Jumalan Poika ja käyttää myös Isän nimeä, "jonka sinä olet minulle antanut" (Jh. 17:12), ja se valtuutti hänet hallitsemaan kaikkea luotua (13:3). Isä Jumala asetti Kristukseen oman nimensä ja sen vuoksi Jeesus otti vastaan palvontaa ja kunnioitusta.
Isän ja Pojan ero on kieltämättä kuitenkin siinä, että Isän valta on Jumalasta itsestään, ilman että kukaan on sitä hänelle antanut, Pojalla se on Isältä saatua, mutta: "Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava?" (Job 41:2).
Edellinen lause ilmaisee selvästi, että puhe on Isän puhetta. Jeesus kunnioitti Isää ja korosti sitä, että kaikki mitä hänellä on, on Isältä saatua. Lahjaksi saatu valtuutus ei esimerkiksi oikeuta jakamaan etusijoja, (1.Kor.4:7, Mt.20:23), eikä kerskaamaan samalla tavalla kuin se, joka omistaa kaiken vaikka kukaan ei ole sitä antanut.
Luukas 10. luku
"22. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Raamattu todistaa Pojan olevan koko luomakunnan A ja O, Alku ja Loppu, (Ilm.1:8, 3:14). Isän ja Pojan ero on juuri se, että Poika on luomakunnan alku ja luomakunnan loppu, "ja silloin Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, jotta Jumala olisi kaikki kaikissa." (1.Kor.15:28).
Tämä asia on yksi Jumalan sanan tärkeimpiä totuuksia, jonka kolminaisuusoppi kieltää väittämällä Poikaa yhtä mahtavaksi kuin Isä on, ja se merkitsee toisen yhtä mahtavan Jumalan asettaamista "yksin totisen Jumalan" rinnalle. (Jh.17:3).
Minä sanoudun julkisesti irti Jumalan sanan vastaisesta ihmiskunnan ja jumaluuden erottavasta kolminaisuusopista. Kolminaisuusoppi opettaa, että "on Isä Jumala Poika Jumala Pyhä Henki Jumala. Kaikki kolme ovat yhtä suuria Majesteettisessa vallassa ja iankaikkisuudessa. Ei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala."
Tuollainen opetus on juuri sellaista, jonka kaltaisesta Jeesus ja apostolit varoittivat kuulijoitaan: "Olkoon teidän puheenne »on, on»,
tai »ei, ei»! Mitä siihen lisätään se on pahasta", (Mt.5:37). Kolminaisuusoppi on tyypillistä "lihan mukaan »on» ja »ei»-opetusta, (2.Kor. 1:17).
"18. Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole "on" ja "ei".
19. Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen "on" ja "ei", vaan hänessä tuli "on".
20. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."
Vain pienillä käännösvirheillä ja jonkun tärkeän yksyiskohdan huomiotta jättämisellä on koko kristikunta saatu hypnotisoitua ja silmänkääntötempuilla hengellisesti sokaistu monet vilpittömästi totuutta etsivät uskomaan karkeat valheet. Mutta se kaikki on jo edeltä ilmoitettu niin tapahtuvaksi. (Lk.16:16, 2.Ts.2:4).
Kolminaisuusoppi on julistautunut Jumalan Sanan voittajaksi syrjäyttämällä Herran Jeesuksen Kristuksen terveen opetuksen kaikkiyhteydestä ja asettumalla itse väärentämättömän Jumalan Sanan tilalle "suurenmoisena, ytimekkäänä ja ylevänä" oppiratkaisuna. (IRT).
Pthyi mokoma!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet oikeassa
Jeesuksen terve opetus on poljettu maan tomuun ja unohdettu
Vihataan kaikkea joka ei ole kuin me!!! Ollaan parempia kuin nuo kaikki muut!! Jeeeeee!!
En usko, että Ekivaari "vihaa toisinajattelijoita" tai kokee olevansa "parempi kuin muut". Hänellä on (perusteiltaan) erilainen käsitys Jumalan Pojasta kuin mitä useimmilla muilla tunnustavilla kristityillä.
Jeesus antoi lupauksen, että Pyhä Henki johdattaa Hänen omansa kaikkeen totuuteen (Jh. 16:13a) ja kirkastaa heille Jeesuksen persoonan (jae 14). Näihin hyviin lupauksiin saamme luottaa ja levätä Herrassa Jeesuksessa.
JeeeeKivaaaa ja jukka.finland, olet oikeassa, että Jumala rakastaa meitä kaikkia ja eniten meistä kaikista hän rakastaa Jee-Kivaa. Amen!
Minähän olenkin vallan rakastettava tyyppi :)) Ja nyt seitsemäs olut, rrrrröyh!
tyyppi, mutta elämäntavoiltasi säälittävä.
itselleen
saaden sekä ruusuja että risuja
itseltään
kirjoituksistaan rekisteröidyllä nikillään. Tiedoksi vain Sinulle, jolla näyttää olevan jotakin kirjoituksiani vastaan!