Teollisuusliiton ja Paperiliiton lakkoilu näkyy Kaukaan paperitehtaan alasajona

Anonyymi-ap

Vitun lakkoilijat, Kaukaan paperitehdas menee kiinni. Pitkällä lakolla muutama vuosi sitten ei työntekijät saavuttaneet mitään. Vittuilu Wahlroosille ei tehonnut, mutta nyt portit menee Lappeenrannassa kiinni, eikä portilla ole liivijengi enää uhkailemassa töihin menijöitä.

Keväällä UPM:llä lakkoilitiin Kymissä, eikä siitäkään ollut mitään hyötyä. Teoliisuusliitto veti vesiperän. Lakosta suuret vahingot UPM:lle. Lakkoilu noteerattiin UPM:n hallituksessa.

VIime vuonna AKT ja Teollisuusliitto järjestivät satamien sulkemisen kuukaudeksi. Tosi fiksua vai? Lakon takia tuotantoa ajettiin alas monissa tehtaissa. Miljoonavahingot yrityksille, myös UPM:lle. Siitä lakkoilusta ei ollut mitään hyötyä työntekijöille. Lakot olivat pelkkää ay-pomojen kiukuttelua hallitukselle ja hyökkäys Eduskuntaa, kansanvaltaa vastaan, demareiden poliittista pelleilyä. Sekin oli omalta osaltaan vaikuttamassa UPM:n päätöksiin: Suomessa suljetaan kapasiteettia.

Teollisuusliitto ajaa teollisuuden työpaikkoja ulkomaille. Riku Aallon strategia on pettänyt. Joukkovoima on kiristystä ja henkistä väkivaltaa vastapuolta sekä lakkoon pakotettuja työntekijöitä kohtaan. Ei Murikan käyneiden mielestä, mutta 90% työntekijöiden mielestä. Voiko demareiden ja SAK:n yritysvastaisuus ylipäätään lisätä työpaikkoja?

1990-luvun lama oli ay-aktiivien syytä: silloinen Paperiliiton puheenjohtaja Mäki ja Teollisuusliiton edeltäjän Metallin puheenjohtaja Lundh kiukuttelivat maan hallitukselle, minkä takia tuli pakkodevalvaatio ja syvä lama. SAK oli silloin jo hyväksynyt yhteiskuntasopimuksen, jolla Suomen vakava taloustilanne olisi saatu korjattua, mutta vastuuttomat ja ymmärtämättömät liittojohtajat heittivät kapuloita rattaisiin. Suomen talous on taas vakavassa tilanteessa, jota kuukauden satamalakko ei ainakaan helpottanut. Se leikkasi kasvusta kaksi miljardia ja työttömyys kasvoi kymmenillä tuhansilla ihmisillä.

SAK-lainen ammattiyhdistysliike on suurin työttömyyden aiheuttaja Suomessa. Kummallinen lahko. Ei yleishyödyllinen, minkä takia ammattiliittojen osingot verolle. Kuinka kauan yrityksiä pakotetaan keräämään ja välittämään ammattiliittojen jäsenmaksuja? Mitä järkeä? Ihmiset eivät edes tiedä, paljonko he maksavat liitoille vuosittain. Aika paljon siitä, että liitot voivat harjoittaa yhteiskuntaterroria, mistä ei ole mitään hyötyä rahoittajille.

23

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      IAU:n lakoista ei ollut mitään hyötyä työntekijöille. Finnair tulee sopeutustoimien kautta korvaamaan lakon aiheuttamat 70 miljoonan euron vahingot. Sen tuta työntekijät

    • Anonyymi

      SDP + SAK = alle nollan.

    • Anonyymi

      Älä viitsi tuota porvari paskaa levittää.
      Paperi tehtailla on mennyt huonosti jo vähintään 15 vuotta.
      Suomalaiset myivät paperikoneita ulkomaille, siinä vaiheessa alkoi kysyntä laskemaan.
      Persu duunari on sitä mieltä, että duunarin pitää hyväksyä herrojen sanelemat ehdot.
      Ennen Persu duunarit pitivät yhtä.

      Kysynkin sinulta Persu, miksi nyt lakkautetaan vaikka tämä hallitus on tehty parannuksia työlisyyden paranemiseksi.
      Kai sinäkin senverran tajuat, että on mennyt huonompaan suuntaan.
      Tämä samainen yritys otti Corona tuet, kuukauden päästä sulki tehtaan.

      Vinkki teille jotka sitä porvarin persettä innolla nuolette, siitä ei jää muutakuin paska maku suuhun.
      Persu ovat ajamassa Kokoomuksen kassa Amerikan mallia.

      Sinulle aloittaja vielä, jos sinut heitetään maanantaina pihalle, alat varmaan vetoamaan laittomaan irtisanomiseen, kassa lakimiehet nojaavat oikeudessa ammattiliitojen neuvottelemiin työehtoihin.
      Sellaisia vapaamatkustajia kassan jäsen ovat.

      • Anonyymi

        Oletko hölmö, vai vain provo? Ei hallitus lopeta mitään yrityksiä tai liiketoimintoja. Yksityiset yritykset tekevät päätöksiä. Tarkemmin yritysten hallitukset, ihmiset. Suomen yritysilmasto ei ole paras mahdollinen. Lakkoilu on yksi syy. SDP ei myöskään ole sosialistisen ideologian takia kovin myötämielinen yritystoiminnalle. Sen takia monet firmat ovat päättäneet siirtää työtä ulkomaille. Suomen teollisesta tuotannosta Teollisuusliitto on ajanut yli 100 000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille.

        Mitä järkeä oli sulkea satamat neljäksi viikoksi?

        Mitä järkeä oli IAU;n 13 lakkopäivällä, minkä takia Finnairin piti peruuttaa 1200 lentoa?


    • Anonyymi

      Onneksi Persut ovat kuihtuva puolue, ainakin duunarinen kohdalla, mitä nyt muutaman sinunkaltaiset hölmö vielä levittää porvari robakantaa.

    • Anonyymi

      Näitä tehtaitten lopetuksista voi kiittää näitä SAK n herroja sekä näitä lakkoilijoita. Nämä lakkoilijat kehuivat lakossa ollessaan että tienaavat enemmän kun keskiverto työläinen. Nyt toivottavasti meni suut kiinni kun joutuvat kelan luukulle. Alkaa talot oleen halpoja Lappeenrannassa.

      • Anonyymi

        No ehkä on vähän syytä myös siinä, että suomi aidataan.
        Venäjältä tuotiin halpaa puuta, mutta nyt kun sitä ei saa niin suomen metsänomistajat ovat, kunnon markkinatalouden tyyliin, nostaneet puun hinnat niin korkeiksi ettei sitä kannata enää ostaa.
        Ei syynä siis ole pelkästään SAK eikä lakkoilut vaan tuotannon kannattamattomuus.
        Suomesta lopetetaan kaikki ennen työllistäneet yritykset ja tilalle tulee kebab ja pizza puljuja.
        Niiden työllistävä vaikutus kyllä on yleisessä tiedossa.


    • Anonyymi

      Puuta ja muuta. SAK ja SDP ovat pilanneet Suomen yritysilmaston. Tyhmää toimintaa, koska

      - yritykset ja niissä töissä olevat maksavat koko julkisen talouden. Julkisen puolen työntekijät saavat palkkansa yritysten ansiosta. Muu on rahan kierrätystä.
      - SDP:n yritysvastaisuus on työntekijöille virus.

      Suomen talous on kuralla sen takia, että julkinen puoli on liian lihava, ylimitoitettu. Tarvitaan työvoiman siirtymä julkiselta yksityiselle. Sillä tavalla työvoimapula hoidetaan, eikä tarvitse tuoda niin paljon ulkomaista työvoimaa kotoutettavaksi.

    • Anonyymi

      Kuulehan nyt risuparta, rajan sulkemisella ei ole mitään tekemistä tehtaan lopettamiseen. Aino syy siihen on teidän aivopestyjen risupartojen ja SAK n junailemien lakkojen takia tehdas lopetetaan. Nyt voitte leveillä että teidän takia tehdas meni kiinni. Surullista mutta totta kela kutsuu.

