Miksi ihmiset kuolee niin nuorena nykyään

Minun Isä kuoli 86 vuotiaana jota itse pidin melko aikaisena kuolinikänä. Hän poltti tupakkaa ja otti ne kaljansa ja terävänsä suht säännöllisesti. Hän söi kuitenkin sitä puhdasta ja alkuperäistä ruokaa kuten keitettyä perunaa, paistettua kalaa, vihanneksia kalakeittoa lihakeittoa yms, joita kukaan ei tänä päivänä syö. Kaikki syövät jotain teollisuusmoskaa joka on aivan yliprosessoitua.

Joka toinen kuolee nykyään 70 vuotiaana ja usein juurikin syöpään vaikka olisi millainen kuntoilutausta tahansa. Monet kuolevat jo 60 vuotiaina.

Äiti kuoli 89 vuotiaana ja söi noita samoja ruokia kuin Isäkin ja lisäksi marjoja ja sieniä. Ei polttanut eikä juonut.

Mikä tässä nykyajassa mättää?
21250
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Näkyy se safka vaikuttavan myös järjenjuoksuun. Älykästä ihmistä, etenkään nuorta, ei nykyään tahdo löytää mistään.

Äänestä

hullu nykymaailma stressiä ei vaa jaksa

Äänestä

Kyseessä on varsin edustava otos 2 henkilöä..

Äänestä
  • ja mikä on keskihajonta tai mediaani-ikä tuossa????

    Äänestä

  • Mutta se on kuitenkin aloittajan koko maailma.

    Äänestä

Kartellikauppojen myymä jäteruoka.

Äänestä

86 vuotta on kelpo saavutus,miehen puolelle varsinkin,eläpä väheksy.

Äänestä
  • Minun isovanhemmat sekä isän että äidin puolelta elivät monessa polvessa melkein 100 vuotiaiksi joten tuollainen 86 vuotta ei ole lopulta kovinkaan paljon.

    Äänestä

Kaljan ja viinin lipittely joka pvä, kotiinkuljetetut burgerit, pizzat, kepabit, juustolautaset, sipsit, suola, ranskanpotut, eli verisuonet rasvassa ja pumppu sekä maksa sanoo poks.

Äänestä
  • Kuka haluaa suomessa varsinkaan elää pitkään kun joutuu sitten vanhana omissa ulosteissa ja pissoissa makaamaan sängyssä jopa 2 päivää ja muutenkin vanhustenhoito on Suomessa aivan ala-arvoista

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuka haluaa suomessa varsinkaan elää pitkään kun joutuu sitten vanhana omissa ulosteissa ja pissoissa makaamaan sängyssä jopa 2 päivää ja muutenkin vanhustenhoito on Suomessa aivan ala-arvoista

    Muista että nuorempana voi jäädä aivo- ja sydäninfarktista eloon vammautuneena, pyörätuoliin tai sänkypotilaaksi muiden armoille, joten ei välttämättä ole nuoren pakotie tuo rasvainen ruoka...

    Äänestä

Sinä päivänä kun iän vuoksi paskannan housuun niin otan keittiön laatikosta japanilaisen kokkiveitsen, asetun suihkukaappiin, laitan lämpimän veden valumaan ja vedän ranteet ja reisivaltimot auki ja katselen himmenevää näkymää.

Äänestä
  • Miten olisi hurmaava joukkoitsemurha eduskuntatalonrappusilla?
    Sellanen 500 osallistujaa tappaisi itsensä samaan aikaan.

    Äänestä

  • eikö mora käy?

    Äänestä

  • Oliisko pakokaasun johtaminen autoon miten tuskallinen exit?

    Äänestä

Se on se mäkkäri ja pikaruoka, eräskin toimittaja jenkeissä testasi elää pelkillä mäkkärin hampurilaisaterioilla kuukauden. Lihoi reippaasti, kaikki veriarvot meni perseelleen. Ei niitä ole ravinnoksi tehty.

Noita kun popsii muutaman vuoden niin on valmis hautaan.

Äänestä

Isäni täyttää 91v syksyllä.
On nyt palvelutalossa eikä oikein enään tässä maailmassa.
Epäilen että jos ei olisi jäänyt odottamaan korjausleikkausta lonkkaleikkauksen jälkeen joka veisi kivut olisi ehkä tässä maailmassa vielä nytkin.
Jostakin syystä alkoi vältellä liikkumista ja voivotteli kipuja.
No koronarajooitukset ajoivat siihen ettei enään edes kukaan käynyt kylässä, ryhmäjumpat lakkautettiin, lähes kaikki vanhuksien aktiviteetit lakkasivat.
Korona-aikana alkoi alamäki.

Äänestä

Ainoa posiriivinen asia elämässä on se, että se loppuu.

Äänestä
  • Vielä positiivisempaa olisi että ei olisi koskaan syntynytkään.

    Äänestä

Keskimääräinen elinikä suomessa on noin 80 vuoden tietämillä naisilla hieman pidempi kuin miehillä. Elintavat etenkin ravitsemuksen laatu vaikuttaa paljon toimintakyvyn säilymiseen lisättynä kohtuullisella liikunnalla ja toimeliaisuudella. Tietenkin pitää olla tietoinen mm. siitä mikä on hyvää ravintoa ja mikä ei ja virallisita ravintosuosituksista ei tässä paljoakaan apua ole suosittelevat mm. näitä kasvipohjaisia siemenöljyjä hyvinä rasvoina, vaikka ne olisi kuinka haitallisia tahansa terveyden kannalta.

Äänestä

Tilastot eivät vielä tue sitä että ihmiset kuolevat entistä nuorempina. Mutta kyllä itsekin veikkaan että ihmisen elinajanodoteen kasvu ainakin on pysähtynyt ja todennäköisesti se tulee laskemaan. Ehkä syynä on lopulta se, että kotitekoinen ruoka on vaihtunut teollisesti prosessoiduksi ruoaksi. Nyt jo tämä näkyy ylipainoisten ihmisten kasvaneissa määrissä! Yhä useampi suomalainen on ylipainoinen ja jopa vaarallisen lihava!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minun Isä kuoli 86 vuotiaana jota itse pidin melko aikaisena kuolinikänä. Hän poltti tupakkaa ja otti ne kaljansa ja terävänsä suht säännöllisesti. Hän söi kuitenkin sitä puhdasta ja alkuperäistä ruokaa kuten keitettyä perunaa, paistettua kalaa, vihanneksia kalakeittoa lihakeittoa yms, joita kukaan ei tänä päivänä syö. Kaikki syövät jotain teollisuusmoskaa joka on aivan yliprosessoitua.

Joka toinen kuolee nykyään 70 vuotiaana ja usein juurikin syöpään vaikka olisi millainen kuntoilutausta tahansa. Monet kuolevat jo 60 vuotiaina.

Äiti kuoli 89 vuotiaana ja söi noita samoja ruokia kuin Isäkin ja lisäksi marjoja ja sieniä. Ei polttanut eikä juonut.

Mikä tässä nykyajassa mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu