheisyydessä. Se on hyvä ja iankaikkinen olotila.
Ev.lut. käsityksestä tämä ei suuremmin sinänsä eroa. Tosin ort. Kirkossa rukoillaan edelleen edesmenneitten puolesta, toisin kuin ev.lut:ssa on tapana.
Yhtä asiaa vielä kysyisin,
eli jos ort-kirkossa rukoillaan edesmenneitten puolesta, miksi se tehdään ?
He ovat siinä iankaikkisessa olotilassa, heillä on hyvä olla. Saadaanko rukouksella ikäänkuin kuvainnollinen viesti pois-menneille, vai mistä on kysymys?
Mitään pahaahan ei Taivaassa tapahdu, jonka vuoksi olisi rukoiltava ?
Eli tässä on jokin ero ev-luttien ja ortodoksien välillä... (?)
Ja toinen ilmeisesti se, että ehtoollisella ei ev-lutissa saa käydä ennen rippikouluikää.
jo aika hienot vastaukset jatkokysymyksiisi!
Kristuksen toisella tulemisella on tietty yhteys tähän Jeesus-tulee-oletko-valmis-tematiikkaan, tai kyseessä oikeastaan on sama asia. Kristus itse on luvannut saapua takaisin. Uskontunnustuksessa on kohta: "...astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua."
Tämä kertoo "toisen tulemuksen" yhden tarkoituksen ja tehtävän.
Tyhmä/kö? -> "Ja vielä toinen kysymys otsiko mukaan, koskien sielunvaellusta, eli reinkarnaatiota."
***Ortodoksinen kirkko ehdottomasti torjuu ajatuksen reinkarnaatiosta eli jälleensyntymisestä. Se ei ole klassisen kristinuskon piiriin kuuluva näkemys.
Mutta mitä on ortodoksisen opin mukaan kuolema?
***Tämä on mielenkiintoinen ja laaja kysymys. Jos en väärin muista, niin tällä hetkellä Joensuun yliopiston teologian laitoksella eräs opiskelija on tekemässä aiheesta pro gradu työtä. Se opiskelija en ole minä ; )
Gradua odotellessa, tässä jokunen ajatus kuolema teemaan. Ortodoksisessa Kirkossa peruslähtökohta kuolemaan liittyen on se, että olemme salaisuuden äärellä. Mitä kaikkea kuolemaan yksityiskohtaisesti liittyy: emme tiedä. Verhoa meille on avattu juuri sen verran kuin on välttämätöntä. Juuri tämän mysteeriluonteensa vuoksi Kirkon isillä on Pyhän Raamatun äärellä syntynyt erisuuntaisia painotuksia kuoleman mysteerin liittyen. Käsittääkseni, juuri tätä tematiikkaa valmisteilla oleva gradu tutkii. Käsitys kuolemasta on teologisesti monimutkainen purkaa älyllisesti, sillä siihen kulminoituu koko luomisen-, lankeemuksen-,lunastuksen- ja pyhityksenteologian lisäksi sakraaliteologia, oppi sielun kuolemattomuudesta, oppi viimeisestä tuomiosta, oppi taivaasta ja helvetistä, oppi kuolleiden puolesta rukoilemisesta sekä moni muu teologinen näköala. Kirjaimellisesti siis koko ortodoksisen Kirkon teologian yllä leijuu kuolema - mutta myös riemullinen ylösnousemus ; ) Nämä kaksi teemaa, kaksi salaisuutta kulkevat käsikädessä - ja läpäisevät koko Kirkon teologian. Ja kuten sanottu, niin mysteereiden purku jää aina vajaaksi.
Jos nyt mutkia oikaisten ja lyhyesti koittaa määritellä vastausta kysymykseesi - sen voisi kiteyttää seuraavasti.
Ihminen Jumalan kuvana luotiin elämäään Luojansa yhteydessä ja samalla hallitsemaan koko luomakuntaa. Tässä kaksiteräisessä tehtävässä tapahtui syvä katastrofi jota kutsutaan syntiinlankeemukseksi. Ihminen söi "hyvän ja pahan tiedon puusta" ja tätä on ortodoksisessa perinteessä ymmärretty pahan maistamisena - koska ensimmäiset ihmiset sinällää elivät hyvyyden ympäröiminä olleessaan Jumalan läheisyydessä ja paratiisissa. Näin ihminen "osui harhaan" (=kirjaimellinen käännös sanalle synti) suhteessa Jumalan kieltoon olla maistamatta mainitusta puusta. Seurauksena oli paratiisista karkoitus ja "pahan maistamisen" seurauksena oli koko luomakunnan saattaminen pahan ja kuoleman valtaan. Kuolema on sen vuoksi Pyhän Paavalin sanoja lainatakseni "vihollisista viimeinen." Kuolema ei siis ole "luonnollinen" vaan epäluonnollinen asia. Synti, paha, paholainen, kärsiminen ja kuolema ovat peruspiirteet jotka seurasivat ihmisen mukana paratiisista karkoituksen jälkeen. Ja tätä hedelmää koko ihmiskunta kantaa edelleen. Ihminen pysyi Jumalan kuvana lankeemuksen jälkeenkin, mutta kuva tahrautui pahoin. Tämän vuoksi Pyhä Raamattu ilmoittaa, että "maailma on pahan vallassa." Tämän vuoksi ihminen tarvitsee pelastusta, joka valmistettiin Jeesuksessa Kristuksessa - joka on "Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin." Hän voitti kuoleman! Ja tässä on oltava kieli keskellä suuta. Jokainen ihminen edelleen Kristuksen voitollisesta ylösnousemuksesta huolimatta, kokee biologisen kuoleman. Tässä ihmiskunta maistaa edelleen langenneen maailman todellisuutta - sillä emme ole vielä kokeneet Kristuksen "kunniakasta ja toista tulemusta" ja siksi biologinen kuolema edelleen korjaa satoaan. Sen sijaan evankeliumi katsoo ikäänkuin "ohi" biologisen kuoleman ja laittaa painopisteen katoamattomuuden ulottuvuudelle. Maan poveen laitetaan maallinen - katoava, tomu tomuun - mutta ihmisessä on biologisen ulottuvuuden ylittävä katoamaton osa, joka biologisen kuoleman jälkeen irtautuu katoavasta ja siirtyy henkien maailmaan. Ortodoksinen Kirkko ymmärtää, että kuolema on siirtymistä ajasta iankaikkisuuteen, joka EI merkitse reinkarnaatio kiertoon joutumista vaan Jumalan vanhurskaan tuomion jälkeen joko taivaan tai helvetin ikuisuuteen päätymistä.
Tyhmä/kö? ->Mitä tapahtuu kun ihminen kuolee?
***Teknisesti ottaen, tässä kohden Kirkon opettajien näkemysten painopisteet eivät ole yhteneväisiä. Johtuen juuri siitä, että aivan tarkkaa tietoa meillä ei ole. Toisten mielestä biologisen kuoleman jälkeen sielu vielä liikkuu jonkin aikaa maan päällä. Pyhä Makarios Aleksandrialainen mm. sanoo että sielu ruumiin jättämisen tähden on murheellinen kolmen päivän ajan ja liikkuu vielä maan päällä. Se on ikäänkuin ajan tilan vankina noina päivinä vaikkei enää olekkaan biologisessa ruumiissaan. Toiset näkevät että tuona aikana näkymätön "lanka" pitää vielä sielun vielä maan päällä ja sidottuna ruumiiseen - kunnes se on Kolmiyhteisen Jumalan nimeen siunattu haudan lepoon. Tämän jälkeen sielu siiryy tuonilmaisiin. Venäläiset teologit rakastavat ajatella, että kuoleman jälkeen sielu kulkee jonkilaisten tulliporttien läpi jossa sielua kuulustellaan synneistään ja siihen liittyy jonkilaisten "elämän filminauhojen" katselu.
Toiset teologit hylkäävät tulliporttiajatukset ja katsovat että kuolemaa seuraa pieni tuomio ja myöhemmin seuraa yleinen tuomio joka enää vain vahvistaa henkilökohtaisen tuomion. Kristukseen uskoneet pääsevät taivaaseen ja hänet hyljänneet joutuvat kadotukseen. Tästä muistuttaa ortodoksinen risti, jossa ristin alaosassa oleva vinopuu osoittaa ylös ja alaspäin -> Kristuksen kanssa riippuvista ryöväreistä toinen herjasi pelastajaansa ja hän meni alaspäin - toinen pyysi armahdusta ja uskoi Kristukseen - hän meni ylöspäin.