      • Anonyymi

        Miten se lakkoilu vaikuttaa siihen , jos painopaperilla ei ole menekkiä? Voiko olla tyhmempää, joka toisin väittää.😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se lakkoilu vaikuttaa siihen , jos painopaperilla ei ole menekkiä? Voiko olla tyhmempää, joka toisin väittää.😁

        Venäläinen puu oli tullitilastojen mukaan kalliimpaa kuin kotimainen puu. Mutta sen tuonnila voitiin painaa kotimaista kanto hintaa alas, sen metsäteollisuus myös teki. 🌚🌚🌚


      • Anonyymi

        Nekö SAK:sta ihan määräsi, ettei painopaperia saa ostaa ja tehdas pitää sulkea? Kas kun ei määränneet kovia tulleja vientimarkkinoille, kuten Trump. Työläisvihaajien mielestä laivojen karille ajokin on SAK:n syy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se lakkoilu vaikuttaa siihen , jos painopaperilla ei ole menekkiä? Voiko olla tyhmempää, joka toisin väittää.😁

        Samaten kuin liitot yhtä vähän mikään hallitus mahtaa paperin kysynnälle. Sitä vähääkään voi viedä aika vaikeasti jos ylihinnoitellaan, lakkoillaan ja pannaan vientisatama kiinni! Oikein, oikein nokkelaa. Kuka sanoo tämmösen liittojen ajaneen jäsenen asiaa (jos työpaikan turvaaminen liittyy mihinkään)? Nyt kiinnostaa kuulla teoria siitä mitä mikään liitto hyötyy ihan kaiken toiminnan alas ajamisesta verrattuna päinvastaiseen. No vääryyksiä ei kyllä tapahdu työelämässä kun työelämä (ja elämä) lakkautetaan.


    • Anonyymi

      Paperi ja sen tuotanto loppuu muutenkin, jotta nämä lakot vain jouduttivat tätä lopetusta, samaten kuin lomalennot hässäkät saavatkin loppua ja vielä niistäin lakkoiltiin

      lakot on yhtäkuin sililei kaikelle

      • Anonyymi

        Ei ole kannattavaa tehdä paperia varastoon, jos ei ole menekkiä, ja tehdas kiinni, siinä se pointti on.


    • Anonyymi

      Onneksi hallitus loi monta kymmentä tuhatta uutta työpaikkaa niin löytyy irtisanottaville helposti uudet.

      • Anonyymi

        Thaimaasta tulee 200 000 paperityöläistä lisää, pahimpaan työvoimapulaan.


    • Anonyymi

      Kyllä olen niin samaa mieltä, yhteiskunnalle, ihmisille, palkansaajille ja jopa jäsenilleen itselleenkin vahingollinen liittotoiminta vaan saa jatkua ilman vastuita ja vahingonkorvauksia. Järjestääkö nyt paperiliitto koko maapallon paperinkulutuksen uuteen nousuun vai miten meinaa hoitaa töitä koko eturyhmälleen? Sama koskee liki koko muutakin ay-tuhotyötä. Meillä ei vallitse 1700-luvun Englanti tai Venäjä, perusasiat on jo kunnossa ja lakeja olemassa eikä lopulta paskassa työpaikassa ole pakko olla kenenkään mikä antaa sen oikean signaalin markkinataloudessa. Ai niin mutta kun jotkut eivät elä markkinataloudessa ja se harha tulee maksattaa muilla.

      • Anonyymi

        Tuolla mansikka alalla on työ olot ja ajat kohdillaan, kuten porvarit haluaa? Taas jää mansikkaa peltoon, kun ulkomaalaisia kerääjiä lähtee pois orjuuttamisen vuoksi, se on yrittäjälle ja maalle edullisempaa, kuin noudattaa työaikasääntöjä.


      • Anonyymi

        Persut on sekopäitä. Saaneet kokkareita nuoleskellessa koko maan konkurssin partaalle ennätysajassa ja täällä sitten syytetään duunareita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on sekopäitä. Saaneet kokkareita nuoleskellessa koko maan konkurssin partaalle ennätysajassa ja täällä sitten syytetään duunareita.

        Kokoomus on koko ajan ollut vastaan. Kokoomus ei ole edes ehdottanut muuta, kuin lisää palkkaa ja hyviä työehtoja työläisille. Persut on yksin syyllisiä.😁


    • Anonyymi

      Mitäs menit paperialalle. Seuraavaksi olis tietty laivojen rakentaminen kuivalla maalla. Tai muu narun työntäminen ylämäkeen.

    • Anonyymi

      Minä aion mennä isona ahtaaja-kouluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe