Purra sai paljon kiukkuista palautetta muslimimiehiltä siitä burka-kirjoituksestaan

Anonyymi-ap

Purra kertoo:

"Sain viimeisimmän burkakirjoitukseni jäljiltä hirmuisen määrän kiukkuista palautetta erityisesti muslimeilta itseltään, enimmäkseen miehiltä. Se on uutta. Yleensä palautetta tulee vain suomalaisilta. Mutta kuten arvelinkin, suomalaisten kohdalla kritiikki islamistisia traditioita kohtaan on nyt selvästi valtavirtaistunut. Hienoa.

Mutta siis muslimit: Kuulin heiltä kymmeniä kertoja, että en suomalaisena naisena tiedä burkista ja niqabeista mitään eikä minun niistä pitäisi puhua eikä sanoa ylipäätänsä mitään. Ahaa!

Riittäisiköhän kuitenkin syyksi se, että tämä maa on Suomi, olen suomalainen ja Suomeen ei moinen alistusmenetelmä kuulu?"

Purra siis toistaa vielä sanomansa, hänestä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tässä asiassa hän on oikeassa.

Kepulainen maalta

131

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen demari ja kannatan burkakieltoa.

      • Anonyymi

        Muutoin kävelen ilman housuja.

      • Anonyymi

        Purra on aivan oikeassa! Pois kaikki näkyvät uskonnon merkit! Miksi ihmeeessä pitää näyttää oma uskonnollinen taustansa! Jokainen hiljenee kotonaaan, jos niin haluaa, mutta pitääkö tuota omaa uskonnollista taustaa esitellä kaikille! Jos tuota haluaa, sellaiset voisi palata sinne kotimaihinsa!

        Tällaisessa vapaassa maassa ei oikein tuollaiset ole näkyvät uskonnonmerkit ole sopivia! Kuuluvat sinne Iraniin ja Irakiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjä velvoitetaan antamaan vaihtoehto. Kristinusko ei pakota mihinkään.

        Samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutoin kävelen ilman housuja.

        Muista sheivata ennen sitä. Sitä puutarhaa kukaan halua nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra on aivan oikeassa! Pois kaikki näkyvät uskonnon merkit! Miksi ihmeeessä pitää näyttää oma uskonnollinen taustansa! Jokainen hiljenee kotonaaan, jos niin haluaa, mutta pitääkö tuota omaa uskonnollista taustaa esitellä kaikille! Jos tuota haluaa, sellaiset voisi palata sinne kotimaihinsa!

        Tällaisessa vapaassa maassa ei oikein tuollaiset ole näkyvät uskonnonmerkit ole sopivia! Kuuluvat sinne Iraniin ja Irakiin

        Sama se on tämä pride.

        Miksi jotkut saavat tehdä asioita eri tavalla kuin ne jotka edustavat valtaväestöä.

        Kotona voit olla ihan miten vaan, mutta yleisissä tiloissa voisi koittaa olla neutraali. Ei heteroksi kokoajan tuo julki sekduaalisuuttaan millääntavoin, julkihomot taas kaikin tavoin. Ja sitä sitten ihannoidaan. Vapautta on se, että voit olla oma itsesi vapaasti, mutta älä tee siitä näin isoa numeroa.

        Jos haluat olla Suomessa ja käydä koulua, on syytä miettiä voisiko sen kaavun jättää pois tai sitten muuttaa sinne, missä se on syvällä sen maan kulttuurissa.

        Itsekin kulkisin munasillani näin kuumalla, jos saisin päättää. Tiedän kuitenkin, ettei se kaikkia miellyttäisi, siksi julkisella paikalla on oltava vähintään shortsit ja t-paita.

        Emmä kyllä ilkeäis käydä esim. Thaimaanreissuilla heidän pyhissä paikoissaan esim. hihattomassa.

        Maassa aina maan tavoin.

      • Anonyymi

        Niinhän se on että, kasvoja ei peitetä tasarvoisessa maassa. Ei niitä muslimien naisia heiltä kukaan vie vaikka pukeutuisivat kuten ihmiset tavallisesti suuressa osassa maailmaa tekevät siis käytännöllisiin vaatteisiin . Suomi ei ole mikään maa jossa pukeutumisella hehkutetaan uskoaan. .
        Suomi on tasarvoinen maa siihen kuuluu myös pukeutuminen sibistyneesti kaavut olivat yli
        2000 vuotta sitten ajankohtaisia mutta ei tänään..
        Sitten on ne transut päässä myös asia sinönsä,, siis hiuksetkaan ei saisi näkyä,mihan kun niissä,olisi jokin voima mitä,pitää piilotella.
        Miksei niiden miehet kulje kaavuissa myös , sillä niitä,,parveilee ostareissa muoti vaatteissa
        Naiset vaan on pakotettu kaatuilemaan. Ja kukaan ei näytä,tekevä; asialle mitäön

        Eihän meidänkään uskovaiset pukeudu uskon vaatteisiin.

        Peide wi ole mitenkään sinulta pois . Kukaan ei itse määrää millaisilla ominaisuuksilla syntyy. Joten asiam verrattavissa mitenkään näihin kaapulaisiin
        Joten älä vedä asiattomuuksia mukaan tähän juttuun . Pride väki elää, kun muutkin ihmiset, joten lue hieman asioita heistä, ! Ennen kun tulet tuollaisilla typerillä,kommeteillasi .
        Tänne.,
        Pride väki ei vaikuta sinun elämän menoksi mitenkään, ja niin saa ollakin että,heidän oikeutensa ovat samat kun sinun .et ole mitään laatutavaraa mitenkään
        Lue asiasta että ymmärrät miten typerä sinun kommenttisi on totuuden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra on aivan oikeassa! Pois kaikki näkyvät uskonnon merkit! Miksi ihmeeessä pitää näyttää oma uskonnollinen taustansa! Jokainen hiljenee kotonaaan, jos niin haluaa, mutta pitääkö tuota omaa uskonnollista taustaa esitellä kaikille! Jos tuota haluaa, sellaiset voisi palata sinne kotimaihinsa!

        Tällaisessa vapaassa maassa ei oikein tuollaiset ole näkyvät uskonnonmerkit ole sopivia! Kuuluvat sinne Iraniin ja Irakiin

        Seidakin kannattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutoin kävelen ilman housuja.

        Som-alien ÄO on 69-70. Insinöörejä ja lääkäreitä harvasta tulee.

        ”Jos haluat olla Suomessa ja käydä koulua, on syytä miettiä voisiko sen kaavun jättää pois tai sitten muuttaa sinne, missä se on syvällä sen maan kulttuurissa.”

        Mitä tarkalleen pitäisi miettiä? Omaa turvallisuutta vai sitä, että joku änkyrä loukkaantuu, koska tämä ei kannata Suomen arvoja kuten oikeus yksityiselämään ja ilmaisunvapauteen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjä velvoitetaan antamaan vaihtoehto. Kristinusko ei pakota mihinkään.

        No ei, mutta jos ei toimi kuten lahkon raamatuntulkinta sanoo, käristyy Helvetissä.

        Pakkoa ei tietenkään ole...

      • Anonyymi

        Samat sanat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutoin kävelen ilman housuja.

        Oletko Aki Ankka Aku Ankan veli?

      • Anonyymi

        Samoin se on pelkkää naisten alistamista.

      • Anonyymi

        Vihreät naiset ei kannata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra on aivan oikeassa! Pois kaikki näkyvät uskonnon merkit! Miksi ihmeeessä pitää näyttää oma uskonnollinen taustansa! Jokainen hiljenee kotonaaan, jos niin haluaa, mutta pitääkö tuota omaa uskonnollista taustaa esitellä kaikille! Jos tuota haluaa, sellaiset voisi palata sinne kotimaihinsa!

        Tällaisessa vapaassa maassa ei oikein tuollaiset ole näkyvät uskonnonmerkit ole sopivia! Kuuluvat sinne Iraniin ja Irakiin

        Kaavut ja rätit kieltoon äkkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on että, kasvoja ei peitetä tasarvoisessa maassa. Ei niitä muslimien naisia heiltä kukaan vie vaikka pukeutuisivat kuten ihmiset tavallisesti suuressa osassa maailmaa tekevät siis käytännöllisiin vaatteisiin . Suomi ei ole mikään maa jossa pukeutumisella hehkutetaan uskoaan. .
        Suomi on tasarvoinen maa siihen kuuluu myös pukeutuminen sibistyneesti kaavut olivat yli
        2000 vuotta sitten ajankohtaisia mutta ei tänään..
        Sitten on ne transut päässä myös asia sinönsä,, siis hiuksetkaan ei saisi näkyä,mihan kun niissä,olisi jokin voima mitä,pitää piilotella.
        Miksei niiden miehet kulje kaavuissa myös , sillä niitä,,parveilee ostareissa muoti vaatteissa
        Naiset vaan on pakotettu kaatuilemaan. Ja kukaan ei näytä,tekevä; asialle mitäön

        islam ei muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peide wi ole mitenkään sinulta pois . Kukaan ei itse määrää millaisilla ominaisuuksilla syntyy. Joten asiam verrattavissa mitenkään näihin kaapulaisiin
        Joten älä vedä asiattomuuksia mukaan tähän juttuun . Pride väki elää, kun muutkin ihmiset, joten lue hieman asioita heistä, ! Ennen kun tulet tuollaisilla typerillä,kommeteillasi .
        Tänne.,
        Pride väki ei vaikuta sinun elämän menoksi mitenkään, ja niin saa ollakin että,heidän oikeutensa ovat samat kun sinun .et ole mitään laatutavaraa mitenkään
        Lue asiasta että ymmärrät miten typerä sinun kommenttisi on totuuden kanssa.

        Prideväki pitää itseään parempana kuin muut.

        Pride on sairasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Som-alien ÄO on 69-70. Insinöörejä ja lääkäreitä harvasta tulee.

        Todella harvasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama se on tämä pride.

        Miksi jotkut saavat tehdä asioita eri tavalla kuin ne jotka edustavat valtaväestöä.

        Kotona voit olla ihan miten vaan, mutta yleisissä tiloissa voisi koittaa olla neutraali. Ei heteroksi kokoajan tuo julki sekduaalisuuttaan millääntavoin, julkihomot taas kaikin tavoin. Ja sitä sitten ihannoidaan. Vapautta on se, että voit olla oma itsesi vapaasti, mutta älä tee siitä näin isoa numeroa.

        Jos haluat olla Suomessa ja käydä koulua, on syytä miettiä voisiko sen kaavun jättää pois tai sitten muuttaa sinne, missä se on syvällä sen maan kulttuurissa.

        Itsekin kulkisin munasillani näin kuumalla, jos saisin päättää. Tiedän kuitenkin, ettei se kaikkia miellyttäisi, siksi julkisella paikalla on oltava vähintään shortsit ja t-paita.

        Emmä kyllä ilkeäis käydä esim. Thaimaanreissuilla heidän pyhissä paikoissaan esim. hihattomassa.

        Maassa aina maan tavoin.

        Pride on pazkoo...

    • Anonyymi

      Naamarätit pitää kieltää.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti.

    • Anonyymi

      Myös Pia Kauma ja Atte Kaleva haluaa kieltää.

      • Anonyymi

        Ne nyt ovat vielä enemmän pellejä kuin Purra. Olisivat hiljaa, niin ehkä voisi tässä jopa kannattaa Purran ehdotusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne nyt ovat vielä enemmän pellejä kuin Purra. Olisivat hiljaa, niin ehkä voisi tässä jopa kannattaa Purran ehdotusta.

        Vasemmistoliitossa taas kannatetaan venäjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoliitossa taas kannatetaan venäjää.

        Ja burkhaa tietysti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja burkhaa tietysti.

        Ja Hamasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Hamasia.

        Totta lienee että putte kannattaa hamasia.

      • Anonyymi

        Muttei tunnusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja burkhaa tietysti.

        Ja ympärileikkausta ja tyttöjen silpomista. Tottakai.

      • Anonyymi

        Myös Pia Kauma ja Atte Kaleva halutaan kieltää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne nyt ovat vielä enemmän pellejä kuin Purra. Olisivat hiljaa, niin ehkä voisi tässä jopa kannattaa Purran ehdotusta.

        Purra on papattanut vuosien mittaan niin paljon, että pakko siellä on joskus jonkin kannatettavankin vaatimuksen eksyä synkeään joukkoon.

    • Anonyymi

      Muslimimiehet voisivat lopettaa pyllistelyn ja satukirjansa lukemisen.

      • Anonyymi

        Mutta kun ei.

      • Anonyymi

        Mitä jos pyllistäessä pääsee paukku? Onkohan se syntiä?

      • Muslimit eivät lue Koraania omin päin, vaan imaamin ohjeistamana.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Muslimit eivät lue Koraania omin päin, vaan imaamin ohjeistamana.

        Tai muun uskonoppineen.

    • Anonyymi

      Kaikki uskonnot pitäisi kieltää väkivaltaisina ihmisten alistajina.

      • Anonyymi

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

        Samaa tavaraa, vain eri nimisiin kansiin kirjoitettuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

        Tarkoitatko Gazaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

        Joo, juutalaiset

      • Anonyymi

        Jeesus ei tehnyt niin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa tavaraa, vain eri nimisiin kansiin kirjoitettuna.

        Islamia ei saa uudistaa.

      • Anonyymi

        Ajatusten ja uskomusten kieltäminen on kautta aikojen johtanut hirmutöihin. Milloin krisityt, milloin hindut, milloin ateistit, milloin muslimit. Lista on pitkä ja häpeällinen. Ei kiitos enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

        Tällä hetkellä riehuvat juutalaiset (Israel) ja kristityt (Venäjä, Ukraina) pääasiassa. Muslimit ovat topakkana kahakoissa myös.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnoissa on eroja.Vain yhden edustajat riehuu jatkuvasti kaikkialla ja pommit räjähtelee ja ihmisiä tapetaan

        Ikävä kyllä emme pääse tsekkaamaan sitä historian vaihtoentoa, että muslimien valtiot eivät olisikaan olleet vuosikymmenien ajan kristittyjen ryöstämiä siirtomaita.

        Ehkä siinäkin historiassa paukkuisi, tai sitten ehkä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Islamia ei saa uudistaa.

        Monet uskonoppineet ovat sitä mieltä, että Koraanissa on aikaansa sidottuja suuria, joita ei enää tarvitse noudattaa. Ei puhut osittain paskaa.

    • Anonyymi

      Joskus on pakko olla Purrankin kanssa samaa mieltä.

      En nyt oikein ole kieltojen kannalla, mutta hittoako muslimimiehet naisten pukeutumiseen ottavat kantaa? Kyllä se kertoo, että Purra taitaa sittenkin olla tuossa oikealla asialla.

      Ja olen siis valkoinen, lihaasyövä heteromies maalta, jossain määrin tapakristitty. Demareiden kannattaja ja ehdoton Sanna Marin-fani.

      • Anonyymi

        Sanna kyllä petti teidät fanit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna kyllä petti teidät fanit.

        Ei pettänyt ainakaan minua millään tavalla.

      • Anonyymi

        Miksi kannatat puoluetta joka haluaa lyödä lyötyä? Eurostoliitto aikoo viedä maajussin palkasta kolmanneksen pois ja vielä demarit mättää halolla päähän heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kannatat puoluetta joka haluaa lyödä lyötyä? Eurostoliitto aikoo viedä maajussin palkasta kolmanneksen pois ja vielä demarit mättää halolla päähän heitä.

        Te demarit osaltaltanne tuhoatte elintärkeän omavaraisuuden. Miksi vihaatte omaa maataloutta

      • Anonyymi

        Siis toivoa on , kunhan listan loppukin oikenee ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna kyllä petti teidät fanit.

        Varsinkin lihaasyövät autoilevat heteromiehet. Kukaan uskaltanut Matinin aikaa edes myöntää kuuluvansa tuohon hylkiökastiin.oli vähintään oltava kasvissyöjä tai piilohomo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Te demarit osaltaltanne tuhoatte elintärkeän omavaraisuuden. Miksi vihaatte omaa maataloutta

        Päinvastoin ilmastonmuutos ainakin toistaiseksi parantaa maatalouden edellytyksiä Suomessa samalla kun se heikentää niitä etelässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te demarit osaltaltanne tuhoatte elintärkeän omavaraisuuden. Miksi vihaatte omaa maataloutta

        Äärivassut varsinkin vihaa.

    • Anonyymi

      Ne miehetkö sitä burkkaa käyttääkin?

      • Anonyymi

        Mussemiehet suuttui Purran sanomisista, huvittavaa.

      • Anonyymi

        Naamioituessaan kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mussemiehet suuttui Purran sanomisista, huvittavaa.

        Kieltämättä olisi mieluummin kuullut niiden reagoivan joita asia koskee.

    • Anonyymi

      Purra ei nöyristele arabien edessä, hienoa

      • Anonyymi

        Juuri se on hyvä.

    • Anonyymi

      Ne kaavut pitäis kieltää kokonaan.

      • Anonyymi

        Tai maahan tulo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai maahan tulo?

        Pakolaisnaiset maahab vain ilman vaatteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai maahan tulo?

        Kyllä. Ainoa järkevä tapa edes yrittää pelastaa mikä pelastettavissa on.

        Kuka prkl antoi luvan lampsia maahan kuin hollitupaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakolaisnaiset maahab vain ilman vaatteita?

        Kyllä nuo Burkhat, ynnä muut peittävät asut Ovat ilmeisesti auvan miesten vaatimia tapoja tuossa islamuskonnossa!

        Miehet ilmeisesti haluavat hallita naisia tuolla tavalla!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Ainoa järkevä tapa edes yrittää pelastaa mikä pelastettavissa on.

        Kuka prkl antoi luvan lampsia maahan kuin hollitupaan?

        Suomi joutui sijais kärsijän rooliin kun Eurooppa poti siirtomaa ajan morkkistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuo Burkhat, ynnä muut peittävät asut Ovat ilmeisesti auvan miesten vaatimia tapoja tuossa islamuskonnossa!

        Miehet ilmeisesti haluavat hallita naisia tuolla tavalla!!

        Miehet ne yleensä pakottaa naiset käyttään niitä.

      • Anonyymi

        Miksi? Kuka tästä hyötyisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuo Burkhat, ynnä muut peittävät asut Ovat ilmeisesti auvan miesten vaatimia tapoja tuossa islamuskonnossa!

        Miehet ilmeisesti haluavat hallita naisia tuolla tavalla!!

        Jos tämä on oikeasti pakotettua niin pahinta mitä voi tehdä on tämä kielto, koska pakottajat ei välitä ja naiset eivät voi liikkua ulkona siten ettei joko laki tai pakottaja rankaise.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos tämä on oikeasti pakotettua niin pahinta mitä voi tehdä on tämä kielto, koska pakottajat ei välitä ja naiset eivät voi liikkua ulkona siten ettei joko laki tai pakottaja rankaise.

        Erittäin hyvä pointti. 👍

        Toki haastatellut naiset sanovat aina peittävänsä naamansa vapaaehtoisesti. Siitä vapaaehtoisuuden asteesta ei kyllä Erkkikään selvää ota.

    • Anonyymi

      Eikö tämä olekin juurikin sitä naispoliitikkoihin kohdistuvaa maalitusta josta vihervasut on ulisseet. Häh?

      • Anonyymi

        #eriasia.
        T:Taika-Kukka Vireistä

      • Anonyymi

        Tämähän nimenomaan on, jos viesteissä on siihen naiseuteen kerran viitattu.

    • Anonyymi

      islam kiellettävä Suomessa.

      • Anonyymi

        Olis hyvä.

      • Anonyymi

        Ja kristinusko.

    • Anonyymi

      Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?

      • Anonyymi

        Islam taannuttaa Länsimaisen sivistyksen ja hyvinvoinnin.

      • Anonyymi

        Onko Suomi muka sivistysvaltio?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Suomi muka sivistysvaltio?