Tyhmä/kö? ->Onko uusi tuleminen mahdollista jopa kenties uudessa ruumiissa?
***Mainitsemasi näkemyksen Kirkko ehdottomasti torjuu. Jälleensyntymisnäkemyksellä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Myös itäisten uskontojen käsitystä, että sielu sulautuu jumaluuteen menettäen yksilöllisyytensä - ortodoksinen kirkko torjuu myöskin- yhtä pahana hereesiana, harhana. Kirkon mukaan on vain yksi ainoa elämä ja sen jälkeen se jatkuu näkymättömässä ulottuvuudessa. Tuonpuoleisen osa riippuu siitä - onko suhdetta Jumalan Poikaan vai ei. Jeesuksen Kristuksen sanoja lainatakseni: "sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen."
Tyhmä/kö? ->ja miten tämä kaikki eroaa evankelisluterilaisten käsityksestä (kertokaa jos tietoa).
***Jälleen laajaan asiaa liittyen, mutkia oikoen.... Luterilainen kirkko torjuu esittämäsi reinkarnaatio opin samalla tavalla hereesiana.
Ehkä erojen keskus on tässä-> Kuoleman äärellä luterilainen kirkko alleviivaa voimakkaasti pitkäperjantaita eli Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa syntiemme tähden -> risti avasi kuolevalle oven taivaaseen. Ev.lut. hautajaisissa usein rukoillaan lähinnä ajan keskelle jääneiden omaisten puolesta, itse vainaja siinä suhteessa on sivuroolissa. Ortodoksisen Kirkon alleviivaus on riemullisessa ylösnousemuksessa, joka vahvisti pitkäperjantain tapahtuman. Se sävyttää hautajaisia. Meidän Kirkkomme hautajaisissa rukoillaan vainajan puolesta. Luterilaisessa kirkossa riemuitsevan seurakunnan (->taivaaseen jo menneiden) ja taistelevan seurakunnan (->vielä ajassa olevan) välinen silta on ohuempi kuin Ortodoksisessa. Meillä jumalanpalveluksissa muistellaan mm.edesmenneitä ja kannetaan heitä rukouksissa, samoin ehtoollisen asettamisen yhteydessä heitä kannetaan rukouksissa. Tätä ei luterilaisessa ole. Kuolema on Ortodokseille Kristuksen ylösnousemuksen tähden "kirkas surumielisyys"
(-> paastoa kuvaava termi), sillä apostoli Paavalin sanoja käyttääkseni: "elämä on minulle Kristus ja kuolema on minulle voitto." Tämä sävy läpäisee kaiken Ortodoksisen Kirkon elämässä. Edellä mainittu näkyy tummemmilla sävyillä luterilaisessa kirkossa. Ortodoksista ja luterilaista kirkkoa yhdistää se, että kuolemaa pidetään salaisuutena.
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo (Joensuun yliopisto)
entinen luterilainen diakoni
Kaunis kiitos ja kumarrus, parempaa ja selventävämpää vastausta on tuskin edes mahdollista saada!
Tosin näin syvälle pohdittua en osannut edes odottaa. KIITOS.
Jollakin tavalla mieltäni jäi vielä kaivertamaan eräs asia.
Ortodoksisuudessa kuolema on selvästi... miten sen nyt sanoisi...
"Lämminhenkisempi", ei niin pimeä hetki kuin ev-lutissa.
Hautajaisia sävyttää "riemullinen ylösnousemus". Kuulostaa kauniilta, -ja luonnolliselta.
Silti sanoit, että ortodoksisuudessa kuolemaa ei katsota luonnollisena tapahtumana, niin ei kuulu käydä. Se sai säikähtämään. On niinkuin kaikki muu kertomasi olisi tätä ajatusta vastaan ?
-Vai tarkoittaako "kuoleman epäluonnollisuus" sitä,
että alunperin Paratiisissa, kuolemaa ei ole ollut ja syntiinlankeamuksen vuoksi (niinkuin kerroit) joudutaan tätä "epaluonnollista kuolemaa" maistamaan ikäänkuin jäännöksenä,
rangaistuksena siitä mitä silloin tapahtui ? Ilman syntiinlankeamusta ei kuolemaa siis olisi ?
