supo

Supo tiesi iskusta ennakkoon.Aika hurjaa jos ne ei varoittanut Brittejä.Mielenkiintoista muuten sekin ,että suomalaisia kansanedustajia oli kielikursseilla lontoossa ja heitäkään ei varoitettu millään tavalla.Outoo..
6377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihje joka kertoi se mitä Lontoossa eilen tapahtui ei ollut supon mukaan oikea vihje. Järjetöntä kaikin puolin koska se kuitenkin tapahtui. Mikä lienee supon luottamus yleensä maailmalla missään Illuminatisissa piireissäkään? Jos vihje on ja sitä ei välitetä eteen päin mutta se vuodetaan heti ulos ...heihei!!

Äänestä
  • Vihje siis tuli päivää ennen kuin iskut toteutivat. Supo ilmoittaa asiasta julkisuuteen lyhellä tiedotteella että kysessä ei ollut oikea vihje.

    Vihje kuitenkin tuli ja vieläpä päivää ennen. Melkoinen yhteensattuma. Mitä vihjeiden antajat olivat täsmälleen kuulleet. Eiväthän ne poliisille aivan mitättömömästä syystä soita. Nyt olisi paikallaan kuulla vihjeiden antajia. Toivottavasti joku lehti tarttuu jutttuun.

    Äänestä

  • ksdjfa kirjoitti:

    Vihje siis tuli päivää ennen kuin iskut toteutivat. Supo ilmoittaa asiasta julkisuuteen lyhellä tiedotteella että kysessä ei ollut oikea vihje.

    Vihje kuitenkin tuli ja vieläpä päivää ennen. Melkoinen yhteensattuma. Mitä vihjeiden antajat olivat täsmälleen kuulleet. Eiväthän ne poliisille aivan mitättömömästä syystä soita. Nyt olisi paikallaan kuulla vihjeiden antajia. Toivottavasti joku lehti tarttuu jutttuun.

    alkajaisiksi muistelisit mitä Knape asiasta sanoi.

    Äänestä

  • Jerry_Falwell kirjoitti:

    alkajaisiksi muistelisit mitä Knape asiasta sanoi.

    Tuo knapen juttu meni ohi. Näin ainostaan tekstiltä pienen maininnan. Voisitko referoida?

    Äänestä

  • kdfdssd kirjoitti:

    Tuo knapen juttu meni ohi. Näin ainostaan tekstiltä pienen maininnan. Voisitko referoida?

    Iltalehden versio asiasta:

    Ilta-Sanomien mukaan vihje tuli nuorilta, jotka olivat linja-autossa kuulleet englanninkielisen puhelinkeskustelun, jossa henkilö oli puhunut "huomenna tapahtuvista räjähdyksistä".

    - Vihje oli tämän tyyppinen. Vihje tuli Suomesta ja englantia puhelimeen puhunut henkilö oli tiettävästi suomalainen, Knape kertoo.
    -------

    Huomaa mikä puuttuu.

    Tuosta puuttuu lähdes kaikki. Mitä nuoret kuulivat täsmälleen, kuka oli englantia puhunut mies, mitä räjäytyksillä tarkoitettiin,..

    Voihan tuo olla pelkkä yhteensattuma ja että räjähdyksistä puhunut mies oli puhunut kallion räjäyttämisestä rakennustyömaalla.
    Melkoinen yhteensattuma silti. Mitä sinun mielestäsi ilmoituksesta puuttuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mulder kirjoitti:

Supo tiesi iskusta ennakkoon.Aika hurjaa jos ne ei varoittanut Brittejä.Mielenkiintoista muuten sekin ,että suomalaisia kansanedustajia oli kielikursseilla lontoossa ja heitäkään ei varoitettu millään tavalla.Outoo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu