Vaikka siviilivihkiminen on yleistynyt, siviilivihkimispaikkoja on nyt heinäkuussa kohtuuttomasti vähennetty. Digi- ja väestöviraston vihkipaikoista peräti 44 prosenttia on lakkautettu ja jäljellä on enää 18 vihkipaikkaa koko maassa. Rakkausvirastoksi itseään lanseeranneelle DVV:lle itselleen ja asiakkailleen tämä on hyvin ikävä säästötoimi.
Virallisen siviilivihkimisen voi hoitaa myös käräjäoikeudessa, joita 20 eri puolilla maata, yleensä samalla paikkakunnalla kuin DVV:n vihkitila. Lisäpaikkakuntina ovat vain Espoo ja Vantaa. Myös käräjäoikeuksien määrää on supistettu.
Näin ankara siviilivihkimispaikkojen karsiminen rikkoo erityisesti uskontokuntiin kuulumattomien alueellista tasavertaisuutta palvelujen saatavuudessa. Viime vuonna avioliitoista noin 60 prosenttia solmittiin siviilivihkimisenä. Sen valitsevat myös monet eri uskontokuntien jäsenet.
Onko valtiovallan tarkoituksena näillä leikkauksilla painostaa ihmisiä uskonnollisten yhdyskuntien avioliittoon vihkimisen pariin? Suomessa on noin 40 uskonnollisella yhdyskunnalla vihkimisoikeus, mutta uskonnottomien järjestöille vihkimisoikeutta ei ole annettu.
Virastosta saa vihkijän hääpaikalle virkapaikan ja -ajan ulkopuolella, jolloin hinta on 250 euroa ja matkakulut.
Näiden leikkausten tuhoja voitaisiin lieventää antamalla vihkimisoikeus myös uskonnottomille järjestöille samalla tavalla kuin uskonnollisille yhdyskunnillekin. Näin on jo tehty esimerkiksi Norjassa ja Islannissa, tekeillä Ruotsissakin.
Lisäksi käräjäoikeuksien tulisi myöntää vihkimisoikeuksia ns. vapaille siviilivihkijöille, joiden nykysäännön mukaan pitää olla juristeja.
DVVn siviilivihkimispaikkoja leikattu rajusti
Anonyymi-ap
5
300
Vastaukset 5
- Anonyymi
Ainakin Rauman ja Hyvinkään sulkemista on protestoitiin Datakunnan Kansan Länsi-Suomi -leseessä ja Kesi-Uusimaassa.
- Anonyymi
On myös esitetty DVV:lle, että paikkakunnille avattaisiin osa-aikaisia vihkipaikkoja. Vohkipaikat ja toimistotyöpaikkojen sulkemiset ovat tao voisivat olla eri asioita.
- Anonyymi
Tässä Ylen juttu asiasta: https://yle.fi/a/74-20174208
- Anonyymi
Kotimaa-lehtikin tarttui aiheeseen https://www.kotimaa.fi/vapaa-ajattelijat-haluavat-laajentaa-vihkimisoikeutta/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141066
- 65993
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun92763- 77743
- 41665
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la35641- 67604
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22572Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27559Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498