Suomen Profeetta:-"Ennaltamääräämisoppi on ainoa oikea".

Profeetta sanoi:

-"Jokainen joka väittää,ettei Jumala luonut jo iankaikkisuudessa ihmistä taivaaseen/helvettiin,pienentää Jumalan valtasuuruutta.
Kaikki perustuu siis kohtaloon.
Älkää antako helluntailaisten alistaa teitä,ne haluavat ainoastaan rahanne".
22501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ps 139:16…Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.

Tämän olen kokenut todeksi, kun lankeemus on tullut, niin tämä sanan kohta on lohduttanut. Herran armo on ollut runsas, siitä kiittää tahdon Jeesusta, hän on uskollinen.

Äänestä

Minut on ennaltamäärätty juomaan viiniä.

😀😀😀😀😀

Äänestä
  • Kuten tietysti myös potemaan kankkusta - ja rahapulaa😉

    Äänestä

Minut määrättiin ennalta ryyppäämään 10 vuotta.

Äänestä

Profeetta Samuel kirjoitti kaksi kirjaa Daavidista.
Etukäteen.

Äänestä

Jeesus puhui Pietarin lankeemuksen ja palaamisen takaisin.

Äänestä

Minä olen saanut usein profetioita,jotka kertovat tulevista ajoista.

Äänestä

Mooses kirjoitti viisi kirjaa Siinain erämaassa.

Ennaltamääräämisoppi on profetian henki.

Äänestä
  • "Ihmisen valinnalla on merkitystä"?!

    Tuo otsikko ylempänä sisältää sivuston,jossa puhutaan mm."fatalismista".

    Älkää lukeko tuollaisia sivuja,joita eksyneet vääräuskoiset kylvävät nettiin pilvein pimein,vaan pitäytykää Raamattuun ja uskokaa JUMALAMME VALTASUURUUS.

    Raamattu todistaa ennaltamääräämisopin ainoaksi oikeaksi opiksi.

    Kirjanoppineet ovat aina kieltäneet Jumalamme todellisen voiman.

    Äänestä

Jokainen joka väittää ettei Jumala tiedä ELI OLE ENNALTA MÄÄRÄNNYT,pienentää Jumalaa.

Turhaa ja eksyttäviä ovat siis ihmisopit.

Äänestä

Minut on ennaltamäärätty pienentämään Jumalaa.

😀😀😀😀😀

Äänestä

Sitten sinussa asuu ilmeisesti kuten minussakin,perisynti.

Äänestä

Jumala ennaltamääräsi naiset ja lapset pois,vanhimpien ja pastorien viroista.

Tästä syystä hellarit vastustavat ennaltamääräämisoppia.

Äänestä

Ennalramääräämisoppi sotii paavia ja arkkipiispan virkaa vastaan,samoin kirkollisuutta vastaan.

Äänestä

Helluntaiporttokirkko kannattaa itsemääräämisoppia.

Heille ei käy Kari Tapion laulunsanat:

"...Nyt sen nään,ei voi yksikään päättää päivistään,ne määrätään..."

Äänestä

Ennaltatiedän että Trump sopii Putinin kanssa tulitauosta ehtona; Venäjä liittää vallatut alueet lopullisesti itseensä.

Äänestä

Ennakoin että kun Trump lupasi molemmille sodan osapuolille molempien voittavan aluevaihdossa.
Kun rauha on saatava kun tuli luvattua niin Alaskan luovutus suunnitelmat Venäjän haltuun voivat olla syöttinä Putinille kun he tapaavat.

Äänestä
  • Nyt Trump kertoi menevänsä perjantaina Venäjälle, onko hän jo sopinut: ”haltuus annan Alaskan”.

    Äänestä

Kyllä näin on.
Tämä on Totuus.
Kaikki on ennaltamäärätty.

Äänestä

Kristuksessa. Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. EF.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Profeetta sanoi:

-"Jokainen joka väittää,ettei Jumala luonut jo iankaikkisuudessa ihmistä taivaaseen/helvettiin,pienentää Jumalan valtasuuruutta.
Kaikki perustuu siis kohtaloon.
Älkää antako helluntailaisten alistaa teitä,ne haluavat ainoastaan rahanne".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu