VÄÄRIN, Ollila

Tuskin Lontoon raukkamaisten pommien kumu oli ehtinyt laantua, kun Nokian Jorma Ollila kiirehti tarjoamaan talouskasvua ja kilpailukyvyn parantamista lääkkeeksi kasvavaan rauhattomuuteen ja terrorismiin.

Väärin, Ollila, oi niin väärin. Tätä on jo kokeiltu. Esimerkiksi hyvän koealueen, Suomen, teollisuustuotanto on laman jälkeen noussut kaksinkertaiseksi, BKT puolet korkeammaksi, vienti kolminkertaistunut ja yritysten voitot kuusinkertaistuneet(!). Tästä valtavasta talouskasvusta huolimatta terveyskeskuksia, kirjastoja ja yleensäkin julkisia palveluja lakkautetaan, todellinen työttömyys on vähintään ennallaan, köyhien kohtelu on yhä törkeämpää ja ihmisten pelko tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Siksi mellakkapoliisin pamppu heilui parisen viikkoa sitten jo koto-Helsingissämmekin. Talouskasvun lukujen valossa kun yhteiskunnan tulisi elää nyt taloudellisessa paratiisissa.

Kasvavat levottomuudet johtuvat juuri siitä, että kohoaa tuottavuus sitten miten korkeaksi tahansa, ihmiset alkavat herätä huomaamaan etteivät pääse osallisiksi kasvun tuomista hedelmistä - ne valuvat aivan toisille lautasille. Siksi katukiviä kolahtaa poliisikilpiin Edinburgissa, ja tästä jo ennestäänkin rikkaiden kasvavasta ahneudesta johtuu viimekädessä myös terrorismin hirvittävä laajeneminen ja raa'istuminen.

Ollilan teesin ydinidea taisi olla se, että taloudellisesti hyvinvoivilla ihmisillä ei ole "työntöä" hulinointiin ja terrorismiin. Siinä hän on oikeassa. Vaikka Al Quaidan ja kaltaisiensa pontimena onkin uskontofundamentalismi, syy ilmiöiden voimistumiseen on taloudellinen. Kun ihmiset huomaavat, ettei elämällä ole heille mitään muuta tarjottavaa kuin kurjuutta tässä maailmassa, joka on rikkaampi kuin koskaan, herää kauna ja raivo. Kun silloin astuu estraadille joku taho, joka tarjoaa edes JONKUN vaihtoehdon, se kerää turhautuneen ja patoutuneen vimman helposti joukkoihinsa. Al Quaida olisi säälittävä uskonnollinen pikkulahko, jos ihmisillä sen sikiämisalueilla olisi taloudellisesti turvattu ja hyvä elämä. Surkeiksi, joidenkin hörhöjen liikkeiksi olisivat jääneet myös natsismi ja fasismi, ja ilman epäoikeudenmukaisuutta kommunismia ei olisi koskaan edes kokeiltu.

Jos Ollila todella haluaisi tehdä jotain kaikkialla maailmassa kasvavan levottomuuden suitsemiseksi, hänen tulisi siirtää katseensa vaikkapa itseensä. Lakata hokemasta lisäkasvua ja kilpailukykyä (lue=vaatimusta repiä ihmisiltä yhä enemmän yhä vähemmästä), se tie ei enää nykymaailmassa todistettavasti toimi yhteiskunnalliselta kantilta. Hänen, eräänä maailman vaikutusvaltaisimmista yritysjohtajista, pitäisi päinvastoin alkaa ajaa oikeudenmukaisemman maailman asiaa. Pyrkiä siihen, että taloudellisesta kasvusta siirrettäisiin edes hieman enemmän ihmisten hyvinvointiin, ei osakkeenomistajien paisuville tileille. Riittäisikö firmoille, jos voitot olisivat vaikka kaksinkertaisia vuoteen 1990 nähden?

Mahdotonta haihatteluako? Miten sen nyt ottaa. Vaihtoehto oikeudenmukaisemmalle kasvun ja rikkauden jaolle on nähtävissä jo kaikkialla maailman rikkaimmista maista köyhimpiin.
11549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

juuri näin!

Äänestä

Hyvin olet asioista perillä. Juuri näin on ja vaara maailman luisumisesta kohti kurjuutta ja sotaa on todella suuri.Huomioitava on myös luonnon kapasiteetin ylikäyttö joka tulee pikkuhiljaa näkymään "normaalissa" elämässä.Esim jäätiköiden sulaminen 40% sitten -60 luvun on erittäin hälyttävää ja liikenteen lisääntyminen sekä kiinassa saateiden vaikutus kansaan(syöpätapausten roima nousu) tullevat vaikuttamaan maailmaamme. Lisäksi liikakansoitus joka tosin nyt kun miehillä on todettu siittiöiden vähyyttä ja elinkelpoisuuden huononemisen on tilanne TODELLA VAKAVA.

Äänestä
  • hyvää tekstiä
    kun lukee näitä kirjoituksia niin joutuu ihmettelemään miten niin suuri viisaus ja hyvyys joka paikoitellen kuultaa läpi monissa kirjoituksissa ei tavoita sitä eliittiä joka puolestamme touhuaa
    miksei eliitti ajattele humanistisesti ihmisen ja ihmiskunnan puolesta vaan vain ahneuden ja oman voiton puolesta
    sitä on vaikea ymmärtää
    kuin jokin suuri tuhovoima vetäisi tätä eliittiä joka sulkee silmänsä ja korvansa maailman tuskalta ja hädältä
    ja kansan viisaudelta
    kummallista

    Äänestä

En minäkään usko, että pelkkä uskonsota kiinnostaisi taloudellisesti hyvinvoivia ihmisiä.

Yhtä asiaa kuitenkin mietin. Jos saisit päättää, miten yritysten voittoja jaettaisiin, mitä muuttaisit? Itse en ainakaan suomalaisten palkkoja nostaisi, koska työt valuisivat vielä nopeammin ulkomaille palkkakustannusten nousun vuoksi, ellei siiten muutosta tehtäisi koko maailmassa, mukaanlukien USA - ei Bushin kaudella siis. Lisärahoitus terveyskeskuksille olisi hieno juttu, mutta siitä seuraavat lisäverot ajaisivat yrityksiä ulkomaille, ellei jälleen kerran ulkomaillakin tehtäisi samanlaista liikkua.

Minusta sinulla on hienoja ajatuksia, mutta miten nuo saisi toteutettua?

Äänestä
  • Kiitos palautteesta ja kysymyksistä. Taidat olla tosiaan ajatteleva ihminen, etkä muista vastauksista päätellen edes ainoa.

    Jos yht'äkkiä jumalallisella ihmeellä minusta tulisi maailman diktaattori, olisin hyvin varovainen. Historia kun on väärällään alkuun hyvätahtoisia yksinvaltiaita, jotka sitten ovat kivenneet sen tien helvettiin.

    En tiedä mitä tapahtuisi, sillä ensi alkuun kokoaisin ympärilleni asiantuntijoita ja neuvonantajia mitä moninaisemmilta aloilta taloudesta taiteisiin, finansseista filosofeihin. Minulla ei ole kuin harmaa aavistus, mihin päädyttäisiin.

    Itse lähtisin tästä: kansainvälinen markkinatalous on saanut kuristusotteen kansoista ja jopa poliittisista päättäjistä. Asiat ovat vain pikkuhiljaa lipsuneet siihen, että kokonaisuus ei ole oikein kenenkään hallinnassa (tarvitaan kyllä ainutlaatuisen pösilö sivilisaatio saattamaan itsensä tähän jamaan, ja jos "tuolla ulkona" on jotain avaruusölliäisiä, ne taatusti raapivat ihmeissään mulkosilmäpäätään seitsemännellä raajallaan touhujamme tarkastellessa).

    Olet aivan oikeassa: globalisaation aikana yhdellä - varsinkaan pienellä - maalla ei ole juuri vaikutusvaltaa. Silti muuttamalla käytäntöjä voidaan niissäkin tehdä pieniä askeleita parempaan suuntaan.

