Hallituksen uusi saavutus. Fitch Ratings laski Suomen luottoluokitusta. Wunderbar???
"Suomen tuorein luottoluokitus julki
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on laskenut Suomen luottoluokitusta."
https://www.iltalehti.fi/talous/a/05f6888a-7c51-47bc-bf30-e433a9274067
"Suomen luottoluokitus pudotettiin toiseksi parhaasta AA+-luokasta kolmanneksi parhaaseen AA-luokkaan.
Luottoluokittajan mukaan huonontuneeseen luokitukseen vaikuttavat muun muassa kasvava julkisen talouden velka ja julkisen talouden alijäämä.
Fitch arvioi myös, että hallituksen tähän mennessä päättämät valtiontalouden vakauttamistoimet eivät ole tarpeeksi tehokkaita vakauttamaan velkasuhdetta keskipitkällä aikavälillä, eli noin seuraavien kolmen vuoden aikana.
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana.
Talouden tulevaisuudennäkymiä arvioitiin kuitenkin vakaiksi."
Eikös velkalaiva pitänyt kääntää eikä suinkaan upottaa ja ajaa maan luottoluokitusta alamäkeen? Suomen valtionvelka oli vuonna 2023 suhteessa bkt:hen 57,3 %. Nyt Kokoomus-vetoinen hallitus on hinaamassa sen yli 86 %:n ja vieläpä kuluvan vuoden aikana. Olisiko aika tehdä niitä johtopäätöksiä vai aiotteko kupata valtion yli 100 %:n velka-asteeseen?
Onko hallituspuolue RKP nyt ylpeä saavutuksestaan ?
4
109
Vastaukset
- Anonyymi
Pakkoruotsi tulee kalliiksi.
- Anonyymi
Suomenkieliset pystyvät aina maksamaan kaksikielisyyden perushinnan.
Aivan turha on pelätä. - Anonyymi
Purran velanoton syytä kaikki
- Anonyymi
Suomen talouden pulmat ovat kotimaista perua !
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 36%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tässä pohdittavaa tulevalle hallitukselle ja kaikille Suomalaisille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5472099Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3851692Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211519Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641398- 561082
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191076- 1181067
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16848Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11824Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66813