"Suomen tuorein luottoluokitus julki
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on laskenut Suomen luottoluokitusta."
https://www.iltalehti.fi/talous/a/05f6888a-7c51-47bc-bf30-e433a9274067
"Suomen luottoluokitus pudotettiin toiseksi parhaasta AA+-luokasta kolmanneksi parhaaseen AA-luokkaan.
Luottoluokittajan mukaan huonontuneeseen luokitukseen vaikuttavat muun muassa kasvava julkisen talouden velka ja julkisen talouden alijäämä.
Fitch arvioi myös, että hallituksen tähän mennessä päättämät valtiontalouden vakauttamistoimet eivät ole tarpeeksi tehokkaita vakauttamaan velkasuhdetta keskipitkällä aikavälillä, eli noin seuraavien kolmen vuoden aikana.
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana.
Talouden tulevaisuudennäkymiä arvioitiin kuitenkin vakaiksi."
Hetkinen "talousmies" Orpo! Eikös velkalaiva pitänyt kääntää eikä suinkaan upottaa ja ajaa maan luottoluokitusta alamäkeen? Suomen valtionvelka oli vuonna 2023 suhteessa bkt:hen 57,3 %. Nyt Kokoomus-vetoinen hallitus on hinaamassa sen yli 86 %:n ja vieläpä kuluvan vuoden aikana. Olisiko aika tehdä niitä johtopäätöksiä vai aiotteko kupata valtion yli 100 %:n velka-asteeseen?
"Kykypuolueen" hallituksen uusi saavutus. Fitch Ratings laski Suomen luottoluokitusta. Wunderbar???
43
194
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Orpon pitäisi erota. Hän ei ole saanut mitään positiivista aikaan, paitsi rikkaiden veroalen.
- AnonyymiUUSI
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
Suomessa on ollut historian suurin työttömien määrä huhtikuussa 2025, jolloin työttömiä oli 326 400 HS.fi:n mukaan. Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 2025 työttömiä oli 285 000 (±24 000) Tilastokeskuksen mukaan. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
KOKOOMUS .MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTUHO
Suomessa on ollut historian suurin työttömien määrä huhtikuussa 2025, jolloin työttömiä oli 326 400 HS.fi:n mukaan. Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 2025 työttömiä oli 285 000 (±24 000) Tilastokeskuksen mukaan.Lienee viisainta mennä töihin !!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lienee viisainta mennä töihin !!
Miksi mennä kokoomus antaa veeovarani vain rikkaille äen osallistu epöoikeuden mukaisesti rahoittaminen
💯🎪⚽📢🏀
Nykytilanne on vain sellainen, että yritykset saavat tukien muodossa rahaa ettei tarvitse työllistää ketään. Niinkuin viimeviikolla Orpo sanoi, että työttömyys tekee ihmisestä nöyrän, viittaa siihen, että tämä lama on tarkoituksella tehty ja sitä pidetään tarkoituksella yllä.Tämä hallitus on aivan pihalla ja rahan käyttö sen mukaista, velkaa tehdään kyljet vääränä.
Orpon puheet "velka laivan" käännöstä oli hatusta vedetty "kun en muutakaan keksinyt sanoa". Purra heiluu saksiensa kanssa ja kerää senttejä vähävaraisilta kun miljoonia olisi tarjolla varakkailta ja kapitalisteilta.
Kapitalistit pitää velvoittaa työllistämään meitä suomalaisia, eikä mennä "huonojen aikojen" selän taakse. Kyllä kapitalistikin voisi näihin talkoisiin osallistua.
Työntekijöiden oikeuksia on leikattu ja nekin rahat työnnetään kapitalistien liiveihin.
Tämä hallitus on ainoastaan rikkaiden asioiden hoitaja.
Joten lakot saa jatkua ja yleislakkoa kehiin jos suunta ei muutu.
Äänestä SDP
- AnonyymiUUSI
Osaamattomin "taloudensössijä"hallitus on nyt Suomessa vallankahvassa kiinni 30 vuoteen.
Orpopurran hallitus ei vain osaa hoitaa valtiontaloutta, ja luottoluokittajatkin huomasi sen. On todella idioottimaista hokea jotain mutkumarinia.
