Stalin oli syyllinen talvisotaan

Anonyymi-ap

Neuvostoliittokin sen myönsi vuonna 1989. NL tuomitsi 24. joulukuuta 1989 Saksan kanssa 23.8.1939 tehdyn salaisen etupiirijaon.

Päätöksessä sanottiin mm: "Kongressi toteaa, että tuona aikana SNTL:n ja Latvian, Liettuan ja Viron suhteita sääteli sopimusjärjestelmä. Vuoden 1920 rauhansopimusten ja vuosien 1926-1933 solmittujen hyökkäämättömyyssopimusten mukaan niiden sopimusosapuolet olivat velvollisia molemminpuolisesti kunnioittamaan kaikissa oloissa toistensa suvereniteettia ja alueellista yhtenäisyyttä ja koskemattomuutta. Samanlaisia velvoitteita Neuvostoliitolla oli Puolaan ja Suomeen nähden

Kongressi toteaa, että kun Stalin ja Molotov kävivät neuvotteluja Saksan kanssa salaisesta pöytäkirjasta salassa neuvostokansalta, kommunistisen puolueen keskuskomitealta ja koko puolueelta, Korkeimmalta neuvostolta ja SNTL:n hallitukselta, nämä pöytäkirjat poistettiin ratifiointiprosesseista. Niinpä päätös niiden allekirjoittamisesta oli luonteeltaan ja muodoltaan
henkilökohtaista vallankäyttöä, joka ei millään tavalla heijastanut neuvostokansan tahtoa, joka ei siten kanna vastuuta tästä sopimuksesta

Pöytäkirjat eivät luoneet uutta oikeudellista perustaa Neuvostoliiton ja kolmansien maiden keskinäisiin suhteisiin, vaan Stalin ja häntä ympäröivät käyttivät niitä uhkavaatimusten esittämistä ja voimakeinoilla pakottamista varten muita valtioita kohtaan syyllistyen rikkomuksiin oikeudellisiin velvoitteiden vastaisesti"

SNTL:n Korkeimman neuvoston puheenjohtaja M. Gorbatshov
Moskova, Kreml, 24. joulukuuta 1989

28

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      .
      .
      - Teurastaja-Stalinin -apukätenä oli Suomalainen PUNIKKI-Kommunisti -

      - - - - - " HirttoNarun-Rasvaaja " Otto Ville Kuusinen = ( Vasemmistoliitto )

      - tuo Kuusinen olis tullut Suomeen 50-luvulla , mutta Ei Suomi päästänyt - !

      .
      .

    • Anonyymi

      Venäläisjohtoinen neukkula oli toinen WWll aloitajista. Siihen nähden joku Italia oli pelleporukan päähänpisto.

    • Anonyymi

      Neuvostoliitto aloitti toisen maailmansodan. Läheinen liittolainen Saksa oli myös mukana.

      • Anonyymi

        Miten Neuvostoliitto aloitti toisen maailmansodan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Neuvostoliitto aloitti toisen maailmansodan?

        Hyökkäämällä Japania vastaan 1000 lentokoneen, 600 panssarin ja kahdenkymmenen jalkaväkidivisioonan voimin mongoolien avustuksella heinä-elokuussa 1939.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Neuvostoliitto aloitti toisen maailmansodan?

        https://histdoc.net/historia/nichtang.html

        Saksan valtakunnan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamisen johdosta ovat kummankin osapuolen allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat käyneet äärimmäisen luottamuksellisia keskusteluja kummankin osapuolen etupiireistä Itä-Euroopassa. Nämä keskustelut ovat johtaneet seuraaviin tuloksiin:

        1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

        2. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Puolan valtioon kuuluvilla alueilla rajoitetaan Saksan ja SNTL:n etupiirit kulkemaan suunnilleen jokien Narew, Veikseli ja San linjaa.

        Kysymys siitä, pitävätkö molemminpuoliset intressit itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana ja miten tämä valtio tulisi rajata, voidaan lopullisesti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen kuluessa.

        Joka tapauksessa molemmat hallitukset ratkaisevat tämän kysymyksen ystävällisessä yhteisymmärryksessä.

        3) Kaakkois-Eurooppaa koskien neuvosto-osapuoli korostaa kiinnostustaan Bessarabiaan. Saksan puolelta ilmoitetaan, että sillä ei ole mitään poliittista kiinnostusta näihin alueisiin.

        4) Molemmat osapuolet käsittelevät tätä pöytäkirjaa äärimmäisen salaisesti.

        Moskova ./. 23. elokuuta 1939.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyökkäämällä Japania vastaan 1000 lentokoneen, 600 panssarin ja kahdenkymmenen jalkaväkidivisioonan voimin mongoolien avustuksella heinä-elokuussa 1939.

        Oletko taas vetänyt helteessä liikaa kiljua ja kärpässienikeittoa?


    • Anonyymi

      Saksa ja Neuvostoliitto sopivat 23.8.1939 salaa Puola jakolinjan ja hyökkäsivät syyskuussa 1939 sille linjalle.

      Sitä pidetään toisen maailmansodan alkuna.

      • Anonyymi

        Hehehe ja taasko se putkisen opetusvanhus täällä horisee omiaan?

        Puolan offensiivi, Puolan taistelu, taistelu Puolasta, Puolan valtaus, Saksan–Puolan sota 1939 tai Puolan sotaretki, saksalaiselta koodinimeltään Fall Weiß (’Tapaus valkoinen’) oli toisen maailmansodan aloittanut Saksan hyökkäys Slovakian rinnalla Puolaan 1. syyskuuta 1939 ennen erillistä Neuvostoliiton hyökkäystä Puolan itäiselle puolelle. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat Saksalle sodan kaksi päivää myöhemmin Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolan_offensiivi


    • Anonyymi

      Hehehe kaksi putkisen opetusvanhusta tunnistettu taas horisemasta tässäkin ketjussa.

      Niitä ei voi sanoa opetuslapsiksi, koska kahdeksankymppistä nyt ei voi lapseksi sanoa, paitsi nämä ovat kyllä täysin lapsen tasolla😂

      • Anonyymi

        Hehehe Kremlin Tiltu yrittää pestä jumalaansa Stalinia puhtaaksi rikoksestaan aloittaa yhdessä Hitlerin kanssa toinen maailmansota.


    • Anonyymi

      Neuvostoliitto aloitti toisen maailmansodan yhdessä liittolaisensa natsien kanssa. Tätä ei voi edes kiistää.

      • Anonyymi

        Puolan offensiivi, Puolan taistelu, taistelu Puolasta, Puolan valtaus, Saksan–Puolan sota 1939 tai Puolan sotaretki, saksalaiselta koodinimeltään Fall Weiß (’Tapaus valkoinen’) oli toisen maailmansodan aloittanut Saksan hyökkäys Slovakian rinnalla Puolaan 1. syyskuuta 1939 ennen erillistä Neuvostoliiton hyökkäystä Puolan itäiselle puolelle. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat Saksalle sodan kaksi päivää myöhemmin Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolan_offensiivi


    • Anonyymi

      Talvisota oli Erkon sota.
      Huonon diplomatian tulosta.

      Talvisotaa ennakoi jo 1920-luvulla Paasikivi, joka ymmärsi, että Tarton rauhan raja kulkee liian lähellä Petrogradia.

      • Anonyymi

        "Talvisota oli Erkon sota."

        Venäjän presidentti Jeltsin sanoi talvisotaa Stalinin rikokseksi Suomea kohtaan.


    • Anonyymi

      Suomessa jaksetaan loputtomiin ruikuttaa tuosta Hitlerin ja Stalinin sopimuksesta.

      Se oli ainoastaan Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus. Esim. Suomen kohtalosta ei Saksa ja Neuvostoliitto voineet vapaasti päättää keskenään. Petsamon nikkeliesiintymän kaivosoikeudet oli annettu kanadalaisille ja briteille. Siksi Neuvostoliitto ei saanut pitää miehittämäänsä Petsamoa Moskovan rauhassa.

      Kuten huomaamme, Suomessa on rajusti liioiteltu tuota Hitlerin ja Stalinin sopimusta. Jos se olisi ollut ”jumalan sanaa”, niin ei Stalinin olisi tarvinnut luovuttaa Petsamon nikkeliä takaisin Suomelle talvisodan jälkeen.

      • Anonyymi

        Ne jankuttaa samaa jorinaansa , minkä ovat pölhökustaa putkiselta oppineet😄


      • Anonyymi

        EI OLLUT MUUTA KUIN KAHDEN ”RIKOLLISVALTION”. SULLE-MULLE SANA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne jankuttaa samaa jorinaansa , minkä ovat pölhökustaa putkiselta oppineet😄

        Katso peiliin. Siellä näet vain tiedonantajaa lukeneen pölhökustaan.


      • Anonyymi

        "Suomessa jaksetaan loputtomiin ruikuttaa tuosta Hitlerin ja Stalinin sopimuksesta."

        Teillä Venäjällä siitä halutaan vaieta. Ja miksi niin. Koska se osoittaa että Stalin ja Hitler oli rikoskumppaneita.


    • Anonyymi

      Stalinin elämäkerran kirjoittaja, venäläinen kenraalieversti Dmitri Volkogonov on siteerannut Neuvostoliiton Berliinin-suurlähettilään raporttia keskustelusta, jonka tämä oli käynyt Adolf Hitlerin kanssa 3. syyskuuta 1939, kaksi päivää Saksan Puolaan kohdistaman hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Raportin mukaan Hitler oli lausunut:

      »Saksan kansa on onnellinen siitä, että Saksan–Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus tulee palvelemaan molempien kansojen yhteistyön asiaa. Sodan tuloksena tilanne, joka on ollut voimassa Versailles'n sopimuksesta lähtien, vuodesta 1920, tullaan kumoamaan... Saksa ja Venäjä tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen sotaa.»

      Raportin viimeisessä lauseessa tarkoitettiin ensimmäistä maailmansotaa. Stalin oli alleviivannut viimeiset sanat paksulla punakynällä

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop-sopimus

      • Anonyymi

        Volkogonovin löytämä raportti osoittaa että toinen maailmansota alkoi salaisen etupiirijaon tekemisellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Volkogonovin löytämä raportti osoittaa että toinen maailmansota alkoi salaisen etupiirijaon tekemisellä.

        Höpö höpö😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Volkogonovin löytämä raportti osoittaa että toinen maailmansota alkoi salaisen etupiirijaon tekemisellä.

        Kirjoittaja ei ole vakavasti otettava. Asiakirja on Venäjän arkistossa ja venäläiset ovat itse vahvistaneet sen aitouden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja ei ole vakavasti otettava. Asiakirja on Venäjän arkistossa ja venäläiset ovat itse vahvistaneet sen aitouden.

        Siis höpöttäjä.


    • Anonyymi

      Maailma olisi parempi jos Stalin olisi tuomittu sotasyylliseksi istumaan vankilassa kuolemaansa asti. Karjala olisi palautettu Suomelle eikä Neuvostoliitosta olisi tullut ainakaan niin paha totalitaarinen sortovalta kuin millaiseksi Stalin sen teki. Jopa venäläisillä olisi asiat paljon paremmin.

    • Anonyymi

      Ei siitä ole kellään tervejärkisellä ollut epäilystäkään, että Josif Stalin ja muu Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin rosvokopla oli syyllinen talven 1939 - 1940 sotaan Suomea vastaan.

    • Anonyymi

      Stalin ja Hitler olivat liittolaisia. Kivistääkö totuus? Russotrolli.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      3984
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      31
      3457
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3264
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      5
      3253
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2879
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      23
      2641
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      154
      1494
    Aihe