Kosmetologi nyppi kulmakarvani vähän pilalle ja ihon hieman arpineeksi

Anonyymi-ap

En tunne ketään miestä, jolla olisi kulmakarvat menneet yhtä tyhmän syyn takia pilalle kuin minulla.

Minulla oli luonnostaan maskuliiniset melko tuuheat, paksut ja tummat kulmakarvat, joita en koskaan nyppinyt, enkä kyllä kosmetologillakaan käynyt. Monet tytöt ja naiset olivat suositelleet niiden pientä siistimistä, kun olivat hieman puskamaiset ja kasvoivat niin paljon kulmien ulkopuolelle. Pienellä siistimisellä olisi siis saanut hyvät kulmat, toisenlaiset kuin nykyään.

Kävin siis vuonna vuonna 2011 tai ehkä 2012 (27 tai 28-vuotiaana) mustapäitä poistamassa kosmetologilla Forumin lähellä, mistä löytyi heti vapaa aika.
Jälkeenpäin vaikea ymmärtää mitä päässäni liikkui, kun annoin kosmetologin nyppiä kulmakarvojani. Hän oli 10 min ajan suositellut sitä ja ajoittain käyttäytyi sekopään lailla, riitelimme vähän enkä edes pahemmin luottanut häneen ja olin myös monta kertaa jo lähdössä pois. Luulin kuitenkin, että hän nyppisi sellaiset kulmat, kun haluan ja että kulmakarvat kuitenkin kasvaisivat sen jälkeen takaisin.

Kulmakarvat siis nypittiin erilaiseksi mitä halusin (toitotin koko ajan millaiset ovat maskuliiniset kulmat). Eikä hän edes kiistänyt, että nyppi myös oman mielen mukaan. Hän kieltäytyi näyttämästä peiliä nyppimisen aikana ja uhkasi jos menen peilistä katsomaan, niin lopettaa siihen minulle jää siistiminen. Yhden kerran yli minuutin ajan kinasteltiin peilistä katsomista, mutta annoin kuitenkin periksi ja jatkettiin. Pelkäsin, että jää sotkuiseksi, enkä osaa nyppiä itse.

Kulmakarvoista suurin osa ei kasvanut takaisin, vaikka liioittelematta ennen ja nyppimisen aikana 5-10 kertaa varmistin, että kasvaahan takaisin, kun noin nyppii, johon hän vastasi kyllä. Vasta nyppimisen jälkeen, kun vihaisena kysyin kasvaako takaisin, kun olet tuon näköiseksi nyppinyt, niin sanoi, että ei niiden tarvitse kasvaa. Onneksi kuitenkin hieman palautui, eikä jäänyt ihan niin oudoksi, kuin nyppimisen jälkeen olivat.

Ennen aloittamista sanoin, että minulla on herkkä iho ja karvat ovat kireällä, niin iho ei saa arpeutua ja lopeta heti, jos alkaa siltä näyttämään. Kysyin, eikö pitäisi nyppiä kuin vähän ensimmäisellä kerralla, jotta näkee miten iho reakoi. Hän sanoi, että ei tarvitse. Jälkeenpäin kauhistuin, kun näin ihon olevan täynnä patteja, että ihohan arpeutuu. Niin sanoi, että niistä ei tarvitse välittää, mielummin arvet ovat kuin karvat.

Nyt jälkeenpäin mietin, että suuttuminen kosmetologille ei ollut riittävää vaan olisi poliisit pitänyt soittaa ja muuten riitauttaa, niin olisi jotain tehnyt kulmakarvojeni eteen, vaikka se ei olisi mihinkään johtanut.

Vaikea ymmärtää miksi toimin niin harkitsemattomasti ja annoin nyppiä kulmani. Edes siihen aikaan en yleensä toiminut niin. Kaikki vaaran merkit olivat ilmassa. Hän yritti tarjota botoxia, kulmien laminointia, kulmien muotoon nyppimistä, mistä suoraan sanoin, että ei ikinä ja sellainen näyttää kauhealta. Lisäksi ehdotti aluksi sellaisen näköiseksi nyppimistä, mistä sanoin, että joutuisin poliisit soittamaan, jos nyppisi sellaisiksi. Hänen mielestään kulmakarvani olivat myös uhkaavan näköiset ja hän toisteli nyppiessä usein HYI ÖYK sanoja.

Menin jo kerran kassalle (ennen nyppimistä) ja siellä yli minuutin ajan ja sanoin että haluan maksaa ja lähteä. Hän vain tuijotti yli minuutin ajan, kun pyysin häntä tulemaan kassalle, kunnes pinnani meni ja huusin, että lopeta tuo sekoilu, minkä jälkeen hän huusi, että en voi lähteä sen myymälästä tuon näköisenä ja häneltä menee maine. Siihen sanoin, että tuo on narsistista ja en uhraa kulmakarvojani sen takia. Mistä hän sanoi, että haluaa minulle parasta. Jostain ihmesyystä ajattelin sen jälkeen, että ehkä se voi nyppiä ja loppu ei päättynyt hyvin!

Onko kellään vastaavia kokemuksia?

0

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

        "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
        Maailman menoa
        361
        8066
      2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

        Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
        Maailman menoa
        158
        2343
      3. Sylikkäin.

        Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
        Ikävä
        60
        823
      4. Sano nyt kiertääkö

        Huhut meistä tai jostain muusta?
        Ikävä
        64
        782
      5. Nainen arvaa kuka

        En ikävä kyllä elä enää pitkään
        Ikävä
        55
        773
      6. Postilaatikoista

        Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
        Kihniö
        24
        765
      7. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        46
        736
      8. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        60
        713
      9. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        10
        708
      10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

        "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
        Maailman menoa
        68
        663
      Aihe