Kristinuskon perustana ovat UT:n evankeliumit. Mitä niistä tiedämme ?
Ne kaikki kirjoitettiin paljon Jeesuksen kuoleman jälkeen (huolimatta niiden antamasta reaaliaika-kuvasta).
Niiden kirjoittajat eivät tavanneet koskaan Jeesusta tai kuulleet tämän puhuvan livenä.
Siksi ne perustuvatkin muihin lähteisiin.
Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin n. vuonna 100. Kirjoittaja-Johannes ei ollut Jeesuksen apostoli, kuten jotkut (esim. JT:t) niin luulevat.
Se on sisällöltään muista evankeliumeista poikkeava ja sisältää monissa kohdin tarkempia yksityiskohtia kuin kolme muuta. Tämän evankeliumin ottamisesta Raamatun kaanoniin kiisteltiin kahdensadan vuoden ajan.
Markuksen evankeliumi on näistä vanhin. Se kirjoitettiin n. vuonna 60-75.
Tämän jälkeen kirjoitti tarinansa Luukas. Hän oli lääkäri ammatiltaan (ilmeisesti Paavalin lääkäri).
Sitten teki sepustuksensa Matteus, alempi virkamies (veronkantaja).
Näistä kolmesta evankeliumista näkyy selkeästi yhteinen lähdeteos. Niissä on useita sanatarkkoja ja vieläpä peräkkäisiä lainauksia jostain lähdeteoksesta. Siksi näitä kirjoituksia kutsutaankin synoptisiksi = yhdessä katseltavat.
Markus on näistä vanhin ja onkin nähtävissä, että suurelta osin Matteuksen ja Luukkaan lähdeteoksena on ollut juuri Markus. Mutta entä Markuksen lähdeteos ?
Markus oli Barnabaan sisaren poika. Tämä samainen Barnabas oli Jeesuksen ehkä innokkain opetuslapsi ja tuli tunnetuksi Paavalin saarnakaverina. Hän oli sivistynyt ja hyvin koulutettu Juutalainen, ilmeisesti Paavalin koulukaveri.
Paavali itse oli Juutalaisittain korkeasti koulutettu tiukka johtaja-tyyppi, joka piti muiden määräämisestä ja oli hyvin itsevarma.
Kun Paavali (joka ei myöskään ollut kuullut Jeesuksen opetuksia) kääntyi uskoon, oli apostolit Pietari ja Jaakob etunenässä vastustamassa häntä. Barnabas puhui kuitenkin Paavalin puolesta ja niinpä hänet hyväksyttiin (tosin karsaasti) jengiin mukaan.
Tämä Markuksen setä, Barnabas, kirjoitti myös evankeliumin. Onkin hyvin todennäköistä, että juuri hän on ollut tietolähteenä Markukselle ja sitä kautta myös Luukkaalle ja Matteukselle.
Huvittavinta kaikessa on kuitenkin se, ettei Barnabaan evankeliumia myöhemmin enää hyväksyttykkään Raamatun kirjoituksiin kuuluvaksi !
Kun Jeesuksen kuoleman jälkeen apostolit pitivät kokoustaan Jerusalemissa n. vuonna 50, tuli näillä Jeesuksen seuraajilla niin kovia opillisia erimielisyyksiä, että he erosivat vihan vallassa toisistaan. Paavali oli alkanut julistamaan omaa evankeliumiaan, jota toiset, Barnabas etunenässä, eivät enää hyväksyneet.
Roomassa vietetyn nuoruutensa vuoksi Paavali lähtikin suuntaamaan näitä saarnamatkojaan pääasiassa sinne päin. Lopulta näistä Paavalin seuraajista muodostui ns. Paavalin kirkko, jonka pääpaikaksi muodostui hieman myöhemmin Rooma.
Apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes jatkoivat Jeesuksen ympärille muodostuneessa Jeesuksen seuraajat-liikeessä, johon Paavalia ei oikein koskaan kunnolla hyväksytty mukaan.
Eli tästä lähti liikkeelle tämän Jumalan Pojan opetuksiin perustuvan kristillisyyden alku ja sen oppien Jumalinen alkuperä.

Vastaukset 18
Vanhimmat
arvelet
...vaan nuo kristityt teologit ja muutkin tutkijat, jotka ovat perehtyneet näihin asioihin.
->"nuo kristityt teologit ja muutkin tutkijat, jotka ovat perehtyneet näihin asioihin."
Tämän evankeliumikatsauksen perusteella mitä limaisinta tarua, eli valhetta.
"Niiden kirjoittajat eivät tavanneet koskaan Jeesusta tai kuulleet tämän puhuvan livenä.
Siksi ne perustuvatkin muihin lähteisiin -Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin n. vuonna 100. Kirjoittaja-Johannes ei ollut Jeesuksen apostoli, kuten jotkut (esim. JT:t) niin luulevat.
Se on sisällöltään muista evankeliumeista poikkeava ja sisältää monissa kohdin tarkempia yksityiskohtia kuin kolme muuta. Tämän evankeliumin ottamisesta Raamatun kaanoniin kiisteltiin kahdensadan vuoden ajan -
Markuksen evankeliumi on näistä vanhin. Se kirjoitettiin n. vuonna 60-75.
Tämän jälkeen kirjoitti tarinansa Luukas. Hän oli lääkäri ammatiltaan (ilmeisesti Paavalin lääkäri).
Sitten teki sepustuksensa Matteus, alempi virkamies (veronkantaja)."
Uuden testamentin kirjojen, mukaan lukien Johanneksen evankeliumi, on kirjoitettu ENNEN VUOTTA 64 jkr.
Sillä, esim. saksalaisen kriitikon, F.C. Bauerin johtopäätökseen perustuu esim. väitteet että ne olisivat kirjoitettuja vasta myöhään toisella vuosisadalla. Tuon oikaisuun on ollut esteenä vain ja ainoastaan laiskuus ja oletusten tyrannia!
Esim. Apostolien teot on kirjoittanut sama henkilö kuin Luukaksen Evankeliumin (ikäänkuin jatko-osana) se kertoo nimensä mukaisesti alkuseurakunnan elämästä.
Ko. kirja päättyy siihen ku Paavali on VIELÄ ELOSSA Roomassa! Nero taas asetti vainon kristityille vuonna 64 jkr, joten voimme olettaa Paavalin kuolleen niissä.
Kristus kuoli n. 30 jkr, joten Luukkaankin evankeliumi on kirjoitettu näiden kahden tapahtuman välissä.
Kun taas alkukirkko opetti että ensimmäisen evankeliumin kirjoitti Matteus, joten se sijoittuu vieläkin lähemmäksi Kristusta.
Täytyy muistaa että siis että Paavali vetosi siihen että Ihmiset_olivat_nähneet näitä tapahtumia. Joten heillä oli vahva todistus puolellaan, heillä ei olisi ollut varaa laskea luikuria kun kerran he haastoivat ihmiset yhdessä koetun ja nähdyn perusteella!
(hän ilmestyi yli 500 hengelle samaanaikaan! (1. kor 15: 6)
Kristus ilmestyi moninaisille henkilöille,
- M. Magdaleenalle varhain aamulla (Joh 20:1)
- Emmauksen tien kulkijoille illalla (Luuk 24:29)
- Apostoleille tod.näk pimeän tulon jälkeen ( Luuk. 24: 36)
- Marialle ulkopuolella (joh 20:19) opetuslapsille sisällä (joh 20:19)
Ilmestymisen johdosta Esim. Jaakob kääntyi!
Luukasko vain lääkäri?! Historioitsian arvo on hänellä myös. (muistaakseni)
Minä lainasin apokryfisten evankeliumeiden kokoelman, ja luku on kesken. Vanhan testamenti apokryfiset kirjat olen lähes kaikki lukenutkin (siis ne mitä on ollut Raamatussa mukana) ja vastaavaa lukemistoa pidän kiintoisana.
Mutta Barnabaan evankeliuminhan pitäisi olla perin gnostilainen, eikä välttämättä edes alunperinkään Barnabaan tekoa!?
Mistäs ko. evankeliumin löytäisi tutkailtavaksi?
on varsin omintakeinen aikataulu.
...kommentteja tullut, se on mukavaa :)
Tuo limainen taru viitannee kirjoitukseesi ;)
>>Uuden testamentin kirjojen, mukaan lukien Johanneksen evankeliumi, on kirjoitettu ENNEN VUOTTA 64 jkr.
- Todistahan tuo jotenkin UT:llä ! (Sinulla on selvästi tietoa mitä kellään historiallis-kriittisellä tutkijalla ei ole.)
>>Esim. Apostolien teot on kirjoittanut sama henkilö kuin Luukaksen Evankeliumin (ikäänkuin jatko-osana) se kertoo nimensä mukaisesti alkuseurakunnan elämästä.
Ko. kirja päättyy siihen ku Paavali on VIELÄ ELOSSA Roomassa! Nero taas asetti vainon kristityille vuonna 64 jkr, joten voimme olettaa Paavalin kuolleen niissä.
- Huolimatta siitä, että nämä kirjat sijaitsevat tuossa järjestyksessä joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. TIEDETÄÄN, että Luukas kirjoitti ENSIN apostolien teot ja vasta myöhemmin evankeliuminsa.
Barnabaan evankeliumi ei ole Gnostilainen vaan Tuomaan :)
Barnabaan evankeliumista on runsaasti merkintöjä kirkkohistoriassa ja siitä on myös eri kielisiä kopioita monissa museoissa.
Italialaisen käsikirjoituksen käänsivät englanniksi Canon ja rouva Ragg. Kirjan painoi ja julkaisi Oxford University Press vuonna 1907. Englanninkielisen käännöksen lähes koko painosmäärä katosi kuitenkin yhtäkkiä mystisesti markkinoilta. Vain kaksi tämän käännöksen kopiota on tiettävästi jäljellä, toinen on British Museumissa, toinen taas kongressin kirjastossa Washingtonissa. Kongressin kirjaston kappaleesta saatiin sittemmin mikrofilmikopio ja uusi englantilaisen käännöksen laitos painettiin Pakistanissa. Tämän laitoksen kopiota käytettiin myös Barnabaan evankeliumin korjatun version painamiseen.
En osaa kertoa, mistä sen tähän hätään saisit. Ei ole niin häävi sepustus kuitenkaan että siinä mitään häviät :)
miten niin?
"Tuo limainen taru viitannee kirjoitukseesi ;)"
Katso uudestaan ;)
">>Uuden testamentin kirjojen, mukaan lukien Johanneksen evankeliumi, on kirjoitettu ENNEN VUOTTA 64 jkr.
- Todistahan tuo jotenkin UT:llä ! (Sinulla on selvästi tietoa mitä kellään historiallis-kriittisellä tutkijalla ei ole.)"
Juurihan minä sen selitin!
"Ko. kirja päättyy siihen ku Paavali on VIELÄ ELOSSA Roomassa! Nero taas asetti vainon kristityille vuonna 64 jkr, joten voimme olettaa Paavalin kuolleen niissä.
Kristus kuoli n. 30 jkr, joten Luukkaankin evankeliumi on kirjoitettu näiden kahden tapahtuman välissä.
Kun taas alkukirkko opetti että ensimmäisen evankeliumin kirjoitti Matteus, joten se sijoittuu vieläkin lähemmäksi Kristusta.
Täytyy muistaa että siis että Paavali vetosi siihen että Ihmiset_olivat_nähneet näitä tapahtumia. Joten heillä oli vahva todistus puolellaan, heillä ei olisi ollut varaa laskea luikuria kun kerran he haastoivat ihmiset yhdessä koetun ja nähdyn perusteella!"
Eli siis sen suhteen että kuolleen on paha kirjoittaa, ja että todistajatkin olivat Raamatun mukaan myös elossa, get it?
"TIEDETÄÄN, että Luukas kirjoitti ENSIN apostolien teot ja vasta myöhemmin evankeliuminsa."
MISTÄ?! Valaiseppa minua "tietämätöntä" ja "pettynyttä" ;)
"Barnabaan evankeliumi ei ole Gnostilainen vaan Tuomaan :)"
Tuomaan?! Tuomaan evankeliumi(t) ovat hänen omalla nimellään?
Vai tarkoitatko vain että ko. teksti ei ole itse Barnabaan? Siinä voinkin olla samaa mieltä...
"Barnabaan evankeliumista on runsaasti merkintöjä kirkkohistoriassa ja siitä on myös eri kielisiä kopioita monissa museoissa.
Italialaisen käsikirjoituksen käänsivät englanniksi Canon ja rouva Ragg. Kirjan painoi ja julkaisi Oxford University Press vuonna 1907. Englanninkielisen käännöksen lähes koko painosmäärä katosi kuitenkin yhtäkkiä mystisesti markkinoilta. Vain kaksi tämän käännöksen kopiota on tiettävästi jäljellä, toinen on British Museumissa, toinen taas kongressin kirjastossa Washingtonissa. Kongressin kirjaston kappaleesta saatiin sittemmin mikrofilmikopio ja uusi englantilaisen käännöksen laitos painettiin Pakistanissa. Tämän laitoksen kopiota käytettiin myös Barnabaan evankeliumin korjatun version painamiseen.
En osaa kertoa, mistä sen tähän hätään saisit. Ei ole niin häävi sepustus kuitenkaan että siinä mitään häviät :)"
Juu, siis jotain tiedänkin ko. teoksesta, mutta tiedän myöskin että esim. Barnabaan kirje on melkoisen päätön ja hännätön, sen mukaan esim. "hyeena vaihtaa sukupuoltaan kerran vuodessa ja jänis saa joka vuosi ruumiiseensa yhden aukon lisää" :)
Mutta taas tuo ko. hemmon oletettu evankeliumi on suosiossa islamilaisten keskuudessa.
heittää muutaman kymmenen vuotta Johannes. Paavalinkin
elämää taidat lyhentää pari vuotta.
sillä viestini oli tarkoitus olla korjaus theoksen teoriaan. Tosin osa määreistä omaa "noin"-merkinnän.
tämä Barnabaan evankeliumi on? Onko siitä tietoa
muilla kuin sinulla?
http://www.newadvent.org/cathen/02299a.htm
Tuossa katolisten ensyklopediassa on jotain juttua Barnabaan epistolasta. Liekö sama.
http://www.newadvent.org/cathen/02299a.htm
Tuossa katolisten ensyklopediassa on jotain juttua Barnabaan epistolasta. Liekö sama.
...tuota vastaustani EclipsElle :)
...olla.
ja jäin ihmettelemään mihin perustuu Apt.tekojen
kirjoittaminen ennen Evankeliumia?
...lahkoilla tuntuu olevan omat vuotensa kaikille Raamatun kirjoittajille. Itse luotan historiallis-kriittiseen tutkimukseen, johon eivät perimätiedot tai muut vakaumukset vaikuta. Se perustuu kylmästi tosiasioihin. (On siis tieteellistä Ramatun historian tutkimusta.)
oikein vakuuta nuo sinun tutkimukset. Ensin kirjoitat
Barnabaan evankeliumista ja löydät sille jopa kirjoittajan.
Myöhemmin kuitenkin toteat, että kyseessä on Barnabaan kirje
joka on taas aivan eri asia. Mikähän tutkimus ajoittaa
Luukaan evankeliumin Apostolien tekojen jälkeen kirjoitetuksi?