Sitten se isopahasusi saapui takaisin kostamaan elämääni. Henki meinasi lähteä. Yritän hoitaa hermostoani kuntoon tästä. Olen vaan aika paskassa kunnossa vielä, on aika hidasta toipuminen. En anna periksi, en päästä pahaa mitään kautta lähelleni.
Olin jo aika pitkällä ja tehnyt töitä itseni kanssa paljon
Anonyymi-ap
13208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No voi ei. En tunne sua mutta lähetän täältä paljon taistelumieltä sulle. Periksi et anna tuli eteen mitä tahansa. Näytä sille isopahasudelle että sun kanssa ei leikitä enään. 🤍😘
Lähtökohtaisesti aloittaja ansaitsee kaiken.
Kiitos! Tuli elämääni uudestaan pitkän ajan jälkeen, uusien "ystävien" kautta pääsi kimppuun. Heitä en osannut varoa. Haluan että hermosto on turvan tilassa.
Eikä ole enään kavereitakaan.
Miten se nyt ottaa. Mulla vaikea elämä ollu mutta en ole ikinä ajatellut että olisin sen ansainnut. Jumala vain suuressa viisaudessaan on niin päättänyt että tolle ihmiselle pitää antaa paljon kärsimystä. Minkäs teet ei voi muuta kuin hyväksyä ja taipua Jumalan tahdon alle. En tiedä mitä aloittaja on tehnyt ansaitakseen kärsimyksen tai vaikeudet 🤍😘
Lähtökohtaisesti saa sen minkä ansaitsee 🤷🏻♂️
Ei niitä epäaitoja, mutta ystäviä on.
Haluatko aapeen eli palstaäijän tiettyjä sekavia selostuksia autuaasti ahmiva sekari kertoa lisää tästä aiheesta? Teeltä. Kunpa hyppäisit jo jorpakkoon. Vihapuhetta? Uli uli itkuko nyt tuli
Nyt sitten tiedät tasan tarkkaan ja opit kantapään kautta että huono seura turmelee hyvät tavat ja ens kerralla osaat varoa 🤍😘
Niin. Ei se ole aina ollut helppoa tunnistaa, millainen ihminen sitten oikeasti on. Ehkä olen jo vähän harjaantunut siinä. Mutta ei tällaiset kokemukset pelkästään hyväksi ole, kun ei uskalla luottaa kunnolla kehenkään enää.
Sait mitä ansaitsit
Haluatko kertoa lisää tästä fantasiasta aloittajaäijän fantasian kautta mitä joku pakkomielteen kohteesi on ansainnut? Taidat olla se pullea kolmoiskaula
Matkalla Narniaan oli kaikki alkanut siitä, kun Hollywood oli perustettu. Isopahasusi oli tappanut Mannerheimin tyttären ja Hollywood-pankki piti lakkauttaa ja Hollywood-yritys siirrettiin Suomen kuninkaan pankkiin. Isopahasusi oli päättänyt vastustaa Suomen kuninkaan pankkia, vaikka hän oli patologi ja kieltänyt bakteerien poistamisen antibiooteilla. Isopahasusi olikin ruotsalainen ja ruotsalaiset muuttuivat valkoisiksi skandinaaveiksi antibioottien liikakäytön takia. Kuningatar oli lastenallergologi ja isopahasusi päätti, että ruotsalaiset alkavat siivoamaan suomalaisia enemmän ja sen jälkeen suomalaiset voidaan todeta liian likaisiksi.
Eevan äiti oli Losissa todennut, että suomalaiset ovat liian pitkiä ja vaaleita ja hän oli tehnyt havainnon vaaleista skandinaaveista. Jotka olivat oikeasti Suomessa suomalaispankin takia asuvia ruotsalaisia. Eevan äidin kimppuun hyökättiin ja Eevalle oli kerrottu, että hän kuoli auto-onnettomuudessa. Ei hän kuollut oikeasti, mutta hän halusi muuttaa ulkonäköä käymällä plastiikkakirurgilla. Eevan isän uudeksi vaimoksi löytyi vaalea skandinaavi. Se oli Mannerheimin temppu ja tässä kohdassa Eeva oli seonnut täysin. Mannerheim oli tehnyt saman, kun hänen tytär oli murhattu ja vaimo oli jätetty yksin.
Astrid Lindgren oli kiinnostunut L Onervan Hollywoodista ja hän oli sepittänyt suomalaiset täysin fiktiivisesti jo sata vuotta sitten. Isopahasusi oli kuullut, että hän joutuu vielä ikuiseen helvettiin ja siitä hän oli vain suuttunut. Se johtui patologin pankin vastustamisesta ja suomalaiset olivat saaneet selville sen, mitä siitä seurasi. Kauheampaa kuin olisi koskaan voinut kuvitella ja kaiken syynä oli antibioottien liikakäyttö ja vitivalkoiseksi muuttuminen. Blondien hoitopolku riittävän ulkonäön saavuttamiseksi johti sinne Narniaan. Isopahasusi halusi johdattaa kaikki muutkin Narniaan, koska sinne päästiin hänen uskonnollisen oppinsa mukaan.
Suomalaisten valinta oli Mannerheimin maadoitus ja epidemioiden käyttö elävältä hautauksen poistamiseksi. Eevakin maadoitettiin ja kunnolla, mutta hän ei pystynyt hyväksymään sitä että isopahasusi on vaalea skandinaavi. Isopahasusi on siitä lähtien ollut Valkoinen ufo ja ufot haluavat saada kaikki elävältä haudatuksi. Isopahasusi onkin nykyään suomalainen eläin ehkä, kun kaikki meni taas kerran toisinpäin.