Tuskin Lontoon raukkamaisten pommien kumu oli ehtinyt laantua, kun Nokian Jorma Ollila kiirehti tarjoamaan talouskasvua ja kilpailukyvyn parantamista lääkkeeksi kasvavaan rauhattomuuteen ja terrorismiin.
Väärin, Ollila, oi niin väärin. Tätä on jo kokeiltu. Esimerkiksi hyvän koealueen, Suomen, teollisuustuotanto on laman jälkeen noussut kaksinkertaiseksi, BKT puolet korkeammaksi, vienti kolminkertaistunut ja yritysten voitot kuusinkertaistuneet(!). Tästä valtavasta talouskasvusta huolimatta terveyskeskuksia, kirjastoja ja yleensäkin julkisia palveluja lakkautetaan, todellinen työttömyys on vähintään ennallaan, köyhien kohtelu on yhä törkeämpää ja ihmisten pelko tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Siksi mellakkapoliisin pamppu heilui parisen viikkoa sitten jo koto-Helsingissämmekin. Talouskasvun lukujen valossa kun yhteiskunnan tulisi elää nyt taloudellisessa paratiisissa.
Kasvavat levottomuudet johtuvat juuri siitä, että kohoaa tuottavuus sitten miten korkeaksi tahansa, ihmiset alkavat herätä huomaamaan etteivät pääse osallisiksi kasvun tuomista hedelmistä - ne valuvat aivan toisille lautasille. Siksi katukiviä kolahtaa poliisikilpiin Edinburgissa, ja tästä jo ennestäänkin rikkaiden kasvavasta ahneudesta johtuu viimekädessä myös terrorismin hirvittävä laajeneminen ja raa'istuminen.
Ollilan teesin ydinidea taisi olla se, että taloudellisesti hyvinvoivilla ihmisillä ei ole "työntöä" hulinointiin ja terrorismiin. Siinä hän on oikeassa. Vaikka Al Quaidan ja kaltaisiensa pontimena onkin uskontofundamentalismi, syy ilmiöiden voimistumiseen on taloudellinen. Kun ihmiset huomaavat, ettei elämällä ole heille mitään muuta tarjottavaa kuin kurjuutta tässä maailmassa, joka on rikkaampi kuin koskaan, herää kauna ja raivo. Kun silloin astuu estraadille joku taho, joka tarjoaa edes JONKUN vaihtoehdon, se kerää turhautuneen ja patoutuneen vimman helposti joukkoihinsa. Al Quaida olisi säälittävä uskonnollinen pikkulahko, jos ihmisillä sen sikiämisalueilla olisi taloudellisesti turvattu ja hyvä elämä. Surkeiksi, joidenkin hörhöjen liikkeiksi olisivat jääneet myös natsismi ja fasismi, ja ilman epäoikeudenmukaisuutta kommunismia ei olisi koskaan edes kokeiltu.
Jos Ollila todella haluaisi tehdä jotain kaikkialla maailmassa kasvavan levottomuuden suitsemiseksi, hänen tulisi siirtää katseensa vaikkapa itseensä. Lakata hokemasta lisäkasvua ja kilpailukykyä (lue=vaatimusta repiä ihmisiltä yhä enemmän yhä vähemmästä), se tie ei enää nykymaailmassa todistettavasti toimi yhteiskunnalliselta kantilta. Hänen, eräänä maailman vaikutusvaltaisimmista yritysjohtajista, pitäisi päinvastoin alkaa ajaa oikeudenmukaisemman maailman asiaa. Pyrkiä siihen, että taloudellisesta kasvusta siirrettäisiin edes hieman enemmän ihmisten hyvinvointiin, ei osakkeenomistajien paisuville tileille. Riittäisikö firmoille, jos voitot olisivat vaikka kaksinkertaisia vuoteen 1990 nähden?
Mahdotonta haihatteluako? Miten sen nyt ottaa. Vaihtoehto oikeudenmukaisemmalle kasvun ja rikkauden jaolle on nähtävissä jo kaikkialla maailman rikkaimmista maista köyhimpiin.
Väärin, Ollila, oi niin väärin. Tätä on jo kokeiltu. Esimerkiksi hyvän koealueen, Suomen, teollisuustuotanto on laman jälkeen noussut kaksinkertaiseksi, BKT puolet korkeammaksi, vienti kolminkertaistunut ja yritysten voitot kuusinkertaistuneet(!). Tästä valtavasta talouskasvusta huolimatta terveyskeskuksia, kirjastoja ja yleensäkin julkisia palveluja lakkautetaan, todellinen työttömyys on vähintään ennallaan, köyhien kohtelu on yhä törkeämpää ja ihmisten pelko tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Siksi mellakkapoliisin pamppu heilui parisen viikkoa sitten jo koto-Helsingissämmekin. Talouskasvun lukujen valossa kun yhteiskunnan tulisi elää nyt taloudellisessa paratiisissa.
Kasvavat levottomuudet johtuvat juuri siitä, että kohoaa tuottavuus sitten miten korkeaksi tahansa, ihmiset alkavat herätä huomaamaan etteivät pääse osallisiksi kasvun tuomista hedelmistä - ne valuvat aivan toisille lautasille. Siksi katukiviä kolahtaa poliisikilpiin Edinburgissa, ja tästä jo ennestäänkin rikkaiden kasvavasta ahneudesta johtuu viimekädessä myös terrorismin hirvittävä laajeneminen ja raa'istuminen.
Ollilan teesin ydinidea taisi olla se, että taloudellisesti hyvinvoivilla ihmisillä ei ole "työntöä" hulinointiin ja terrorismiin. Siinä hän on oikeassa. Vaikka Al Quaidan ja kaltaisiensa pontimena onkin uskontofundamentalismi, syy ilmiöiden voimistumiseen on taloudellinen. Kun ihmiset huomaavat, ettei elämällä ole heille mitään muuta tarjottavaa kuin kurjuutta tässä maailmassa, joka on rikkaampi kuin koskaan, herää kauna ja raivo. Kun silloin astuu estraadille joku taho, joka tarjoaa edes JONKUN vaihtoehdon, se kerää turhautuneen ja patoutuneen vimman helposti joukkoihinsa. Al Quaida olisi säälittävä uskonnollinen pikkulahko, jos ihmisillä sen sikiämisalueilla olisi taloudellisesti turvattu ja hyvä elämä. Surkeiksi, joidenkin hörhöjen liikkeiksi olisivat jääneet myös natsismi ja fasismi, ja ilman epäoikeudenmukaisuutta kommunismia ei olisi koskaan edes kokeiltu.
Jos Ollila todella haluaisi tehdä jotain kaikkialla maailmassa kasvavan levottomuuden suitsemiseksi, hänen tulisi siirtää katseensa vaikkapa itseensä. Lakata hokemasta lisäkasvua ja kilpailukykyä (lue=vaatimusta repiä ihmisiltä yhä enemmän yhä vähemmästä), se tie ei enää nykymaailmassa todistettavasti toimi yhteiskunnalliselta kantilta. Hänen, eräänä maailman vaikutusvaltaisimmista yritysjohtajista, pitäisi päinvastoin alkaa ajaa oikeudenmukaisemman maailman asiaa. Pyrkiä siihen, että taloudellisesta kasvusta siirrettäisiin edes hieman enemmän ihmisten hyvinvointiin, ei osakkeenomistajien paisuville tileille. Riittäisikö firmoille, jos voitot olisivat vaikka kaksinkertaisia vuoteen 1990 nähden?
Mahdotonta haihatteluako? Miten sen nyt ottaa. Vaihtoehto oikeudenmukaisemmalle kasvun ja rikkauden jaolle on nähtävissä jo kaikkialla maailman rikkaimmista maista köyhimpiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Särähti kyllä minunkin korvaan tuo Ollilan kommentti. Kapitalistipelle!