    Pitäisin suurimpana ongelmana talouden ylivaltaa yli kaiken toiminnan yksilöistä yhteiskuntiin. Niin ei tarvitsisi olla, koska teknisen kehityksemme vuoksi voisimme turvata hyvän elintason koko maailmalle paljon vähemmälläkin puurtamisella.

    Niinpä meidän pitäisi ryhtyä toimiin, joilla markkinatalouden ylivaltaa höllennettäisiin. Nyt ihmisten elämä on täysin riippuvainen talouden lae'ista. Ihan ekaensimmäiseksi ottaisin käyttöön jonkun monista vaihtoehtoisista yhteiskuntamalleista: negatiivisen tuloveron, sovitellun päivärahan kaikille, kansalaispalkan... minkä tahansa, jolla ihminen ei olisi kahlehdittu nykyisin rautakahlein tuotantoelämän marionetiksi.

    Kun ihmisten elämä ei olisi enää niin sidoksissa vanhentuneeseen työelämään vanhentuneine käytäntöineen, päästäisiin jo suhteellisen pitkälle. Ihmisillä olisi vapaus päättää, mille firmalle työpanoksensa antavat ja missä määrin, tai antaa se jopa kokonaisvaltaisesti jonkin ajamansa aatteen hyväksi. Jotkut tietysti vain eläisivät, mutta mitä sitten? Mehän pystymme tuottamaan jo nytkin kaiken tarvitsemamme plus hirmuisen paljon sen päällekin käytännössä puolta miljoonaa tekijää vähemmälläkin väellä.

    Kun saavuttaisiin tilanteeseen, jossa firmat kilpailevat työväestä eikä päinvastoin, voitaisiin vaikuttaa yritysten toimintaan suoraan - tehdä eettisyydestä todellinen kilpailuvaltti. Kun tätä lisättäisiin harkitulla kulutuksen suuntaamisella edelleenkin eettisiä arvoja noudattavien yritysten tuotteisiin ja palveluihin, alettaisiinkin päästä jo asiaan.

    Kun malli saataisiin leviämään kansainvälisesti, oltaisiinkin tilanteessa jossa ihmiset toiminnallaan pystyisivät vaikuttamaan globalisaatioon ja rikkauden epäreiluun jakoon käytännössä ainoalla mahdollisella tavalla: iskemällä markkinavoimien ytimeen. Kulutus ja kannattavuus ovat ainoita kieliä, joita markkinatalous kuuntelee.

    Huomioi asian positiivinen puoli. Tämä kaikki ei vaatisi mitään "jumalallista ihmettä". Tämä olisi toteutettavissa tuota pikaa, ja vaatimukset tämän ensiaskeleen ottamiseen kasvavat itse asiassa koko ajan hurjaa vauhtia paitsi Suomessa, myös muualla.

    Mitkä olisivat sitten seuraavat askeleet? No, ihmiset saavat itse päättää, millaisessa maailmassa tahtovat elää. Tärkeintä olisi havahduttaa suuri yleisö sitä itseltään kysymään. Nykyisin tunnutaan elävän jonkinlaisessa uskomattomassa horteessa.

    Äänestä

  • Antiterrorism kirjoitti:

    Kiitos palautteesta ja kysymyksistä. Taidat olla tosiaan ajatteleva ihminen, etkä muista vastauksista päätellen edes ainoa.

    Tavoite hyvä, mutta toteutus jotain lapsellista haavemaailmaa.

    Ihmiskunnan suurin ongelma kiteytyy siihen, kun toteaa jaettavaa olevan liian vähän.

    Nykyistä suurempaa hyväksikäyttöä luonto ei kestä ja raaka-aineista on jo pula, jolloin yltäkylläisyydessä eläneiden ihmisten pitää vaan sopeutua jakamaan osa mm. Kiinan ja Intian köyhille ihmisille. Ja niitä on paljon!

    Tuota viimeksimainittua oppia valtionpäämiehet ovat alkaneet toteuttaa globaalisaation kautta, mutta jostain kumman syystä se ei eurooppalaisille ihmisille kelpaakaan?!?

    Lopuksi, toivon kirjoittajan edes kerran saavan mahdollisuuden käydä mm. Kiinassa, jotta todella tajuat missä mennään. Toi sun haavemaailmasi saattaisi nimittäin toimia, jos maapallolla eläisi vain parisataa miljonaan ihmistä ja nykyinen tekniikka olisi käytettävissä, mutta näin ei ole. Meitä on liikaa ja evoluutio käynnistyy väistämättä pian.

    -Jonttu-

    Äänestä

  • Jonttu kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan jotain muuta kuin evoluutiota. Se ei voi käynnistyä, koska on jatkuva prosessi eikä ole koskaan pysähtynytkään.

    Eipä ole siitäkään välttämättä pelastajaksi. Evoluutio ei tarkoita kehittymistä vaan sen lajin todennäköisempää selviytymistä, joka sopeutuu parhaiten vallitseviin ja muuttuviin olosuhteisiin.

    Niinpä on tarjolla vaara, että selviytyjiksi jäävät nykymaailmassa ne ihmiset, jotka sopeutuvat parhaiten globalisaation ja nykymarkkinatalouden ehtoihin - joustavimmat, vastaanpanemattomat, alistujat.

    Globalisaatio olisi loistava tapa jakaa vaurautta kansainvälisesti ja itse asiassa juuri sitä, josta sosialistit ovat puhuneet alkuajoistaan asti. Ongelma on se, että nykyisessä maailmassa se palvelee juuri näitä piirejä, jotka eivät VÄLITÄ. Markkinavoimat etsivät aina sen toimintapiirin, jossa on niille mahdollisimman hyvät oltavat eli tuottavuuden nousun kyseenalaistamaton atmosfääri.

    Näillä täsmäiskuilla turha tuotanto voidaan ylläpitää yhä epäoikeudenmukaisemmalla tulonjaolla. Siksi väärään globalisaatioon on iskettävä siellä, missä kyetään: länsimaissa, joissa kulutetaan, joissa ovat asiakkaat ja joissa (vielä) on sosiaaliset mahdollisuudet vaikuttaa.

    Luonnonvarojen haaskuu on lopetettava, mutta nykymaailmassa se on mahdotonta: ahneus on loppumaton luonnonvara. Niin kauan kuin luonnonvaroistamme määrää tällä hetkellä kukkona tunkiolla riekkuva markkinatalous, sen päättymisestä ei ole toivoakaan.

    Me - rikkaiden maiden kansat - olemme päästäneet nykyisen hulluuden vallalle. Meidän on pyrittävä myös se lopettamaan, sillä meillä on edes jonkinlaiset keinot siihen. Niitä juuri kirjoituksessani haeskelin. Meidän on itse ensin vapautettava itsemme, jotta voimme ryhtyä maailmaakin pelastamaan. Osoittaa psykologista realiteettien tajuamattomuutta, jos kuvittelee länsimaiseen elintasoon tottuneiden ihmisten yht'äkkiä heräävän kuin jonkin ksmisen säteen havahduttamina laskemaan reilusti "saavutettuja etujaan" - semminkin kun ne edut eivät menisi köyhille, vaan ääririkkaille.

    Äänestä

Tarkoitin sanoa "lisärahoitus terveyskeskuksille ja muihin julkisiin palveluihin", ei siis ollut tarkoitus puhua pelkästään terveyskeskuksista, vaikka ne ensimmäisenä mieleen tulevatkin.

Äänestä

saat minulta ablodit ja Ollila buuakset...

Äänestä
  • Ollila vois tosiaan pelastaa maailman,siirtää nokian voitot tarroristeille. Siis islamin uskoisille terroristeille.

    Äänestä

puhut asiaa
ollilan kaltaisten pitäisi vaihtaa raidetta, ryhtyä toimiin humanismin eikä talouskasvun puolesta
mitä se ihmistä hyödyttää vaikka saisi kaikki maailman rikkaudet itselleen mutta sielullensa vahingon
näitä sielulleen vahinkoa etsiviä ovat juuri aikamme talouskasvun kiihottajat ja samalaa he myös tuottavat suurta vahinkoa ahneudellaan muidenkin sieluille

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antiterrorism kirjoitti:

Tuskin Lontoon raukkamaisten pommien kumu oli ehtinyt laantua, kun Nokian Jorma Ollila kiirehti tarjoamaan talouskasvua ja kilpailukyvyn parantamista lääkkeeksi kasvavaan rauhattomuuteen ja terrorismiin.

Väärin, Ollila, oi niin väärin. Tätä on jo kokeiltu. Esimerkiksi hyvän koealueen, Suomen, teollisuustuotanto on laman jälkeen noussut kaksinkertaiseksi, BKT puolet korkeammaksi, vienti kolminkertaistunut ja yritysten voitot kuusinkertaistuneet(!). Tästä valtavasta talouskasvusta huolimatta terveyskeskuksia, kirjastoja ja yleensäkin julkisia palveluja lakkautetaan, todellinen työttömyys on vähintään ennallaan, köyhien kohtelu on yhä törkeämpää ja ihmisten pelko tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Siksi mellakkapoliisin pamppu heilui parisen viikkoa sitten jo koto-Helsingissämmekin. Talouskasvun lukujen valossa kun yhteiskunnan tulisi elää nyt taloudellisessa paratiisissa.

Kasvavat levottomuudet johtuvat juuri siitä, että kohoaa tuottavuus sitten miten korkeaksi tahansa, ihmiset alkavat herätä huomaamaan etteivät pääse osallisiksi kasvun tuomista hedelmistä - ne valuvat aivan toisille lautasille. Siksi katukiviä kolahtaa poliisikilpiin Edinburgissa, ja tästä jo ennestäänkin rikkaiden kasvavasta ahneudesta johtuu viimekädessä myös terrorismin hirvittävä laajeneminen ja raa'istuminen.

Ollilan teesin ydinidea taisi olla se, että taloudellisesti hyvinvoivilla ihmisillä ei ole "työntöä" hulinointiin ja terrorismiin. Siinä hän on oikeassa. Vaikka Al Quaidan ja kaltaisiensa pontimena onkin uskontofundamentalismi, syy ilmiöiden voimistumiseen on taloudellinen. Kun ihmiset huomaavat, ettei elämällä ole heille mitään muuta tarjottavaa kuin kurjuutta tässä maailmassa, joka on rikkaampi kuin koskaan, herää kauna ja raivo. Kun silloin astuu estraadille joku taho, joka tarjoaa edes JONKUN vaihtoehdon, se kerää turhautuneen ja patoutuneen vimman helposti joukkoihinsa. Al Quaida olisi säälittävä uskonnollinen pikkulahko, jos ihmisillä sen sikiämisalueilla olisi taloudellisesti turvattu ja hyvä elämä. Surkeiksi, joidenkin hörhöjen liikkeiksi olisivat jääneet myös natsismi ja fasismi, ja ilman epäoikeudenmukaisuutta kommunismia ei olisi koskaan edes kokeiltu.

Jos Ollila todella haluaisi tehdä jotain kaikkialla maailmassa kasvavan levottomuuden suitsemiseksi, hänen tulisi siirtää katseensa vaikkapa itseensä. Lakata hokemasta lisäkasvua ja kilpailukykyä (lue=vaatimusta repiä ihmisiltä yhä enemmän yhä vähemmästä), se tie ei enää nykymaailmassa todistettavasti toimi yhteiskunnalliselta kantilta. Hänen, eräänä maailman vaikutusvaltaisimmista yritysjohtajista, pitäisi päinvastoin alkaa ajaa oikeudenmukaisemman maailman asiaa. Pyrkiä siihen, että taloudellisesta kasvusta siirrettäisiin edes hieman enemmän ihmisten hyvinvointiin, ei osakkeenomistajien paisuville tileille. Riittäisikö firmoille, jos voitot olisivat vaikka kaksinkertaisia vuoteen 1990 nähden?

Mahdotonta haihatteluako? Miten sen nyt ottaa. Vaihtoehto oikeudenmukaisemmalle kasvun ja rikkauden jaolle on nähtävissä jo kaikkialla maailman rikkaimmista maista köyhimpiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu