Sotilaspapeista ei juuri muistijälkiä?

Lukaisin varusmiespalvelukseen keskittyvän Eetu Julinin romaanin 347 (Aviadore 2024). Pienoisen nostalgisen lisäksi minua kiinnosti, miten hän kuvaa sotilaspappien toimintaa ja oppitunteja. Niistä ei ole kuitenkaan mitään. Poikkeuksena on vain sotilasvalan antoon liittyvä kuvaus: ”Seuraavaksi joukko ottaa baretin päästään yhdenaikaisesti ja jatkaa paikallaan seisomista, kun kenttärovasti pitää puolestaan puuduttavia latteuksia ja jeesustelua sisältävän, rukoukseen päättyvään puheen korokkeeltaan.”

Mahdollisuudesta valita sotilasvakuutus ilman jeesustelua uskonnollista julistusta sisältävän sotilasvalan sijaan ei mainita. Romaanin päähenkilön kokemus sitä, että uskonto ei jätä suurempia muistijälkiä, lienee varsin yleinen? Se johtunee myös siitä, että asia otetaan normihommana, johon on totutettu jo peruskoulussa sekä lukiossa tai amiksessa. Papin puhe ei saa kunnioitusta eikä protestointia. Jeesusteluun on turruttu. Sikäli kysymys on indoktrinaation onnistumisesta.

Luonnollisesti kirjailijalla on oikeus fokusoida tarinansa kannalta olennaiseen. Oudompana valintana pidin taannoin sitä, että osallistuvaan havainnointiin perustuvassa kirjassa Tunnetut sotilaat. Varusmiehen kokemus ja terveystaju (Tommi Hoikkala, Mikko Salasuo ja Anni Ojajärvi, 2009) sotilaspapeista ja uskonnonharjoituksesta varusmiespalveluksessa ei kirjoitettu juuri mitään. Kirjoittajat jotenkin halusivat välttää ehkä jotenkin aran aiheen.
Esa Ylikoski
12259
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Esa Ylikoski olisi voinut kertoa omista havainnoistaan sotilaspapeista varusmiehen palvelusajaltaan eikä romaanista poimittua fiktiota. Koska ja missä olit 8/11 kuukautta ja miten sotilaspappi oli mukana.

Meillä oli 1980-luvulla teologian ylioppilas sotilaspappina tai vastaavana. Mitään valaa hän ei vastaanottanut eikä saarnannut. Iltahartauden taisi pitää joskus. Alikersantti oli. Valassa oli vanhempi kaveri.

Sitä vastoin hän kertoi ja kanteli kapiaisten esimiesaseman väärinkäytöksistä ja markkinoi Varusmiesliittoa.

Äänestä
  • Kiitos, mutta minä ja muut uskonnottomien oikeuksia ajavat olemme kiinnostuneita nykypäivien tilanteesta varusmiespalveluksessa.

    Olin kyllä varusmiesliiton paikallisen osaston puheenjohtajana, mutta vanhojen muistelut olkoon oma lukunsa.

    Nyt olisi kiva saada ajankohtaista tietoa. Vieläkö sotilasvakuutuksen kerrotaan olevan niille, joilla on jotain omantunnonongelmia?

    1Äänestä

Et ole Esa huomannut omasta nuoruudestasi varusmiehenä, että nyt alokaskauden eli P-kauden ollessa nyt parhaimmillaan alokkailla ja varusmiehillä ei ole juurikaavn vapaata. Puhelinta ei voi käyttää palveluksessa. Vähäinen aika meneekin muuhuin kuin Suomi24 -keskustelujen tutkimiseen..

Äänestä
  • Ei tässä nyt varmaan raporttia suoraan paikan päältä odotetakaan. Mutta ovat sotilaat viikonloppuvapailla ym, ja sitä kautta läheisillä mahdollisuus kysyä tästäkin.

    Omakin kokemus, saapumiserä 1/1995, on niin vanha että tuskin kertoo nykypäivästä.

    Äänestä

KaiPr:ssa on omat valat luterilaisilla ja ortodokseilla omissa kirkoissa. Muilla eli vapareilla ja muslmeilla yms on siviilivala erikseen.

