Ihmisen katoamattomuus

Ei vaan ruumiin ylösnousemuksessa saa katoamattoman ja kuolemattoman ruumiin.

Tuomion ylösnousemus fyysisen kuoleman jälkeen.

Joh 5:29: "ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."

Aika hassuja tarinoita hiekkaheimolta.
Ei ollut pasuunaa parempaa äänentoistoa.

Paavalin visio kuolemattomasta ruumiista on kristinuskon alkuvaiheen kenties kiehtovin ja kummallisin teologinen innovaatio. Puhumme siis miehestä, joka kohtasi taivaallisen ilmestyksen Damaskoksen tiellä, sai (kuulemma) aivohalvauksen näköhäiriöineen, ja päätyi siitä jalostamaan ontologisen idean, jossa ihmisruumis ei pelkästään nouse kuolleista vaan myös päivittyy joksikin taianomaiseksi "hengelliseksi ruumiiksi" (kreik. sōma pneumatikon, 1. Kor. 15:44). Paavali ei suinkaan ollut pelkkä teologinen myyntimies. Hän oli myös ovela synteesi-arkkitehti, joka hämmentävästi yhdisti juutalaisia ylösnousemusodotuksia ja hellenististä ruumiinvastaisuutta. Lopputulos? Kuolematon ruumis, joka ei ole enää lihaa ja verta, mutta silti on "jotain". Kuten hyytelö, mutta pyhä.

Paavalin teologiassa ruumis ei katoa kuten Platonilla, mutta ei myöskään pysy ihan entiselläänkään. Platon, kuten muistamme, oli sitä mieltä että ruumis on sielun vankila (sōma sēma) ja todellinen viisaus on sielun vapautumista aineesta. Paavali sen sijaan ottaa ruumiin mukaan, mutta "muutettuna".

Monet tutkijat näkevätkin Paavalin ajattelussa vahvan hellenistisen filosofian vaikutuksen. N.T. Wright huomauttaa, että vaikka Paavali puhui ruumiin ylösnousemuksesta, hän käytti hellenistisiä käsitteitä hämärtääkseen rajan fyysisen ja ei-fyysisen välillä (Wright 2003, The Resurrection of the Son of God). Hengellinen ruumis ei ole haamu eikä zombiefantasia, vaan "toisenlaista materiaa", joka sopii taivaan oloihin. Wrightin mukaan kyse ei ole materialismin hylkäämisestä, vaan sen uudelleenmuotoilusta... mikä kuulostaa kovasti siltä kuin joku yrittäisi selittää miksi uusi iPhone ei enää tarvitse laturiliitäntää: se on hengellisempi nyt.

Filosofinen Frankensteinin hirviö?

Hyvin kriittisesti Paavalin ruumisfantasiaan suhtautuvat mm. Dale Martin ja Gerd Lüdemann. Martin (1995, The Corinthian Body) korostaa, että Paavalin ajatus hengellisestä ruumiista ei sovi juutalaisperinteeseen eikä täysiveriseen kreikkalaiseen dualismiin, vaan on eräänlainen ontologinen hybridi. Hengellinen ruumis ei ole vain metafora, vaan Paavalille konkreettinen olemisen tapa. Lüdemann (1994) puolestaan näkee ylösnousemusnarratiivin puhtaana visiona tai hallusinaationa: Paavali yksinkertaisesti koki jotain epätavallista, ja rakensi siitä teologisen narratiivin, joka kelpasi aikansa mystiikan nälkäisille ihmisille.

Jos asiaa katsoo uskonnottoman, kenties skeptisen silmin, niin Paavalin oppi ruumiin muuttumisesta vaikuttaa olevan omituinen sekoitus toiveajattelua, hellenististä kehokammoa ja varhaista teologis-filosofista fanifiktiota. Siinä missä Platon halusi sielun lentävän tähtiin ja juutalaiset halusivat kuolleet herätettäväksi tuomiota varten, Paavali keksi jotain aivan muuta, eräänlaisen taivaskelpoisen "muotoonmuutoksen", joka tekee ihmisestä uudenlaisen olennon. Ei enää ihmistä, muttei täysin enkeliäkään. Vähän kuin Pokemon: ruumiillinen versio 2.0.

Kyseessä on tarinallinen tarve.

Paavalin oppi kuolemattomasta, muuttuneesta ruumiista on kaunis esimerkki siitä, miten ihmiset yrittävät ratkaista suuria eksistentiaalisia ongelmia luovasti. Miten yhdistää juutalainen ylösnousemusajattelu, kreikkalainen sielufilosofia ja uuden uskonnon tarve vakuuttaa kannattajansa siitä, että kuolema ei ole loppu? Paavali ratkaisi tämän rakentamalla uuden käsityksen ruumiista – ruumiista, joka kuolee, mutta ei katoa; muuttuu, muttei haihdu. Ruumiista, joka käy kuin juhla-asu iankaikkiseen cocktail-tilaisuuteen.

Onko tämä oppi uskottava? Ehkä ei. Mutta eittämättä se on luova. Ja ainakin se päihittää ajatuksen taivaallisesta harpunsoitosta pilven päällä – hengellisessä ruumiissa soittaisi ehkä bassoakin.

Lähteet:

* Wright, N.T. (2003). The Resurrection of the Son of God. Fortress Press.
* Martin, Dale B. (1995). The Corinthian Body. Yale University Press.
* Lüdemann, Gerd (1994). The Resurrection of Jesus: History, Experience, Theology. Fortress Press.

1Kor.15:52 Ajan rahdussa, silmänräpäyksessä, viimeisellä basunalla; sillä basuna soi, ja kuolleet pitää turmelematoinna nousevan ylös ja me tulemme muutetuksi. Biblia (1776) Matt.24:31. Luuk.20:36

Ap.t.13:36-37 Sillä David, kuin hän ajallansa oli Jumalan tahtoa palvellut, nukkui ja pantiin isäinsä tykö, ja näki turmeluksen. Mutta se, jonka Jumala herätti, ei ole nähnyt turmelusta. Biblia (1776) 1Kun.2:10. Ap.t.2:29-31

Meillä on iankaikkinen elämä maan päällä ja taivaassa. Hallelujah!
https://rapsodia.info/category/pastori-chris-live-videot/

Tietenkin harhaoppiset haluaa tehdä ihmisestä sieluttoman elämäinen, joka ei ole muuta kuin maan tomua, eikä henki palaa Jumalan luo.

Uskotella sitä ettei ihminen ole mikään erityinen Jumalan luomus.

Jaak.1:18 Hän on meidät synnyttänyt tahtonsa jälkeen totuuden sanalla, että me uutiset hänen luotokappaleistansa olisimme. Biblia (1776)

1Kor.15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme tosin kaikki nuku, vaan kaikki me muutetaan. Biblia (1776) 1Tess.4:13-18

Siis sori vaan, mutta Paavalin ajatus siitä, että me kuollaan ja sit saadaan joku "hengellinen ruumis" on ihan next level huuhaata. Ja mä olen kuitenkin lukenut aika monta astrologiapostausta ja käynyt kerran energiahoidossa, eli tiedän kyllä kun homma lipsuu mystiikan puolelle.

Tulee ihan mieleen ne ihmiset, jotka sanoo että vesikristallit muistaa sun tunteet tai että kuuvesi lataa sun chakrat. Sama logiikka: ota yksi epämääräinen termi (tässä tapauksessa "hengellinen ruumis") ja kääri se niin mystiseen sanahelinään, että kukaan ei kehtaa sanoa suoraan "täh?"

Että jos pitäis valita Paavalin hengellinen body, kristallikiviterapia vai ihan vaan perus biologinen kuolema, niin valitsen kyllä sen viimeisen. Siinä sentään tietää mitä saa.