Maailma näyttää synkältä- Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ei ota päättyäkseen, vaikka rintamalinja on jäätynyt. Tähän nähden Suomessa itse asiassa on poliittisesti aika valoisat näkymät.
Vasemmistoliitolla taas menee hyvin. Kannatus ei juuri notkahtanut Li Anderssonin jätettyä puheenjohtajuuden ja kuntavaaleissa nähtiin uusien nuorien tekijöiden nousevan esimerkiksi Helsingin valtuustoon. Tämä tilanne alkaa olla harvinaisuus: Euroopan monissa maissa vasemmisto on häviämässä poliittiselta kartalta.
Suomessa on kuitenkin yksi ilmiö, joka aina vie ilon vasemmistohengen nousulta: sosiaalidemokraatit. Demarit tiivistivät itsensä hienosti vaalimainokseen joitakin vuosia sitten, jossa listattiin puolueen saavutuksia. Erinäiset hyvinvointivaltion laajentamiseen kytkeytyvät tavoitteet vilisivät ruuPena vilkuili tisujadulla, ja sitten vähän mystisesti päättyivät 1980-lukuun. Siitä eteenpäin sosiaalidemokraatit on tehnyt ”tolkun” politiikkaa, eli asteittain purkanut pääoman kasvun ja aluelaajennusten esteitä sekä kaventanut hyvinvointipalveluita. Tästä huolimatta ihmiset edelleen äänestävät demareita.
Moni muistaa yhtäkkiä demarit. Demareiden ei tunnetusti tarvitse tehdä yhtään mitään tämän eteen, puolueella kun on vakaa paikka suomalaisessa poliittisessa alitajunnassa. Antti Lindtman on osannut loistavasti hyödyntää demareiden tärkeintä kannatusvipua: kun oikeisto mokailee, pidä turpa kiinni ja äänestäjät kaatuvat syliisi. Erityisen raivostuttavaa tässä on, että vasemmistoliitto oikeasti jopa toteuttaisi sellaista politiikkaa, josta demarit muistetaan. Ihmiset mieluummin äänestävät demareita, joka todennäköisimmin päätyy vain leikkaamaan lisää hallituksessa yhdessä nykyisten roistojen kanssa.
Demareita kannattaa syyttää myös perussuomalaisten suosiosta. Puolueen siirtyminen pääoman rengiksi 1900-luvun lopulla loi tilanteen, jossa parlamentaariselta kentältä puuttui poliittinen vaihtoehto. Kaikki isot puolueet olivat yhtäkkiä hyvinvointipalveluja kaventamassa. Sitten piti vain odottaa, että eurokriisi iski ja Nokia sukelsi. A vot, perussuomalaiset pystyi esiintymään suomalaisen duunarin ainoana pelastajana. Toisella puolella oli vain instituutioita puolustavia pukumiehiä, jotka olivat unohtaneet kansan.
Oikeasti yhtälö on tietenkin monimutkaisempi ja liittyy laajoihin muutoksiin tuotannossa ja ammattiyhdistysliikkeen vallassa Suomessa ja Euroopassa. Voimasuhteiden muutos, teollisen tuotannon pako, pääomien vapauttaminen ja ay-liikkeen heikkeneminen kuitenkin johtivat demarit valitsemaan kolmastieläisyyden ja hylkäämään juurensa. Demareista tuli puolue, joka ei aja oikeastaan mitään, mutta joka kerää siitä huolimatta tyytymättömien äänet aina silloin kun puolueella on tuuria istua oppositiossa.
Tulevaisuuden näkymistä on luovuttu ja tarjottu tilalle ikuista nykyisyyttä kurjuuksineen. Tämä kaikki on ajanut demareiden suosion rakettimaiseen nousuun. Siitäkin huolimatta että demarit voisi aivan hyvin ajaa hyvin samankaltaista politiikkaa, jos se huolittaisiin hallitukseen mukaan.
Oli tässä pieni toivon pilkahduskin. Antti Rinne laittoi vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa talouskuripolitiikan jäähylle ja muutti Suomen pitkän linjan taloudellis-poliittista hegemoniaa. Sittemmin Rinne syrjäytettiin, Marin lähti think tank -hommiin, ja jäljelle jäi oikeistodemarijohtoinen puolue. Se on ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niinpä esitän sinulle, lukijani, vakavan toiveen: Älä ”taktisesti” äänestä demareita enää ikinä. Demarit on kelvollinen puolue vain vasemmistoliiton kanssa yhdessä. Kokoomuksen kanssa hallitusta johtava demarit on hirviö, jota kukaan meistä ei enää halua nähdä.
Jos haluat muutosta, älä koskaan äänestä demareita.
https://www.ku.fi/artikkeli/5181668-rukoilen-ala-aanesta-demareita?ref=popular

Vastaukset 29
Vanhimmat
Koska demarit ovat hylänneet palkansaajat ja perinteiset suomalaiset arvot, olen päättänyt, että en koskaan enää äänestä demareita.
Riikka: Vasemmisto on kaikkeen syyllinen!
Petteri: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.
en koskaan enää äänestä demareita.
Demarit on yhdessä ay-liikkeen , vasemmiston ja Venäjän progantistien kanssa yhdessä saaneet palkansaajan Pohjoismaiden heikoimmaksi tuloiltaan.
Talous saatu volyymiltaan heikoksi ja työttömyyden karjan hoitaminen tullut vasemmiston tärkeimmäksi tehtäväksi.
