Jumala kiusaa jokaista viatonta sairaalloisella tavalla. Jumala miellyttää juuri niitä joita valtaosa ihmisistä miellyttää.
Eli Jumala on vain ihmiset itse. Mutta varmuudeksi koska katkerana totean, että omassa elämässäni on tapahtunut selittämättömiä asioita haluan kostaa Jumalalle ensimmäisenä jos hän on olemassa.
En ole suostunut olemaan mikään Jumalan tyhmä idiootti jota syyttää jonkun toisen teoista! Jos en saa mitään hyötyä niin miksi olisin jonkun idiootti passaaja täällä?
En taatusti ole yhtään missään tekemisissä.
Jos epäilen "Jumalan tyhmän suunnitelman" olevan jotain, sabotoin sen kyllä.
Rakastakaa toisianne, miksi rakastaisin jotain hoopoa, joka ei osaa palkita minua jos teen jonkun hyvän teon?
Jos Jumala on, hän on sairas kusipää.
6
160
Vastaukset
- Anonyymi
En ole juoppo. Ajattelin nyt pari kertaa käyskennellä kännissä kaduilla, ettei joku torvi luule häiriintyneenä minun olevan jonkun pelastajan. Osalla on niin kusi noussut päähän, että haaveilevat jotain.
- Anonyymi
Katsoin kateellisena Pehmisten yön iloista nuorta porukkaa. Näyttivät ihan normaaleilta.
Vihaan niitä vanhanajan ihmisiä joilla on aina se sama rooliodotus ja sairas kyylääijä. Ämmät taas ovat jotain ihme selkäänpuukottavia kusi päitä.- Anonyymi
Toivon, että olisi enemmän tuollaista hauskaa juttua. Voi tehdä jotain ilman, että siinä on mitään sen vakavampaa. Se on sitä tervettä!
- Anonyymi
"Minä järjestän aikojen lopuilla jumalattomuuden tähden kansojen keskuuteen sellaisen onnettomuuden että jokaisen korvat soivat.
Siitä he tietävät että minä olen se joka minä olen."- Anonyymi
No, tuossa on ollut jo pari maailmansotaa, joukkotuhoamisia ja ydinpomminkin viimeisen globaalin sodan päätteeksi. Näitäkin ennen oli vuosisatoja sotia, nälänhätiä, ruttoa ja kärsimystä. Mahtaa olla kova paukku sitten se korviensoimisjutta.
Niin no..niitä mielikuvitussontiaisia tuskin on olemassa.. ..ihminen nyt vain on loputtoman ahne, itsekäs paskiainen tilaisuuden tullen, eikä se ole muuttumassa miksikään.. ..maailma toimii syy-seuraus-suhteella eli ei pitäisi antaa tilaisuuksia paskiaisuuteen…valitettavasti aina ei ole sellaista vaihtoehtoa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243138Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162645Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432387- 132284
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142025Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717