... kun kaikki muu kertomasi oli hyvin lämmintä,
kuolemaa "ymmärtävää" ja sen asiallisesti hyväksyvää ajattelua...
p.s Näitä miettiessään, ja varsinkin näin brutaalisti kysyessään saa itsensä tuntemaan todella pieneksi ja tiedoiltaan vajavaiseksi. Positiivisesti olen yllättynyt vastaajien perehtymisestä :)
Kyllä, ortodoksisen ajattelun mukaan kuolema ei ole luonnollinen, vaan syntiinlankeemuksen seurausta. Jumala loi ihmisen alunperin kuolemattomaksi, elämään ikuisesti Hänen yhteydessään Paratiisissa. Syntiinlankeemus kuitenkin toi kuoleman maailmaan, joka yhä tosin on todellisuutta mutta jonka Kristus on itse rikki polkenut. Ylösnousemus on jo salaisesti läsnä, vaikka kuolema vielä näennäisesti hallitseekin maailmaa. Kristuksen toisessa tulemisessa Jumala vihdoin uudistaa luomakuntansa alkuperäiseen kauneuteensa, eikä kuolemaan enää konkreettisestikaan ole oleva.
Nyt alkaa fiilis olemaan jo kuin viis-vuotiaalla "miksi-miksi-mitä-mitä-miksi"-vaihetta läpikäyvällä lapsella... mutta.
Mitä tarkoittaa Kristuksen toinen tuleminen ?
Yhteyttä "herätysliikkeisiin" ja "Kristus tulee, Oletko valmis" -juttuihin ?
Tyhmä/kö ?: "tarkoittaako "kuoleman epäluonnollisuus" sitä,
että alunperin Paratiisissa, kuolemaa ei ole ollut ja syntiinlankeamuksen vuoksi (niinkuin kerroit) joudutaan tätä "epaluonnollista kuolemaa" maistamaan ikäänkuin jäännöksenä,
rangaistuksena siitä mitä silloin tapahtui ? Ilman syntiinlankeamusta ei kuolemaa siis olisi ? "
***Ymmärsit oikein ; )
-Room.5:12 "niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi..."
Jumalallisten salaisuuksien äärellä on tietysti oltava herkkätuntoinen vastatessaan. Emmehän me juuri paljon Jumalan armotalouskauden hoidosta ja luomistyön ihmeellisyyksistä ymmärrä. Jumalan kysymykset Jobille vetävät nöyriksi: "ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit? Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?" (Job.38)
Olemme siis Jumalan ilmoituksen varassa näiden asioiden suhteen.
Kuolema teemaan liittyen on tässä lähes kokonaan unohtunut vielä kuolemaan liittyen sen syvällisempi merkitys kuin biologinen tapahtuma.
Pyhä Raamattu ilmoittaa, että ilman Kristusta oleva ihminen kuolee kahdesti. Ensimmäinen on fysiologinen ja toinen joutuminen ikuisesti eroon Jumalan rakkaudesta, jota kutsutaan kadotukseksi.
-"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm.21:8)
Tästä kirkkoisä Lactantius sanoo: "Niinpä me määrittelemme ensimmäisen kuoleman: Kuolema on elävien olentojen luonnon hajoaminen, tai näin: Kuolema on sielun ja ruumiin eroaminen. Mutta näin me määrittelemme toisen kuoleman: Kuolema on ikuisen tuskan kärsimistä, tai näin: Kuolema on sielujen kiroaminen ansioittensa mukaan ikuiseen rangaistukseen.
Pyhä Antonius Suuri jatkaa: "Jos kerran kaikin mahdollisin tavoin huolehdimme siitä, mitenkä välttäisimme ruumiillisen kuoleman, eikö meidän paljon ennemmin tulisi huolehtia hengellisen kuoleman välttämisestä! Nimittäin sille, joka haluaa pelastaa sielunsa, ei ole olemassa muita esteitä kuin sielun oma välinpitämättömyys ja velttous."
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo (Joensuun yliopisto)
Mihin sielu joutuu pienen tuomion jälkeen - onko olemassa jokin "välitila", jossa yleistä tuomiota odotellaan?
Niin ja kiitos todella asiallisesta ja mielenkiintoisesta keskustelusta!
Ensimmäinen kyasymyksesi on hieno. Hopealangan
katkeaminen tai tarkemmin ottaen kuvaus siitä
poikkeea aikamme käsityksestä. Kukaan ei myöskään
voi aukottomasti väittää, ettei jälleensyntymää
olisi. Ortodoksisuuteen kuuluu ajatus riemuitse-
vasta seurakunnasta. Toivottavasti joku toi sen
esiin muissa vastauksissa.
Tähän ei ole aikioihin kirjoitettu, mutta katsotaan auttaako tähän enää jatkaa.
Sielunvaellusoppia ovat eräät piirit yrittäneet tunkea osaksi alkuperäistä kristillistä opetusta. Näin mm. teosofit ja ruusuristiläiset.
Ruusuristiläisyyden perustanut Pekka Ervast esitti aikanaan muutamia perusteluita näkemykselleen sielunvaelluksesta osana Kristuksen opetusta. Yksi perustelu oli hänen tavassaan tulkita Raamattua. Ja väitteissä siitä, että Raamatusta on poistettu sielunvaellukseen viittaavat kohdat. Toinen perustelu koski Origenesta 200-luvulla elänyttä kirkkoisää.
Ervast väitti, että sielunvaellusoppi olisi kuulunut Origeneen opetukseen ja näin ollen alkiuperäiseen kristillisyyteen, mutta kirkko vallanhimossaan julisti kyseisen opin harhaksi.
Ervastin väitteessä on vain yksi pieni ongelma, johon ruusuristiläiset eivät pane paljoa huomiota. Origenes ei koskaan opettanut sielunvaellusta tai jälleensyntymistä. Origeneella oli ajatus, että ihmiset ovat langenneita enkeleitä, tai hekiolentoja, jotka syntyvät ihmisiksi lankeemuksen vuoksi. Kuoleman jälkeen ihmiset palaavat henkitilaan. Kirkko tuomitsi myöhemmin tämän ns. pre-eksistenssi (ennalta oleminen) teorian, joka origeneella oli. Kirkon opetuksessa ihminen on kokonaisuus sielu ja ruumis yhdessä. Kumpaakaan ei voi olla ilman toista.
Spekuloida voidaan antaako orikeneen pre-eksistenssi mahdollisuuden langeta uudelleen, jolloin henkiolento syntyisi uudelleen ihmiseksi. Todettava on, ettei origeneen kirjoituksista tunneta tällaisia spekulaatioita, jolloin voidaan olettaa ettei hän pohtinut asiaa siltä kannalta.
Eli sielunvaellusta ei voi kristillisyyteen sotkea edes origeneen kautta.
Tieteellisesti jos asiaa lähestytään voi yleisesti todeta kuten edellinen kirjoittaja, jälleensyntymän mahdollisuutta ei voi täydesti torjua, mutta ei voi Jumalan olemassaoloakaan aukottomasti todistaa.
Mutta tieteellisesti voidaan tutkia se onko jälleensyntymisoppi tai sielunvaellusoppi osa kristillistä opetusta. Kuinka moni on nähnyt kirkkoisien sielunvaelluksesta myönteisesti kirjoittaneen?
Terv, i Tuomas
Olet suuri harvinaisuus lukiessasi vanhoja keskusteluja. Kirjoitin sen mihin vastasit.
Kysyn myös siitä, että kuka selvittäisi niiden
Raamatun viittausten aitouden jossa ihmisen
aikaisempi olemassaolo tulee esille. Me uskomme
Riemuitsevaan seurakuntaan ja minä uskon ihmisen
aikaisemapaan olemassaoloon jo ennen syntymää.
Tyhjästä emme ole tulleet. Näitä viittauksia
löytyy niin UT ja VT puolelta. Yleisesti sanoisin
että ihmisen olemassaolo ja alkuperä on yritetty
huolella selittää vaikka meidän Luojamme on
kaikille salattu ja selittämätön.
Missä on varmuus siitä, ettei hengellä so ihmisellä ole olemassaoloa ennen syntymää.
Tähänkin viittaavia kohtia löytyy Ramatusta
nii UT ja VT puolelta. Vhän samaan viittaa
sekin, kun hypnoositilassa monet muistavat syntymänsä ja syntymää edeltävän olemassaolon.
Kysyt varmuutta sille, ettei hengellä ole olemassaoloa ennen syntymää.
Kirkon opetuksessa on päädytty siihen, että ihminen on kokonaisuus johon karkeasti sanottuna kuuluu sielu ja ruumis. Ei siis voi olla ihmistä ilman sielua ja ruumista. Näin ollen ei voi olla ihmistä ilman ruumista tai sielua. Syntymä on luomistyön jatkumo, koska siinä syntyy sekä uusi ruumis että uusi sielu.
Monesti olen kuullut väitteitä Raamatun kohdista, joissa olisi viitteitä ennaltaolemiselle tai suoranaisesti sielunvaellukselle. Raamattu on kuitenkin kirkon piirissä kehittynyt kirja, ainakin kun puhumme UT:sta, ja kirkko ei ole tällaista tulkintaa sille löytänyt. Origenes oli omassa ajattelussaan poikkeus puhuessaan ennaltaolemisesta.
Jos voisit tarkentaa niitä Raamatun kohtia, joissa mielestäsi sielunvaellukseen ja ennaltaolemiseen viitataan, niin voin yrittää kertoa kirkon tulkinnan kohdista.
Vanhan testamentin osalta on huomioitava, että se on pitkän ajan myötä syntynyt kirja ja sisältää jälkiä myös juutalaisuuden ulkopuolisesta ajattelusta. Ainakin nykytutkimuksen mukaan. Runollisessa kielessä myöskin voi olla esitystapoja, jotka voidaan tulkita monella tavalla.
Yhden esimerkin muistan UT:n puolelta. Jo mainitsemani Pekka Ervast esitti, että sokeana syntyneen tapaus viittaisi sielunvaellusoppiin. Eli Joh 9:
"1. Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea.
2. Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
3. Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki."
Ervastin mielestä, jos oikein muistan, se ettei mies tai hänen vanhempansa olleet syypäitä viittaa karman lakiin. Mies oli tehnyt synnin edellisessä elämässään, ja siksi hän ei ollut sitä itse tehnyt. Koska Ervastin perustelu oli näin hatara hän otti tuekseen väitteen siitä, että tätä Raamatun kohtaa on peukaloitu ja muutettu.
Eli halpahintainen tulkinta sanoisin.
Kannattaa perehtyä Raamatun tutkijoiden asiantuntemukseen. Kirjastosta löytyy kirjoja, joissa käydään Raamattu läpi kohta kohdalta. Näin saattaa löytyä selitys moniin asioihin, joissa yksin ajattelemalla saattaa eksyä.
Hypnoosi puolestaan on hieman hankalampi juttu. Kirkko ei millään tavalla kiellä henkiolentojen olemassaoloa. Puhumme jopa kiusaajasta ja pahoista hengistä. Samoin puhumme enkeleistä. Raamatussa hyvin selkeästi kielletään VT:n puolella ihmistä kurottelemasta henkimaailmoihin. Tähän on syynsä. Kuka takaa mistä lähteestä saamme tietoa ja tulkitsemmeko sitä oikein.
Hypnoosissa luulisin ihmisen jäävän suojattomiksi erinäisille vaikutteille, enkä pitäisi sillä tavoin saatavaa tietoa luotettavana. Toisaalta kuka tietää mistä alitajunnan "osasta" hypnoosissa saatu tieto syntyy. Väitetään, että hypnoosissa osataan muinaisia kieliä, tai esim. muistetaan oma väkivaltainen kuolema jne. Kertooko tämä entisestä elämästä, vaiko auenneista muistikanavista, jolloin piilotajuntaamme jääneet muitikuvat kokemistamme asioista pääsevät esiin esim. näkemämme väkivalta ja siitä syntyneet pekotilat tai lukemamme, joka pääsee esille ilman estoja. Vaiko jostain muuta pelottavammasta.
Toinen asia ovat kuolemanrajakokemukset. Monet pitävät niitä todisteena sielunvaellusopista. Itse en näe niissä sellaiseen viitettä. Rajakokemuksista kertovathan ovat palanneet rajalta, eivät katsoneet sen toiselle puolen. Ja tälläkin tavoin saatu tieto on epävarmaa, emme tiedä mitkä asiat vaikuttavat kokemuksen syntyyn ja tulkintaan. Jos ihminen uskoo sielunvaellukseen se lienee vahvistaa tuota uskoa. Jos ihminen uskoo tulevaan elämään voi hän pitää kokemusta omaa kristillistä uskoaan vahvistavana.
Terv. i T