Viimeksi Suomen luottuuokitus laski Sipilän hallituksen aikana ja eikös siinä ollut silloin urpo valtionvarainministerinä? Lisäksi nykyinen kauhukabinetti on laittanut pysyviä menolisäyksiä ensi kaudellekkin valtavia määriä.
Toivottavasti hallituksen fanit sitten muistaa tämän nykyisen kauhukabinetin järkänneen ne pysyvät menot ensi kaudeksi.
Lisäksi kauhukabinetti ei suostu tuomitsemaan israelin harrastamaa siviilien massamurhaa ja avustustyöntekijöiden auttamaan pääsyn estämistä. Jopa tappamista. Veroja, sekä pakollisia maksuja vain nostellaan. Samalla toki leikataan peruspalveluista. 🤮
Täytyy olla todella fanaattinen sosiopaatti äänestäessään oikeistoa. Varmaan jotain lahkolaisia, joita on kielletty äänestämästä muita. Sitä se luja usko teettää. Harhaisuutta ja kuvitelmia.- AnonyymiUUSI
Anonyymi
2025-07-26 11:19:51
UUSI
Puuppaako ***** ********?
- AnonyymiUUSI
KRAAHHAHHAH. Tekee mieli nauraa KYKYPUOLUEELLE JA SEN SUURELLE
TALOUSMIEHELLE, JOLLA ON KAAVAT JA RATKAISUT
Hallituksen aiheuttama kauhea velankasvu ja työttömyys syy Suomen luottoluokituksen laskuun
Nyt alkaa velkaraha maksaa Suomelle tosi paljon. Hallitus "on huolissaan" ikäänkuin sillä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä, vaikka hallitus on juuri se, joka Suomen on velkaannuttanut holtittomasti.
https://yle.fi/a/74-20174437 - AnonyymiUUSI
Ei haittaa luottoluokituksen laskukaan kykypuoluetta kunhan kykypuolue on
saanut lapioiduksi rahaa kavereilleen, Suomen oligarkeile. - AnonyymiUUSI
Tämä on hirveintä ja nolointa ikinä mitä voi tapahtua pääministerille, jolla on muka erikoisesti talousosaaminen, kaavat ja ratkaisut hallussaan.
- AnonyymiUUSI
Hei Orpo ja Purra! Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?
Näin siinä käy, kun äänestää osaamattomia tolloja uskoo valheisiin.
Kaikki on mennyt pieleen, mikään ei ole onnistunut! - AnonyymiUUSI
Häpeällistä Orpolle ja koko hallitukselle.
Nyt siis tapahtui yksi niistä asioista, joita ennustin tapahtuvaksi heti kun Orpon hallituksen ohjelma tuli julkisuuteen. Suomen luottoluokitus laskee. Suomen velkaantuminen on Orpon hallituksen reunaoikeistolaisen talouspolitiikan seurauksena pahentunut ja kaikki talouden mittarit ovat punaisella. Hälytysraja on ylittynyt. Fitch on nyt reagoinut Suomen talouden surkeaan tilaan, joka on täysin ja kokonaan Suomen hallituksen itsensä aiheuttama.