Elokuussa taas vannotaan valoja, joten tiedot löytyvät joukko-osastojen sivuilta.

1Äänestä

Sotilaspapit ovat tärkeitä nyt, kun varustaudutaan ja valmistaudutaan taisteluun Putinin sotarikosvaltiota vastaan

Äänestä

Vapareiden resurssit ovat aika pieniä. Toiminnasa on keskityttävä vuosittain muutamiin keskeisiin teemoihin. Jäsenmaksun suorittavia jäseniä ja aktivisteja tarvitaan lisää. Tehokas toiminta vaatii uusien jäsenten lisäksi kunnon korotuksia alhaisiin jäsenmaksuihin. On muistettava, että kirkkovero on 1-2 % ja lahkoilla enemmän.

Sotilaspappeja on olettaakseni suurimmissa varuskunnissa eikä niissä yhtä kaveria enempää. Ongelma on marginaalinen tai ainakin lähellä marginaalia.

Esa Ylikoski on tehnyt vuosikymmenten aikana perusteellista ja monipuolista selvitystyötä eri sektoreista.

1Äänestä

Ylikoski kuuluu putinistiporukkaan Vasliitto joka ajaa Gazan tunnustamista, jotta Venäjä voisi perustaa Välimerelle tukikohtia, jotka se on menettämässä Syyriassa, jossa Halosen perhetuttava Assad on paennut Moskovan lähiöön. Kreml käyttää tukikohtia häiriköintiin

Tämä sama putinistiporukka vastusti ydinvoimaa Eurooppassa jotta EU jäisi riippuvaiseksi Venäjän kaasusta. Riippuvuus sai Putinin hyökkäämään Ukrainaan olettaen, ettei EU uskalla reagoida

Tällaisen putinporukan pitäminen Valiiton johdossa on liiton poliittinen valinta

Äänestä

Muistan, että kenttärovastin tunneilla pojat nukkuivat eikä hänkään ruvennut siitä ketään nuhtelemaan. Ehkä se sentään on jäänyt ainakin joillekin mieleen, että hän sen salli, sillä eipä muilla oppitunneilla nukuttu.

Äänestä

Herra kenttärovastilla oli pelisilmää. Ei ollut tyhmä mies.

Äänestä
  • Niin minäkin ajattelen.

    Äänestä

Yksi yhtä ha toinen toistaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lukaisin varusmiespalvelukseen keskittyvän Eetu Julinin romaanin 347 (Aviadore 2024). Pienoisen nostalgisen lisäksi minua kiinnosti, miten hän kuvaa sotilaspappien toimintaa ja oppitunteja. Niistä ei ole kuitenkaan mitään. Poikkeuksena on vain sotilasvalan antoon liittyvä kuvaus: ”Seuraavaksi joukko ottaa baretin päästään yhdenaikaisesti ja jatkaa paikallaan seisomista, kun kenttärovasti pitää puolestaan puuduttavia latteuksia ja jeesustelua sisältävän, rukoukseen päättyvään puheen korokkeeltaan.”

Mahdollisuudesta valita sotilasvakuutus ilman jeesustelua uskonnollista julistusta sisältävän sotilasvalan sijaan ei mainita. Romaanin päähenkilön kokemus sitä, että uskonto ei jätä suurempia muistijälkiä, lienee varsin yleinen? Se johtunee myös siitä, että asia otetaan normihommana, johon on totutettu jo peruskoulussa sekä lukiossa tai amiksessa. Papin puhe ei saa kunnioitusta eikä protestointia. Jeesusteluun on turruttu. Sikäli kysymys on indoktrinaation onnistumisesta.

Luonnollisesti kirjailijalla on oikeus fokusoida tarinansa kannalta olennaiseen. Oudompana valintana pidin taannoin sitä, että osallistuvaan havainnointiin perustuvassa kirjassa Tunnetut sotilaat. Varusmiehen kokemus ja terveystaju (Tommi Hoikkala, Mikko Salasuo ja Anni Ojajärvi, 2009) sotilaspapeista ja uskonnonharjoituksesta varusmiespalveluksessa ei kirjoitettu juuri mitään. Kirjoittajat jotenkin halusivat välttää ehkä jotenkin aran aiheen.
Esa Ylikoski

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu