Voi kenen ihana turre...

Anonyymi-ap

Sosiaalisesta mediasta poimittua.
Voi kenenkä ihana koira jälleen karkuteillä? En saanut kyytiin. Toivottavasti löytää omistajan luo pikaisesti. Juoksentelee useasti vapaana. No Hän on sen haulikko Kaalepin rakas sesse.
Kenenkä helvetin kissa kulkee vapaana? Kusee minun hiekkalaatikkooni ja maukuminen häiritsee. Loukutan tai ammun.
Juu se on minun. Karkasi kopasta elämänsä ensimmäisen kerran, kun tulimme eläinlääkäristä. Pahoitteluni. Ei toistu.
Tämä ei jää tähän. Virtsaa minun hiekkalaatikkooni aina.
Ja sitten 9 neuvoo miten tehdään ulkoilutustarha tälle sisäkissalle. Ja kiivaat kissa aktivistit haukkuvat vielä jokainen ja erikseen.
Olen muuttanut jo sieltä pois. Mutta näin.

9

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko liikaa hellettä🤔

    • Anonyymi

      Jollakin on hellettä kun koiran haukunta ärsyttää niin valtavan paljon

    • Anonyymi

      Helteellä irralleen päässeitä koiria näkyy aina silloin tällöin. Onko sitten ovet auki, ja koira pääsee livahtamaan karkuun. Viime kesänä kaksi koiraa oli yhdessä karkuteillä ja haukkuivat pitkän aikaa tien toisella puolella olevan rivitalon pihassa yöllä. Ihmettelin asiaa, koska tällä alueella ihmiset pitävät koiransa kiinni - koirat toki haukkuvat sitten vaikka lenkillä toisen koiran nähdessään. Ne kaksi seisoivat rivitalon pihassa haukkumassa, eivät olleet asukkaiden koiria. Käskytin ne pois sieltä, molemmat yhdessä lähtivät kiltisti eteenpäin ja haukkuminen loppuun. Näyttivät siltä, että ei ehkä ollutkaan hyvä idea lähteä tänne pihaan haukkumaan. Toivottavasti löysivät kotiinsa ja omistaja sai koiransa takaisin.

      • Anonyymi

        Mitäs ne muutamat haukut päiväsellä,mutta kun yöllä räyskyttävät rakit pihalla tarhassa tai narun päässä ja isäntä vaan palliaan raapii ja ihmettelee.


    • Anonyymi

      Voihan sitä raapia myös p......a tai pe......tä🤭

    • Anonyymi

      Aika kuluu, tavat ja mielipiteet muuttuu.
      50 vuotta sitten ammuttiin ruutiaseilla pihalla pilkkaa. Kuka vain saattoi tulla kylään ilmoittamatta etukäteen, kissat kulkivat vapaasti...

      Eikä ollut sosiaalista mediaa. Olivatko ihmiset silloin onnellisempia?

      Tuon ajan eläneenä, luulisin niin.

    • Anonyymi

      No sanos muuta 👍ihmisistä on tullut sellaisia mielensäpahoittajia ja sitten on vielä nämä pahaa lietsovat hahmot joilla elämän tehtävänä on aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa omalle pitäjälle.toivotaan kovasti konkurssia sekä kuntaliitoksia.ei ole normaaliälyisen touhua ei sitten millään ,vaikka kuinka aattelee.

      • Anonyymi

        Omalle pitäjälle pahaa lietsovat "hahmot" ovat Ähtärissä KEPULAISIA, jotka ajoivat pitäjän niin syvälle velkasuohon ettei sieltä omilla voimilla nousta.


    • Anonyymi

      Turre on ihanaa. Turrrs ei ikinä haittaa ketåä joten miksi turre.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5097
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1331
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      945
    Aihe