Vasemmisto keskittyy toimillaan säilyttämään työttömyyden häikäilemättömästi korkealla tasolla,koska tyytymättömät tyytymättömät huomattu hyväksi äänestysreserviksi vaaleissa.
Valta pienelle vasemmisto eliitille tärkeintä,kansantalous ei.
Persun ei tarvitse olla älykääpiö, mutta se tekee puoluetoiminan mielekkäämmäksi.
💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaisia kalvaa kateus demareita kohtaan. 💩💩💩💩💩💩
Demarin pitää olla älykääpiö, muuten puoluetoiminta ei tunnu mielekkäältä.
Älä koskaan äänestä vasemmistoa, vihreitä ,demareita ja keskustaa , tämä jlkeen tulet näkemään nälkää. Koska näillä on vain tärkeää että matut voi hyvin!! Näitä ei suomi köyhä kiinnosta, kiinnostiko mariinin hallitusta ei kiinnostanut ja kusi vain silmään näitä yhteiskunnan elättejä!!!!
Riikka: Lainaa, lainaa, lisää lainaa, herrat tykkää.
Persun ei tarvitse olla rasisti, mutta se tekee puoluetoiminan mielekkäämmäksi.
💩💩💩💩💩💩 Perussuomalaiset tekevät rasistista politiikkaa. 💩💩💩💩💩💩
🌹🌹🌹Ruusujen takaa löytyy aina🐍
💀 💀 💀 Kokkarit jättävät työttömät heitteille. 💀 💀 💀
Älä koskaan,jos vähänkin järkeä.
vasemmistoa äännestän, kunhan ei kokkeleita tai persuja äännestä niin hyvä tulee
Missään tapauksessa ei pidä äänestää vasemmistoa eikä vihreitä. Heidän tarkoitus on pitää suuri osa suomalaisista työttömänä ja teettää "matalapalkkaiset ryskätyöt" maahanmuuttajilla. Työttömille ja mamuille luvataan parempaa sosiaalitukea ja siksi he äänestävät vasemmistoa tai vihreitä.
💀 💀 💀 Kokkarit eivät piittaa ihmisten oikeuksista. 💀 💀 💀
Äänestä demareita, aina Venäjän asialla,
Oikeisto: Heikot sortuu elon tiellä, herrat senkun porskuttaa! 💀 💀 💀 💀 💀
Demari=piraattiryshä.
Älä äänestä punikkia-talouden alasajo on heillä unikkia.
Demarit tarkoittaa veronkorotuksia, mutta se ei tepsi. Sosialistien veropolitiikka olisi jo tehonnut, jos se olisi oikea tapa. Ei ole. Jos demarit voittaa seuraavat vaalit, niin paetkaa.
Kristillisdemokraatit ovat rehellisiä ja järkeviä ihmisiä. Miksi KD;n kannatus ei ole 20% ja SDP:n 10%, niin kuin se järkevästi olisi? Sosialismi ei ole hyvä valinta. Kristilliset arvot, joita suurin osa suomalaisista kannattaa on oikein. Se on oikein. Kristilliset välittävät vähäosaisista oikeasti. Ne ei ole mitään tuppuraisia tai kiuruja.
Kristilliset eivät osaa yhtään mitään muuta kuin huitoa sillä raamatullaan.
No aion kyllä äänestää. Vituttaako?
SAK:lla ei ole valtaa. Sillä on pelkästään kyky pakottaa ihmiset lakkoilemaan. Lakoilla ei saavuteta mitään. Poliittiset lakot eivät muuttaneet Eduskunnan päätöksiä. Hyvä niin, että kansanvalta toteutuu. Lakot on henkistä väkivaltaa ja yhteiskuntaterroria.
Varmasti äänestän!
Joo. En äänestä demareita. En ainakaan niin pitkään kun pikku Mussolini esittelee tuulesta temmattuja valtiontalouden sopeutustarpeita kädet heiluen ja lopuksi niiaten.
Anonyymi 2023-03-27 20:54:23
Itse äänestän sosiaalidemokraatteja, ja voin perustella sen Raamatulla.
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Markus 12:31) Tämä Raamatun kohta korostaa lähimmäisenrakkautta, joka on tärkeä arvo sosiaalidemokraateille. He pyrkivät edistämään yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta kaikille ihmisille riippumatta heidän taustastaan ja kansallisuudestaan.
"Oikeus ja kohtuus ovat Herran valtaistuimen perusta, armo ja totuus hänen edellään." (Psalmi 89:14) Tämä Raamatun kohta korostaa oikeudenmukaisuuden ja totuuden tärkeyttä. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, esimerkiksi tasa-arvoisella sosiaaliturvalla ja veropolitiikalla.
"Teidän tulee rakastaa vierasta, sillä te olitte itsekin muukalaisia Egyptin maassa." (5. Mooseksen kirja 10:19) Tämä Raamatun kohta korostaa vieraanvaraisuuden ja lähimmäisenrakkauden merkitystä. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään yhteiskunnan moniarvoisuutta ja vähentämään syrjintää, esimerkiksi maahanmuuttajien oikeuksien puolustamisella.
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille." (Luukas 6:31) Tämä Raamatun kohta korostaa kultaisen säännön merkitystä: kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Sosiaalidemokraatit pyrkivät edistämään yhteiskunnan hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta kaikille kansalaisille.