Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole uimavalvontaa. Siellä uidaan omalla vastuulla. Ensisijainen vastuu ala-ikäisten lasten valvonnasta on aina heidän vanhemmillaan.
Sitä minäkin kysyn, että miksi vanhemmat päästävät alaikäiset uimataidottomat lapsensa uimaan eivätkä valvo heitä.
Imaamilla on ilmeisesti sellainen vääristynyt käsitys, että Suomen verovaroilla täytyy kustantaa uimavalvoja jokaiselle rantametrille ja että lainsäädäntöä pitää muuttaa ja poistaa vanhempien vastuu omien lastensa valvonnasta.
Sitä minäkin kysyn, että miksi vanhemmat päästävät alaikäiset uimataidottomat lapsensa uimaan eivätkä valvo heitä.
Imaamilla on ilmeisesti sellainen vääristynyt käsitys, että Suomen verovaroilla täytyy kustantaa uimavalvoja jokaiselle rantametrille ja että lainsäädäntöä pitää muuttaa ja poistaa vanhempien vastuu omien lastensa valvonnasta.
Vastaukset 436
Vanhimmat
Imaamin mielestä islamisteja pitää hyysätä 24/7.
Imaami on selvästi vasemmistolainen.
Yleensä on.
Yhteiskunta säästi taas.
Ihan aina ja yleensä kyllä kovasti konservatiivisiä sekä taantumuksellisia, sivistymättömänkin ja liian vanhan opin ja sen aikaisen epätasa-arvoisen järjestyksen edustajia,
joille nainen ilman kaapua on seksuaalisuuden huipentuma , samalla rikollinen saasta ja demokratia kamalinta , sivistyksen mukana tullut liberalismi, joita ei voi uskonnolla hallinta!
Koskee muuten aikapaljon muitakin taantumuksellisia piirejä, peräkyliltä .
Imaamin käsityksen mukaan vastuu on aina kaikilla muilla paitsi somaleilla itsellään
...jos niitä "korkeampia voimia" on , niin kiitos ...
Suomen syy.
Uimataidottomat Nuoret miehet olivat 100 m päässä rannasta. Eivätkö yhtään miettineet, vai onko Suomi aina hyysännyt mamuille kaiken.
Kysyn suoraan, vaikka tapaus on surullinen; Näiden ilman omatoimisuutta olevien avullako vihervassut saavat Suomen nousuun???
On se demari - faktaa.
Etäisen syyn olisi saanut jos Suomi olisi kutsunut ne. Päin vastoin on suositeltu jo menemään takaisin. Oliko ne tuotettu miehiksi joillekin tädeille?
Ja persu on nyt onnellinen ,niinkö?
Menis itte valvomaan jos allah ei ehdi.
****Sitä minäkin kysyn, että miksi vanhemmat päästävät alaikäiset uimataidottomat lapsensa uimaan eivätkä valvo heitä.****
Hukkuneiden vanhempien oli vaikea valvoa lapsiaa, koska he olivat vielä Somaliassa. Hukkuneet olivat tulleet Suomeen ankkuri lapsina ja vanhemmat olisivat tulleet vasta sen jälkeen, kun he olisivat saaneet Suomesta turvapaikan perheen yhdistämisen seurauksena.
Miten tämä taas persuihin liittyi???? Kyllä huomaan näitä vasemmistoalisia taliaivoaja, eivät osaa muuta hokea kuin persuja. Koska eivät ota vastuutaa tekemistään eli kun hyysäävät näitä matuja. Nämä ovat vain mielipiteitä todellisestä asioista v......un taliaivo, mutta eihän se yhteiskunnan elätti sitä ymmärrä, KANTAA VASTUUNNE TEKEMISISTÄNNE!!!!! TEHÄN NÄMÄ MATUT TÄNNE OLETTE TUOTTANEET!! ÄLÄ SINÄ PERSUJA SYYTTELE PASKAHOUSU!!!
(Hukkuneiden vanhempien oli vaikea valvoa lapsiaa, koska he olivat vielä Somaliassa.)??
Voiko hukkunut ylipäätään valvoa yhtään mitään??
Olisi tullut min.20-30 tyyppiä sukulaisia lisää heidän avullaan Suomeen...onhan meillä varaa, vai miten se olikaan..
Vanhempien pitää vahtia penskojaan
Hän on Rasisti Persu
Paitsi tädeille myös sedille. Tiukkaa nuorta lihaa. Oltiin sieltä viemässä Helsinkiin. Se
Toivottavasti näitä säästöjä tulee paljon lisää.
Näinhän vapaamatkustajat aina ajattelee.
Maaiman enemmistö on yhä valitettavasti peräkyliltä. Tule siinä sitten heidän kanssaan toimeen.
Ja pahimpia peräkyläläisiä ovat venäläiset. Rauhaa ei tule, ennenkuin kommunismin aivopesu unohtuu, oli se niin sekopäistä menoa. Kaikki hyvä oli pahaa, kaikki ruma kaunista. Kaikki paha kuului ottaa kiittäen vastaan. Heidän ajattelunsa on väännetty pois ihmisyydestä, jonka pitäisi käsittää kaikki, eikä vain heitä. Maa on syöpä maapallon pinnalla. Kuten kaikki diktatuurit. Ei kai niistä päästä eroon kuin atomisodalla. Ja samalla kaikista muistakin. Nollataan kaikki, tällä kertaa tulella.
Orpo hyysää imaameja, jotenka ??
Orpo hyysää imaameja sekä somaleja! Purra leikkaa vaan....
Kukaan niistä ei osaa uida, ei kun rannalle hukkumaan vaan..
Mereen ei järveen.....hukkumaan mokomat.....
Yx asia on että mixi niiden vanhemmat on ne salakuljettajien avustuxella ne tänne toimittanut?? Ja nythän kävi näin että Kela menetti tulevat asiakkaansa ja veronmaxajat päässeet niitä elättämään. Ja mixi somaliyhteiskunta itse valvo omiaan ja informoi asioista
Juuri näin
Vantaalla paloi somppuperhe, säästö vuodessa satojatuhansia euroja.
Palikatkin pitävät suurta ääntä vaalikoneestaan pudotessaan .
Yhteistoiminta lisää voimaa,ainakin äänestysuurnilla.
Juurikin näin. - Jos kyseessä olisi ollut tytöt, niin olisiko se ollut Allahin tahto?
Juurikin niin!
Orpolla oli tonnin festarit.. turun kaupunki liioittelee .....sinne meni...nyt orpo tarttuu taas leikkurin hanuriin...ja .olkitukkaan.....ja Purra imee imaamii ja somppuja....koska rahat on jo loppuun leikattu...... ......... Suomi ei hyväksy tälläistä millään muotoa. !!!!!!!!!!
Tää keskuste on ihan jonkin joutavaa.
Paljonko kantasuomalaisia on tämä kesä hukkunut.
Niin ..Ihan voi verrata.....
Looloo.
I-mam-aami vaatii kaikille sompuille henk. koht. avustajan.
Orpo se tykkää sompuista! Enemmän kuin ompuista!
Miten se isä palastui, mutta äiti ja lapset paloi.
Eihän matut valvo lapsiaan kaupoissakaan. Matujen kakarat juoksee vapaana prismojen käytävillä ja käyvät vapaasti kahmimassa räkäisillä sormillaan irtokarkkeja ja repivät leluja hyllyistä. Äitiä ei näy missään isästä nyt puhumattakaan.
Persniekka pettää aina‼️
Tyhmä kommentti!
Erikoisen tyhmä kommentti.
Anonyymi
2025-07-29 12:39:48
Imaami on selvästi vasemmistolainen.
----------------------
Tietysti on koska kaikki Ei-Persut on vasemmistolaisia
"Shiialaisuudessa imaami on muslimiyhteisön erehtymätön hengellinen johtaja".
Hengellisten johtajien luonteen piirteisiin ei todellakaan kuulu
Vasemmistolaisuus.
Liikaa lapsia, pitää karsia, eli menkää pitkälle mereen, ei hätää, Jumala pitää huolta!
MISSÄ ON MINISTERI ESSAYAHIN KOMMENTOINTI?? MISSÄ JA MILLOIN?
Siksi se liittyy teihin perseisiin, kun aiba kommentoitte muitten tekemisiä, mutta mutta, ITSE ETTE TEE MITÄÄN JÄRKEVÄÄ, osaatte kyllä "arvostella", MUTTA TEKEMISENNE ON NOLLA, 💣 KUSIPÄISIÄ KUN OLETTE!!!!!!
Hei sinä opiskelija joka sallit kaiken (olet kusipää), jos ei YMMÄRRÄ HUKKUMISEN MAHDOLLISUUTTA, NIIN SEKÖ ON satsin syy???
Suomeen tulevat pakolaiset pitää pudottaa veneestä 4km ennen maata, uivat shueltän sutten etiäpäin.
Ankkurilapset kiellettävä ja kaikki muutkin joiden valvontaa ei köyhät voi toteuttaa, takas mereen, muuten ei tulovirta LOPU KOSKAAN, 357:LLA OTSAAN, JOS EI MUUTA USKO.
No ny rupes setämiestä kiinnostaa, mis tavataa, oon blondi, hyvin varusteltu!, kiinnostaako?
orpo hyysää KAIKKUA JOSTA ON KOKKELEILLE HYÖTYÄ, ESIM. VANHUKSET!!
Joo, vastaanotto keskuksiin syviä "hukkumisaltaita"!!
Jep, 3 eläkeläistä vähemmän.
Hmmm.. miten mahdollista?
Varsinkin vantaalla, somalikaupunki!!
Kohtuun ei ollut koskettu?, vai?
Essayahh kattoo töllöstä Kalevan kisoja, ei ehdi töihin. . . . . .
Joo kyllähän se syy valuu vokin henkilökunnalle, pojat varmaan lähti rannalle katsomaan suomalaisia pikkutyttöjä? Yksi asia ihmetyttää että miksi somaliasta valuu Suomeen porukkaa edelleen vaikka jopa niiden pääministeri kutsui kaikkia kansalaisiaan takaisin? Tosin kun siellä ei ole Kelaa joka elättää, niin eihän sinne tulla kuin lomille jonka tietysti Suomen veronmaksajat maksaa?
Voi olla että miehellä (isällä) oli jo uusi vaimo katsottuna entinen alkoi kiukutella tms. Jossain kulttuurissa mies olisi henkensä uhalla yrittänyt pelastaa perheensä?
Linkki Ylen uutiseen
Kalajoen Hiekkasärkillä hukkuneet teini-ikäiset pojat olivat somalitaustaisia | Kotimaa | Yle https://share.google/8v5Ci9Wcx4IoF3r4M
"Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida Kalajoella ilman valvontaa.
Hän pitää tätä vakavana laiminlyöntinä.
Mannan toivoo, että rannoille palkattaisiin edes kesän ajaksi ihmisiä, jotka voisivat auttaa tällaisissa tilanteissa."
Imaami voi kysyä tämän kysymyksen poikien vanhemmilta, eihän siellä voi valvojat kaikkia valvoa.
Islamistithan voivat mennä itse vahtimaan etteivät uimataidottomat ja säännöistä piittaamattomat lapsensa huku, Suomessa on rantaviivaa n. 180.000 km.
Sori, meni pahasti alakanttiin:
"Ympäristökeskuksen mukaan rantaviivaa on tarkemmin ottaen 314 604 kilometriä, mikä sisältää sekä merenrannat että järvien rantaviivat"
Imaami on islamisti, jonka kulttuuriin kuuluu syyttää aina ensisijaisesti muita kuin "omia".
Siinä on syy tuollekin lausunnolle. Ei heillä ole mahdollisuutta lausua julkisesti ääneen "omistaan", että nämä olisivat tehneet jotain väärää tai edes mokanneet millään tavalla.
Syy on aina muissa - tai juutalaisissa.
Yhteinen vihollinen yhdistää ja totuus on siinä puuhassa vain yksi vaiettu uhri muiden joukossa.
Todella ikävä tapaus tuo nuorten hukkuminen. Mutta mua korpee tuollainen, että hukkumisille pitää etsiä syyllisiä jostain muusta, kuin näistä pojista itsestään. Suomi on tuhansien järvien maa ja todellakaan jokaiselle lutakolle ei ole mahdollista palkata uinninvalvojaa. Hiekkasärkätkin on 15 km pitkä, joten mahdoton tehtävähän se olisi valvoa jokaista pulikoijaa. Siellä on kylttejä muistuttamassa särkkien vaarallisuudesta ja nopeasti vaihtuvista veden syvyyksistä.
Uimaan ei mennä, jos ei osata uida!
Vanhemmat ovat syyttömiä allahin "pyhyyden" edessä. Valkoinen elättäjä on syyllinen kun vahtinut allahin lapsia.
Imaamille voisi kertoa, että eihän ne pojat todistettavasti mitään uineet.
Mussukoiden kannattaa muuttaa takaisin luontaiseen ympäristöönsä, jossa heidän on paljon vaikeampi hukkua tai paleltua.
Somali haluaa tässäkin syyttää suomalaisia.
Somaliassa on paljon hiekkarantoja, mutta ne ovatkin uima-allahin valvonnassa.
https://www.tripadvisor.com/Attractions-g294439-Activities-c61-t52-Somalia.html
Väärä uskoisten pitää palvella.
Siellä vaan nonsalantisti hukutaan, ei ole ketään jota syyttää.
Menisivät hiekalle uimaan.
Vaikka järki ei päätä pakota, niin yrittäisivät tosiaan pysytellä hiekalla.
Imaami voisi kysyä myös poikien vanhempien vastuusta se yritetään sivuuttaa täysin
Juuri näin. Ehkä kysyikin?
Kieltämättä on surkuhupaisaa, että tullaan nauttimaan Suomen turvasta eikä itse viitsitä edes omia uimataidottomia poikalapsia meressä valvoa, vaan sekin ulkoistetaan sekulaarille yhteiskunnalle.
Toisaalta ei olisi ollut mitenkään mahdollista, että vastaavan ikäiset tytöt olisivat saaneet leikkiä keskenään rannalla valvomatta. Heille on ihan toiset säännöt. Toki tässä tapauksessa oli parempi niin.
”Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida Kalajoella ilman valvontaa.”
Tämä on osoitettu vanhemmille myös kuten tästä voi päätellä.
Tapauksessa ei ollut ikävää .
Ketä valvotaan 15v..
Kehitysvammaisia .
Semminkin kun siellä ei edes ole valvontaa.
Miten nuo ihmiset voivat olla noin tyhmiä???
"Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida Kalajoella ilman valvontaa."
Kyse ei ollut edes uimisesta vaan uimataidottomien traagisesta hukkumisesta. Uimavalvojien velvollisuus ei ole "antaa" mitään. Lapset ovat vanhempiensa vastuulla. Perusvirhe on tuo olettamus, että näin ei olisi, jos rannalla sattuu olemaan uimavalvoja.
Sillä rantaviivalla kiertäisi maapallon miltei 8 kertaa.
Veteen ei mennä napaa syvemmälle palloa pelaamaan tms. jollei osaa uida! Koskee myös muslimeja!
Mitä hittoa Repe? . Sinähän puhut kuin persu. Oletko ehkä liittynytkin niihin.
Ei kuule kannata itseksesi mitään päätellä vaan lukea juttu ja sitten ymmärtää kaikki merkitykset.
Suoraan lainausta Ylen jutusta:
"Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida Kalajoella ilman valvontaa.
Hän pitää tätä vakavana laiminlyöntinä.
Mannan toivoo, että rannoille palkattaisiin edes kesän ajaksi ihmisiä, jotka voisivat auttaa tällaisissa tilanteissa."
Ei sanaakaan vanhemmista. Vain ininää vakavasta laiminlyönnistä, kun ei ole uimavalvontaa "auttamassa" 15-vuotiaita uimataidottomia, jotka ei ilmeisesti osanneet myöskää lukea varoituskylttejä.
Ei koske.
Muslimeilla ei ole rajoituksia.
Tämä on rikastuttavaa kulttuuri vaihtoa sanoisi Eeva biudiu.
Kaikki kusipäiset imaamit täällä alkaa määräilemään.
Paratiisiin nämäkin pääsivät se on ainakin hyvä.
Ihmettelen miten nämä Somalit hukuttautuvat, kun heidät on koulutettu merirosvoiksi ?
Somali tytöt eivät pääse yksin rannoille ja heillä pitää olla aina valvoja mukana jos sitäkään hyväksytään. Vanhemmilta löytyy valvontaa vain tytöille.
"Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida Kalajoella ilman valvontaa."
Tuosta imaamin ihmettelystä saa käsityksen, että pojat osasivat uida ?
Vakava laiminlyönti on että joku imaami saa syytellä muita ilman mitään aihetta.
Allah ei pelastanutkaan heitä hukkumiselta.Kantasuomalasia voidaan taas syyttää rasistisesta teosta. Samoin skuutti onnettomuuksista.
Hukkuisivat siihenkin.
Juuri näin.
RKP
Paikallinen tyyli uida.
persu-uimavahti voi loppuelämänsä miettiä kun nuokin 3 olisi olleet tulleet auttamaan suomea monin eri tavoin- opiskelleet kunniatohtoreiksi kuten viime viikolla , ja olleet raketti-insinöörejä tai muuten vaan tuoneet verotuloja ja työn tuotto suomeen jne.
oli mustia eli älykkäämpiä kuin suomalaiset
Fanni Parma on MTV!n parta-imaami
Mikään sääntö ei koske mamuja.
terv. Vihervassut ja RKP
Vanhemmilta heitteille jättö rangaistus ihme kun eivät valvo omiaan
Lapset on vanhempien vastuulla ja opettaa myös heitä varotaan ja opettaa uimaan vaikka viedä uimakouluun. Turha syyttää muita. Hävetkää vanhemmat. Syy yksin vanhempien ei muiden.
Mikäs estää imaania järjestämästä sharia-poliisia sadan metrin välein koko rannikolle, ja tietysti myös järvien rannoille. Loppuu sen ryhmän työttömyys laakista.
Niinkö? Minä oletin, että he olivat muhamettilaisia.
"Hän pitää tätä vakavana laiminlyöntinä."
Ehkä niiden oli tarkoitus mennä?
Useimmat klassisetkaan merirosvot eivät osanneet uida.
Niinpä. Miksi pennuilla ei ollut ketään aikuista mukana jos vanhemmat olivat pois ? Aina täytyy olla aikuinen mukana Olipa somppu tai ei. Siis täysin oma vika.
Herra antoi herra otti, tyydy siihen hottentotti.
Kutsu kävi.
Ihmisetkö?? Somalitko??
Vanhasen Matin isä, professori oikein, sanoi että mustilla ihmisillä on pienet aivot.
Somaleilla se on huomattu. Suu auki tilanteessa kuin tilanteessa, sitt meni vettä keuhkoihin.
Jospa se sama taho , joka sen Mannanin on tänne lähettänyt .. ja öljyrahoista hänen palkkansa maksaa .. kustantaisi muutaman kymmenen tuhatta SUOMALAISTA rantavahtia ... .ettei vain yksikään profeetan opetuslapsi veteen hukkuisi eikä ennen aikojaan paratiisiinsa pääsisi ..
ParatiiSIINSA , ystävä kallis , paratiiSIINSA ...
Osaako imaami uida ????????ukot murhaa eikä kukaan heistä osaa UIDA.......Orpo höösäilee mamuja ja pakottaa ja painostaa hallituksenkin tekevän niin...!!!!!!!!
Kysy trumpilta???Mannan?!
Somalit pskoi maauimalassa altaaseen
ja järjesti joukkotappelun.
Kyllä ne osaa!
Siellä oli insinöörit, lääkärit ja joku aivokirurgikin mukana!
Suomalaisten pitää ymmärtää että tämä
on sitä huippuosaajien tyyliä ja näitä kunniakansalaisia pitää palvella.
Niin pienet että jäivät Afrikkaan, kun älykkäämmät lähtivät muualle ja elelleet samalla alueella tuhansia vuosia.
Somalit on hyvin sisäsiittoisia. Serkut ja pikkuserkut puolisoina ja HUS:n Lastenneurologian pkl:lla on puolet näitä.
NEPSY-lapsia siis, mutta pitäähän näitä ymmärtää, eikös?
Imaamin voisi mennä vaihtamaan rannalle tai pyytää Saudeilta lisää rahaa paskanjauhantaa.
Imaamin tuo vanhoillinen naisten alistaja?
Imaamion alkanut käyttää valtaa Suomessa?
Miten muka vakava laiminlyönti? Paskapuhetta.
Orpo on yksi pyllyn nuolija joka suuntaan.
Suomi on syyllinen
Money money money, its or funny = suomea helppo kusettaa!!!!!
Juu ja joo
Suomen pitää antaa kaikille "matuille" tulla käymään, ettei lähi kontaktia synny, ja jos, niin ja kaula katki samoin tein.
Somalit raiskaa ja kusettaa, kun mun eteen tulee, niin pyssystä tulee.
Imaami on paskanjauhaja, itselleen "mammonaa kerää" asukkaista viis!!
Kalajoen hiekkaranta on 3,5 km pitkä. Sinne tarvitsisi muutama sata valvojaa 24/7 koko matkalle tyydyttämään imaamin toiveet uskontonsa edustajien hengen turvaamiseksi. Myös kulkuväylät pelastusajoneuvoille sekä sairaaloihin erityinen "kalajoki -valmius " aina paitsi jäiden aikaan.
Kun islamisti käskee, kaikkien pitää nöyrtyä islamistin tahtoon?
Unohdit nyt heikkojen jäiden kauden. Kyllä silloinkin pitää ehdottomasti valvoa, jotta kukaan torvelo ei varmasti pääse hukkumaan.
Suomessa on kaikkiaan n. 315 TUHATTA kilometriä rantaviivaa (Lähde: Ympäristökeskus).
On tietenkin rasismia, jos aitosuomalaiset antaa yhdenkin muslimin hukkua...
Ja valtavan pitkän merenrannan lisäksi järviä n. 170 TUHATTA. Sinne vaan mussukat itse vahtimaan pikkuterojaan...
Kaupunginjohtaja kertoo, että merenrantaa on ainakin 15 km.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8af95c1f-cb11-4655-b175-bd5c8b2e55c1
Kevättulvien aikaan syvät ojatkin ovat vaarallisia, myös kaikki joet, purot, suoalueet ja lammet muodostavat vaaran uimataidottomille.
Punaviherlogiikalla ainoa ratkaisu on aidata KAIKKI vesistöt Suomessa.
Voi mahdotonta, miten rasisistinen maa Suomi onkaan!
Silmät päästä saa hävetä. Ei kehtaa enää suomalaisena esiintyä Suomessa. Pitää opetella hoono soomi.
Kaapu vaan niskaan ja vaatimaan rahaa ja palveluja.
Vielä kerkiää ruskettumaankin kunnolla.
On asetettava erityisiä etnisiä valvontapartioita että vain oman maan kansalaiset pääsee uimaan enempien vahinkojen välttämiseksi
Aivan kauhea viesti siitä, ihmisiä pitää suojella. No tämä tulee ainakin Jeesukselta, tietysti se on teidänlaisille hirveä.
Kenelle "teidänlaisille"?
Suomi on syyllinen. Persujen vika.
nyt löytyi somalia:
https://www.youtube.com/results?search_query=somalit
Höpö höpö!
Nuorilla miehenaluilla luulisi olevan edes hitusen järkeä päässään!!
Jos ei osaa uida niin miksi kahlata 100 m rannasta?
Suomen syy!
Mut nehän pääsee taivaaseen, eikö usko ole tärkeämpi kuin elämä.
Muista että kalat ei saa pissata veteen ja raakkujen päälle ei astuta.
Ei ole rasistinen. Sama asia koskee Suomalaisia. Vanhemmat vastuussa lapsistaan. Itse opetin lapseni uimaan ja vahdin häntä kun haukkaa kun oli pieni ja isompikin
Et vissiin tajua ironiaa?
Ämpäriinkin voi hukkua, ja kylpyammeeseen.
Suomalainen 15-vuotias nuorukainen ei tietenkään tarvitse lapsenkaitsijaa, mutta noille sellainen pitäisi löytyä, ja nimenomaan valkoinen sellainen, nähtävästi, imaamin mielestä. En ole kuullut hänen tai kenenkään heikäläisistä selostavan syitään, miksi heidän mielestään suomalaisten pitäisi valvoa heidän nuorukaisiaan ja lapsiaan silloin, kun he kuljeskelevat asumattomilla rannoilla. Pitäisikö laittaa heikäläisille siru oikeaan käteen tai otsaan ja seurata; tekoäly piippaisi heti, kun heikäläinen lähestyy rantaa.
Ikävää, jos nuoret miehet eivät olleet uskossa ja siis päätyvät sinne, minne islamilaiset ja muut pakanauskonnot alamaisensa ajavat.
15-vuotiaanakin?
Jos ÄO on todella paljon alle kantaväestön, niin
tällaista voi sattua.
Me suomalaiset vääräuskoiset ollaan islamistille vain ainoastaan hyväuskoisia hölmöjä joita voidaan huijata miten lystää.
Olisiko sitä uimavalvojaa tarvittu kertomaan, että sen poijuilla ja naruilla merkityn alueen ulkopuolelle ei kannata mennä, vai mihin sitä uimavalvojaa olisi tarvittu?
Tuloksena olisi ollut vain konflikti, poliisia olisi tarvittu paikalle, ja seuraavaksi vasemmistolaiset ja mussukat olisivat huutaneet tiedotusvälineissä yhdessä rasismia...
Punikkien kamerat valmiina kuvaamassa kun viranomaiset pelastavat hukkuvia. Sitten vain sopiva kohta videosta josta saa valheellisella kuvatekstillä väärän käsityksen tilanteesta kansainväliseen levitykseen "Finnish far right brutality leads to immigrant children death"
Mitähän olisi tapahtunut jos joku olisi mennyt puuttumaan asioihin - olisi syytetty rasismista?
voisi ehkä opetella somaliaa jos on uimavahtina!
Juuri näin.
Ehkä voisi omata aivot ennen kuin menee veteen.
Imaamille uikkarit jalkaan ja rannalle
Voisi olla somali, jos haluaa vahtia rantoja. Mutta pliis, älkää tulko lähelle, jos minä menen uimaan!
Miten somaliaksi huudetaan: muista heilutella
niitä räpylöitäsi?
Aito muslimi kelluu. feikki ei.
🤔🥴🤨
Ahaa, puupää teoria toimii sittenkin.
Imaamin mielestä on tapahtunut vakava laiminlyönti.
Olen täysin samaa mieltä.
Vastuussa ovst kuitenkin vanhemmat
A) Vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, että heidän lapsensa oppivat kunnolla uimaan.
B) Vanhempien vastuulla on huolehtia, että heidän lapsensa viettävät aikaansa turvallisissa olosuhteissa.
Vasemmiston lemmikit ovat syyntakeettomia.
Imaami ei ole kertaakaan kyseenalaistanut miten vanhemmat hoitivat vanhempien vastuunsa
Minä olen vasemmistolainen, ja mielestäni vanhempien toiminta on ollut anteeksiantamatonta ja imaami pelkkä paskanjauhaja.
Mitäs siihen sanot?
Kaikki imaamit ovat paskan puhujia. Väärä uskoiselle saa vaihdella jo haluaa ja väärä uskoisia saa syytellään mistä huvittaa.
Kuule Repe. Tekstisi ei ollenkaan näytä vasemmistolaiselta, paremminkin persulaiselta.
Repe on pikemminkin RKP: kannattaja.
Puhuu mitä vaan ja lähtee kenen tahansa matkaan, kuten vanha hoo.
Joku väitti että lapset oli ns. ankkurilapsia. Lähetetty Suomeen että muu perhe pääsee perässä.
Siinä näkyy vanhempien vastuuntunto.
Mitäs vanhemmat nyt tekee?
Apuun tarvitaan vihervassarit ja varsinkin Vasuriliiton ja Vihreiden naiset, kun miehiä ei niissä puolueissa enää paljoa ole.
Enkä ihmettele.
Woketus, LGBTQ, Prideily, mamutus ja muu sekoilu on muuttanut vihervasemmiston täysin.
VASTUU KUULUU VANHEMMILLE.
Eikä kun järvet tulee kuivata ja merenrantaan aidat. Muuten olla rasisismi.
Kyllä 15-16 vuotiailla on juridisestikin vastuu tekemisistään.
Ihmisoikeuksiin ei kuulu itseaiheutetuilta vaaroilta turvaaminen suomalaisten toimesta.
Demari imaami
Miksei se Allah auta ja valvo koskaan ketään vaikka sitä hoetaan ja rukoillaan koko ajan. Taitaa olla kuulo mennyt noiden huutajien vuoksi.
Allah auttaa antamalla voimia taistelussa vääräuskoisia vastaan. Huudot raikaa aina kun pyssyt ja pommit paukkuu.
Ehkäpä se Allah ei tiedä että näinkin pohjoisessa on muslimeja-
Olisikohan tuotakaan tapahtunut jos Kontula olisi seissyt rannalla?
Anna Kontula ei seissyt rannalla.
Tyhmyydellä ei näytä olevan nykyisin rajaa.
Miksei Koraanikoulussa opeteta mitään hyödyllistä?
Islamistit keskittyvät maa-alueiden valtaamiseen.
Tosin surkealla menestyksellä, jos verrataan aiempaan kristittyjen kunnostautumiseen muslimimaiden valtaamisessa siirtomaiksi.
Sinulla taitaa olla aika kehno tietämys historiasta tältäkin osin.
Joo, eipä tule hirveästi mieleen kristittyjen valtaamia muslimimaita, Espanja?
Tämäkin todistaa demarin tietämättömyyden ja tyhmyyden.
Suomalaisten vika
Myönnän syyllisyyteni; en ole opettanut yhtäkään islamistia uimaan, enkä edes seisoskele rannoilla vahtimassa että eivät huku. Olen niin fasistinen.
En myöskään ole perussuomalaisena tehnyt päiväkään töitä.
Äärivassukalla on taas harhoja. Et ole persu, vaan islamistien toimintaa fasilitoiva semikommunisti.
Mä olen. +50v. Vaikkei persuja vielä ollutkaan, kun aloitin!
Senkin realisti!
Tuo on kommarin puhetta.
Kommari et tee työtä, se kyttää persujen takana että saa haistella tuhnuja, nuuh.
Mussulmaanit käyttää vihreevassukoita hyväkseen. Hyödyllisille i-di-ooteille on aina käyttöä.
Minäkään en opeta näitä tulijoita. Mutta Orpohan voisi käydä avustamassa kun nuolee persettä.
38 vuotta töitä tullut tehtyä, jotta voit täällä puhua paskaa.
Melkein armeijaikäisiä poikia. Tuon ikäiset nyt ui missä haluavat. Valvoja ei voi kulkea aikuisten perässä.
Nuo ei kylläkään uineet.
Homma oli Allahin hallussa.
Onko kukaan nähnyt, että uinti kilpailussa jollakin radalla ui musta mies, tai nainen.
Uintihan tosiaan on aika puhdas laji. Harvoin käryjä.
Ehkä yrittivät hiekka selkää vetää?
Noita EI saa päästää armeijaan ja jos päästää vain LELUPYSSYT!
Aina ei ruuti syty eikä oljenkorsi kanna ellei Allah suo.
Muslimit vähät välittävät mistään säännöistä, joten saivat maistaa omaa lääkettään.
Heitä hyysäävä yhteiskunta on taas syntipukki.
Tuliko peräti Darwin-palkintoja? Tuo ikävaatimus voi olla esteenä...
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Darwin-palkinto
Darwin-palkinto (engl. Darwin Awards) on yhdysvaltalaisen tieteilijän Wendy Northcuttin keksimä, luonnontieteilijän ja evoluutioteorian isän Charles Darwinin mukaan nimetty internetissä myönnettävä ironinen palkinto. Se myönnetään ihmisille, jotka ovat poistaneet perimänsä lajin geenipoolista "erityisen typerällä tavalla" ja parantaneet näin ihmislajin pitkäaikaisia selviytymismahdollisuuksia. Perimänsä voi poistaa geenipoolista esimerkiksi kuolemalla tai steriloimalla itsensä. Mikäli tapahtuman aikana kuolee viattomia sivullisia (joiden perimä geenipoolissa olisi mahdollisesti ollut hyödyksi), palkintoehdokas hylätään. Kaupunkilegendojen päätymistä palkituiksi pyritään välttämään.
Edellytykset
Jotta henkilö voisi päätyä ehdokkaaksi Darwinin palkintojen listalle, hänen on täytettävä joitakin ehtoja:
Kuollut tai kyvytön lisääntymään
Ehdokkaalla saa olla aiempia lapsia, mutta hänen tulee olla tapahtuneen seurauksena steriili tai kuollut. Kunniamainintaan tarvitaan ainoastaan tilanne, jossa tällaiset seuraamukset olisivat olleet todennäköisiä.
Harkintakyvyn pettäminen
Ehdokkaan saavutuksen on oltava osoitus ainutlaatuisesta tai suorastaan sensaatiomaisesta ajattelemattomuudesta. Näin ollen tavanomaiset, mutta silti typerät toiminnot kuten esimerkiksi sängyssä tupakointi eivät kelpaa. Vastakkaisena esimerkkinä tupakoinnin aiheuttama itsesyttymistapaus, jossa henkilön ihoa oli hoidettu tulenaralla parafiinipohjaisella voiteella ja henkilölle oli nimenomaan teroitettu tupakointikieltoa, on kelvannut ehdokkaaksi.
Oma-aloitteisuus
Ehdokkaan on hankkiuduttava kohtalokkaaseen tilanteeseen oman toimintansa tuloksena. Siihen ei saa olla muiden henkilöiden myötävaikutusta.
Syyntakeisuus
Ehdokas ei saa olla tapahtumahetkellä alkoholin tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Hänellä ei saa olla todettua mielenterveysongelmaa ja hänen on oltava täysi-ikäinen. Kuitenkin joissakin tapauksissa on mukana ollut ehdokkaita, jotka ovat juopuneita tapahtumahetkellä.
Varmistettavuus
Kohtalokkaan tapahtuman on oltava dokumentoitu niin, että se voidaan varmistaa todella tapahtuneeksi.
---
Miksi omat vanhemmat eivät vahtineet penikoitaan? Olisivat opettaneet vaikkapa uimaan.
Uimaan opettaminen ja lasten valvominen on VANHEMPIEN VASTUULLA, eikä yhteiskunnan tai koulujen.
Mussulmaaneille "vääräuskoiset" ovat vaan hyväksikäytettäviä palvelijoita.
Virheevasurit ei tätä tajua, koska niiden ÄO on somppujen tasolla eli 69-70.
Aikansa musset niitä käyttää hyväkseen ja sitten....
Islamistit voitaisiin heidän oman henkensä turvaamiseksi sijoittaa erityisiin reservaatteihin, jolloin heidän edesottamuksiaan olisi mahdollista valvoa.
"Islamistit voitaisiin heidän oman henkensä turvaamiseksi sijoittaa erityisiin reservaatteihin, jolloin heidän edesottamuksiaan olisi mahdollista valvoa."
Kuten myös 500 vuotta kotoutuksessa olevia
Minä kusun, miksi voivat liikkua Suomessa ilman valvontaa?
Turvallisuusaspekti tosiaan vaatisi jatkuvaa valvontaa.
Kusu vaan. Minä vastaan: kun eivät ole turvassa ilman valvontaa täällä Suomessa, niin voisimmeko järjestää keräyksen jotta pääsisivät takaisin omaan turvalliseen kotimaahansa, kuka nyt mistäkin on tänne Pohjan perille sitten saapunutkin. Kaikki vain takaisin koteihinsa.
Minä kuljen ja kusen...
Allah pelastaa! Allah huolehtii!
Al lah Al lah Alalallaaaah!
"Imaami Abdul Mannan ihmettelee sitä, miksi poikien annettiin uida
Kalajoella ilman valvontaa.
Hän pitää tätä vakavana laiminlyöntinä.
Mannan toivoo, että rannoille palkattaisiin edes kesän ajaksi ihmisiä,
jotka voisivat auttaa tällaisissa tilanteissa."
Kaikkiin Suomen alueella oleviin somaleihin on kiinnitettävä paikannuslaite, että heidän menemisiään voivat valkolaiset valvoa. Lisäksi vielä kosteudentunnistin, joka tunnistaa jos sieraimet enevät yli 20 cm vedenpinnan alle.
Kyllä somalit saadaan turvassa pidettyä, ei tarvii imaamin huolestua.
Niin, ja ehkä vielä kirurgisesti asentaa joku poiju mikä pitää pään aina pinnalla.
Miksei edes talven ajaksi vslvojia, voihan sitä hukkua avantoon ja heikoille jäiile?
Somput talvehtii Somaliassa...
vslvojia tgw4gvbfxgdz<s4sr fvgbghft u8ty56ewt5hfbg bv
Miksei edes talven ajaksi vslvojia, voih rrrripewåalFKÖEWSV PERNIS VITUT
Ei nykyään, PS:n ansiosta loma Somaliassa vie turvapaikan
tämäki typoraivari
Kovin rankkaa on toi teidän, pilkunnussijoiden, elämä 😭😭😭😭
Olisi mennyt imaami itse niitä valvomaan etteivät olisi päässeet hukkumaan. Islam kontrollihan niillä on muutenkin kovaa.
”Jos haluat olla Suomessa ja käydä koulua, on syytä miettiä voisiko sen kaavun jättää pois tai sitten muuttaa sinne, missä se on syvällä sen maan kulttuurissa.”
Ole hyvä ja perustele mistä saat tälläisen käsityksen?
En ole kommentoija, jolle kysymyksesi osoitat, mutta vastaan silti:
Se käsitys on lähtöisin ihan siitä, kuinka tulijat tuovat omaan kulttuuriinsa liittyvät tavat tänne demokraattiseen maahan, missä tulijoidenkin tulisi sopeutua tämän maan kulttuuriin.
Vai pitääkö täällä säätää pakollinen koulupukupakko, jotta kaikki ymmärtäisivät pukeutua siten, ettei vaatetuksesta tai kasvojen peittämisestä aiheudu kenellekään vaaraa.? Niinsanotut kaavut eivät edes ole turvallisia koulumaailmassa tai muuallakaan, esim julkisissa kulkuneuvoissa.
Sitten jos ja kun se kaapu jääkin johonkin kaiteeseen, liukuoven väliin tms kiinni ja tapahtuu onnettomuus, niin jostain kolosta hiipii imaami, joka saa senkin onnettomuuden suomalaisten syyksi. Eikös näin ole?
Suonen valtio joutuu maksaa bonusmiljoonia?
Kuten Marini h a l l i t u k s e n Liikennemerkkiukoista?
Mahd. Joku tulevaisuuden teini säästyi raiskaukselta
Sii vähintään 10
Imaami olisi pitänyt suunsa kiinni, jos hukkuneet olisi olleet tyttöjä.
Vahinko vaan ettei imaami ollut mukana.
Uimavalvojien tehtävä ei ole myöskään opettaa ihmisiä uimaan. Se vastuu on tiedämme kyllä kenellä.
No mutta miksi imaami nyt niin suurella suulla haukkuu suomalaisia? Eikö hänen pitäisi osoittaa kiitollisuutta siitä, että Allah kutsui omansa kotiin?
Uima-Allahi otti omansa neitsyiden joukkoon kirmaamaan ja suomalainen veronmaksaja ristii kätensä.
Miksei tuo imaami ollut noitten hukkuneiden joukossa?
Imaami ihan aiheesta kysyy, miksi palvelu ei pelannut.
Palvelut ovat yleensä maksullisia. Onko maksu suoritettu?
Moktar ei osaa uida.
Lihava.
On.
Sinä ja minä maksamme koko ajan.
Ei ole sovittu eikä tulla sopimaan mistään erikoispalveluista. Halvempi sulkea vajakkilaitokseen. Sitten on valvoja.
Pojat on nyt marttyreja uskonsa vuoksi. Vääräuskoiset hukutti heidät. Ei suinkaan oma tyhmyys ja välinpitämättömyys neuvoista. Tulivat tekemään käännytystyötä kaukaiseen pohjolaan mutta näin kävi.
Niin eihän särkällä voi uida vaan vedessä on uitava osatakseen uida.
Somaliassa on uimarannoilla paljon valvojia, täytyy vahtia, että naiset ei mene veteen ilman kaapua.
Tai edes tule rannalle.
Tämä nykyaikaa vanhemmat ei valvo lapsiaan ja kaikki sitä mieltä että kunnan tai valtion on vastattava lapsista ja niiden kasvatuksesta.
Täytyy vanhempien saada tuijottaa kännykkää tai kuunnella bodcastia.
Laittakaa nyt ensin leikkikentille puita, puut poistettu ettei lapsi kiipeä puuhun ja tipahda voi tulla pahamieli.
Kyllä aitosuomalaiset valvoo lapsiaan. Tiettyjen ryhmien ihan pienetkin taas seikkailevat ympäriinsä aika riskaabelisti.
Kyllä imami on oikeassa .
Ei ollut imamin usko riittävän vahva kun ei se uima-allah tullutkaan pelastamaan kakaroita...
Sinulla on vitsi suussa
Ajatella jos olivat olleet tyttöjä ei kukaan olisi pistänyt tikkua ristiin mutta kun poikia
Jahas.
Taas persutrollien rasismihyökkäys ja hukkuneiden maahanmuuttajataustaisten haudoilla riekkumista.
Te olette niin uskomattoman kuvottavia, että poliisin pitäisi perua teiltä perskokkareilta kaikki kansalaisoikeudet!
Poliisi voi korkeintaan viedä sinut putkaan selviämään.
Älä Gubta itke. Huonenna saat rusinoita.
Mitäs läksit, kikkeliskokkelis.
Hiljaa somppu!
En ole persu, äänestän aina demareita.
Ihan turhaan keljuilet.
Somalit on tehneet niin törkeitä rikoksia naisille täällä, että en anna ikinä anteeksi. Siksi vihaan niitä.
Tuo Kalajoen hiekkadyyniranta on vaarallinen kenelle vaan. Pohjahan on kuin suota.
Siksi se onkin uimaranta!!
Suopotkupalloa pelataan toisaalla
imaami nyt sanoo vaan jotain sanoakseen ja muistuttaa olemassa olostaan.
Imaami voisi ajaa partansa.
Ehkä se Siperia opettaa jonain päivänä?
Eikö paapottavat vajakit yleensä ui lasten altaassa?
Sanoisin ehkä mielummin "Suomessa ei normaalit"
Jossakin raja me ei olla teidän lapsenvahtia ja sinä iimaaniii miksi olet niin huono
paimen porukalle!
et opeta niillemaamme tapoja olisi helpompaa puolin ja toisin syy on teidän.
Taas tulee ihan järjettömän kalliiksi jos jokaiselle somalille pitää olla oma uimaopettaja mukana, valtion kustantama.
Yksi syy taas vonkua lisä rahaa siihen. Eikä siihen kelpaa kuin toinen sompu.
Somalia sijaitsee Intian valtameren rannalla,onko siellä uintivalvojia vieri vieressä kilometrien alueilla ?
Onko kellään tietoa miten paljon näitä hukkumisia on siellä Somaliassa ?
Luulisi siellä kiilapäitten kotimaassakin hukkumisia tapahtuvan ?
Siellä se on luonnollista poistumaa.
Piru vei omansa.
Imaami menee varmaan peilin eteen kysymää samaa asiaa, siltä joka katsoo takaisin
Ja miksi noi
aikapojat
käveli noin pitkälle
vedessä
uimataidottoamana?
Imaami menee itse hyysäämään
kodittomia aikapoikia järvelle.
Aivan järjetöntä.
Onko Suomi hyysännyt näitä koko ajan kun mikään itsesuojeluvaisto ei pelaa?
Onko imaamin lähtömaassa
UIMAVALVOJIA?
SYY ON AINA JOSSAIN MUUALLA,
KUIN ITSESSÄ.
Imaami,
EI ENÄÄ.
NYT riittää!
Aivan älytöntä syyttelyä imaalilta. Vastuu lapsista on aina lasten omilla vanhemmilla. Surullisinta on se, että ovat laittaneet lapsensa Suomeen. Miksi? Sitä sopii kysyä.
imaamit ei kuulu suomeen.
Jos ”pojat” oli oikeasti
18-24 v
… mihin ikään saakka pitää
kulkea perässä?
Eikö näiden yhteisöllä tai
yhdistyksillä ole itsellään
mitään ohejistusta
- uimataito
- vuodenajat
- koulututtautuminen
- pyykinpesu& ruoanlaitto..
- mitä muita perustaitoja puuttuu…?
Imaami istuu ja odottaa…että kaikki hokaa
ja lukee ajatuksia…. hän ei itse ole uimaopettaja.
Jos olet muslimi niin koko ikä.
Miten tämä pohjois-suomen islamistinen yhdistys yleensä osallistuu näiden alaikäisten elämään niiden Suomeen saapuessa, heräsi mielenkiinto?
Valvonta petti silloin, kun alaikäiset lähtivät seikkailemaan maailmalle ilman vanhempiaan, eikös imaamin tulisi tästä vastuttoomuudesta olla huolissaan?
Suomalaisia aikuisia on myös hukkunut tänäkesänä. Veneitä kaatuu tai veneestä pudotaan, eikä uimataito riitä pinnalla pysymiseen. Alkoholikin vaikuttaa aikuisen uimataitoon. Mutta ei siitä nyt kummoisiakaan uutisia tule, ehkä paikallislehti toteaa, että kylämme Ville tipahti veneestä onkireissullaan.
imaani valvomaan, siinäpä ratkaisu
Valvonta petti kun näitä otettiin suomeen.
Kysyn imaamilta mitä pirua varten tulitte Suomeen hukkumaan?
Hyvät että löytyivät ,eivät aiheuttaneet ympäristö katastrofia.⚠️⚠️⚠️⚠️
Nämä Suomeen yksinään tulleet somalipojat olivatkin ns ankkurilapsia.
Lapsi ujutetaan Suomeen ja sitten muu suku tulee perässä perheen yhdistämisen nimissä.
No sittenhän ankkuri toimi oikein pohjassahan ankkurin pitää olla.
Osanotto suruun. Voimia omaisille. Vahinko on jo tapahtunut. He ovat nyt Jumalan hyvässä huomassa.
Taidat olla somali kun noin suret.
Ei nyt tarvi yleensä nuorten kuolemasta ilakoidakaan mutta nämä ei ole toivottuja täällä ja ihan omasta syystään. Pitää toistaa että omasta syystään. Kaikki on yritetty ja annettu.
Allahin huomassa.
Ai olivatko he uudestisyntyneitä kristittyjä?
Mikä vahinko ?
Voi viddy nyt oikeasti :D
Taikaseinä maalla on omat riskinsä oleskelijoille.
Miksiköhän somalitytöt eivät huku, ne on aina poikia? 😂
Jos tytöt hukkuvat niin siinähän hukkuvat, kuka välittää. Ellei ole jo luvattu sedälle.
"kuka välittää?"
Siinäpä kysymys. Kuka sieltä nyt itsessään vikaa näkisi? Jos itse lähtisin afrikkaan, minut pitäisi laittaa hallitukseen töihin?
Tyttöjä ja naisia suojellaan vaatetuksin ja kielloin . Siksi he eivät rannoilla näy
Vähän taustaa asiaan.
Kalajoella hukkuneet kolme nuorta asuivat Kokkolassa vastaanottokodissa.
Kalajoella hukkuneet somalialaiset nuoret olivat saapuneet rannalle Kokkolassa sijaitsevasta vastaanottokodista, johon on sijoitettu Suomeen yksin saapuvia alaikäisiä.
Suomen somalialaisten yhdistyksessä aiotaan kiinnittää jatkossa uimataidon korostamiseen entistä enemmän huomiota. Aiheesta valistavat jatkossa myös moskeijoiden imaamit eri puolilla Suomea, Rage kertoo.
Ragen mielestä kyseessä on kansalaistaito.
https://yle.fi/a/74-20174848
Eli toisin kun imaani. Suomen somalialaisten yhteisön puheenjohtaja Abdulrahman Rage ei syytä asiasta valvomattomuutta. (Olen muuten tavannut kyseisen henkilön, ja oikein hyvä tyyppi).
Itseänikin alkoi ihmetyttämään imaamin vaatimukset hankkia kaikille rannoille valvojat. Se olisi ihan mahdoton tehtävä. Ja he voivat itse panostaa siihen jos tosiaan haluaisivat vapaaehtoisista.
Uimaopetus tulkoon jo saaduista STEA- tuista.
Moktar.Gubta ooettamaan. Se tekee sitö muutenkin 365 vrk palstoilla/ vuosi
Miksi nämä somput saapuivat Suomeen?
Somalia on täysin turvallinen maa.
Jokainen on enemmän omillaan nykyään,myös lapset ja vanhemmat sekä suomalaisetkin . Nyt ei enää holhota niin kuin ennen oli aina tapana..yksikin liian suuri virhe ja näkemiin... Sama on myös liikenteessä ja kotona myös... sekä työpaikoilla..että kouluissakin...myös vanhuudessa olet enemmän omillasi ,pärjäsit tai et..jos et ,good bye again..
Voisiko valvontaa järjestää vain silloin kun somaleja käy uimassa?
"Miksi nämä somput saapuivat Suomeen?"
(peukutus)
"Äänelläsi maailma muuttui hitusen paremmaksi"
No tulivat kuolemaan niinkuin muutkin Suomeen tulleet somput. Niin lopulta heille käy
Imaameille ja muille harhaoppisille vaan tiedoksi ettå VESI ON MÄRKÄÄ
Osasivatko nyt hukkuneet rikastajat edes lukea? Jos eivät, niin noiden paikka ei sittenkään ollut Suomessa. Nyt tilanne on rauennut.
Hieno uutinen tämä.
👍
Uimataidon opettaminen ja lukutaitdon opettaminen pitää sisällyttää kotouttamisohjelmiin. Muuten suomen maine siirtolaisten keskuudessa kärsii.
Baltian maiden maine ei kyllä kärsi kun ne eivät ota somaleita eikä muita Lähi - idän ihmeitä maahansa ja katsovat tarkasti ketä maahan pääsee.
Kotouttaminen Kelan ja sossun tukiin on ainoa onnistunut asia.
minaami miksi olet niin tunari että et vaadi tee mitään paimentaessa porukkaasi
se on sulle häpeäksi toimeton raukka.
ota laumasi haltuun ja sivistä niitä lue suomen lakia ja maan tapoja.
esim. koulunkäynti ja osaaminen on onnen edellytys jokaisen on itsensä elätettävä.
Imaami esitti tärkeän kysymyksen, heidän täytyy keskittyä uimavalvojien kouluttamiseen.
Etkö tajua asian periaatetta? Parempi, etteivät tule tänne.
Somalin ÄO = 68 ei riitä uimisen opetteluun.
Opetelkaa uimaan.
Imaami haluaa kärjistää, tehdä tästä rotukysymyksen ja uhriutua.
Imaani tarkoitti varmaan näiden poikien kanssa olleita aikuisia jotke eivät valvoneet, tämä oli jonkinlainen päiväretki vastaanottokeskuksesta.
Minkäikäisiä nuo nuorukaiset olivat? Jotkut '17-vuotiaathan' ovat olleet yli kolmekymppisiä. Jo 15-vuotias osaa kyllä itse tietää, osaako uida. Joskus tyhmä ihminen, ja vähän älykkäämpikin, tekee virheitä, ja niistä joutuu vastaamaan lähinnä itse. Oletan kyllä, että noiden ankkurinuorukaisten perheille tullaan maksamaan meidän rahoistamme mukavat Suomeen tulorahat. Jos niin tapahtuu, noita varmaan alkaa hukkua laumoittain, siinä tapauksessa varmaan lähinnä tyttöjä.
Pienipäiset Somalit eivät kuulu Afrikan terävimpään kärkeen noin niinkuin mentaalisesti rankattuna kansanosana
Eikös se Darwin ollut oikeassa puhuessaan ns. lunnonvalinnasta ???
Luonnonvalinnasta...
Darwin oli sekopää
Imaami voisi tästä lähtien keskittyä islamin opetuksesta uinninopetukseen.
Kuinka saatat?!
How dare you, sanoi Greetta, ja irvisti.
Se olisi näky kun imaami polskuttaisi käsipohjaa,
opetuslastensa kanssa.
Suomessa on tuhabsia järviä ja uimavesiä joissa ei ole yhteiskuntaa tarvittu lasten uimisia valvomaan ja hyvin vähän on hukkumisia sattunut.
Mitä nämä tulokkaat on kun melkein aikamiehiä eikä osata olla vedessä veden ehdoilla !
Miksi ei uimataitoa ole hankittu ennen mereen menia hah !
imaami vois kysyä , miksi pojat ja itse imaami ovat tässä maassa, löytyyhän teille parempiakin paikkoja, vai voiko täällä loisia koko elämänsä.
UimaImaami olisi pitänyt tulla poikien mukana Suomeen
muslimit AINA syyttää Kristittyjä kaikesta pahasta mitä on tapahtunut!
muslimit eivät koskaan ota vastuuta omista tekemisistään!
He haluavat vaatia vastaanottokeskukselta suuret korvaukset noiden miesten hukkumisesta. Heitä kun olisi pitänyt tajuta pitää talutushihnassa niin kuin muitakin k...
Kyllä kaiketi ottavat selvää millä kyydillä ja kuka järjesti heille tämän reisun Kalajoelle Kokkolasta jos ovat kerran alaikäisiä pakolaiskeskuksesta. Nythän kyllä pöyhitään ja syytellään tahoa jos toista että missä vika ja syy. Ennenkaikkea vanhemmissa miksi päästivät lähtemään kotimaasaan alaikäiset lapsensa. Toinen on että kuka näitä murroikäisiä mukuloita vahtii kun omapäisiä ovat ja jo jos kotimaastaan karkasivat tänne niin karkasiko he pakolaiskeskuksetakin rilluttelemaan.
Niin kaikki on mahdollista ja takaisin ei näitä sieluja saa, rauha heidän muistolleen.
Nämä taisivat olla ns ankkurilapsia - heidät lähetetään alaikäisinä "ankkuriksi" Suomeen ja sitten loppusuku seuraa perässä perheenyhdistämisen varjolla.
Tai miehiä, so to speak.
Olisi kannattanut kysyä pojilta ennen veteen menoa pysyvätkö pinnalla. Nyt on myöhäistä
Eikö muslimi usko kohtaloon?
Miksi imaami ei valvo katuryöstäjiä. Voisi poikien äidinkielellä heitä valistaa.
Suomeen vaan päästetään porukkaa joiden paras uima-aika on tammi- maaliskuu. Ja mieluiten perunapellolla.
Miksi imaami ei valvo, jotta musu ei raiskaa?
Kysy sitä maahanmuuttopalstalla. Siellä on imaami Moktar.Gubta
"Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa"
Uivat?
Luetun ymmärtäminen on avain, lue uudelleen hänen sanomiset ajatuksen kanssa.
Suomessa ei ole valvojia joka ojassa, joessa, rannassa, järvessä, hiekkamontulla , merenrannassa, tai uima altaassa. Vaikka niihin voi hukkua.
Onko muka heidän kotimaissaan?
Imaamille voi kertoa että suomalaisten verovaroin ei järjestetä ankkuri teineille mitään valvontaa.
Jos ovat niin tyhmiä että uimataidottomana lähetään kauaksi rannasta niin tervemenoa. Oma syy.
Niin kyllähän muslimiyhteisön pitäisi omistaan huolta pitää. Liekö sitten useimmat enemmän tai vähemmän pihalla tässä maassa aidosti selviytymisen hienouksista. Elo on hyvin pitkälle kotona oleilua näillä. Korkealle kehittyneen hyvinvointivaltion siivittämänä. Ja Suomen luonto vieras ja pelottavakin.
Ja nyt myös toivovat ettei asiaa politisoida ja että puhutaan kaikkien uimataidottomuudesta, ei vain maahanmuuttajien (yle.fi).
Jos asia lakaistaan maton alle, sama meno jatkuu uimarannoilla. Pitäisi nyt vaan rohkeasti myöntää tosiasiat, aloittaa uimataidon tärkeyden valistus ja uimaopetus muualta tulleiden keskuudessa.
Suomalaisista valtaosa oppii uimaan kesämökkikulttuurin kautta mutta ei kaikki. Kouluihin lisää uimaopetusta siis.
Koko avaus on ihan höpö: POJATHAN EIVÄT UINEET!
Uimataidottomina kahlasivat vain palloilla leikkien syvälle, vaikka varmasti näkivät varoitustaulut. (Lähes) aikuiset miehet!
Opettelivat sukeltamaan.
Keneltä imaami kysyi tätä kysymystään?
karma on kova laki
Osaavatko somalialaiset merirosvot uida ?
No eivät
Ei vaan imaani tarkoitti sitä että näille matu pennuille pitää vero varoin palkata omat vahtiat jokaiselle. Koska väittävät jo että tämä on heidän maansa, näitten hyysäreiden takia.
Imaami ihmettelee allahin ilkeyttä. Allah ei varjellut poikiaan vaan antoi heidän hukkua.
Uima-allahi otti omansa suomalausveronmaksajien ristiessä kätensä.
Aina kun on mahdollisuus ivata ja haukkua ja syyttää ulkomaalaistaustaisia , kylläpä täällä syntyy pöhinää.
Ei ole itseisarvo näin toimia. Se mitä joku ihminen tekee, se ratkaisee että kritisoidaanko häntä vai ei.
Kun katsotaan peiliin, miksi suomalaiset antavat vanhustensa kuolla kotiin hoivan puutteeseen? Vaikka siis perhettä ja sukua on ihan lähettyvillä? Järkyttävää.
Älä yleistä. Meillä on pidetty vanhuksista huoli, ja nyt on hyvä omatunto siitä asiasta.
Somalit ovat isojen perseidensä kanssa todella ylimielistä porukkaa.
No, mitä Koraani sanookaan muista kuin muslimeista...tietysti suomalaisten
pitää nöyränä tarjota parhaimmat kämpät ja vahtia lapsia.
Herra allahin imaami kysäsen oliko ankkurikolleilla saattajat tullessaan halki Eu:maiden tuhansien kilometrien päähän kelapatojen ääreen?!
perheillä on suuret katraat aina uutta pukka sisään ulos.
mahtanee olla päivät melkoista sirkusta ilman kapelimestaria hyppivät seinillä ja ulkona.
jos jokatalossa on joutavat vanhemmat ,mitäpä tuosta itsepä ovat juhlat järjestäneet.
Koska tehdään hallitukselle välikysymys sananvapauden rajoittamisesta? Sitten kun vassut on hallituksessa?
Suomessa totuuden sanominen on rasismia.
Miksi alaikäiset laitetaan vaeltamaan Somaliasta toiselle puolelle maapalloa?
Kaikki tietävät, mikä vastaus on. Mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
Kas kun ei ole mitään maapalloa. Siinä menet metsään että heilahtaa :D
Vanhemmat odottivat yhä perheenyhdistämispäätöstä.
Eihän ne uimataidottomat missään uimassa olleet, vaan heittelivät jalat pohjassa palloa toisilleen. Saahan veteen mennä kahlailemaan, vaikkei uida osaakaan.
Ei kuitenkaan kannata kahlata liian kauas ja syvään veteen. Uimataitoisilla ei olisi ollut mitään vaikeuksia uida rantaan vaikka hiekka jalkojen alta olisi huuhtoutunut.
>> Nämä taisivat olla ns ankkurilapsia - heidät lähetetään alaikäisinä "ankkuriksi" Suomeen ja sitten loppusuku seuraa perässä perheenyhdistämisen varjolla. <<
Todellakin! Pohjaan menivät...
Vuohipaimenen kakarat eivät tiedä kun sen hiekan ja että veteen voi kustaja kusella voi peseytyä.
Erikoisjoukot testaa mielellään uimataitoa. Parhaimmillaan voi erikoistua taistelusukeltajaksi.
Teineillä ei ole vielä sukelluspuvussaan paljolti niitä puukonreikiäkään.
Imaami kun olisi ollut uimassa ja mhukkut niin saisimme nauraa kunnolla.
Viekää se imaami sinne syvänteelle. Valvokaa ja katsokaa kun se räpiköi hetken. Huutakoon sitä tuttua huutoaan.
Lähteekö uusi ankkuri liikkeelle?
m u s l im i en ÄO
Nämä poijjaat tulleet kaukaa yksin, selvästi yritetty vanhanaikasta, lapset ensin ja vanhemmat perässä.
Ottakaa opiksi, laittakaa lentokoneella heti takaisin!!! Siten vanhemmat eivät laita lapsiaan tänne.
Minä kysyn että mitä pojat tekivät Suomessa.
Allahin tahto toteutui; syöttiläiksi heittäytyneitä vätyksiä rangaistiin.
Miksi muslimit pyrkivät kristittyihin maihin?
Varmaan voisivat paeta riistoa ja hengenuhkaa
myös rauhallisiin muslimimaihin?
Mikä laskelmoitu teko poikien lähettäminen tänne on ollutkaan.
Nyt kiireesti jokaiselle uimarannalle Imaamit valvomaan turvallista uintia!
Imaami ankkuriin kiinni ja heitto mereen ikuisille unille.
Somalia vaatinee korvauksia Suomen valtiolta. A 100 000€. Siis 300 000€ ynnä korot ja vaatimiskulut ynnä ynnä...
Ankkurilapset meni pohjaan.
Oops!
Imaamilta voisi kysyä mitä helkuttia se raijaa näitä musulmaanikakaroita tänne ihmisten joukkoon
Sompun paikka ei ole Suomessa.
P@sk@nt@v@t Suomen vesistöt.
Ja minä kysyn Suomalaisena veronmaksajana: - Miksi nuo vtun somppuhäiskät edes oleskelivat Suomessa? Ilman vanhempia tulleet, ja ylläpitö piti olla taattu??? Mitä vtua??? Mikä messias tuo somppuimaami on tuomitsemaan Suomalaista elämän tapaa, - kulttuuuria ja miksi tuo saasta on yhä Suomessa?
Heittäkää vttuun koko imaami seurakuntineen. Suomenlahdella on poijuille tilaa!
Lentokeeneeseen vaan ja hyppy ilman laskuvarjoa Suomenlahteen.
Kas kun on vain yksi Herra ja Luoja, eikä hän satu olemaan tämä pedofiiliuskonnon kulttijohtaja ensinkään. Umami-imaami-uimaimaamien on turha lässyttää mitään
Onkos umami jotenki yhteydessä imamiin?
Tuo ikäiset pojat tarvitsee oikein valvontaa ja aikuisia vahtimaan? Ja samanikäiset tytöt ovat kuitenkin sopivan ikäisiä menemään naimisiin. Huutonaurua!
Kundit tarvitsis suomalaisia tyttöjä vahtimaan niitä. Mielellään 3-4 jokaiselle.
Tämän päivän uutisissa oli että suomalainen uumöölikin pysyy pinnalla vaikka raavaat somput uppoavat.
Imaamilla taitaa olla vähän heikko äo ja maan tuntemus.
Sama vika niillä muillakin.
Mikä esti imaamia olemasta vahtimassa poikia?
Häiskä kyselee hieman pöljiä. Jos pojat olisivat uineet niin eivät olisi hukkuneita.
Mine sannoa kaiki rantta pitte aisddatta ei jotu vesi sommali ei ola vesi totu ei vesi sommalli naine ei luppa vesi burkka ei mennä uidda naine orjja ei luppa mitte. parremppi laita kaiki vesi verko pääle varttija kaiki paika sannoa sommalli mä olla töisä kela isso firmma paljo rahha ilmmane huva huva
Totuus koskee joskus, mutta sensuurihan on tärkeää tälle Hesari paskalle.
Miksi vanhempia ilman olivat Suomessa?
Somalia pyytänyt omiaan takaisin, jo vuosia sitten!
Allah hoiti valvonnan.
Voiv, voi. Jos olisivat palanneet kotimaahansa, ajoissa. Tuota järkyttävää tapausta ei olisi tapahtunut😞
https://www.suomenuutiset.fi/somalian-presidentti-berliinissa-kaikki-somalialaiset-voivat-palata-kotimaahansa/
Kylläpä on säälittävän ilkeitä kirjoituksia hukkuneista lapsista! Häpeän puolestanne. Toivon, etten koskaan voi niin huonosti, että ainoa ilo tulee ilkkumisesta toisten kuolemalle.
Se kuuluu PersuPopulistien luonteen piirteeseen.
Suomalaisia rääkkäävää ja meidän rahoja kuluttavaa sakkia menehtyy, voi hitsi kun pitäisi surra. Tajuatko torvelo että nämäkin luultavasti olisivat olleet roadmaneina ihan just, elleivät olleet jo.
Niin, kukaan muuhan ei tietenkään vihaa maahantunkeutujia kuin persut? Tavallinen kansa syli avoinna ottaa vastaan kaikki somalit ja muun roskan k.maista, eikö vain?
Imaamilla on imaamin jutut. Tuppaa yleensä olemaan.
F*King imaami, vedä ittes vessanpöntöstä alas, syytä itseäsi, pakota kaikki "mehmetit" UIMAKOULUUN, kun tulevat "TUHANSIEN JÄRVIEN MAAHAN", vitun tyhmät mamut luulee et mitään ei käy, kun vaan OLESKELEE, vesi outo elementti????*, haistakaa vittu, ei sureta pätkääkään, ite menivät hukkumaan, kodissa " tyranni isä" vaoays kielletty, siksi näin käy, f*king paskapää,mns. isä.!!!!!!
Jos lopetetaan puhuminen mistään "lapsista" kun kyseessä olivat raavaat teinit jo (luultavasti jo täysi-ikäiset) Ei turhaan anneta kuvaa mistään viattomista palleroista jotka eivät tajunneet mitään.
Maahamuutto on pelkkä kuluerä. Erinäisiä ja monikulttuurisia nusimoita ja imaameja riittää kysymään ja vaatimaan lisää veronmaksajain rahoja milloin mihinkin.
Tuo rytsän pussiin pelaava natsima onkin mielenkiintoinen tapaus, suomen hallitus antaa tämän maan vihollisen oleilla täällä aivan vapaasti vuodesta toiseen, vielä määräillä kansaamme?
Sossut, sekoomus ja rantahurrit vaatii silti yhä vain lisää ja lisää näitä kaikintavoin hyödyttömiä, taidottomia puikulapäitä tänne.
Eiköhän tuollakin plösöimpalla olis päivät pitkät aikaa valvoa mujahideedeenejaan.
Tuon ikäiset vastaa kyllä jo itsestään. Sille ei voi mitään että vieraassa maassa on vaaranpaikkoja mihin langeta.
En tiedä, miksi nuo kolme kuollutta olivat tulleet Suomeen ilman vanhempiaan. Olisi kuitenkin ihan niiden Suomessa elävien imaamien jo annettava lupa täällä asuville naisillekin edes valvoa omia lapsiaan uimarannalla, vaikka lähellä olisi vieraan kulttuurin miehiä vähäpukeisina. Jos isukki mukana, pitäisi ehkä laittaa jollekin yleisuimahallikoulukurssille hänetkin, että ymmärtää, mistä edes kyse. Jos eivät ala jo nyt ymmärtämään, varmasti Somaliakin olisi heille turvallisempi ja kulttuurisesti mukavampi paikka elää.
Ankkurilapsia — perheenyhdistäminen
Kuka on vastuussa oleskeluluvan myöntämisestä noille imaameille.
Tuokin imaami elää suomalaisten verorahoilla.
Missä se kysyy näin? Lähde kiitos. Sanasta sanaan. Puuttuu minun lehdestä.
Vauvojen simät tulee tuhota syynä koulu/amis/lukio kiusaaminen
Eikös nuo olleet ilman vanhempiaan maassa. Eli siis vastaanottokeskuksen/lastensuojelun asiakkuudessa, että sinne sitä syyttävää sormea osoittamaan eikä Somaliaan.
Aika miehiä olivat ja media puhuu lapsista, ilmeisesti väärennetyt paperit, että siinäpä imaamikin huutelee vaan ihan rauhassa