EU ja Von de Leyen viilasi tullisopimuksessa linssiin Trumpia oikein kunnolla

Anonyymi-ap

Telkkarissa Trumpin ja Von der Leyuenin tapaaminen uuden tullisopimuksen merkeissä näytti ulospäin juuri sellaiselta kuin Trump halusikin sen näyttävän amerikkalaistenb silmiin.

1.) - Euroopasta Yhdysvaltoihin tuleville tuotteille tulee 15% tulli, mutta Yhdysvalloista Eurooppaan tuleville ei tule mitään tulleja.
2.) -Eurooppa ostaa jatkossa 750 miljardilla dollarilla amerikkalaista energiaa
3.) -Eurooppa tekee 600 miljardin euron sijoitukset Yhdysvaltoihin.

Trump sai siis telkkarissa esitellä tekemäänsä maailman suurinta tulli- ja kauppasopimusta ikinä. Hän sai täsmälleen sen jättidiilin, mitä hänen egonsa oli vaillla.

Todellisuudessa 2.) -kohta tulee toteutumaan vain osittain. Polttoaineita toki Amerikasta ostetaan, mutta Euroopassa ei tarvita sellaisia määriä maakaasua ja öljytuotteita, kuin tuossa on määritelty. Eurooppalaiset öljyfirmat ostavat edelleenkin sieltä, mistä polttoaineita edullisimmin saa.

Kohta 3.) ei tule toteutumaan likimain lainkaan. Euroopasta tehdään kyllä sijoituksia Yhdysvaltoihin, kuten on tehty tähänkin saakka. Mutta edes seuraavassa 20 vuodessa Eurooppa ei tule tekemään tuon suuruusluokan investointeja Yhdysvaltoihin.

---
Euroopasta käsin katsottiin, että tuo Trumpille esitelty "jättidiili" kannatti tässä vaiheessa tehdä. Todellisen taloudellisen toiminnan ja toteutuksen tasolle asti auki purettuna sopimus ei ole Euroopalle lainkaan niin huono, kuin päälle päin näyttää.

Fakta on että Amerikassa on nyt tuollainen presidentti 3,5 vuotta eteenpäin kuin on. Tämän realiteetin kanssa eletään tämä aika.

11

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Euroopan on pidettävä Amerikka isoine asevarastoineen mukana Ukrainan aseistamisessa myös tästä eteenpäin.

      Tämä on yksi näkökohta, joka on ollut tullisopimusneuvotteluissa taustalla pohdittavana EU:n puolelta. Lopulta kannatti vaan leipoa kasaan sellaiselta näyttävä herkullinen diili-kakku, että Trump mielellään esitteli sitä televisiossa.

    • Anonyymi

      Epäilenpä kumpi kumpaa tässä diilissä viilasi linsiin. Muutenkin hajanainen ja lepsu EU ei ainakaan kykene ketään viilaamaan linssiin.

    • Anonyymi

      EU autoteollisuutta on tuettu ahkerasti, että pysyy pinnalla.🧟

    • Anonyymi

      Trumpetti luulee muuallakin olevan sama meininki. että yksi henkilö saa päättää asioista.

    • Anonyymi

      Vai aikoo EU rikkoa tekemänsä sopimuksen? Onko tuo nyt sitä kuuluisaa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, jota on jo nähty Gazassakin?

    • Anonyymi

      Mikä tässä omi EUn voitto? Jos minä lsitan myyntiin jotain minkä olen saanut ilmaiseksi, pyydän siitä tonnin ja sä maksat siitä 500 niin teinkö tappiota? En tehnyt vaan tienasin 500 tekemättä mitään.

      Eihän Trump ole tarkkaan laskenut paljonko tulleja pitäisi periä, Trump vaan heitti ilmoille lukuja, joista aletaan käymään kauppaa.

      EUlle Trump jeitti 30 prossaa, EU uhkaili kuukausien ajan vastatulleilla, lopulta EU suostui 15 prossan tulleihin ja ne sen on pakko maksaa, koska tullit koskee sellaista, jota EU ei voi lopettaa, esim. volkkari henkilöautoja, niihin tulee nyt lisätullit.

      Jos lisätullit vähentää vilkkarin vientiä USAan, niin ei siinä häviä kuin EU. Volkkari joutuu siis alentamaan autojensa hintaa sen about 15 prossaa tai jotain, ettei hinnat nouse USAssa.

      USA tässä voitti.

      • Anonyymi

        sori noi typot, en ole käynyt Lukiota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sori noi typot, en ole käynyt Lukiota.

        Eikö sun olis pitänyt käydä Kirjoittamo.


    • Anonyymi

      Suomessa stubbi myötäilee ja kehuu trumppia vaikka se nylkee suomesta kaiken rahan

    • Anonyymi

      Mitään sopimuksen sääntöjä ei ole rikottu, vaikka ylimääräiset polttoaineostot ja investoinnit jäisikin tekemättä. Sopimus on EU-byrokraattien toimesta laadittu sikäli joustavaksi.

      "Osana tullidiiliä EU lupasi ”pyrkivänsä” siihen, että Yhdysvalloista
      hankittaisiin kolmen vuoden aikana yhteensä 750 miljardin euron
      edestä energiatuotteita. Sen lisäksi EU:sta kohdennettaisiin jopa
      600 miljardia euroa suoria invertointeja Yhdysvaltoihin."

      EU-komissiolla ja Ursulalla itsellään ei ole minkäänlaista budjettia ostaa gallonaakaan öljyä USA:sta, vain eurooppalaisille polttoaineyhtiöillä on. Lisäksi tuo "pyrkimys" tehdä 600 miljardin investoinnit USA:han jää vain pelkäksi pyrkimykseksi.

      Kyllä amerikkalaisen osapuolen ammattitason neuvottelijatkin nämä asiat ja reunaehdot varsin hyvin tiesivät.

      Mutta Trumpille mieluinen "jättidiilin" sopimusteksti laadittiin kasaan, että Trump sai sen esitellä. Nyt päästään asioissa molemmin puolin Atlanttia taas eteeenpäin.

    • Anonyymi

      " lopulta EU suostui 15 prossan tulleihin
      ja ne sen on pakko maksaa, "

      Suomen metalliteollisuus ja myös lääketeollisuus on tarkastellut, onko heidän toimittamilleen tuotteille vastaavaa omaa tuotantoa USA:ssa olemassa. Hyvin monelta osin vastaus on että ei ole.

      Amerikkaan mahdollisesti vievälle ulkomaiselle kilpailevalle tuonnille taas on olemassa (vähintään) samanlaiset 15% tullit kuin suomalaisillekin.

      Tämä antaa vientiyrityksillemme mahdollisuuden lisätä 15% tulli suoraan tuotteiden hintoihin Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset kuluttajat maksavat tullin korottamat hinnat, eivät suinkaan suomalaiset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2482
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2084
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      23
      1872
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1615
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1475
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1366
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1339
    8. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      38
      1315
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1295
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1076
    Aihe