Velanhoitokustannusten noususta tulee nyt vielä lisärasite Suomelle. Vieläkö hallitus yrittää venkoilla ja olla tunnustamatta talouspolitiikkansa perinpohjaista epäonnistumista? Eihän tässä pitäisi olla enää mitään epäselvää. Orpon hallitus on itse korkean omakätisesti ajanut Suomen talouden suohon. Se, että Marinin hallitus ei reagoinut ajoissa globaalin talouden rajuun muutokseen vuoden 2022 syksyllä aiheutti ongelmia, mutta tilanne olisi silti ollut hoidettavissa melko helpostikin toisenlaisella politiikalla. Orpon hallitus kuitenkin lähti ajamaan EK:n tavoitteita ja kokeilemaan reunaoikeistolaista hokkuspokkustemppua talouskasvun aikaansaamiseksi. Ne "dynaamiset vaikutukset" toimivat kuitenkin päinvastaiseen suuntaan kuin Orpo ja Purra uskoivat. PK-yritysten konkurssit kaatuivat päälle ja työttömyys räjähti käsiin. Nyt sitten ollaan tässä eikä venkoilut ja selittelyt auta. Suomen talouden umpisurkea tila on täysin ja kokonaan Orpon hallituksen itsensä aiheuttama.- AnonyymiUUSI
Sinä ap itkit vaalien alla vuoron perään kuinka ps myy nahkansa hillotolpista ja kuinka ps yhteistyökyvyttömänä pakenee hallitusvastuita oppositioon. Sinun syyttäessä Purraa Orpon leikkauksista (joita olet vuosia vailla ollut ja joihin kiristyksiä vailla olet) ennen kuin Orpo ennätti edes aloittamaan hall.neuvotteluita persujen kanssa. Sinun vaatiessa päivittäin oikeistohallitusta nurin persuineen sinun itkiessä sen jälkeen persujen perään koska ne ovat oppositossa hallituksen sijaan josta sinä niitä ulos vaadit päivittäin. Hällä väliä siitä, ette ne ajaa hallituksessa tasan tarkkaan politiikkaa mitä sinä itsekkin ajat ja kannatat. Erona vain se, ettei ne julista rotuoppia teidän äälioikeistolaisten tavalla miksi te persuista pihalle lensitte. Lopputuloksella missä sinä ap olet siitä asti persuja vainonnut ja maalittanut suomi24 palstoilla 18-22h/365vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.
- AnonyymiUUSI
Trump ja Nato Orpon hallituksen talouskasvun tappoi minkä sinä persupakkomielteinen miljoonanikki ap hyvin tiedät.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Trump ja Nato Orpon hallituksen talouskasvun tappoi minkä sinä persupakkomielteinen miljoonanikki ap hyvin tiedät.
Orpo ja Purra ovat vastuussa.
- AnonyymiUUSI
"Talousmies" Orpo on lukenut/tulkinnut niitä kaavojaan ja ratkaisuitaan väärinpäin. Taikka sitten ne ovat olleet täysin vääränlaisia. Oli miten oli, maan asiat ovat osaamattomien ja asiat sotkevien kakaroiden käsissä.
- AnonyymiUUSI
Petteri osti ne kaavat ja ratkaisut Pariisissa kadulla eräältä mieheltä, joka myy myös Eiffelin tornia ynnä muuta mukavaa. Sai nääs halvalla.
- AnonyymiUUSI
Oliko muka yllätys?
- AnonyymiUUSI
Ei ollut yllätys. pelko ja aavistus tästä oli olemassa,
- AnonyymiUUSI
Ja ilman suomalaisten eläkesäästöjä se olisi jo bbb-luokkaa.
- AnonyymiUUSI
...hallituksen väristä riippumatta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
...hallituksen väristä riippumatta.
Tähän katastrofiin tarvitaan sinimusta hallitus.
- AnonyymiUUSI
Onkohan valtion kassassa enää yhtään rahaa vai onko tämä voodoo-hallitus
jakanut jo kaiken eliitille ? - AnonyymiUUSI
Odotukseni pääministeri- eli kykypuolueen talousosaamisesta ei ollut korkealla. Mutta raskas pettymyshän tämä on! Onko meillä varaa odotella seuraaviin vaaleihin?
- AnonyymiUUSI
Suomen talouden pulmat ovat kotimaista perua !
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 36%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tässä pohdittavaa tulevalle hallitukselle ja kaikille Suomalaisille- AnonyymiUUSI
Tilanne on tiedossa, kusessa ollaan, mutta sen voivotteleminen tai syyllisten osoitteleminen ei meitä pelasta. Nyt jos koskaan tarvitsemme valtiomiestaitoa, isänmaallisuutta, rohkeutta ja kykyä ajatella tulevia sukupolvia. Kokoomuksesta ei näytä löytyvän näistä mitään, tyhjähousujen puolue.
- AnonyymiUUSI
Kannattaa ensin pohtia sitä kuinka vertailukelpoisia eri maiden julkiset menot ovat suhteessa BKT:n. Sinä kai mietit sitäkin kumpi kulkee lujempaa, sininen vai punainen auto ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa ensin pohtia sitä kuinka vertailukelpoisia eri maiden julkiset menot ovat suhteessa BKT:n. Sinä kai mietit sitäkin kumpi kulkee lujempaa, sininen vai punainen auto ?
Sitä kautta ei voi selittää mitään, koska julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Ne pitäisi vielä joskus maksaa, mutta velkaantuminen ulkomaille vaan lisääntyy !!
Sellaisia menoja on typerää lain kautta määrätä mitä kansantalous ei pysty maksamaan !
Kannattaa hiukan perehtyä kansantalouden asioihin !!
- AnonyymiUUSI
Luottamus Suomeen rahamarkkinoilla heikkeni pahasti.
Kiitos vaan jättivelanottajalle Purralle ja Pääministerille, jonka itsensä
kehumat kyvyt eivät ole ollenkaan tulleet esiin - vielä.- AnonyymiUUSI
Vielä? Arveletko, että pääministeri olisi pitänyt kynttiläänsä vakan alla? Näyttöjen perusteella kykypuolueessa osataan vain maassa makaavan potkiminen ja rahan jakaminen kavereille. Arveletko, että tuon osaamisen dynaamiset vaikutukset pelastavat meidät? Herääminen todellisuuteen voi olla tuskallista.
- AnonyymiUUSI
Yksi asia Suomen luottolaskussa on , kun venäjän kauppa on tyrehtynyt kokonaan. Suomen hallitus päsmäröi Venäjän kanssa todella ajattelemattomalla tavalla , rajat laitettiin kiinni ja kauppaa ei käydä ei edes turisti ole tervetulleita tuomaan Suomeen rahaa. en puolusta Venäjää yhtään , mutta viisaus siihen ettei Turistit pääse tänne Suomeen , ei kyllä ole viisasta politiikkaa. Muuten eihän Putin uh kaillut Suomea kun ukrainan sota alkoi. Vai?
- AnonyymiUUSI
Putin uhkaili Suomea eli ratkaisu Venäjän suhteen oli oikea. Valitettavasti se tarkoitti myös kaupan ja matkailun tyrehtymistä, mutta vaihtoehtona oli Ukrainan tai Valko-venäjän tie. Suomi kuuluu länsimaihin kuitenkin, vaihtoehtoja ei ollut.
Kauppa ja matkailu palautuvat, kun Venäjällä miehet vaihtuvat. Siihen voi mennä vuosia tai vuosikymmeniä Putinin seuraajista riippuen, muttei Venäjä mihinkään katoa. Käännettä odotellessa meidän ei auta kuin pelata niillä korteilla, jotka käteemme jäivät. - AnonyymiUUSI
Ei Venäjä-kaupan sulkeutumisella ole vaikutuksia Suomen luottoluokituksen tippumiseen, koska jos olisi, niin luottoluokitus olisi tipahtanut jo aikaisemmin. Kysymys on puhtaasti hallituksen kyvyttömyydestä hoitaa valtiontaloutta. Verotuotot laskevat ja yhtenä syynä niihin on hallituksen jakelemat veroalet. Kun valtionkassan debit-puoli ei enää riitä menojen kattamiseen, niin hallitus maksaa laskujamme credit-puolella eli karrikoidusti sanottuna "vinguttaa Visaa".
- AnonyymiUUSI
Verokertymä on jatkuvasti pienentynyt ja siihen on montakin syytä
esimerkiksi hallituksen päätöksien seurauksena syntynyt konkurssiaalto,
ostovoiman hupeneminen ----> 100000 uutta työtöntä ja "köyhiksi
leikattuja ihmisiä".- AnonyymiUUSI
Jos 100 000 ihmistä kuluttaa:
-10 € vähemmän, se on 1 000 000 € pois kulutuksesta
-100 € vähemmän, se on 10 000 000 € pois kulutuksesta
-1 000 € vähemmän, se on 100 000 000 € pois kulutuksesta
Jne.
Paljonko hallitus on laskenut olevan varaa leikkauttaa työpaikoista, työttömyystuista, sairaspäivärahoista plus muista ihmisten tuloista ja siten myös kulutuksesta? Suoraan Suomen bkt:sta, viennistä muodostuu vain noin 20 % ja siihen liittyvät mukaanlukien yhteensä noin 40 %. Eli yli puolet suoraan Suomen bkt:hen vaikuttavasta kaupankäynnistä muodostuu Suomen sisäisessä kaupankäynnissä. Nyt tämä leikkaantuu kovaa kyytiä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos 100 000 ihmistä kuluttaa:
-10 € vähemmän, se on 1 000 000 € pois kulutuksesta
-100 € vähemmän, se on 10 000 000 € pois kulutuksesta
-1 000 € vähemmän, se on 100 000 000 € pois kulutuksesta
Jne.
Paljonko hallitus on laskenut olevan varaa leikkauttaa työpaikoista, työttömyystuista, sairaspäivärahoista plus muista ihmisten tuloista ja siten myös kulutuksesta? Suoraan Suomen bkt:sta, viennistä muodostuu vain noin 20 % ja siihen liittyvät mukaanlukien yhteensä noin 40 %. Eli yli puolet suoraan Suomen bkt:hen vaikuttavasta kaupankäynnistä muodostuu Suomen sisäisessä kaupankäynnissä. Nyt tämä leikkaantuu kovaa kyytiä.Eli, ihmisten on hyvä mennä töihin ja tienaamaan itse elantonsa !
Yhteiskunta ei ole terveitten aikuisten lastentarha yhteiskunnan varoilla ! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eli, ihmisten on hyvä mennä töihin ja tienaamaan itse elantonsa !
Yhteiskunta ei ole terveitten aikuisten lastentarha yhteiskunnan varoilla !No missäs ne 100 000 uutta työpaikkaa luuraavat? Eikö "kykypuolue" osaakaan? Kyllä niille takuulla ottajia on, vaan kun kokkareita ei kiinnosta kuin selittely töihin menemisestä. Sehän onkin perusteltu syy leikata työttömyysturvasta vai kuinka?
Kerropas, miten sinne töihin noin vaan mennään, kun itselläni se ei ainakaan ole ollut mikään kokoomuslainen kokemus, että sinne noin vaan mentäisiin? Ja huom! Minä olen töissä, ollut jo noin 35 vuotta ja työpaikka vaihtunut kolme kertaa tuona aikana tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
- AnonyymiUUSI
Kuinka yllättävää...
- AnonyymiUUSI
Arvattava lopputulema Suomelle kun varkaat istuvat hallituksessa. Kataisen hallitus oli surkea, Marinin hallitus jatkoi surkeuttamista, mutta Orpon hallitus surkeudessaan omaa luokkaansa
- AnonyymiUUSI
Meillä on aikaansaava hallitus, työttömiä tulee, työpaikkoja menee, konkurssit ovat jokapäiväisiä ja nyt ryssittiin vielä luottoluokituskin. Mihin tämä hallitus vielä ehtiikään jos sille elinpäiviä on vielä suotu?
- AnonyymiUUSI
Purran kannattaisi vetää säkki päähän ja häipyä.
Ei tässä nyt lisäleikkaukset auta, on saatava aikaan talouskasvua !
Hallitus ei pysty lisäämään verotuloja, se aiheuttaa vain konkursseja ja
työttömyyttä, joka aiheuttaa verokertymän pienenemistä.
Tulopuoli on saatava kuntoon. Ei verorahoja voi määrättömästi rikkaille jakaa.- AnonyymiUUSI
Katselin viime talvena eduskunnan kyselytunteja! Lähes joka kerta Harkimo kyseli kasvutoimien perään. Orpon vastaukset olivat tyhjää liirum laatimia!
- AnonyymiUUSI
Orpo, Purra ja Satonen, siinä on Suomen talouden katastrofi, nämä kolme ajoivat talouden ja työmarkkinat sekaisin EK:n käskysta.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun533846KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar892196Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo451882- 221743
- 281496
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?211353- 151122
- 311108
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale791002- 104984