        "Onko Suomi...." kaikki on suhteellista ... Aina löytyy "sivistysvaltiossakin" väkeä joka kuuluisi kaltereiden taakse tai ainakin jonkinasteiseen neuvontaan , otetaan nyt vaikka nämä poliittiset pyrkyrit jotka asemaansa hyväksikäyttäen aiheuttavat maalle ja kansalle mittavia haittoja ja tappioita .. pienemmistä ketkuista puhumattakaan jotka paikallisilla tasoilla kavaltavat , pettävät ja varastelevat , joskus jopa yhteiskunnan ja järjestysvallan siunauksella ...

    • Anonyymi

      Muslim= Allah suo syntyä uudestaan katukoiraksi

      • Anonyymi

        Onneksi kuolet pian.

    • Anonyymi

      Purra pyyhki noilla lattiaa

    • Anonyymi

      Olen Vasemmistoliittolainen ja kannatan burkakieltoa.

    • Anonyymi

      Purran muukalaisviha ei ole mitään uutta.

      • Anonyymi

        Olihan viesti

      • Anonyymi

        Teidän punikkien muslimirakkaus ei ole uutta.

        Hyvä, että sulle menee todella huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän punikkien muslimirakkaus ei ole uutta.

        Hyvä, että sulle menee todella huonosti.

        Ei ollut meikäläisiä vaan joku nettiraivoa lietsova häirikkö.

    • Anonyymi

      Musu runkkarit on sairaalloisen mustasukkaisia asioistaan,siksi niillä on ne rievut päällä. Saa täältä lähteäkkin,jos ei osata olla maassa maan tavalla.

    • Anonyymi

      Hienoa Purra.

    • Anonyymi

      Tässäkin asiassa nähdään niiden halut sopeutua länsimaiseen kulttuuriin.

    • Anonyymi

      Ja Suomiko on muka vapaa maa? Buhahahaa!

    • Anonyymi

      Ei ainakaan sen jälkeen jos nuo kaavuttajat saavat kaikessa tahtonsa läpimenemään.

    • Anonyymi

      Asia esiin eduskunnassa.

    • Anonyymi

      Vihapostia ja vihapuhetta. :-)

      Näin se menee. Suuta soukemmalle, jos itse sortuu vihapuheeseen.

    • Anonyymi

      Rätit kiellettävä

    • Anonyymi

      Seida Sohrabi haluaa rätit pois.

      • Ei taida kaupunginvaltuutetulla vääntövoima riittää.

    • Anonyymi

      Noiden vitutus on niin ihanaa

    • Anonyymi

      Musimiäijät ja akat jotka kantaa äijien pakotamia niqabena naamallansa, kunmpikaan ei ansaitse mitään erioikeuksia Suomessa.

      Perussuomalaisten on ajettava lainsäädäntöön määräys, joka kieltää kouluissa ja julkisilla paikoilla niqabit hijabit ja kaikki pään peittävät muutkin kaavut.

    • Anonyymi

      Miksi niiden äänikin on semmoinen kimittävä.

    • Anonyymi

      Vain ydinfyysikko voi ymmärtää burkan, Purra on vain nainen, ja koiran asemassa!

      Burka on aina naisen oma valinta, ja orjakin voi olla onnellinen.

      • Anonyymi

        Burka on naisen oma valinta, ihan kuin naisten omaa valintaa ovat naisten pienemmät palkatkin. Miksi eivät valitse itselleen parempia palkkoja kaikki naiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Burka on naisen oma valinta, ihan kuin naisten omaa valintaa ovat naisten pienemmät palkatkin. Miksi eivät valitse itselleen parempia palkkoja kaikki naiset?

        Turhaan hakeutuvat hoitoalalle, jos ovat rahaa vailla. Oma valinta.

      • Anonyymi

        Kahleet nilkoissa oli orjilla oikein viehättävät

    • Anonyymi

      Purraa pitää kiittää rohkeudesta.

    • Anonyymi

      Maassa maan tavoilla tai se on Lähtö.

      Muslimit.

    • Anonyymi

      Mutta kun sanovat ettei tiedetä niin tietävätkö nämä miehet että auomi on tasarvoinen maa , ja silloin ei ketään pakoteta. Kaapuihin maassa jossa naisilla on sama arvo kun miehilläkin .minulle se sama jos käyttävät kaapujaan mutta on otettava huomioon sekin että maassa maan tavalla . Uimahalleissa naiset uivat uimakaapu yllä vaikka he näkevät ettei kukaan muu tee niin . Siis miksi valitsevat maan asiakseen jossa on tasarvoa naisten ja miesten välillä,
      He eivät mitenkään omista näitä vaimojaan sen perusteella että ovat naimisissa heidän kanssaan. .sitten Vaasasta erikois käsittelyä heidän päänsä mukaisesti .
      Ja jos pitävät kaapuja niin att muuttaa sellaiseen maahan missä se on tavallista niin ettei erotu joukosta . Suomessa näytetään kasvot ,eikä niitä,piiloitellam minkään harson takana avoin kanssakäyminen on ihmisten tapa Suomessa siis naist puhuvat myös miesten kanssa. Ilman että siitä rankaistaan . Nykyään ollaan ainoastaan kavereita myös miesten kanssa. Eikä se omaa miestä mitenkään ärsytä koska hän luottaa vaimoonsa ja tietää että vaimo ihan itse osaa päätellä asioita , sei siis miehen kautta.

      • Anonyymi

        On niitä modernejakin uima asuja musliminaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä modernejakin uima asuja musliminaisille.

        Totta!

        Taidetaan tuntea nimellä burkini? (vrt bikini, monokini...) https://urly.fi/3TcZ

        Saa korjata...

    • Anonyymi

      Varmaan suurin osa kansasta kannattaa naamarätin kieltämistä.

    • Anonyymi

      Muslimit haluaa kuulemma tulla suomeen töihin ja haluaa tehdä töitä.

      Minä taas haluaisin olla miljonääri ettei tarttis tehdä töitä.

    • Anonyymi

      Miten helvetissä musukkä äijä
      voi raivota aiheesta… SUOMESSA?

      Miten sillä VOI EDES OLLA MIELIPIDE ASIASTA?
      Totta kai ne KOMENTAA NAISIAAN PEITTÄMÄÄN ITSENSÄ.

      Se kuuluu niiden tapoihin.

    • Anonyymi

      Hyvä Purra.

      Kiitos.

    • Anonyymi

      Ylipäätään käsitykseni Purrasta hipoo absoluuttista nollapistettä 0K eli noin -273C. Mitä taas tulee tähän musliminaisten kaapukysymykseen, niin siinä hän on mielestäni oikeilla linjoilla ja että kysymystä pitäisi pitää tikun nokassa.

      Ranskalla on tähän asiaan jo suuntaa-antava toimintamalli käytössä.

    • Anonyymi

      Suomi on Suomalaisten

    • Anonyymi

      Se on tuurista kiinni, syntyykö
      perheeseen jossa nainen
      on alhaisempi kuin komennettava …. olio.

      Ja mies…kuvittelee olevansa siinä kuluttuurissa
      SE VIISAAMPI….

      VAIKKA NAISTEN PITÄÄ PEITTÄÄ ITSENSÄ
      KOSKA
      MIES EI KYKENE HILLITSEMÄÄN ITSEÄÄN.

      Musu äijä seilaa ilman itsesäätelykeinoja
      tuuliajolla.

      Pelottava tapa ja se opetetaan noiden ”miehille”.

      Voi myös opettaa käytäytymään paremmin.
      Vai mitä…musuäipät ja naiset?

    • Anonyymi

      Nyt puolustan Purraa.

    • Anonyymi

      Purra on rohkea.

    • Anonyymi

      Kannatan kieltoa.

    • Anonyymi

      Purra saa paljon tukea nyt.

    • Anonyymi

      Miehet voisivat alkaa pitämään burkaa.

    • Anonyymi

      Islamistit asialla.

    • Anonyymi

      Seida Sohrabi komppaa Purraa.

    • Anonyymi

      Onko musliminaiset kirjoittaneet Purralle vihaisia viestejä. Jos ei ole niin rätit on miesten kannattama naisten säkitys.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2482
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2084
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      23
      1872
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1615
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1475
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1366
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1339
    8. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      38
      1315
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1295
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1076
    Aihe